Runoreaktio! Kysymyksien asettelua

”katkaravun sydän sijaitsee sen päässä” (sivulta 27) Olisiko maailma inhimillisempi paikka, jos ihmisen sydän sijaitsisi hänen päässään? En halua vain inhimillistä vaan haluan myös katkaravullista. Lajien monimuotoisuus. Monien muotolajisuus. Muotojen lajimonisuus. Ja niin edelleen. Mikä on joukon suhde joukkoon?

Informaatiolla on historia informaatiolla oli historia informaatiolla on ollut historia informaatiolla oli ollut historia

olla on oli on ollut oli ollut

Informaatio on kuva ääni tallennus tieto tietämys prosessit sana vaikutus propaganda kanava vastaanotto reaktio siirtäminen (olen unohtanut jotakin) uskomus

Näkökulmia vaihtoehtoja ontologiseen tila-aika-kokemukseen (mikä on totta?)

Jotain

(Kysymyksiä?)

En ole aiemmin miettinyt ”miten ajatukset jotka ovat ääntä eroavat ajatuksista jotka ovat kuvia” (sivulta 29)

Fyysisesti eri tilassa henkisesti jotain muuta uutta muuttuvaa

Aika.

Mitä se on jos on teknologiaa jolla sen kokemista ja kokemusta voi muokata? Mikä silloin on totta? Mikä tällöin on totta? Mikä milloin on totta? Mikä tuolloin on totta?

Aika (paljon) vaihtoehtoja jos laittaa lineaarisen pätkän solmuun. Ympyrä sulkeutuu. Tarvitsen tilaa.

Ja mikä on subjekti jos aika on suhteellista ja moni muu (asia jonka ajattelee olevan vakio)

?

Tekoja.

Miksi on tekoja? Miksi on erikokoisia tekoja? Onko tekojen erikokoisuus samassa suhteessa niiden vaikutuksiin. ? Voisiko pienillä teoilla olla suuria vaikutuksia? Voisiko suurilla teoilla olla pieniä vaikutuksia? (kuka keksi keskiarvon?)

(ole hyvä? kotitalousopin kirja jossa on kuivunutta ruskeakastiketta sivulla jolla on ohje ruskeakastikkeelle. miksi se ei ole kuparikastikkeelle? rantahiekanväriselle kastikkeelle? voissa paahdetun vehnäjauhon kastike)

Silti:

Onko kokojen samatekoisuus vaikutuksessa niiden erilaisuuteen?

Onko vaikutusten kokonaisuus sama kuin tekojen erilaisuus?

Polkuja purkaumia…

sanojen ja kielen mahdollistamina

Tuntui leikiltä (ei tauko) peliltä

Mikä on totta?

Miksi ihminen on kehittänyt teknologiaa jolla säilytetään muokataan siirretään kadotetaan informaatiota? Metatietojen puuttuessa

(mikä tahansa voi olla?) mitä tahansa

tahansa?

Why the face?

hänen tahansa, jolla hän tahantaa tahat tahoiksi

Taha tapa (katkarapu?) tava ta pata ha!

mitä on tahansa? mikä on tahansa?

onko pakko valita?

(ranskan vallankumouksen jälkeen ja ennen reikäkortteja puisia laatikostoja joissa oli kortteja kirjatiedoista digitalisaatiota oli pelikortteja oksa k munkkien nunnien aatelisten kuninkaiden keisarien yksityiskirjastojen kirjat piti järjestää kansan kirjoiksi luokkiin kirjastojen kirjoina kansalle kirjastoissa)

*

17F8E60D-1E15-421C-90AE-3D21C33E13A243DBE592-3970-452A-95CC-33B9A15E58C6

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Runoreaktio runoteokseen:

Kristian Blomberg: itsekseen muuttuva

Poesia 2011

Kirjan kannen kuva: Louis Daguerre (Boulevard du Temple, 1838)

Kansien suunnittelu ja toteutus Heidelbergin kohopainokoneella: Olli-Pekka Tennilä, Raisa Marjamäki ja Kristian Blomberg

*

77 sivua kirjastosta

*

Runoreaktio on reaktioni runoteokseen tai yksittäiseen runoon, jonka olen kokenut.

*

Lisää runoreaktioita blogissa:

Runoreaktiot!

Runoreaktio! Tuulee ylos

Runoreaktio! Kuun verinen härkä

Runoreaktio! Intertekstio: Valoja sanoihin

 

 

 

Mainokset

Runoreaktio! Tuulee ylos

Tuulee ylos

Solu silmu puhkeaa silmän

Aukenee hitaasti nuppu pioni

Valopiste sykkii taivaalla

esim. pulsari

Impulsiiviset linnut

Halkeama tyynyssä pakenevat unet

Poni paino piano noppa!

Tuoksu ehtii perille ennen ajatusta

Suljettu aukko on sattuma nähdä toisin

Todennäköiset kirjaimet pakenevat epätodennäköisiä sanoja

Mitä jää jäljelle?

( ) kirjaimet

( ) sanat

( ) näköisyys

( ) jokin tosi, mikä?

Ajatusten välissä on tilaa kontata

Maallinen ihminen vaatii merta jakautumaan kahteen yhtä suureen osaan, jotta voisi kulkea hukkumatta

Pinta on häiriö syvyydessä

Sivuhuomautus: seuraavan speedmetalbändini nimi on 

Olmio n olio

Faktoja, joihin voi tarttua paradoksaalisesti

Valitse a b c

a) para: ”vieressä, samoin, jostakin, vastoin”

b) doksa: ”Alin tiedon laji on doksa (m. kreik. δοξα), joka on fyysinen päivätajunnan aineellinen luulotieto eli mielettömän mielen aistilliseen harhaan perustuva tieto (ruumiin tieto, tietämättömien tieto)”

c) saalisesti: adverbi (i wish) sanasta saali, joka ”on yleensä neliön tai nelikulmion muotoinen liina, joka taitetaan kolmioksi”

Kävin tuossa lopussa Wikipediassa

Missä sinä olit sillä aikaa?

*

DBF72D38-90A2-4566-BB56-08C0E37AEFB5EDF42CC2-C463-4382-9F07-FFEC687C24C5

*

Runoreaktio Reetta Pekkasen runoteokseen Kärhi (Poesia, 2019). Kirjan kansi: Sini Saarenpää. 74 sivua lainattu kirjastosta

*

Teksti ja kuvat: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Runoreaktio on reaktioni runoteokseen tai yksittäiseen runoon, jonka olen kokenut.

*

Lisää runoreaktioita blogissa

Blogitekstejä runoteoksista

Robin Robertson: The Long Take

The Long Take or A Way to Lose More Slowly on parin sadan sivun mittainen runoteos. Se on kaupunkirunoelma ja se on aikalaisrunoelma, jonka keskushenkilönä on Walker (!) – niminen toisen maailmansodan veteraani.

Aikalaisrunoelmana The Long Take kiinnittää huomion pisteittäin 1940- ja 1950-lukujen Yhdysvaltoihin. Toinen maailmansota on voitettu, mutta sodan veteraanit palattuaan kotimaahansa ajautuvat elämään kaduilla, kärsivät köyhyydestä ja osattomuudesta. He ovat sodan traumatisoimia miehiä, joista huolehtivat vain harvat. Runoelman sivuilla he joutuvat edelleen katsomaan toinen toistensa perään kuin olisivat vielä rintamalla. Ympäröivä yhteiskunta on heidät unohtanut tai ei tiedä mitä tehdä ihmiselle, joka on tappanut ja (siitä) emotionaalisesti vaurioitunut.

Toisen maailmansodan sotaveteraanien huonon kohtelun lisäksi The Long Take kiinnittää huomion rasismiin, jonka varjolla mustan amerikkalaisen voi edelleen lynkata ilman erityisiä lainmukaisia seuraamuksia tai surutta ”unohtaa” marginaaliin, kun tehdään isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkiin kansalaisiin.

Kolmanneksi kirjan sisäiseen tunnelmaan kuuluu tuoda esille ajanjakson mccarthyismi (republikaanisenaattori Joseph McCarthyn mukaan) eli vainoharhainen kommunismivaino. Tästä pelon ja paranoian kylvämisestä kärsivät aikoinaan muun muassa monet ajattelijat ja taiteilijat Yhdysvalloissa.

Kaupunkilaisrunoelmana The Long Take kuljettaa lukijansa paikoin hyvin konkreettisin havainnoin keskeisesti kahdessa yhdysvaltalaisessa kaupungissa. Teoksen alkupuolella Walker asuu ja työskentelee sodan jälkeen New Yorkissa, josta hän muuttaa Los Angelesiin, josta saa töitä lehdistömiehenä kaupunkitoimituksessa. Keskeisen tilan kirjassa vie Los Angeles, joka kuvataan pääosin hyvin yksityiskohtaisesti katu kadulta ja ihminen ihmiseltä.

Los Angeles näyttäytyy runoteoksessa mielikuvien villin lännen ja valikoidun (talous)liberalismin, rikollisuuden, (useimmille menetettyjen) unelmien ja elokuvateollisuuden kaupunkina. Hollywood unelmatehtaana runoelman sivuilla esiintyy miehisenä maailmana, jossa suunnitellaan tehokkaita elokuvallisia tappoja ja jossa henkilöidään kompleksisia asioita. Samanaikaisesti kaduilla elää tuhansia ihmisiä kodittomina, rasismi syrjäyttää ja murhaa ihmisiä ja poliittisen ilmapiirin myötä asenne toiseen ihmiseen on piinkova. Kun yhteiskunnallinen ja sosiaalinen tukiverkosto ajetaan alas tai tylymmin: kun yhteiskunta ei välitä, kansakunta jakautuu hyvinvoiviin voittajiin, joilla on valta ja häviäjiin, jotka marginalisoidaan rikollisiksi ja ongelmiksi. Runoelman sivuilla Walker vierailee myös San Franciscossa nk. skid row:lla, jossa elää yhteiskunnan unohtamat köyhät ja muut osattomat.

Los Angeles koki sotien jälkeen valtaisia infrastruktuurisia muutoksia. Vanhaa rakennuskantaa tuhottiin uuden, kalliiden asuntojen, kaupallisten kiinteistöjen, autoteiden ja maan alle ulottuvien parkkihallien, tieltä. Robinsonin tekstistä aistii, että hän on tehnyt tutkimustyönsä ilmeisen huolella Los Angelesin kaupunkihistoriaan. Epilogissa hän kertoo runoelman sivuilla esiintyvän Bunker Hillin laajoista uudistustöistä, jonka vuoksi lähes kymmenentuhatta ihmistä häädettiin kun 134 eekkeriä (n. 4000 m2) laitettiin uusiksi.

”Sometimes Los Angeles seems like a series of forts, fenced by freeways, heavily policed and lit by flood-light, search-light, torch – and all watched over by City Hall, the lidless stare of that white panopticon” (s. 97)

Robinsonin Los Angeles näyttäytyy historiansa väkivaltaisesti tuhoavana ja ihmisensä unohtavana kaupunkina. Ihmisiä häädetään kotikulmiltaan varjoihin aggressiivisesti poliisivoimin ja kortteleita murskataan alas voimakkain työkaluin. Kaupunkikuvaa halutaan uudistaa, mutta siinä prosessissa moniaistinen ja monikulttuurinen katukuva tuhoutuu. Keskeisimmäksi motiiviksi uudistaa kaupunki rajuin ottein on tehdä lisää tilaa rikkaille, kapeakatseiselle ja lyhytnäköiselle vallankäytölle ja autoille tai autoileville ihmisille.

Auto on The Long Taken sivuilla suhteellisen tiheästi esiinnouseva ilmentymä modernisaatiolle. Se tuntuu avautuvan runoelmassa kielikuvaksi jatkuvalle autonomisesti suoraviivaiselle liikkeelle. Mutkat oiotaan, koska luullaan, että selkeys on yhtä kuin suora voimakas viiva. Tai kenties se onkin, mutta onko todellisuus yksi selkeä suora viiva?

Kun ihminen astuu autoon ja liikkuu autolla, hän voi tuntea vapautta liikkua, mutta samalla liike nopeutuu ja auto sulkee ihmisen sisälleen rajattuun kokemustodellisuuteen. Kun ei käytetä julkisia kulkuvälineitä ja liikutaan vähemmän jalkaisin kaduilla, kohdataan vähemmän ihmisiä, elämän ja ihmisten monimuotoisuutta, ei huomata yksityiskohtia nopean liikkeen vauhdissa vaan edetään päämäärätietoisen tehokkaasti pisteestä A pisteeseen B. Tällöin monipuolinen tilojen ja ihmisten yhteisten kokemusten jakaminen vähenevät. Ollaan vähemmän me ja enemmän vain minä. Ja näin elämän mutkattomuutta varten rakennetut ruutukaavat ja kaupunkeja halkovat autotiet etäännyttävät ihmiset toisistaan, jolloin tila ennakkoluuloille ja peloille kasvaa. Tulee tarve rakentaa suojamuureja, joiden sisältä halutaan ja vaaditaan häätää pois kaikki ”vääränlaiset ihmiset”. Heistä tulee ongelma, jotka voidaan vain tiettyyn pisteeseen asti lakaista reunoille, ulkopuolelle, karsinoihin ja varjopaikkoihin.

Näillä tuhon kaduilla Walker kulkee symboloituen ihmiseksi, joka ajelehtii väkivallan ja tuhon vainoamana. Sodan muistot eivät ole jääneet rintamalle ja Los Angeles on hänelle uusi (tiedostamaton) sotatanner, jossa koneet ja kasvoton ylhäältä päin ohjattu ”systeemi” tuhoavat ihmisen ja hänen elinympäristönsä peruuttamattomasti. Mitä tämä tekee ihmiselle? Walkerin todellisuus on yksinäinen, lohduton ja hajoava maailma, jossa on vähän turvaa tai kiintopisteitä.

Nopea ja äkkipikainen tuho tekee ihmisistä ja kaupungeista myös historiattomia.

”Building and demolition seem to happen here within the span of a human life – so citizens can either watch their own mortal decline, or see themselves outliving their cities

This is why I miss the island. Nature. We love nature because it dies, and then comes back to life. A resurrection we can believe in” (s. 184)

*

The Long Take on muodoltaan proosallinen runoteos. Se rakentuu runoelmien osista, joissa keskushenkilö Walkerin nykyhetken lisäksi on aikalaiskerronnan tyyppisiä tekstipätkiä ja Walkerin muistoja sodasta ja ajasta ennen sotaa pienestä kaupungista Nova Scotiassa. Toisen maailmansodan kuvaukset ovat usein hyvin graafisia kuvaten aseiden ja aseita käyttävien ihmisten silpomia kuolleita ruumiita ja kuolemassa olevia ihmisiä. Nämä tuntuvat peilautuvan kommunikoivaksi kokonaisuudeksi Los Angelesin kaupunkikuvaa rikkirepivän tuhon kanssa.

Tämä kaikki muodostaa runojen mosaiikin, joka on aseteltu lineaarisen kerronnan muotoon tekemättä runoille ja kirjan kokonaisvaikutelmalle väkivaltaa. Vaikuttaa siltä, että Robinson on halunnut kertoa tarinan äärimmäisen tuhon kokeneesta ihmisestä, joka ei ole toipunut vielä edes sodasta, mutta on palannut kotimaahan, joka on oma taistelukenttänsä.

Onko kirjassa valoa? Toivoa? The Long Take on murheellinen ja herättää vertailemaan sotien jälkeistä Yhdysvaltoja ja nykyistä Yhdysvaltoja toisiinsa. Silti kirjassa on joitakin valonlähteitä, vaikkakin hiljaista ja himmennettyä. On ihmisiä, jotka haluavat huolehtia toisistaan, surevat menetettyjä ja väärin kohdeltuja ja haluavat muutosta, inhimillisempää asennetta ja tasa-arvoa ihmisten välille. Mutta esimerkiksi Walkeria ei voi nostaa kirjan sankariksi, joka ilmestyy paikalle surmaamaan lohikäärmeen tai labyrintin hirviön. Hänen tahtonsa on hyvä nykyhetkessä, mutta sota on tehnyt ihmisestä murhaajan. Kuolevaa ihmistä ja kuolevaa kaupunkia (Walkerin mukaan) tulisi kuitenkin katsoa silmästä silmään ja nähdä elämän katoavan.

*

1751CDA8-9170-4243-8EFE-D9CE734071CE

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Robin Robertson: The Long Take or A Way to Lose More Slowly

2018 Picador

Kannen kuva: Howard Maxwell (Los Angeles Times): Hill Street tunnels in the fog

Kirja sisältää joitakin runojen kanssa kommunikoivia mustavalkoisia aikalaiskuvia (Los Angelesin) kaupunkikuvasta ennen tuhoa ja tuhon keskellä. Kuvien yksityiskohdat palauttivat minulle mieleen runojen tunnelmia, ihmisiä ja katuja paikoin hyvin metaforallisella tavalla.

237 sivua lainattu kirjastosta

*

Lisää yksinäisiä tai yksin toimivia ihmisiä blogissa

Thomas Bernhard: Pakkanen

Samuel Beckett: Malone kuolee

Elin Willows: Sisämaa