Riikka Ulanto: Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?

Riikka Ulannon absurdit ja nonsensenkin kanssa flirttailevat minuuttinovellit kokoelmassa Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille? käsittelevät joukon eri aiheita yhteiskunnan ilmiöistä ihmisen toimiin, televisiomeiningeistä sanataiteeseen. Kirjan sivuilla kohtaavat kaikenmoiset säätäjät toisensa taivaallisista enkelijoukoista maaseudun syviin riveihin. Ihmiset puhuvat rohkeasti omilla murteillaan ja jonkinlainen Kainuun läsnäolo huokui teksteistä ulos.

Kokoelma on jaettu useampaan otsikoituun osaan antaen viitteitä siitä mitä aihepiirejä kussakin osiossa käsitellään. Osien otsikot antavat myös kuvan Ulannon tyylistä ja asenteesta (asemoinnista) suhteessa tekstin aiheisiin. (Mitä tällä halusin sanoa on: novellikokoelma jakaantuu useaan osaan ja jokainen osa on otsikoitu. Otsikot kuvaavat mikä kunkin osion sisältö on ja millä asenteella ja tyylillä kirjailija on lähtenyt niissä työstämään novelleissa esiintyviä aiheita. Tuliko selkeämmäksi? Ottaisiko Kela, lakifirma tai poliitikko minut töihin? Minulla on selkeästi sana hallussa. Mikä on hallu?) Novellikokoelman osat ovat: Kääpiökuolema ja muita tapoja menehtyä, Antaumaaniset – ja muita varsin arvelluttavia tapauksia, Oi TV!, Väärillä urilla, Puutarhureita ja muita nyppijöitä, Lapsia ja niiden omistajia ja viimeisenä osana: Ilmiö sanatorio tai muuta taidetta.

*

”Ruokajuoma, juomajuoma, janojuomalukuromaani

Kirjoitin kirjoituskirjeen, joka sisälsi kirjoitusmerkkejä, eli olin kirjoittajakirjoittaja. Lähetin kirjoituskirjeeni janojuomaa hörppien lukulukijalle, joka ottivastaanotti lukukirjeen. 

Kirjoituskielikirjoituksessani oli kirjoituskieltä ja yleisesti kirjoitettua yleiskieltä. Kirje ei kuulunut, vaan näkyi luettuna seuraavasti (joka seuraa tätä lauseen osaa) näin (siis en nähnyt, vaan se toinen ”näin” eli seuraavasti, eli ei tavalla seurata vaan seuraavalla tavalla, ei kun ei SILLÄ tavalla, vaan seuraten – argh! – siis jatkaen jumalauta tätä kirjoitettua tekstiä, eli tekstissä eteenpäin edeten), ollaanko sitä nyt tyytyväisiä?” (s. 75)

*

Novellit ovat lyhyitä, puolen sivun, sivun, parin sivun mittaisia ja osa niistä voisi hyvin mennä proosarunonakin. Novellit on nopeasti luettavissa, mutta niiden äärelle kannattaa myös pysähtyä ja antaa oudon huumorin ja kielen leikin vaikuttaa aikansa. Lopputulos novellin lukemisesta voi olla kaikkea skaalalta ”TÄ?!” – repeän – no niin sitte. Novelleja oli usein hauska lukea, vaikka en aina ollut ihan varma, että a) mille nauran ja b) onko ok nauraa. Voisinkin todeta, että novellit kutittivat esille jotakin syvempiä kerroksia esille lukijastaan, vaikka niiden näennäinen sisältö ei ollut erityisen diippiä.

*

Maakuntalauluja, eroottisia tietovisoja

Entinen kotiseutujuontaja, jota kuihtuva maaseutu-Suomi ihaili, joutui myymään taitonsa ja perhearvonsa kansainväliselle kanavayhtiölle.

-Lupaathan ettet tee mitään vanhanaikaista suorassa lähetyksessä, tivasi tuottaja.

-Luppaan mie, vastasi juontaja.

Kuitenkin juontaja onnistui ujuttamaan maakuntalauluja tietovisaan, jossa kilpailijat esiintyivät alasti. Tämän vuoksi juontaja ammuttiin suorassa lähetyksessä, kun hänellä oli Nälkämaan laulu kesken. Hän lauloi kauniilla tenorilla.” (s.35)

*

Pidin Ulannon tekstin ihmisyyttä vinksallaan katsovasta perspektiivistä ja valloilleen päästetystä kielellä leikkivästä asenteesta, joka näkyi muun muassa villeinä sanamonstereina. Novelleissa räyhää kokeellisuuden riemullinen henki ja kirjoittajan kyky tehdä jotakin omaperäistä. Tekstiaines tuoksui keitokselta, johon oli lisätty aimo annos kirjailijalähtöistä reaktiota ympäröivään todellisuuteen tai sitten vain mitä ikinä kirjoittajan mieleen juolahtaa, koska miksei. Moni novelli tuntuu lähtevän liikkeelle jostakin havainnosta, joka muokataan överiksi, koska miksei. Novelleissa ei välitetä normaalin ja epänormaalin rajasta vaan leikitään, hullutellaan. Tarvitseeko kirjallisuuden olla aina niin vakavaa?

Voisin luonnehtia Ulannon novellikokoelmaa myös aikuisten lastenkirjaksi, joka pitää kiinni lukijastaan kuin koira tennissukasta, joka on ainoa kappale sukkaparista jäljellä, mutta jonka on säilyttänyt sentimentaalisista syistä. (Kysymykseni: kuka säilyttää tennissukkaa sentimentaalisista syistä?)

Kokoelman kokonaistunnelma on energinen, kuriton, hyväntuulinen ja kumma. Absurdit ajatuspyrähdykset ja realismin vinha kääntöpuoli tekevät kirjasta mielikuvituksen tilataideteoksen.

*

img_1299

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Riikka Ulanto: Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?

Kuvitus: Marja-Terttu Vähäkangas

2018 Aviador

83 sivua

Arvostelukappale

*

Lisää lyhytproosaa blogissa

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (jonka lisäksi fenomenologisia pohdintoja kirjojen lukemisesta)

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

 

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

”Pitäisikö sinne mennä, Outi kysyi muutaman päivän päästä. Mene jos haluat, Kaisa sanoi.

Joitakin viikkoja muuton jälkeen Kaisa löysi vanhojen tavaroiden liikkeestä sinivihreällä kankaalla verhoillut nojatuolit. Sen jälkeen hän katseli taidelainaamon verkkosivuja ja etsi sopivan sävyistä maalausta olohuoneeseen. Hän ihastui yhteen ja pyysi, että Outi lähtisi hänen kanssaan katsomaan sitä, mutta Outi oli kiireinen.

Kaisa odotti joka päivä että pääsisi töistä kotiin. Hän rakasti uuden asunnon jokaista nurkkaa, ilmavia huoneita, parveketta ilta-auringossa ja keittiön ikkunasta avautuvaa vehreää näkymää.

Emma alkoi tulla vastaan vähän liian usein. Hänellä oli aina jotain kerrottavaa; hän onnistui pysäyttämään heidät, keskeyttämään heidän keskustelunsa. Kun Kaisa ja Outi olivat lenkillä, Emma sattui kävelemään juuri samaan aikaan rannassa. Joskus keskellä yötäkin he sattuivat alaovelle samalla hetkellä.

Kerran tullessaan töistä kotiin Kaisa huomasi, että makuuhuoneen kaapin ovessa roikkui uudennäköinen vaate.

”Emma lupasi lainata mekkoaan, kun kerroin, etten tiedä mitä laitan niihin häihin päälle.”

Jälkeenpäin kun Kaisa näki kuvia serkkunsa häistä, hän ei ollut tunnistaa puolisoaan.”

Lainaus novellista Naapuri, Tiina Rajamäki: Vieras maisema

*

Välitön tunnelma. Pelkistetty kieli. Kliininen suhtautuminen novellien henkilöhahmoihin. Janamainen aika. Vaatimattoman toteavia huomioita, joilla on iso vaikutus novellin kokemiseen, tulkintaan, ymmärtämiseen.

*

Vieras maisema on kymmenen novellin kokoelma ilmavilla riviväleillä ja riisutuilla lauseilla. Novellit kertovat ihmisten välisistä suhteista. Niissä esitetään tapahtumat koruttomasti. Ei mitään ylimääräistä. Tekstin pinta on kuulas ja viileä. Tekstin rytmi on rauhallinen ja tasainen.

Novellien sisältö kuvaa tapahtumia, muistoja, tekoja ja tunteita henkilöhahmojensa elämästä. Ihmiset eroavat. He löytävät itsensä tai ovat löytämättä. He ovat matkalla tai ovat paikoillaan. Lukija kohtaa heidät vain kerran. Novellien aikajana on usein jokin lyhyenomainen periodi henkilöhahmon elämässä. Lukija kohtaa fiktiiviset ihmiset lukemisen hetken ajaksi ja sen jälkeen he sulkeutuvat. Tapahtumia ei selitetä. Kuvailua on niukalti. Sen pituinen se.

Novellit mittaavat etäisyyksiä ja luovat tiloja ihmisten välillä. Jotkin tiloista syntyvät ainoastaan päähenkilön ympärille jättäen kaikki muut ulkopuolelleen. Tilat ovat tiheitä ja latautuneita ja samalla huokean ilmavia kuin harmaa taivas syksyisenä päivänä, jolloin aurinko ei paista.

Harmaan taivaan alla kuitenkin tapahtuu. Novellien päähenkilöt tuntuvat olevan jonkin sisäisen tai ulkoisen muutoksen äärellä. Muutos on prosessi, mutta sen saattaa käynnistää jokin yksittäinen tapahtuma, asia tai hetki. Joskus tuntui, että hetkissä olisi mahdollisuus johonkin laajaan, elämää mullistavaan kertojahenkilön elämässä.

Novellien henkilöhahmojen suhteissa toisiin ihmisiin tai itseensä on jokin hankaluus. Kitka, _mutta_, epäselvyys tai jokin kenties määrittelyjä pakeneva hahmoton ongelma. Sitä ei omista kukaan, sitä ei hallitse kukaan. Se on vain läsnä. Henkilöiden välisessä tilassa on selvittämättömiä, vaiettuja asioita. Kenties niihin on totuttu ajan kuluessa. Kenties niihin ei ole koskaan aiemmin havahduttu.

*

Pisara odottaa viileällä pinnalla. Pintajännite pitää sen paikoillaan kunnes se valuu pois ilman selityksiä.

Vieraan maiseman novellit voi lukea nopeasti, mutta ne kannatti lukea hitaasti. Antaa tilan vaikuttaa. Havaita pisara pinnalla ja odottaa sen liikettä. Tai voi katsella harmaan taivaan sävyjä pysäyttäen kaiken turhan toiminnan. Riittävän paikoillaanolon jälkeen voi kuvitella taivaan massasta irtaantuvan harmaan laatikon ja yllättyä tai olla yllättymättä kun sen kansi aukeaa ja sieltä pomppaa ulos jotakin mikä voi jäädä vaivaamaan.

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

2018 Teos

Esikoisnovellikokoelma

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

139 sivua

arvostelukappale

*

Lisää novellien lukukokemuksia blogissa

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

”Hetken Ilmari ihmettelee, miksi makaa lattialla, mutta ajatus katoaa saman tien. Poski painuu velttona mattoa vasten. Raitaiset kiitoradat ovat hämärämpiä. Vihreällä raidalla seisoo Hanna. Kuva täsmentyy. Hanna on tullut taas kesäksi maalle. ”

Näin ajattelee Ilmari, ikämies sairaskohtauksen äärellä. Hän makaa kotinsa lattialla. Ilmari on riipivän yksinäinen mies ja käy läpi elämäänsä, jonka aiheet nousevat esille kudotun räsymaton raidoista. Ilmarin tarina on kokoelmassa omanlaisensa poikkeama, sillä kertoo varsin surullisen kohtalon. Kokoelman muissa novelleissa elämänmakuisuus on valoisampaa.

Pirjo Puukko on helsinkiläinen viestinnän opettaja ja teatterikriitikko, joka on työskennellyt aiemmin Yleisradiossa radiodraaman parissa. Lisäksi hän on sanoittanut useita levytettyjä lauluja. Mutkanlukutaito on Puukon esikoisnovellikokoelma. Se on kustannettu osuuskuntamuotoisessa Stresassa, joka on pienkustantamo. Stresan kirjoittajia yhdistää rakkaus Italiaan. Kustantamon nettisivuilla kuitenkin kerrotaan, että  stresalaiset kirjoittavat Suomesta ja suomalaisuudesta.

Puukon novellikokoelma jakaantuu kolmeen osastoon, joissa jokaisessa on viidestä seitsemään lyhyttä novellia. Novellien aiheet käsittelevät ihmisiä mutkalla, mutkakohdissa ja solmuissa, jotka aukeavat ja tai ovat aukeamatta.

Novellikokoelman takakansitekstissä kerrotaan:

”Tiet voivat olla pöllyävää hiekkaa tai pikistä asfalttia, tai ne voivat olla elämänmittaisia. Täytyy valita, ajaako täysillä vauhdista nauttien, vai arkailla vaaroja? Mutkanlukutaito on tarpeen. Risteäviä teitä pallonpinta väärällään. Joka risteyksessä törmäysvaara. Kun menoa katsoo hieman vinosti, hymy heräilee huulilla. Novellikokoelmassa Mutkanlukutaito etsitään törmäyspaikkoja ja kuvataan erilaisia selviytymisyrityksiä.”

Puukon kokoelman ihmiset löytävät itsensä risteyskohdista. He joutuvat erilaisten valintojen eteen, joihin heidät usein tuntuu sysäävän jokin kertojan ulkopuolinen tapahtuma tai henkilö kuten yllätysraskaus, sairaskohtaus, puolison toilailut ja niin edelleen. Valinnat jokaisen novellin kertojahahmo tekee itsenäisesti tunnustellen maaperää, jonne on lentänyt rähmälleen kesken matkan. Mutkat yllättävät ja ne muistuttavat erehdyttävästi risteyksiä. Mutkassa on vain yksi suunta ja hurja kaari, joka pakottaa hidastamaan vauhtia (ei onnistu kaikilta), mutta risteyksessä ihminen joutuu tekemään valintoja.

Puukon henkilögalleria on monipuolinen joukko nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia. Heistä jokaista kuitenkin yhdistää suomalaisuus ja oleminen elämisen tsekkauspisteellä. Parisuhteet eivät ole helppoja, ihmissuhteet eivät ole helppoja, mutta valoisan lukukokemuksesta tekee Puukon henkilöhahmoja ja heidän tapojaan kommentoiva huumori. Koston enkelille käy itselleen huonosti, pollea kaveri uppoaa ojaan kesken automobiilisen hurmoksen ja airojuoppo mökkiläinen taitaa surra enemmän järven pohjalle mahdollisesti pudonneita viinaksiaan kuin olisi huolissaan siitä mitä vaimo kokee kuullessaan, että mies on putkassa.

Mutkanlukutaito on viihdyttävä lukukokemus ja vaikka äkkiseltään en ollut ihan varma, että mikä on punainen lanka kokoelman novelleille, niin tulin siihen tulokseen, että inhimillisyys. Puukko käsittelee sankareitaan ja antisankareitaan lempeästi ja ajoittain tarkasti luonnehtien heidän sisäistä maailmaansa. Minulle tuli novelleista ajoittain pakinamainen tuntu, vaikka ne ovatkin fiktiivisiä lyhytkertomuksia. Kirjallinen tyyli on arkisen puheenomainen ja tukevasti lähellä maanpintaa.

Lisäksi havahduin lukukokemukseni aikana siihen, että nämä voisivat toimia hyvin radiossa lyhyinä kertomuksina arkisista sattumuksista ja ajatusmalleista, joita meillä ihmisillä on. Puukon henkilöhahmot puhelevat luontevasti keskenään jos minkälaisten sattumien keskellä ja lukijana (tai kuuntelijana!) vietin hetken aikaa heidän kanssaan toivoen, uskoen, harmistuen ja nauraen mukana ihmisen toiminta- ja ajattelumalleille, kun kaikki mene niin kuin Strömsössä. Keksin ohjelmasarjalle on nimenkin: Mutkalla.

Elämässä tarttee olla mutkia, jotta ei käy oleminen tylsäksi.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

Stresa 2017

135 sivua

Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Amelia Nyman

Arvostelukappale

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Kulttuuri kukoistaa

Kirja vieköön!

Suketus

Kirjanurkkaus

*

Muita novellikokoelmia, joista olen kirjoittanut blogissani:

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Suomalaisia novelleja 1

Miranda July: Uimakoulu

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin

Kokeilevat novellit – Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja