Helmet lukuhaaste 2019

Vuoden 2019 Helmet – lukuhaaste jäi keskeneräiseksi! Näin tällä kertaa.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Djuna Barnes: Yömetsä

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä / Adelaida Garcia Morales: Vampyyrin logiikka

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue / Lorenzo da Ponte: Don Giovanni (libretto)

4. Kirjailijan ainoa teos / Stina Saari: Änimling (esikoisteos)

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

6. Rakkausromaani Riina Mattila: Järistyksiä

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Heikki Kännö: Sömnö (tabu ei keskeinen, mutta osa kokonaisuutta)

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Adelaida García Morales: Seireenien hiljaisuus

17. Kirjassa on kaksoset / Sabine Forsblom: Betinka

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja sir John Mandevillen ihmeelliset matkat (matkakertomus 1300-luvun lopulta)

19. Et pidä kirjan nimestä

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki (ilmastonmuutoksen jälkivaikutuksen kuvaus)

23. Kirjan nimessä on jokin maa

24. Sokkona hyllystä valittu kirja

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin / Adelaida Garcia Morales: Etelä

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

28. Kirjan kannessa on kuu

29. Kirjassa nähdään unia / Antonio Tabucchi: Unien unia

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema / Robin Robertson: The Long Take

31. Kirjassa kuljetaan metrolla

32. Kirjan nimessä on ammatti

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Menetelmällisen kirjallisuuden antologia

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Rachel Cusk: Siirtymä

36. Kirjassa ollaan yksin / Thomas Bernhard: Pakkanen

37. Pienkustantamon julkaisu

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Markku Paasonen: Suurenmoinen huviretki (ihmisen ja eläimen välinen suhde kannattelee osiltaan tarinaa, mutta ei tulkintani mukaan sen keskeinen osa)

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua / Maria Matinmikko: Kolkka

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

44. Kirja kertoo Berliinistä

45. Kirjan nimessä on kieltosana

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Riina Mattila: Järistyksiä (2018)

47. Kirjassa on alle 100 sivua Rakel Liehu: Bul bul

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

*

Lisätietoja lukuhaasteesta (helmet.fi)

Kuva: Marja Hautala

Kaikki blogin lukuhaasteet

Kaikki vuoden 2019 aikana luetut kirjat (päivittyvä lista)

 

Laura Gustafsson: Pohja

Uskoni takakansiteksteihin on hataralla pohjalla. Ne saattavat herättää mielenkiintoni ja sitten petyn ja lempeästi suutahdan, koska teksti ei vastaa lukukokemustani ikään kuin minua olisi huijattu.

Pohjan takakansitekstissä lukee muun muassa näin:

”Tarina vie kirjailijaa ja lukijaa kohti hetkeä, jossa suru alkaa”.

Mietin lukukokemukseni jälkeen tätä: hetki, jossa suru alkaa.

Pohjan päähenkilönä oleva nainen oppii sanomaan ei ja määrittelemään, mitä tarvitsee, toivoo ja haluaa. Ei ehkä ihan täysin jämäkästi vielä, mutta siihen suuntaan kuitenkin. Ennen tätä lukija on saanut eteensä yhden naisen ruumiinavauksen tämän seksihistoriaan, äitiyteen, mielenterveysongelmiin ja vähän myös ammatti-identiteettiin teatteri- ja kirjallisuusaloilla. Nainen ei ole osannut sanoa ei, ja siksi häneen sattuu ja häntä satutetaan. Hän kiduttaa myös itseään esimerkiksi ruualla ja perfektionismilla. ’Ei’ on tärkeä sana, jotta eheytyminen käynnistyy. Nainen on menettänyt itsensä, jos on koskaan  itseään kunnolla omistanut, ja kun menetyksen on ymmärtänyt tai ainakin todennut, niin suruprosessi voi alkaa.

Pohjan kannen sisälehdellä on seuraavanlainen teksti:

”Kirjoitin Pohjan, koska se hävetti, pelotti ja kiihotti minua niin paljon. Päätin olla niin rehellinen kuin osaan ja näyttää itseni kaunistelemattomassa valossa. Ehkä sitä kautta lukijakin voi tunnistaa itsensä. Ihmiset kuitenkin ovat aika samanlaisia.” Laura Gustafsson.

Pohja ei kannen sisälehtitekstistä huolimatta ole omaelämäkerrallinen, se on autofiktiivinen. Autofiktiivisyys oman käsitykseni mukaan rakentuu kirjoittajan omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, muistoihin ja tunteisiin, mutta niitä ei siirretä sellaisenaan kirjalliseen tekstiin. Pohja on siis fiktiota, kirjallisin keinoin rakennettua muunneltua totuutta kirjoittajan elämästä, ajattelusta ja kokemuksista.

Minulla on ongelma autofiktion kanssa. Se ei liity siihen, että tuskailisin totuuskysymyksen kanssa. Minua ei kiinnosta, mikä fiktiivisessä tai fiktiivispainotteisessa tarinassa voisi olla totta kirjoittajan oikeaan elämään nähden. En ole sillä tavalla utelias ihminen. Ongelmani on enemmän kiinni tekstin vallasta lukijaan. Esimerkiksi: miksi minun pitäisi olla kiinnostunut toisen (todellisen) minulle henkilökohtaisesti tuntemattoman ihmisen kivusta, kasvusta, muistoista, menneisyydestä, seksielämästä, äitiyden kokemuksista, tunteista, fantasioista, kuolemankaipuusta ja niin edelleen? Se tuntuu vallankäytöltä lukijaan nähden. Se voi tehdä lukijasta kirjoittajansa likasangon ellei lukija sulje kirjaa, palauta sitä kirjastoon ja totea, että tämä ei (!) ole minua varten.

Luin Pohjan loppuun. Miksi? Koska kirja oli hyvin kirjoitettu, se puhutteli minua ja halusin nähdä kuinka päähenkilö selviää omasta onttouden tunteesta, joka tekee hänestä raivoisan epästabiilin yksilön itselleen, läheisilleen ja ympäristölleen. On siis lopulta aivan sama mikä sisältö on, mutta haluan lukea, että kirjan päähenkilöön kiinnityvään konfliktimyrskyyn tulee jonkinlainen loppuratkaisu. Sen ei tarvitse olla onnellinen eikä helposti tulkittavissa. Ja loppuratkaisu tulee: on tekstiä diagnoosista ja ei-sanan opettelua. Ja lukukokemukseeni laskeutuu ymmärrys autofiktiosta. Minulle on kuvattu yhden ihmisen identiteetin ja persoonallisuuden tarina ja lukijana voin reagoida siihen eri tavoin. Teenhän tätä fiktiivistenkin henkilöiden kohdalla. Autofiktion voima, koskettavuus ja vaikuttavuus verrattuna ”puhtaasen fiktioon” saattaa olla lisäksi siinä, että niissä taustamateriaalina ovat koetut/eletyt tunteet ja ajattelumallit.

Mistä kirja kertoi? Minulle kirja kertoi naiseksi kasvamisesta ja naisena elämisestä, kun oma persoonallisuus ei ole vakaa. Kirja kertoi naisen ruumiista eri tilanteissa, välineenä, objektina ja subjektina. Kirja kertoi halusta, kaipuusta, fantasioista. Kirja kertoi seksistä. Kirja kertoi äitiydestä ja erityisesti sen negatiivisista puolista. Kirja kertoi erilaisista ihmissuhteista ja ihmiskohtaamisista, joista ei tule suhteita. Kirja kertoi mielenterveyden ongelmista, masennuksesta, hajottavasta levottomuudesta, pakotetusta perfektionismista ja älykkään sekä lahjakkaan taiteiden alalla toimivan naisen ruumiillisesta ja henkisestä hälytystilasta. Kirja kertoi yllättävän paljon erilaisista asioista, vaikka se ei ole tiiliskivi. Elämä pitää sisällään paljon ja elämä on monimutkaista. Autofiktiivinen kirjallisuus paljastaa raa’alla tavalla juuri tätä kompleksisuutta.

Pohja ei ole vain suoraa tilitystä naisen tunteista, ajattelusta, muistoista ja kokemuksista. Se on fantasiaa ja realismin rajoja ylittäviä tekstikatkelmia. Tarinaa esimerkiksi katkotaan juonta kommentoiviksi ruumiinavauskuvausta muistuttaviksi tekstipätkiksi, jotka nekin ovat riittävän nyrjähtäneitä, että lukija ymmärtää, että se ei voi olla täysin totta.

Pohja oli hyvä lukukokemus sisällöstään huolimatta. Tämä johtui Pohjan kirjallisesta tyylistä ja ehkä myös lopulta sen sisällöstäkin. Pohja on repivä, raaka, sarkastinen, traaginen ja paljastava.

Pohja. Miksi kirjan nimi on Pohja? Ensimmäisenä ajattelin, että kyseessä on pohjanoteerauksen kuvaus yhden naisen elämästä. Toiseksi (ja edelliseen liittyen) tulin ajatelleeksi kirjaa pohjalla olemisen kuvauksena. Ja katsoin kirjan kantta. Mitä pohjalla on? Siellä on olosuhteiden ja ympäristön muovaama todellisuus ja muotoja, joita pintatasoilla ei tule välttämättä havainneeksi. Kannessa on kuvia vesialueiden (meret jne.) elämänmuodoista. Ne ovat outoja, kauniita, kiehtovia, pelottavia, ihmeellisiä, kummallisia, vieraita… monia paradoksaalisia asioita ja olioita, jotka ovat eläviä vain pinnan alla jossakin syvällä kasvualustanaan pohja.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Laura Gustafsson: Pohja

2017 Into 141 sivua

Lainattu kirjastosta

Kansi: Aiju Salminen

 

*

Pohja Laura Gustafssonin nettisivuilla

Pohja kustantajan sivuilla

Pohjasta ovat kirjoittaneet mm.

Omppu (reader why did i marry him)

Marjatta (Marjatan kirjat)

Lady dandy – blogi

Tuomas (Tekstiluola)

Helmi Kekkonen

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle

Tassu pystyyn – kuinka moni on lukenut Uppo-Nallea aikaisemmin? Minä en ole, mutta muistelen, että minulle on mahdollisesti luettu Uppo-Nallea lapsena. Kyseinen pohdiskeleva, hieman arka (mutta yllättävän rohkea oikeissa tilanteissa) ja runoileva nalle saattoi minulla lapsena jäädä Nalle Puhin ja erityisesti hänen kavereidensa varjoon.

Luin hiljattain Harry Potterin ja viisasten kiven ensimmäistä kertaa eläessäni. Superflunssa-mikä-lie esti minua tarttumasta kaikkiin niihin kirjauutuuksiin, jotka odottivat lukupinossani. Aikuisten Isot Kirjat saivat odottaa sitä aikaa, kun olin valmis olemaan taas Aikuisen Vakava. Harry Potterin lisäksi kuuntelin satuja ja erityisesti klassisia eläinsatuja kuten Aisopoksen faabeleita, jotka alunperin eivät luultavasti olleet lapsille tarkoitettuja kuten sadut alunperin noin yleisesti. Veljekset Grimm ja myöhemmin elokuvateollisuudessa Disney tekivät saduista salonkikelpoisia tai lastenhuonekelpoisia.

Elina Karjalainen kirjoitti ensimmäisen Uppo-Nallen lohduttaakseen sairaalaan kesäksi joutunutta lasta. Yksinäisyys ja huoli erilaisista asioista on tarrautunut hellän määrätietoisesti Uppo-Nallen ja hänet merestä noukkineen Reetan maailmaan. Uppo-Nallella on pelkoja, jotka saavat peipon muodon (peippo tulee aika lähelle sanaa peikko!) ja jotka estävät suunnittelemasta tulevaisuutta ja erityisesti toteuttamaan suunnitelmia esimerkiksi ammatista tähtitieteilijänä. (Linnunrata on paikka, jossa peippoja varmasti kohtaa.) Uppo-Nallen ensisijainen haaveammatti on kaikesta huolimatta kuitenkin runoilija, mutta on hyvä olla varasuunnitelma, jos runoilla ei elä.

Uppo-Nalle on ranskalaisen pojan entinen nalle, jonka hän on kiukuspäissään heittänyt laivan reunan yli mereen. Merellä Uppo-Nalle kokee kaikenlaisia jännittäviä seikkailuja, joihin liittyvät esimerkiksi sukellusvene ja raitis hai. Raitis hai on sellainen, joka ei syö mitään, missä on alkoholia kuten risteilijäaluksista heitettyjä pulloja tai laidan yli pudoneita humalaisia merimiehiä. Mutta merellä on myös kovin yksinäistä ja Uppo-Nalle kaipaa seuraa, toista olentoa, joka välittäisi hänestä juuri sellaisena kuin hän on: ajoittain epävarma taiteilijasielu, joka haaveilee runokirjan julkaisemisesta, jonka nimeksi tulisi Uponneen kansan lauluja. Uppo-Nalle runoileekin paljon, sellaista perinteistä loppusointuista runoutta, joka kertoo elämän hetkellisyydestä, ilmiöistä ja runoilijan tunteista.

Uppo-Nalle ja Reeta tapaavat ensimmäisen kerran meren rannalla, jolla Reeta on viettämässä aikaa laulavan lintukoiran seurassa (aikamoinen runoileva kaunosielu hänkin). Reeta vie Uppo-Nallen kotiinsa tai perheensä kesäpaikalle saaressa, jossa Reetan lisäksi asuu hänen äitinsä ja naapurustossa ilmeisesti muita kesäasukkaita sekä saaren vakituisia asukkaita, joiden elinkeino on riippuvainen meren läheisyydestä. Tapahtuu kaikenlaista arkista ja arjesta poikkeavaa kuten lettukestejä, synttäreitä, eläinlääkärivierailuja ja kesävieraiden (Reetan isä ja isovanhemmat) saapumista paikan päälle. Näissä tapahtumissa Uppo-Nalle ja Reeta toimivat yhdessä, keskustelevat, riitelevät, nauravat yhdessä ja runoilevat. Uppo-Nalle inspiroituu monenlaisista tapahtumista riimittelemään spontaanisti. Lisäksi he kokevat seikkailun junalla kaupungissa. Seikkailun tarkoituksena on antaa Uppo-Nallelle muuta ajateltavaa kuin pelottavat peipot.

Elina Karjalainen on kirjoittanut lastenkirjan, jossa on paljon myös aikuiselle. Itse ainakin pysähdyin pohtimaan lapsen maailmaa, sen välittömyyttä ja ajattelun rikkautta. Kirjassa on lempeää huumoria ja syvällisyyttä.

Koin Uppo-Nallen äänikirjana. Lainasin sen Ellibsin kautta, joka on maksuton palvelu kenelle tahansa, joilla on kunnallinen kirjastokortti esimerkiksi helmet- tai lastukirjastoihin. Äänikirjan lukijana toimii Tytti Paavolainen ja hänen kerrontansa on erinomaista. Hän on todellinen satutätivelho! Äänenpainot ja -sävyt sopivat Uppo-Nallen todellisuuteen täydellisesti. Uppo-Nallen herkkyys on läsnä. Uppo-Nallen herttaisen kömpelöt ja hassut runot elävät Paavolaisen lukemana ja Uppo-Nallen syvästi pohdiskeleva elämänasenne on koskettavan läsnäolevaa. Haluan kuunnella kaikki loputkin Elina Karjalaisen Uppo-Nallet Tytti Paavolaisen lukemana.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle (1977), WSOY

Äänikirja, kesto: 03.04.59, lukija: Tytti Paavolainen

Kuuntele kotimaisia äänikirjoja Ellibsissä (Helmet.fi)

*

 

Kirjablogeissa Uppo-Nallesta ovat kirjoittaneet mm. Katja (Lumiomena), Rita (Kieltenopen kotiblogi) ja Elina (Luettua elämää)