Adelaida García Morales: Seireenien hiljaisuus

Opettaja María muuttaa syrjäiseen, hiljaiseen, ajan pysäyttäneeseen kylään vuoriston juurella eteläisessä Espanjassa. Hän ystävystyy Elsan kanssa, joka elää eristäytyneenä. Elsa näkee toistuvasti unia tai muistoja miehestä, jota hän syvästi rakastaa. Nämä unikuvat ovat hänelle todellisempia kuin todellisuus. María kokeilee häneen hypnoosia selvittääkseen Elsan unikuvien alkulähteen. Elsa elää toisessa maailmassa ja ajassa. Yhteys rakastettuun on voimakas fyysiset rajat ja ajan ylittävä kokemus.

Seireenien hiljaisuus on upea ja vaikuttava lukukokemus. Sen tunnelma on yksityinen, läheinen, unenomainen, erikoinen, hiljainen, väljä, intensiivinen, kytevä, sanaton (!), tilava, kauaksi kantava, hypnoottinen ja maaginen. Seireenien hiljaisuus on kirja, jossa tapahtuu suhteellisen vähän tai melko ekonomisesti toiminnan tasolla, koska sen energia löytyy muualta kuin juonesta.

En halua kertoa enempää. Haluan lukea kirjan uudelleen.

Lainaus kirjan alkupuolelta:

”Nukuin majatalossa ensimmäisen yön, ja kun seuraavana päivänä heräsin, päivä oli jo pitkällä, mutta kaikkialla vallitsi sama hiljaisuus kuin aamuyöllä. Lähdin kävelylle, ja tunsin olevani aivan eri paikassa kuin mihin olin edellisenä päivänä saapunut. Kylän mutkittelevia katuja peitti hohtava sumu, ja vuoret olivat kadonneet näkyvistä. Leppeä tuuli työnsi alhaalta laaksosta suunnattoman suurta pilveä. Sumun seasta näkyi maantien molemmin puolin palasia vehreistä, rehevistä pelloista. Palasin kylään ja kuljeskelin sen sokkeloisilla, valkeilla kaduilla. Pilvet etenivät katujen yllä peittäen pian koko kylän. Sakeasta sumusta tuli esiin kasvoja, joiden iho oli kovettunut ja ryppyinen, kuin arkoja naamioita. Niitä kehystivät ovenkarmit tai ikkunat, tai ne liikkuivat ympäriinsä labyrintissa, joka alusta alkaen oli vanginnut minutkin. Nuo lapsenomaisen uteliaat kasvot vastasivat tervehdyksiini katseilla, joissa sekoittui pelko ja toiveikkuus, sydämellisyys ja katkeruus. Kyläläisten katseet saivat minut tuntemaan itseni suuren perheen yksityistä rauhaa horjuttavaksi tunkeilijaksi. Kaukaa katsottuna kylät näyttävät uinuvan aivan hiljaa vuoren rinteellä tai huipulla. Mutta ajan mittaan huomasin, että kun ne lopulta suostuivat puolittain vastahakoisesti ottamaan muukalaisen omakseen, nousee tämän ympärillä melkoinen meteli. Opin ymmärtämään, että paikan näennäinen tyyneys on kaikkea muuta kuin rauhaa. Rajut intohimot liikuttavat täällä ihmisten aluksi niin tasaisilta näyttäviä kohtaloita. Heidän varautuneiden, suorastaan jurojen katseidensa takana väijyy aina vihamielinen epäluulo, sitkeä muisto muinaisesta vihasta tai toivottomasta rakkaudesta joka tuhosi koko elämän…” (s. 8-10, suom. Tarja Roinila)

Adelaida Garcia Moralesin kirjan otsikko viittaa Franz Kafkan novelliin ”Seireenien vaikeneminen”. Kirjassa on muitakin mieltäaskarruttavia intertekstuaalisia viitteitä, mutta Kafka on niistä minulle merkittävin. Oletteko lukeneet tuota Kafkan tekstiä? Aluksi minua vaivasi siinä Kafkan tekemä asiavirhe. Hän kertoo, että Odysseus olisi ollut se, joka sulki korvansa vahalla jottei kuulisi seireenien laulua. Homeros (””) kertoo toisin. Ja kun tekstiä lukee eteenpäin, niin tahallisen tai tahattoman virheen antaa anteeksi. Seireenit eivät laulaneet Odysseukselle vaan olivat vaiti ja Odysseus ei kuullut seireenien vaitioloa. Odysseuksen ja seireenien välinen sanaton kohtaamaton vuorovaikutus ja vetovoima ovat mysteeri tai arvoitus, joka jää vaivaamaan.

*

E78D82F6-FC34-412F-B740-DB5274183598

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Adelaida García Morales: Seireenien hiljaisuus

1985, 1993 Like

Suomennos: Tarja Roinila

Kansi: ei tietoja painoksessa, mutta tunnistin sen: Frederic Leighton: Flaming June (1895)

158 sivua

*

kirja omasta hyllystä

*

Lukuvinkkejä blogista:

2 x Adelaida Garcia Morales: Etelä ja Vampyyrin logiikka

Stina Saari: Änimling

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

 

 

Runoreaktio! Kysymyksien asettelua

”katkaravun sydän sijaitsee sen päässä” (sivulta 27) Olisiko maailma inhimillisempi paikka, jos ihmisen sydän sijaitsisi hänen päässään? En halua vain inhimillistä vaan haluan myös katkaravullista. Lajien monimuotoisuus. Monien muotolajisuus. Muotojen lajimonisuus. Ja niin edelleen. Mikä on joukon suhde joukkoon?

Informaatiolla on historia informaatiolla oli historia informaatiolla on ollut historia informaatiolla oli ollut historia

olla on oli on ollut oli ollut

Informaatio on kuva ääni tallennus tieto tietämys prosessit sana vaikutus propaganda kanava vastaanotto reaktio siirtäminen (olen unohtanut jotakin) uskomus

Näkökulmia vaihtoehtoja ontologiseen tila-aika-kokemukseen (mikä on totta?)

Jotain

(Kysymyksiä?)

En ole aiemmin miettinyt ”miten ajatukset jotka ovat ääntä eroavat ajatuksista jotka ovat kuvia” (sivulta 29)

Fyysisesti eri tilassa henkisesti jotain muuta uutta muuttuvaa

Aika.

Mitä se on jos on teknologiaa jolla sen kokemista ja kokemusta voi muokata? Mikä silloin on totta? Mikä tällöin on totta? Mikä milloin on totta? Mikä tuolloin on totta?

Aika (paljon) vaihtoehtoja jos laittaa lineaarisen pätkän solmuun. Ympyrä sulkeutuu. Tarvitsen tilaa.

Ja mikä on subjekti jos aika on suhteellista ja moni muu (asia jonka ajattelee olevan vakio)

?

Tekoja.

Miksi on tekoja? Miksi on erikokoisia tekoja? Onko tekojen erikokoisuus samassa suhteessa niiden vaikutuksiin. ? Voisiko pienillä teoilla olla suuria vaikutuksia? Voisiko suurilla teoilla olla pieniä vaikutuksia? (kuka keksi keskiarvon?)

(ole hyvä? kotitalousopin kirja jossa on kuivunutta ruskeakastiketta sivulla jolla on ohje ruskeakastikkeelle. miksi se ei ole kuparikastikkeelle? rantahiekanväriselle kastikkeelle? voissa paahdetun vehnäjauhon kastike)

Silti:

Onko kokojen samatekoisuus vaikutuksessa niiden erilaisuuteen?

Onko vaikutusten kokonaisuus sama kuin tekojen erilaisuus?

Polkuja purkaumia…

sanojen ja kielen mahdollistamina

Tuntui leikiltä (ei tauko) peliltä

Mikä on totta?

Miksi ihminen on kehittänyt teknologiaa jolla säilytetään muokataan siirretään kadotetaan informaatiota? Metatietojen puuttuessa

(mikä tahansa voi olla?) mitä tahansa

tahansa?

Why the face?

hänen tahansa, jolla hän tahantaa tahat tahoiksi

Taha tapa (katkarapu?) tava ta pata ha!

mitä on tahansa? mikä on tahansa?

onko pakko valita?

(ranskan vallankumouksen jälkeen ja ennen reikäkortteja puisia laatikostoja joissa oli kortteja kirjatiedoista digitalisaatiota oli pelikortteja oksa k munkkien nunnien aatelisten kuninkaiden keisarien yksityiskirjastojen kirjat piti järjestää kansan kirjoiksi luokkiin kirjastojen kirjoina kansalle kirjastoissa)

*

17F8E60D-1E15-421C-90AE-3D21C33E13A243DBE592-3970-452A-95CC-33B9A15E58C6

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Runoreaktio runoteokseen:

Kristian Blomberg: itsekseen muuttuva

Poesia 2011

Kirjan kannen kuva: Louis Daguerre (Boulevard du Temple, 1838)

Kansien suunnittelu ja toteutus Heidelbergin kohopainokoneella: Olli-Pekka Tennilä, Raisa Marjamäki ja Kristian Blomberg

*

77 sivua kirjastosta

*

Runoreaktio on reaktioni runoteokseen tai yksittäiseen runoon, jonka olen kokenut.

*

Lisää runoreaktioita blogissa:

Runoreaktiot!

Runoreaktio! Tuulee ylos

Runoreaktio! Kuun verinen härkä

Runoreaktio! Intertekstio: Valoja sanoihin

 

 

 

Markku Paasonen: Suurenmoinen huviretki

Tätä kirjaa, sen sisältöä on helvetin vaikea kuvailla. Tämän kirjan jättämää vaikutelmaa ja lukukokemusta on helvetin vaikea kuvailla. Yritän ja silti koen, että olen epäonnistunut jo ennen kuin olen aloittanut.

Suurenmoinen huviretki on monologi kuopan pohjalta. Mies ja koira. Yksi pilkutettu lause tai pilkutettu ajatusvirta. Kirjassa on maailmanlopun tuntu. Sotatilan tai ydinpommin (?!) jälkeinen mykistynyt hämmennys, ihmisen (ruumiin) ja ympäristön joukkotuho.

Kenties maailman aika on lopuillaan ja kenties kuopan mies on ainoa ihminen, joka ihmiskunnasta on enää jäljellä. Ei välttämättä kiiltokuvaisan kunniakas loppu ihmiskunnalle, mutta ehkä erittäin kuvaava. Kuoppansa pohjalla mies puhelee koiralleen, ainoalle uskolliselle ystävälleen. Hän jakaa ajatuksiaan, muistojaan ja kertoilee elämästään.

Mutta mikä elämä! Ihmeellistä ihmeellisempi! Hämmentävää hämmentävämpi!

Suurenmoinen huviretki on hauska, surullinen ja joiltakin osin inhottava kirja. Sen paikoin hyvin groteski kuvasto tuntuu nousevan keskiaikaisesta naurusta. Jos kirja olisi kuva, niin se esittäisi keskiaikaisia tai sen hujakoilla olevia varhaisrenessanssisia helvetin ja kiirastulen kuvauksia. Kirjan päähenkilö on reheväaatoksinen tarinankertoja, jonka silmissä-säkenöivää-huimausta aiheuttava sanojen ja sanallistettujen ajatusolioiden pyörittely on kuin sekoilu ennen valistusta, joka ryntäsi kumoon pilkkuja halaavan skolastiikan.

Suurenmoinen huviretki jätti minuun jäljen veijaritarinasta, jolla on groteski ja tummasävyinen sisältö. Tyyliltään kirja on kielen, assosiaatioiden ja intertekstuaalisuuden kaikkinainen kylläisyys. Lukiessa tulee hiki ja likainen, ylensyötetty olo. Mutta lukijaa ei jätetä uppoamaan haisevaan suohon mätävien ja lahoavien ruumiiden sekaan vaan herätetään henkiin aina uudestaan ja uudestaan kokemaan toistaan ihmeellisempiä tarinapätkiä. Paasosen kyky kuljettaa lukijaansa sivulta toiselle on kuin lukija matkustaisi vellovassa magneettikenttien hyytelössä kosmoksen huvipuistossa.

Kuopassa asuva paikoin paronivonmünchausenmainenkin hahmo on historiat ja aikakaudet ylittävä tarinankertoja ja säälimättömien ja mielikuvituksellisten kuvaelmien yksinpuhelija. Lukijaa ei kutsuta uskomaan miehen elämäntarinaa ehyeksi ja todeksi vaan merkitystä on ajatusten, kuvien, tunnelmien ja sinkoilevien ideoiden välittymisellä. Mies vaikuttaa olevan teologi Suomen Turusta ja kenties epämääräisesti määriteltynä haisee keskiajalle, mutta on kuitenkin ajaton. Uskonnollinen kuvasto puurtaa maratonmatkaa kirjan sivuilla, mutta ei jää pelkästään pimeälle keskiajalle vaan pakenee ja kuplien pursuaa käsistä intertekstuaaliseksi ja -ajalliseksi räiskeeksi. Joissakin kohdin sihisee aikalaiskommentaari vilkas pilke silmäkulmassa ja toisissa osissa otetaan reippaan kosminen etäisyys kirjan maailmaan. Esimerkki: kuoppamiehen suun puroilevien helmien joukosta puristetaan ulos kommentaari kustannusalasta oranssin limanuljaskan ja avaruusolio Belchrumin muodossa, joka on tehnyt kansantieteellisen selonteon planeettamme viimeisestä alkuasukkaasta ja hänen koirastaan. (Ja hemmetti soikoon niitä Fartrumin kaltaisia kustantajia, jotka rahakirstuun vedoten pyytävät lyhentämään käsiksiä!)

Suurenmoinen huviretki on yksi helvetin pitkä lause, joka päättyy kuoleman riemuvoittoon korvakäytäviä puhdistavassa pauhussa tai jonkinlaiseen laajennettuun dissonanssiseen loppusointuun. Tai jos ei ihan kakofoninen räiske, niin mielessäni kävi myös Sibeliuksen viidennen sinfonian lopetus. PIM! ja PAM!

*röyhtäisee rehevästi*

Tässä blogitekstissä ei ole mitään järkeä, koska olen kykenemätön kuvailemaan sitä riemua ja hämmentyneitä hymyjä aiheuttavaa lukukokemusta, mitä Markku Paasosen Suurenmoinen huviretki sai minussa aikaan. Nauroin (”repeilin”) usein kirjaa lukiessa. En muista milloin olisin viimeksi lukenut näin hervotonta tekstiä. Mutta kirja ei ole (vain) hauska tarinoidensa puolesta. Se oli minulle lukukokemuksena ensisijaisesti pakenevia pilviä halailevan kielen rikkaus ja tarinallisen syväsykkeen taidonnäyte. Ensiluokkainen esimerkki siitä, miten kirjoitetaan kirja, joka on mielikuvitukseltaan tähtitieteellisen OOOOOH! ja pulsarimaisen säkenöivä kokonaisuus. Toivon Suurenmoisen huviretken loistavan ikuisesti tai sammuvan vasta minuutti ennen paruusiaa.

*

*

Teksti ja kuvat: Heidi Kusmin-Bergenstad

Jk. Mutta mistä tämä kirja kertoi? Mitkä olivat teemat? Kokekaa ja päätelkää itse. Veikkaan ihmisen ilmiömäistä kykyä selittää itsensä voittajaksi kaiken mädänneisyydenkin keskellä tai kenties kyseessä oli ihmiskunnan kuvaus? Kenties identiteetin nestemäisyys, selviytymisen unohdus tai kenties sillä ei ole tässä väliä, koska olen kykenemätön tiivistämään kirjan teemat yhdeksi virkkeeksi.

Jk. Ja soundtrackiä tekstin jälkeen: John Cage: Music for Prepared Piano ja Music for Piano (pianisti Tim Ovens). Linkit aukeavat Spotify:hin.

*

Markku Paasonen: Suurenmoinen huviretki

2019 Teos

Kannen kuva: Pieter Brueghel vanhempi: Kuoleman riemuvoitto (1562) – Jos mahdollista, niin poistakaa kannen paperikuoret ja kokekaa mitä löytyy niiden alta.

Ulkoasu: Jenni Saari

256 sivua

*

Kirja kustantajalta – kiitos arvostelukappaleesta!

*

Lisää jotain tämäntyyppistä veijaritarinaa ja sinkoilevaa kielen suoraliitävää lentoa blogissa ja pari tietokirjaa aiheesta:

Stina Saari: Änimling

Jarno Hietalahti: Huumorin ja naurun filosofia

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (jonka lisäksi fenomenologisia pohdintoja kirjojen lukemisesta)

Turo Kuningas: Välityö

Sari Salin: Narri kertojana – Kultaisesta aasista suomalaiseen postmodernismiin