Deborah Levy: Hot Milk

Kirja sijoittuu lähimenneisyyteen vuoteen 2015. Tapahtumapaikkana toimii Almería eteläisessä Espanjassa. Kirjan päähenkilö on:

 

”Name: Sofia Papastergiadis

Age: 25

Country of Origin: U K

Occupation:                                        ” (s. 3)

 

 

Miltä tuntuu, kun ei ole varma, miltä tuntuu? Tai miltä tuntuu, kun ei ole varma, mitä muut odottavat miltä pitäisi tuntua?

 

 

Kirja on lyhyt. 218 sivua. Lyhyitä kappaleita. Jokaisessa kappaleessa tapahtuu yksi merkittävä asia Sofian elämänpiirissä yhden vuoden tai yhden kesän aikana. Sofia elää äitinsä kanssa. Ja äiti elää Sofiassa. Sofian äiti ei kykene kunnolla kävelemään ja hänellä on pillereitä moniin vaivoihin. Äiti tarvitsee Sofiaa. Tarvitseeko Sofia äitiä?

 

Sofian isä asuu synnyinmaassaan Kreikassa. Hänellä menee hyvin. Jumala on suosinut häntä. Hänellä on omaisuutta. Uusi vaimo on vain muutaman vuoden Sofiaa vanhempi. Heillä on myös tytär. Sofia on täti.

 

Sofia on antropologi. Hän on kahvilatyöntekijä. Hän tekee artesaanikahveja. Asiakkaat uskovat hänen myös leipovan. Hän on kirjoittanut kahvilan yläpuolella olevan väliaikaisen asuntonsa seinälle tekstin Margaret Meadilta:

 

”I used to say to my classes that the ways to get insight are: to study infants; to study animals; to study primitive people; to be psychoanalysed; to have a religious conversion and get over it; to have psychotic episode and get over it.” (mm. s. 24)

 

Kirja keskittyy itseään tai elämäänsä hakevaan Sofiaan. Hän on Espanjassa. Äiti on kiinnittänyt talon, jotta on rahaa maksaa espanjalaisen klinikan hoitokulut. Jalat on saatava kuntoon. Kukaan muu lääkäri ei ole aiemmin onnistunut auttamaan rouva Papastergiadista. Sofia toimii äitinsä hoitajana, tukihenkilönä ja silloin kun ei tee tätä, hän viettää aikaa ja tapaa ihmisiä.

 

Mitä ihmisiä? Ihmisiä, joiden kanssa hänelle kehittyy ihmissuhde, kiintymyssuhde, seksisuhde, suhde, jota on vaikea määritellä. On villi saksalainen Ingrid ja on se ystävällinen mukava nuori mies rannalta. Tapahtuu väärinymmärryksiä, väärinkiertymiä suhdekehityksissä. Tapahtuu kohtaamisia, jotka pakenevat samalla hetkellä, kun ovat ilmenneet. Onko rakkautta vai onko mitä? Sitä voi lukija pohtia.

 

Ajattelen lukemisen jälkeen Sofiaa. Mikä estää häntä olemasta oma itsensä? Mikä tai kuka(kohan) estää häntä elämästä omaa elämäänsä? Miksi Sofian tarvitsee olla rohkea ja tehdä rohkeita asioita, jotta häntä arvostettaisiin enemmän? Mitä vikaa on antropologiassa? Miksi Sofian isä on niin etäinen (kusipää)? Mikä ihmisiä vaivaa, kun he eivät voi olla toisilleen rehellisiä? Mitä Sofia häpeää? Mitä hän pelkää? Miksi hänen pitäisi olla eheä fiktiivinen päähenkilö?

 

Kirjan tunnelma oli… Sofian tunneilmaisu oli… Sofia ajatteli asiasta x… Ingrid ja Sofia…? Ja kertoihan kirja myös äidin ja tyttären suhteesta sekä nuoresta naisesta elämänsä liminaalitilassa.

 

”I am Sophie, but Sofia is my Greek name.” (s. 36)

 

Mietin kirjan otsikkoa. Kysyn: milloin maito on kuumaa?

 

Kirja räjäytti myös intertekstuaalisen pankin, josta selkeimpänä lensi meduusoja ja kumma kyllä myös David Bowien Major Tom. Paljon oli ladattu myös kirjan henkilöhahmojen nimiin. Miksei kukaan kirjassa kuitenkaan kertonut, että Sofia tarkoittaa viisautta?

 

Haluan päättää tämän tekstin kertomalla suhteellisen epäyllätyksellisen asian. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin Deborah Levyltä. Ei jää viimeiseksi. Nainen osaa kirjoittaa.

 

IMG_0156

 

 

Teksti ja kuva: Heidi / Kosminen K

 

Deborah Levy: Hot Milk

2016

2017 Penguin Books

Kansi: Tamara Lichtenstein

 

218 sivua omasta hyllystä

 

Blogissa mm.

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

Jelena Tšižova: Naisten aika

 

 

Judith Schalansky: Atlas of Remote Islands – Fifty Islands I Have Never Set Foot on and Never Will

50 saarta, kaukaista, hylättyä, unohdettua, tavoittelematonta, eristyksissä olevaa saarta, jotka sijaitsevat siellä täällä maapallon valtameriä.

Jokaiselle kirjan esittelemälle saarelle on annettu yksi aukeama. Vasemmalla puolella on lyhyesti faktat kuten koordinaatit, sijainti joihinkin muihin saariin ja mantereisiin, saaren koko ja mahdollinen asukasluku. Tätä seuraa sivun pituinen teksti, joka esittelee saaresta jotakin erikoista tai sitten ihan vain hyvin tavallista. Lukija päättää. Tekstit on koottu eri lähteistä ja eri vuosisadoilta. Kirjoittajan mukaan ne eivät sisällä fiktiota. Vasemmalla puolella aukeamaa on koko sivun kattava kartta saaresta ja joitakin nimettyjä maantieteellisiä merkintöjä saarelta kuten vuoret, lahdet ja niemet nyt ainakin.

Kirja kertoi kai enemmän ihmisistä. Sellaisista, jotka ovat seikkailijoita, matkailijoita, sotilaita, kauppiaita, profeettoja, yksinvaltiaiksi halajavia, tieteilijöitä ja sattuman/kohtalon/onnen/määrätietoisuuden/hullunrohkeuden kuljettamia ihmisiä.   Heidän joukkoonsa mahtuu sellaisia, joilla on kaipuu tai kyky elää eristyksissä. Kaipuulla pääsee matkalle, mutta kyvyllä selviää jotenkin kunnialla hengissä. Jotkut etäisiltä saarilta itsensä löytäneet ovat lähteneet matkalle tuntemattomaan, sillä kaipaavat omaa rauhaa tai omia sääntöjä. Miksei kumpaakin?

Yksinäiset saaret ovat oivallista kasvualustaa utopioille ja valitettavasti myös dystopioille. On itsevaltiaita, jotka ovat kyllästyneet eurooppalaiseen menoon ja lähtevät merille. He eivät mene Amerikkaan vaan pienelle saarelle ja perustavat sinne vaikkapa kuningaskunnan. No, ehkä ei niin epäeurooppalaista käytöstä tuo tuollainen. Tyrannit ja monarkit saavat omilla saarilla päättää asioistaan kuten haluavat kunnes joku ostaa saaren heiltä pois esimerkiksi 2,5 miljoonalla länsimaisella valuutalla. Ennen sitä saarta on hallinnut alenevassa polvessa viisi saman nimistä kuningasta. Kätevää, ei ole tarvinnut päntätä monarkkien nimiä ja sukulinjoja. Kunhan osaa laskea ainakin viiteen, niin erään saaren monarkit ovat hallussa.

Eristyneissä saarissa on se sellainen juttu, että ihminen on aikalailla luonnon armoilla. Matkustaja- ja kauppalaivat kulkevat harvoin ohitse ja lentämälläkään ei aina tahdo päästä perille. Ei ainakaan saarelle, mille tähtää. Tämä eristyneisyys tekee ihmisen mielelle kaikenlaisia tepposia. Erakkoasenne ei ole kaikkia varten. Luonto laittaa järjestykseen myös saarten olosuhteisiin ilahtuneet itsevaltiaat ja jos luonto ei ehdi tehdä korjausliikettä yhdyskunnan demokratisoimiseksi, niin ihminen saa täystuhon aikaseksi ihan omana itsenään. Kärsijöinä usein toiset ihmiset ja valitettavasti myös ympäristö. Eräskin merileijonalaji metsästettiin sukupuuttoon ja sitten saarelle annettiin tuon rosvojoukon laivan kapteenin nimi. Lisäksi atolleja on räjäytelty sotimistarkoituksessa, ihan vaan harjoitellessa pommin toimivuutta ja nappien painallusta, koska parempi olla valmis kun toiselta puolelta maapalloa hyökätään.

Saaria katoaa kartalta yhtenään tai sitten ihmiset hukkaavat ne merenkulkupuuhissa. Militarisoidut saaret katoavat maailmankartalta epäluonnollisista syistä ja tutkimusasemiksi tai sotilastukikohdiksi vallatut saaret katoavat sen alkuperäisiltä asukkailta. Saaria katoaa myös länsimaalaisilta, joita ei toivota omalle saarelle sähläämään pommien, saasteiden ja aatteiden kanssa. Yksi tällaisista saarista kyllä valitettavasti on uppoamassa länsimaisavusteisesti ilmastonmuutoksen nostaessa merenpintaa, joten länsimaat voittavat vahingossa. Oikeasti olen sitä mieltä, että tässä prosessissa häviävät kaikki.

Ihminen ei ole ainoa, joka kadottaa saaret kartoista. Luonto osaa myös ja ei aina niin hitaasti kuin luulisi. Tulivuorten purkaukset hoitavat homman tehokkaasti ja ihminen ei millään keinolla pysty pysäyttämään tätä prosessia. Mannerlaatat liikkuvat ja sillä selvä. Niin näitä saariakin on ilmestynyt kartalle alun alkaen.

Atlas ei esittele lomiin sopivia paratiisisaaria, joissa ihmiset voivat suorittaa erilaisia soidinmenoja reality-televisiosarjojen mukaisesti. Mielikuvien eksoottiset lomasaaret, joissa palmut huojuvat, hiekkarannat hyväilevät ja kirkas sininen vesi, valo ja lämpö saavat uskomaan jumalaan, eivät ole tämän atlaksen saarikavalkadissa mukana. Internet-vapaata elämäntapaa kyllä tarjotaan ja se voi jo tuntua lomalta sellaisenaan. Nämä saaret ovat luonnon omia geologisia ihmeitä, taidonnäytteitä, kummajaisia, jäännöseriä, vitsejä ja kysymysmerkkejä.

Ihmisen uteliaisuudella ei ole rajoja. Ihminen on valloittanut ja yrittänyt valloittaa lukuisia atlaksen esittelemiä saaria, atolleja ja saariryhmiä. Valloitus tapahtuu menemällä paikan päälle ja sen jälkeen nimeämällä saari sekä piirtämällä siitä kartta. Karttaan on kirjattu esimerkiksi vuoria, laaksoja, rantoja, niemiä ja lahtia, joilla on usein englantilainen, ranskalainen tai espanjalainen nimi. Joukkoon mahtuu myös japanilaisia, portugalilaisia, norjalaisia ja venäläisiä paikannimiä. Harvemmin ovat käytössä kielet, joita saarilla on puhuttu ennen kuin ne on löydetty. Moni historiallinen monarkki puolisoineen ja perheenjäsenineen on saanut lainata nimensä monelle karttapaikalle ja kun merillä ollaan, niin monen laivan kapteeni on jättänyt myös jälkensä nimistöön.

Yksinäisille saarille eksytään usein puolivahingossa. Meri myrskyää ja rykäisee ihmisen paatteineen ja teknologioineen minne tuuli puhaltaa ja merivirrat kuljettavat. Haaksirikkoutueet lähettävät hätäkutsuja, seuraavaksi kaluavat saaren luonnon henkensä pitimiksi ja sen jälkeen mahdollisesti toisensa. Ja katoavat historiasta. Jotkut kuitenkin selviävät haaksirikosta siinä määrin, että päättävätkin elää saarella klaustrofobisissa tunnelmissa kunnes tulevat pelastetuiksi. Tällöin toisen ihmisen syöminen ei useimmiten ole vaihtoehto. Jotkut kyllä silti katoavat historiasta. Kun saarelle on menty uudestaan, niin on löydetty kasa ihmisen luita, hauta tai pari ja se oli siinä. Jotkut kuitenkin ihan oikeasti tulevat pelastetuiksi ja saari saa uuden nimen pelastavan aluksen kapteenin mukaan.

Saaret eivät tarvitse ihmistä. Ihmiset tarvitsevat saarta. Joku tarvitsee tilaa, koska haluaa omaa tilaa, joku luodakseen uuden yhteiskunnan (joka muistuttaa erehdyttävästi sitä, josta lähti, mutta tällä kertaa hän on pomo), joku käydäkseen sotaa ja joku harjoitellakseen sodankäyntiä. Saaria tarvitaan myös tyydyttämään ihmisen uteliaisuutta kuten pyrkimystä ymmärtää luontoa tai itseään (miten selviän – tyyppisesti, olenko ihminen vai jumala – tyyppisesti). Saaria tarvitaan myös kommunikointiin ja valvontaan, sillä niille voi sijoittaa tutkimuskeskuksia ja tiedusteluyksiköitä tai odotella avaruudesta palaavia (ihmisiä). Ja saarta tarvitaan myös nimeämään oma itse, oma ideologia ja oma uskonto kartalle. Ja joillekin saari on koti, asuin- ja elinympäristö, jolla on asuttu sukupolvesta toiseen.

Yksinäisillä saarilla tapahtuu yllättävän paljon.

Atlaksen kirjoittaja kertoo johdannossa muun muassa rakkaudestaan karttoihin. Ymmärrän.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Judith Schalansky: Atlas of Remote Islands – Fifty Islands I Have Never Set Foot on and Never Will (2009/2010)

Penguin Books, kääntäjä saksasta englantiin: Christine Lo

Piirrokset ja suunnittelu: Judith Schalansky

Kirja omasta hyllystä kotikirjastosta.

Helmet-lukuhaaste 26: kirja kertoo paikasta, jossa et ole koskaan käynyt

Helmet lukuhaaste 2018