Tuija Välipakka: Uutisia!

Poks!

Iloa. Lukeminen on pelkkää iloa. Aivot saavat töitä ja tästä pidän.

*

Aloitetaan uudestaan.

*

Kirjan alussa annetaan lukuohjeet tai oikeastaan kerrottiin lukijalle, mistä runoteos kertoo. Tämä harmitti minua hieman, sillä olisin halunnut itse selvittää tämän, mutta mennään(kö) sillä mitä on annettu.

Uutisia! – runoteoksesta kerrotaan, että se kertoo siitä mitä uutiset kertovat, mitä valeuutiset kertovat ja mitä nämä eivät kerro.

Okei.

*

Otetaan uudestaan.

*

Uutisia! – runoteoksen esipuheessa kerrotaan, että runot tutkivat ihmisyyttä, identiteettiä ja muistia uutisten ja valeuutisten valtaamassa maailmassa ja että runoteos tulee ymmärtää kokonaisuutena. Lyhyessä esipuheessa myös kerrotaan, että runoteoksen yksi tarkoitus on haastaa menemään pintaa syvemmälle ja muodostaa oma mielipide. (kysymykseni: muodostaa mielipide mistä?)

Runoteos käynnistyy Jumalan silmästä ja jatkuu ihmisen luomisella. Ihmistä kuvaillaan muun muassa pohtivana ja kollektiivisuuteen taipuvaiseksi. Joukkosieluisuus on meillä dna:ssa ja jonkinlainen tuhovoima/vimma myös.  Jumalan silmästä tulee mieleeni assosiaatio isoveljestä, joka valvoo siis jatkuva pelko kiinnijäämisestä, syyllisyyden tunto ilman syytä, häpeä ilman syytä hävetä ja niin edelleen. Isoveljen valvonnassa on myös hyviä piirteitä, mutta kun sanotaan (sanoitin), että ”isoveli valvoo” tunnutaan tarkoittavan usein jotain sellaista kuin äärimmäinen yhteisön jäsenten kontrollointi, joka voi ponnistaa myös jonkinlaisesta panoptikon -efektistä.

*

Uutisia! pursuaa visuaalista runoutta. Rivit on hakattu päällekkäin, vinoittain, poikittain, limittäin ja lomittain (lukukokemukseeni kuului mm. lomittajan kaipuu, koska välillä vain hengäistyin pelkästä sanojen sinkoilusta ilman jämerästi maahan ja paikoilleen tukevasti kiinittäviä merkityksiä. Kuului lukukokemukseen: informaatiotulva saa ihmisen hengästymään). Aina ei saa edes selvää, mitä teksti pitää sisällään. Ei ainakaan nopealla luvulla. Lukuflow katkeaa tuon tuosta kirjainten esimerkiksi kiitäessä maanista vauhtia jopa kesken virkkeen saati kesken sanan riviltä toiselle. Kyse ei ole kuitenkaan (toivottavasti) dysleksian imitoinnista, vaan tekstin ilmiasun ja luettavuuden ajoittaisesta hankaluudesta typografisin keinoin.

Runojen välittämä tieto ytimekkäästi sanoen ei ole helposti saavutettavissa. Tästä johtuen ajoittain tuli tuntu, että sanoilla tehtäisiin väkivaltaa, jos ei lukijalle niin ainakin tyhjälle paperille, jonka täytettynä tulisi jakaa informaatiota.

Jos lukukokemus on edellisen kuvauksen kaltainen riemukas ralli ja hämmennyksen kiintoisa yhteenliittymä, niin lukija on runojen äärellä valintojen edessä. Miten suhtaudun vaikeasti luettavaan tekstiin? Ja kun olen saanut otteen runon välittämistä viesteistä niin miten suhtaudun informaatioon, jonka runo jakaa? Miten suhtaudun runojen väittämiin?

*

Koin lukevani kirjaa, joka kommentoi yleisesti informaatiota, tarkennettuna tietoa ja eeteeris-diippisesti totuutta. Pohdin lukukokemuksen aikana ja sen jälkeen muun muassa seuraavia kysymyksiä:

mitä on tieto miten tieto on koottu mitä tiedolla tehdään kuka antaa tiedon millä sanoilla tieto annetaan mitä tiedosta on jätetty pois voisiko tiedon kertoa jollakin toisella tavalla miksi minulle on on on annettu tämä tie tie tieto mitä minä teen tällä tiedolla kuka tiedosta hyötyy kuka tiedosta kärsii kenelle tieto on yks paskan hailee ja kysyinkö jo että mitä tiedolla tehdään ja todella: mitä on tieto. Ja totuudesta: mitä on totuus mikä tekee jostakin totta onko totuuksia useampia kenelle totuus on tarkoitettu mistä totuus tulee minne totuus menee mitä totuudella tehdään mitä totuuden nimissä tehdään mitä vikaa on valheessa jos sillä esimerkiksi pelastaa ihmisen hengen vihaan valehtelijoita miksi totuus on olemassa mikä filosofinen suuntaus tutkii totuutta tai tarkemmin totuuden käsitettä kuka keksi totuuden miten totuuden voi problematisoida mikä tekee valheesta totuuden voiko totuutta määritellä kuka sen määrittelee miksi totuus tulisi määritellä mikä on totuuden suhde tietoon mikä on minulle totta mikä on sinulle totta mikä on meille totta voiko yksilön totuus olla eri totuus kuin kollektiivisesti sovittu totuus mikä on runoteoksessa totta.

*

Uutisia! tuntui kokoelmalta eri juttutyyppejä, tekstityyppejä eri tyyppisistä medioista, joita erilaiset tyypit kirjoittavat. Osa meistä on journalisteja, osa on hyvän-mielen-toimittajia (katso kuvat – juttutyyppi, 5 vinkkiä parempaa munakokkeliin – juttutyyppi ja muut klikkijournalismin mediayhtiöille mainostuloja tuovat tekstityypit), osa on valeuutisoijia syystä tai toisesta (mikä on syyn suhde tietoon, entä totuuteen? Huom! motiivit tärkeitä!) osa on somettajia, osa on markkinointityyppejä, osa tiedottajia, osa on taiteilijoita, osa on trolleja, osa karnevalistisia absurdisteja, joukossa voi olla jokunen runoilija ja filosofi, joukko kriitikkoja (joista osa on yhtä asiaa siis usein omaansa ajavia poterosta huutajia ja osa analyyttisiä, ja loput kyseenalaistajia), epämääräinen joukko vihaajia, epämääräinen joukko humanisteja, muutama huumeveikko ja – venla (pahoittelut binäärisestä sukupuolikuviosta tuossa) ja niin edelleen.

Runoteos tuntui siis koostuvan erilaisista informaation esittämisen representaatioista (miten eroaa presentaatiosta? Ehdotus: toinen on huonoa suomea ja toinen on pakokeino välttää tautologiaa). Ja jos runoteos on kokoelma tutkielma ja/tai kommentaari eri ”juttutyypeistä” (informaation välittämiseen tarkoitetuista teksteistä) niin lukijan tehtäväksi jää valita miten niihin reagoi ja reaktioiden jälkeen voi pohtia ihmistä, jos energiaa ja kykyä riittää.

Toisin sanoen: viestin välittäjä heittää pallon lukijan, kuuntelijan, vastaanottajan päätyyn ja jos pallosta ottaa kopin, on vastaanottajan päätös reagoida mitä pallolla tekee. Esimerkiksi: kyseenalaistanko informaation, joka minulle annetaan (kts. yllä mitä kirjoitin kappaleeseen, joka alkaa ”mitä on tieto…”). Voin heittää myös pallon takaisin kysymällä, että miksi heitit minulle pallon. Kolmas vaihtoehto on pudottaa pallo ja kävellä kentältä ulos, neljäs vaihtoehto on juosta kentältä pallo kainalossa, viides vaihtoehto on pomputella palloa kunnes ei enää jaksa ja sen jälkeen siirtyä kentältä pois sanomatta sanaakaan, kuudes vaihtoehto on kyseenalaistaa pallon olemassaolo, kahdeksas vaihtoehto on olla ottamatta palloa kiinni, yhdeksäs vaihtoehto on heittää pallo laidan yli ja odottaa, että sinulle heitettäisiin uusi pallo tai miksei vaihtoehtoisesti jotakin muuta kuin pallo ja niin edelleen. Pointtini tässä pallottelussa on se, että viestin vastaanottajalla on vastuuta omasta tulkinnastaan, hänen kannattaa kyseenalaistaa (siis esittää kysymyksiä) ja niin edelleen. Ja nyt tajuan, että en edellä ehdottanut vaihtoehtoa, jossa vastaanottaja ei saa palloa kiinni, yrittää, mutta menee ohi tai putoaa käsistä. Vaikenin myös vaihtoehdosta, jossa pallo heitetään vastaanottajalle tarkoituksella huonosti tai muulla ikävällä tavalla. Ja kun tälle linjalle lähdettiin, niin kannattaa huomioida myös sellainen skenaario, että pallo heitetään niin kovaa, että sitä ei edes halua ottaa kiinni ellei ole valmis kokemaan kipua, jopa vammautumaan tai pahempaa.

*

Palaan alkuun ja runoteoksen esipuheen yhteen väittämään.

Pohdin.

Muodostivatko kokoelman runot ”kokonaisuuden, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin kuin informaatiotulvan täyttämässä maailmassammekin: (jolloin) kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu kaikille?”

Kokonaisuus? Mikä (on) kokonaisuus? Onko se osiensa summa vai antaisinko sille jonkin filosofisemman merkityksen, joilloin voin kriittisesti kysyä: onko 2010 -luvulla pakko olla eheitä vaniljaisia yhden suunnan ”suuria kertomuksia” siis kokonaisuuksia? Onneksi voin vastata omaan kysymykseeni toteamalla, että voihan kokonaisuus olla ristiriitainen. Sisältö voi kilpailla, riidellä ja asettua vastakkain itsensä kanssa. Onneksi runoudessa ja/tai runojen lukemisessa tämä on mahdollista.

*

Uutisia! on hauska, kiehtova, oivaltava ja ovela runoteos. Sen sisältö ja sisällön esittämisen tapa ovat ajankohtaisia mitä tulee uutispainoitteiseen viestintään jokapäiväisessä elämässämme. Uutisia! ei tarjoa valmiita vastauksia, mikä on pelkkää plussaa, koska tykkään ajatella itse. Torjun nopeasti sellaisen viestin välittäjän josta aistin, että hän yrittää antaa valmiit vastaukset kysymyksiin, joita en ole edes esittänyt.

Uutisia! tuntuu runoteokselta, joka kestää useamman lukukerran ja tarkastelun eri näkökulmista. Tässä blogitekstissä jumitin selkeästi informaation ja totuuden olemukseen ja kuinka voimme suhtautua näihin ja siihen miten näitä meille välitetään.

Pelkkää plussaa kirjassa on sen miellyttävä kiehtovuus esineenä. Kansi kommunikoi sisällön kanssa.

Kiitos ja onnittelut, että jaksoit lukea tänne asti. 

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

jk. Ihan sivujuonteena (jos niitä yllä olevassa tekstissä ei ollut riittävästi) heitän (pallon) ilmaan kysymällä: tarkoittaako kokonaisuus samaa kuin, että on juoni? Olen ajatellut, että juoni on lukijan korvien välissä, jolloin teksti on kartta, jota lukija käyttää matkan tekemiseen paikkaan, jossa hän ei luultavasti ole koskaan aikaisemmin käynyt (tai sitten hän on vain muuten huono suunnistamaan takaisin tuttuun paikkaan ja tarvitsee kartan)?

*

Tuija Välipakka: Uutisia!

2018 Siltala

Graafinen suunnittelu ja kansi: Elina Warsta

110 sivua

arvostelukappale

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Kirja vieköön!

Reader, why did I marry him?

*

Lisää runojen kokemista blogissa:

Helena Sinervo: Merveli

Olli Sinivaara: Purkautuva satama

Saila Susiluoto: Metropolis

Runoteoksia (ne, joiden lukukokemuksesta olen kirjoittanut blogiini)

Runoreaktiot!

Mainokset

Rae Armantrout: Kunhan sanon

”Niin paljon onnellisuutta

on lukittu

kieleen,

valmiina

purskahtamaan ulos

milloin hyvänsä

ja häipymään”

Poesia on kustantanut Aki Salmelan suomentamaa yhdysvaltalaisen Rae Armantroutin runoutta vuosilta 1978-2017. Käännöskokoelman lukeminen teki minut pirskahtavan onnelliseksi. Ahmin runoja ja koin levotonta tyhjyyttä luettuani kokoelman viimeisen runon. En uskaltanut heti aloittaa alusta, sillä halusin jäädä tilaan muistelemaan hetkeksi miltä tuntui lukea nämä runot ensimmäistä kertaa.

”TÄSMÄLLINEN

Äkkiä, ennen kuin kuolet,

kuvaile

tämän hotellin maton

täsmällinen sävy.

Mikä merkitys

on epäsäännöllisillä, keltaisilla

ympyröillä, osa niistä

onttoja,

joita on kertynyt kaistaleiksi

tälle päiväpeitolle?

Jos rakastat minua,

palvo

esineitä,

jotka olen saanut

edustamaan itseäni

poissaolessani

*

Yhä lisää

talorivejä

levittäytyy

miellyttävästi

tuon kukkulan rinteelle.

Olisi

kenties mahdollista

laskea esiintymiä.”

Luin kokoelman toisen kertaan sattumanvaraisesti runoja valiten ja kirjoitan tähän mitä mieleeni tulee. En kykene osaa halua tehdä tästä tekstistä runoanalyysiä. Kirjoitan mitä tulee mieleen ja rakennan näiden ajatusten alkujen tai ajatusten ytimien ympärille tekstimassaa.

Runoissa on läsnä kyselevä ihmettelevä asenne havaintoihin ja älyllisiin reaktioihin, jotka oivalluksina ponnahtavat pintaan ja saavat sanallisen muodon. Fenomeenit (ilmiöt) ja fenomeenit fenomeenien pinnalla. Kuljetaan pinnalla, joka tuntuu aika epävakaalta, koska se on on pehmeä ja sitten pudotaan johonkin poimuun, joka voi olla myös madonreikä. Se on kuitenkin hyvin syvä putous, jonne ei kuitenkaan eksytä vaan kenties pysähdytään kellumaan paikoilleen. Tämä kelluntatila tai pysähdys on runo.

Kokemus runoista tilallisina ja huonemaisina. Jos olisivat huoneita, niin ovi on juuri hetki sitten suljettu ja lukija käy ikkunat läpi ja avaa ne. Mitä ikkunoista sisälle tulee on runo.

Intiimi olo lähellä ajatusten tai kenties ajattelun syntykehrää. Filosofista. Kielellistä. Ollaan sisällä mielessä ja sieltä kannetaan ulos huolella aseteltuja väitteitä. Voivat olla myös kysymyksiä ilman vastauksia. Tai runo voi olla vastaus, mutta avoin.

”RUNO

Nyt kehomme

ovat kaksi jääpalloa,

jotka ovat sulamaisillaan.

”Nyt” ei voi alkaa.

*

Et ole unessa

nyt. Nyt ei ole olemassa

kun olet unessa.

Nyt tarkoittaa: ”Nyt

tee jotain!”

Voin kääntyä

nukkuessani. Voin

nähdä unta.

*

Nyt on milloin

voit valita

tekeväsi jotain.

Mikä siis tulee nyt,

teko vai valinta?

*

Kierrellen

sen reunaa

mitä voi,

olisi voitu

tarkoittaa”

Intuitio sattuma havainto spontaani reaktio vaikutelma impressio

Syvä pudotus subjektiin ja ponnahdus kollektiiviin

Runoilija kuin suodatinpaperi tai luonnonkivimuurin pinta, josta kasvit ja kosteus tulevat vähitellen läpi

Intertekstuaalinen verkosto. Verkosto, koska kieli yhdistää ne jotkin toisiinsa. Pilkottua tajunnanvirtaa. Kommenttiraita havaintoja.

”ELINYMPÄRISTÖ

Elinympäristö-teemainen aitaus.

Zen-vaikutteinen muki

*

Korttelin takana

koirat haukkuvat poissaoloa.”

Pysähdytään tähän reagoidaan nostetaan pohditaan lasketaan huomioidaan päästetään irti ja jatketaan matkaa.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Rae Armantrout: Kunhan sanon

Suomennos: Aki Salmela

2017 Poesia, runot vuosilta 1978-2017

Kansi: Tiina Lehikoinen

160 sivua

Lainattu kirjastosta

*

Blogissa tekstejä runoista (joitakin, valikoima hiljattain ilmestyneistä)

Runoreaktiot!

Kaisa Ijäs: Aurinkokello

Mikko Rimminen & Otto Karvonen: super hyvä olo

Jukka Viikilä: Runoja I – II

Helena Sinervo: Merveli

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet (omaa tekstiäni koherentimmin) mm.

Juha-Pekka Kilpiö (Kiiltomato.net)

Tuomas – Tekstiluola

Omppu – Reader why Did I Marry Him?

Jukka Viikilä: Runoja I – II

Näppärää, älypyrskähtelevää, hauska, ilkikurista, pirskahtelevaa, lakonista, banaalia, kuivaa, banaani, laatikkomaista, pintaisaa, liukasta, karua, tahmeaa, heittävää (sisälle ja ulos, samanaikaisesti ja erikseen), hölöä, vittuilevaa, baarissa, ovelaa, lempeää, humaania, hitaasti syttyvää (lukijassa), kuvailevaa, järjestelevää, erittelevää, toteavaa, kysymyksiä esittävää.

Tästä on moneksi. Näin ajattelin lukiessani Jukka Viikilän runoja. Tämä ehkä hieman yllätti minut, koska niiden tyyli tuntuu hyvin samalta runosta toiseen. Asioita todetaan ja sen jälkeen odotetaan reaktiota.

Ajattelin runojen tyylistä muun muassa näin:

Tyyli on selkeä, tulkinta ei ole selkeä. Vaihtoehdot: jatka lukemista ja anna vaikuttaa.

Tyyli on selkeä, tulkinta on selkeä. Vaihtoehdot: jatka lukemista ja anna vaikuttaa.

*

Mistä nämä runot kertoivat? Onko se edes mielekäs kysymys? Luin hiljaittain Ben Lernerin Lähtö Atochan asemalta, jossa päähenkilö, lusmuileva ihmisten ja ilmiöiden välitilan itsellään täyttävä antilungisti Adam toteaa pariin otteeseen uteliaalle kysyjälle, että runot eivät kerro mistään. Tätä hetken pohtiessani voin hahmotella ajatukseni tässä niin, että runot eivät kerro mistään vaan ihminen kertoo mistä runot kertovat. Siis tulkinta syntyy lukijassa postmodernilta haiskahtavan reseptioestetiikan ja kirjallisuus/viestintätutkimuksen tutkimusnäkökulmin ajateltuna.

Jos kertomisen sijasta nostaisin joitakin aiheita, teemoja tai motiiveja, jotka lukukokemuksen jälkeen nousivat takaisin pinnalle, niin tässä luettelo: Autoja, naisia, tennistä, miehiä, eläimiä, ihmisten luontosuhteita, autoja, kysymyksiä, seksiä, kaupunkikulttuuria, Jeesus, arvoituksia, kysymyksiä, heittoja, ihmisten välisiä suhteita ja autoja. Näitä ei kannata niputtaa yhden sisäisen kertojaäänen kiinnostuksen kohteiksi. Kokoelman runoilla ei mielestäni ole yhtä sisäistä kertojaa vaan ne tuntuvat enemmänkin kirjoittajansa paperille asetetuilta sanoilta kokeilla mikä ja minkälainen impressio niistä jää. Runoista yksi suosikkini oli tämä:

”Muistakaa että jokainen metsän puu on elämän puu.

Puun voi sahata poikki, koska elämää on kaikkialla.

Sahattu puu voidaan kuljettaa paperitehtaaseen,

mutta muistakaa että jokainen paperi on elämän sana tälle päivälle.

Paperin voi polttaa uunissa, koska sama sana toistuu kaikkialla.

Muistakaa että jokaisessa ihmisessä kasvaa sisällä elämän puu.

Ihmisen voi sahata poikki niin kuin puun, koska ihminen on kaikkialla.

Mutta muistakaa että vaikka elämä tapahtuu kaikkialla,

on sen jokainen koti sen ainoa koti”

s. 9

Toiston, vertailun ja ilmiön ympärillä kehräämisestä syntyy runo, joka saa minut pohtimaan esimerkiksi elämän pyhyyttä, elämään tässä vertautuu niin luonto (puu), kirjallisuus/sana kuin ihminen. Elämän voi tuhota, mutta kun sen teet, niin tuhoat jotakin ainutlaatuista.

Moni kaksoiskokoelman (Runoja I – II) tuntui kertovan (!) minulle ilmiöistä ja ilmiöiden välisestä vuoropuhelusta, vuorovaikutuksesta, vuorotyöstä, työvuorosta ja aikavuoroisuudesta ilman u:ta. Runous on keino tuottaa ja testata ajattelua. Missä menevät sen rajat ja mahdollisesti mitä rajan toisella puolella on? Ilmiön voi nähdä muotoonsa kasvaneelta tai kasvatetulta organismilta, mutta se voi olla muutakin kun lukija asettaa itsensä altiiksi runon keinoilla tutkia jotakin ilmiötä (tai miksei juuri myös lukijan kykyjä ja keinoja lukea runoutta tai kirjallisuutta).

*

Lukukokemukseeni sisältyi liikettä, jolla tarkoitan kai jotain sellaista minkä voi yhdistää lukunopeuteen ja lukutapaan. Sekä siihen, että runon lukutila voi viedä sen verran mennessään, että unohdan tai haluan unohtaa ajan ja paikan. Ajattelin esimerkiksi näin:

Liike hidas, paikoillaanolo, suunta edestakainen ja etenevä

Kuin menisi veden alle uima-altaassa ja arvuuttelisi kuinka kauan pystyy pitämään hengitystään ennen kuin olisi noustava metelin keskelle

Annettava vaikuttaa, mutta jos teepussin unohtaa teekuppiin, niin juotavaksi tarkoitetusta tulee liian vahvaa.

Inhimillisen tiivistä, ilmatiivis ja sopivasti ilmava, jotta ei tule oloa kuin olisi tyhjiössä

Hain kalasaalista. Hain ei tarvitse pidättää hengitystä veden alla. Sain sieniä, joista tunnistin suurimman osan.

*

Eräänlainen lukutapani kuvaus Viikilän runojen äärellä voisi kuvailla myös näin: Muodostetaan kehiä sanojen ja ilmiöiden äärellä. Pinta on jähmeää massaa tai ainetta, johon jää jälki kun sitä käsitellään. Tuo jälki, ensimmäinen kehä, on runon pohja/ydin. Sitten tarkastellaan kehää, kierretään tikkua/kynää kehässä ja poimitaan kehän jättämä jälki uudelle paperille. Se on runo.

Tämä alkaa muistuttamaan etäisesti hermeneuttista kehää tai spiraalia. Pääseekö siitä koskaan ulos?

*

Voisin kirjoittaa tästä ihan oikeankin kirja-arvion, mutta se tuntuu ajatuksena mahdottoman kuivalta. Mahdoton ja kuiva. Vähän kuin tulkinta ja tyyli.

Voisiko näistä olla aforismeiksi?

Mietin ihmisen kykyä ja mielikuvitusta kirjoittaa tiivisti ja samalla rikkaasti. Ja ihmisen kykyä mielikuvituksen kautta kirjoittaa vähän sanoja ja paljon ajatuksia.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Jukka Viikilä: Runoja I – II

Sisältää kaksi kokoelmaa, jotka julkaistu vuosina 2008 ja 2010

2017 Gummerus 210 sivua

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Arvostelukappale

*

Olen aikaisemmin kirjoittanut pastissin, fanifiktiota tai sen sellaista Viikilän päiväkirjaromaanista Akvarelleja Engelin kaupungista > Paloja Charlotte Engelin päiväkirjasta Helsingin vuosilta

*

Jukka Viikilän runoista ovat kirjoittaneet mm.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja / Runoja I – II

Riitta / Kirja vieköön! / Runoja I – II

Jussi Korhonen Viikilän esikoiskokoelmasta (Kiiltomato.net)