Gaius Valerius Catullus: Kaikki runous

Ei nyt ihan ”kaikki” runous, mutta melkein. Näin selviää kääntäjä Jukka Kemppisen kirjaesittelystä. Lisäksi selviää, että käännökset on tehty periaatteella: tekstin tulee olla toimivaa runomuotoista käännöskirjallisuutta siis luettavaa runoutta. Käännösten pakottaminen alkukielisen tekstin runomittoihin ja rytmiin ei aina toimi tai lainatakseni Kemppistä: ”Siinä ovat lujilla sekä runous että sisältö”. Oli virkistävää lukea myös seuraava kääntäjän tunnustus: ”Suomennoksissani on joitakin päähänpistoja, jotka eivät saa suoraa tukea alkutekstistä. Niitä on kuitenkin aika vähän.” Kiitos rehellisyydestä.

Kaiken kaikkiaan on pakko todeta, että pidän siitä, että käännösrunoteoksissa avataan taustoja oli kyse käännöstyöstä, runoilijasta, hänen ajastaan tai runoudesta yleensä. Nämä tiedot usein syventävät lukukokemustani ja jos oikein innostun tekstistä, niin taustojen innoittamana voin hakea itselleni lisää luettavaa samalta kirjailijalta, hänen aikakaudeltaan, kulttuuristaan ja tai niin edelleen.

*

Kokoelman draaman kaari on onnistunut. Sisäänheitto, rauhallinen keskiosa ja lopuksi kerrataan alun teemat, mutta tummilla kypsyneillä sävyillä. Alussa iloluontoista ranttalimeininkiä, keskiosa eeppisen ylevää kreikkalaisihanteista runoelmaa ja loppupuolella synkkää kamaa, jossa alkupuolen räväkkä huulenheitto on vaihtunut kyyniseksi irvistelyksi. Ensin ovat käynnissä riehakkaan nousujohteiset bileet, jota seuraa aamuyön eetterissä surisevat filosofiset keskustelut ja lopulta tapahtuu havahtuminen elämän paskuuteen keskellä käynnistyvää krapulaa.

”Lakkaisit toivomasta ihmisiltä hyvää, / lakkaisit toivomasta kiitollisuutta. / Mikään ei kiitä; mikään ei kestä; / hyvyys palaa poroksi; ystävyys ei uusi. / Menneittein tekojen taakka painaa kumaraan. Tämän Catullus tajusi. Hänellä oli ystävä.”

*

Mistä aiheista Catullus kirjoitti?

Esimerkiksi: naiset, miehet, juopottelut, ihanainen Lesbia, aktiivinen seuraelämä, kaupunkielämä, alapään jutut keskittyen perseen alueelle, naiminen, rakkaus, ystävyys, erilaiset menetykset (sis. taloudelliset, eräänlaista velkojen perintää pilkkarunoilla), poliittiset johtohahmot, runoilu, runous ja kreikkalainen mytologia.

Entä mikä on Catulluksen runojen tyyli? Tapa lähestyä runojen aiheita?

Karski, ronski, pilkkaava, iloitteleva, naurettava, naurava, persekeskeinen, satiirinen, ilkikurinen, kuriton, hillitön, hallittu isku, naseva, suorapuheinen, kaunopuheinen, älykäs, infantiili, nokkava, nokkela, vittuileva, kepeä, lakoninen ja hauskanpitoinen.

Tyylistä jää vaikutelma, että iva peittelee totuutta tai jos ei peittele, niin Catullus joko a) ei välitä tai b) ei välitä ja haluaa ärsyttää. Ajoittain lukukokemuksen aikana tuntui kuitenkin siltä, että luen kurittoman kakaran verbaalista purkausta.

”Täyshomot Aurelius ja Furius, / puhkaiskaa perseenne niin että tuntuu. / Kuvittelette minua säkeitteni kaltaiseksi, / jotka ovat rivoja, / joista puuttuu häpy… / Oikea runoilija on tavallansa siveä, / vaikkei se välttämättä näy hänen runoistaan. / Ne ovat joskus ruokottomia, / säädyllisyyttä vailla / ja voivat vielä innostaa hillittömyyteen, / mutta eivät poikia, vaan miehiä, / joiden takkuiset takamukset / eivät vähästä hetkahda. / Olette lukeneet tuhannesta suukostani / ja aavistelleen minussa naismaisuutta. / Olette väärässä, täyshomot Aurelius ja Furius, / puhkaiskaa perseenne niin että tuntuu.”

Catulluksen runoutta lukiessa sain usein vaikutelman, että hän tekee tarkkoja havaintoja ihmisten heikkouksista, pikkumaisuuksista, virheistä. Lyhyissä ivapitoisissa runoissa usein puhutellaan nimeltä jotakin toista miestä, joka saattaa olla ystävä, kenties lähipiiriin kuuluva, mutta osa vain valikoituja uhreja Catulluksen sivalluksille. Moni miehille suunnattu runo sisältää fallistista pullistelua tai muuten vain semi-aggressiivista loanheittoa.

Vaihtelua tähän machoiluun tuovat osa Lesbialle osoitetuista runoista. Hän on Catulluksen rakastettu, mielitietty ja ilmeisen saavuttamaton nainen runoilijalle, mikä tekee Lesbiasta varauksettoman palvonnan kohteen Catullukselle. Lesbia on ihana, naisista parhain ja samalla naisista kamalin, koska ei antaudu (yksinomistuksella) Catullukselle.

Catullus on runoillut Lesbiasta useamman värssyn, joiden tunneskaala ja sisältö vaihtelee laidasta laitaan. Joissakin Lesbia on varpunen, jonka sylissä on onni ja jota Catullus voisi suukotella tuhansittain ja toisaalla myös Lesbia saa kuulla kunniansa.

”Lesbia sanoo naivansa minut / ennen kuin kenenkään toisen, / vaikka jumala kosisi. / Tai hän siis sanoo; / mutta minkä nainen sanoo rakkaalleen himossa, / sen saa kirjoittaa tuuleen ja virtaavaan veteen.”

Tämä oli vielä hyvin nätisti sanottu Lesbiasta.

*

Catulluksen henkilöihin menevässä runoudessa on tuntu välittömyydestä, nokkelan nopeasta kynäilystä (?) ja ilkikurisesta palautteesta. Useat hänen runoistaan ovat turhasta pinkeydestä vapaata revittelyä ja poikas-äijäilyjengien seksuaalisviritteistä siis kukkoilevaa läpän- ja loanheittoa, jolla koetellaan kohteensa huumorintajua.

”Flavius, naisesi taitaa olla pahan näköinen, / sillä muuten olisit tehnyt / hänestä suuren numeron. / Olet tainnut iskeä tosi pahan huoran, / kun et kehtaa kertoa minullekaan. / Yksin et nimittäin öitäsi makaa. / Sen näkee peitteestä, haistaa / manteliöljystä, Syyrian seppeleistä. / Tyyny on puhki monesta kohtaa, / sänkysi natisee romahtamaisillaan. / Turhaan sinä piilottelet huoraamistasi. / Ei kukaan tule muuten vain / noin puhki naidun näköiseksi. / Niin että tunnusta hyvät ja pahat. / Kerro minulle, niin minä / lennätän teidät taivaalle säepareina!”

Ei ole aina helppoa, kun lähipiirissä on runoilija.

Lähipiirin lisäksi poliittinen kärki ja vallanpitäjät saavat kuulla kunniansa. Catullus ei ole valinnut puolia vaan tasaisesti tuuletti pahansuopaiset sanakatkunsa minne huvitti. Catullus (n. 87-57 eaa) eli Rooman tasavallan raunioilla, joten materiaalia poliittisen pilkantekoon varmasti riitti.

”Marcus Tullius Cicero puhetaidon mestari / ylitse menneen ja tulevan Rooman! – / Kaikkein huonoin roomalainen runoilija / Gaius Valerius Catullus esittää sinulle kiitoksen. / Catullus on runoilijana kaikkein huonoin / niin totta kuin Cicero on puhujana paras.”

Ja näin Catullus sivaltaa Julius Caesarin yhdestä alaisesta:

”Nyt puhki naitu kenraali Mamurra / syö kaksi-kolmekymmentä miljoonaa sestariusta. / Vieläkö sallivuus sallii tätä enemmän? / Eikö tämä riittäisi himoon ja ahneuteen? /// Ensin hän hävitti isänsä perinnön, / seuraavaksi meni Pontoksesta tuotu saalis, / sitten hän teki selvän Iberian virtojen kullasta. / Hän on gallien kauhu. Häntä pelkää Britannia. /// Miksi, Caesar, suojelet tällaista tyyppiä, / joka on etevä vain hävittämän varoja? / Tätäkö varten te, kaupunkimme korkeimmat, / käänsitte ylösalaisin meidän maailmamme?” 

Tämä oli vielä aika nätisti sanottu Julius Caesarista ja Mamurrasta.

*

Catullus oli pilkkaan sanavalmis runoilija. Siksi olikin melkoinen yllätys lukea kokoelman keskivaiheilta hänen eeppistä kreikkalaisuuteen päin kumartavaa runoelmahenkistä materiaalia. Niiden aiheina ovat kuolemattomat sankarit, jotka tekevät virheitä.

Alla muutamia esimerkkejä näiden runojen sisällöstä.

Kybelen hurmiomainen kultti oli suosittu Roomassa ja yksi runoelman pätkä käsitteleekin Attiksen kohtaloa (kastraatio: joko itse tai sitten sen suoritti Kybele) ja Kybelen hahmoa.

Attis tekee kohtalokkaan virheen, joka loukkaa Kybeleä. Attis vaikertaa katuen, mutta Kybele ei rauhoitu:

”Kun nämä sanat nousivat hänen ruusuisilta huuliltaan, / ne kuuli Kybele, joka irrotti vasemman leijonansa / kytkyestä ja puhui tämän: / Mene, hän sanoi, mene leijona hurjana. Lyö Attis / hulluudella, / että hän pakenee metsiin. Hän halusi olla vapaa! / Hän halusi ulos valtani alta! Ruoski häntä hännälläsi, / pane vuoret vapisemaan karjumalla, heitä / ruskeaa niskaa ja punaista harjaasi. /// Tämän sanoi hurjistunut Kybele ja laski irti leijonansa. / Pedon rohkeus nousi ja sydämen raivo; se ryntäsi se / karjui, pitkin loikin se murskasi pensaat ja puut. / Aavan veden äärellä valkoisella rannalla se näki / haavoittuvan Attiksen marmoriulapan edessä ja / hyökkäsi. Hullaantunut Attis pakeni villiin korpeen. / Ja hän oli siellä kaiken elämänsä naisjumalan orjana.” 

Kybelen ja Attiksen tarun lisäksi Catullus on kirjoittanut kreikkalaisen mytologian kertauksen argonauteista lähtien keskittyen ensin Peleukseen. Peleus oli Akhilleuksen isä ja kommervenkkien kautta kytkeytyi Troijan sodan käynnistymiseen nimittäin häissään Thetis-nymfin kanssa käytiin riita, joka johti Troijan sodan syihin. Upsista sentään.

Peleuksen lisäksi Catullus käy läpi argonautteihin kuuluvan Theseuksen elämäntarinan. Theseus on tunnettu monista (uro)töistään kuten Kreetalla minotauroksen surmaajana. Kreetan prinsessa Ariadne lupaa auttaa Theseusta minotauroksen surmaamisessa, jos Theseus puolestaan tekisi Ariadnesta vaimonsa. Theseus onnistuu urotyössä, mutta hylkää Ariadnen, joka myöhemmin pääsee naimisiin Dionysoksen kanssa. Toisen taruversion mukaan Ariadne katosi kotimatkan aikana ja Theseus matkaa kotiin Ariadnen nuoremman sisaren Faidran kanssa. Suru Ariadnen menetyksestä on kuitenkin niin suuri, että Theseus unohtaa laittaa valkoiset purjeet laivaansa ennen kotisatamaan saapumista merkkinä elossaolostaan kuningasisälleen. Theseuksen isä tekee itsemurhan luullessaan poikansa menehtyneen ja näin Theseuksesta tulee kuningas. Hän nai Faidran myöhemmin. Ennen tätä tapahtumaketjua Theseus on saanut pojan (Hippolytos) amatsoni Antiopen (tai tämän sisaren Hippolyten) kanssa. Tämä tapahtui kun Theseus seikkaili Herakleen matkassa. Myöhemmin kuningatar Faidra rakastuu poikapuoleensa Hippolytokseen ja siinä tarinassa kaikille käy huonosti. Theseus menettää vaimon ja pojan. Leskeydyttyään Theseus jatkaa jumalaisten naisten vonkaamista. Heidän joukossa on eräs Helena, jonka hän ryöstää, mutta tämä ryöstö ei ole niin kohtalokas kuin se, jonka Paris teki vietyään Helenan Troijaan. No tällaista sattuu ja Theseus jatkaa seikkailujaan. Hän päätyy onnettomasti Haadekseen, josta Herakles hänet pelastaa kuuluisia urotöitään tehden. Theseuksen elämä on tapahtumarikas, mutta loppu koruttoman tyly. Hän liukastuu kalliolla ja kuolee.

Peleuksen ja Theseuksen lisäksi Catullus runoilee nymfi Thetiksen synnyttämästä Akhilleuksesta, jonka ”ylittämättömiä saavutuksia toistaa moni äiti / poikansa haudalla raastaen harmaata tukkaansa, lyöden / kuihtuneita rintojaan voimattomin käsin.”

*

Catulluksen runous on monipuolista. Se pilkkaa minkä pilkkaa, mutta toisaalla kuvaa todella ylevin tunnelmin myyttisiä sankareita kunnes pudottaa heidät jalustaltaan hyvin traagisina hahmoina. Catullus julistaa kreikkalaisen mytologian runollisen pikakertauksen päätössanoissa näin:

”Muinaiseen aikaan ennen kuin uskonto joutui huonoon / huutoon / jumalat ottivat ihmisen muodon ja saapuivat / sankarien pitoihin kuolevaisten seuraan. / Usein jumalien isä laskeutui taivaasta / loistavaan temppeliin vuotuisiin juhliin pyhinä päivinä, / jolloin hänen eteensä tapettiin uhriksi sata härkää. – – – Sitten rikos tahrasi maan ja ihmiset karkottivat / hyveen sielustaan, kun veli kastoi kätensä / veljensä vereen, kun poika ei enää surrut isäänsä, / kun isä halusi nuoren poikansa kuolemaa päästäkseen / nauttimaan esteettömästi tämän nuoresta morsiamesta, / kun luonnonvastainen äiti yhtyi synnissä poikaansa / pelkäämättä isien jumalia. Oikea ja väärä / sekoittuivat synnin hulluudeksi ja ihmiset lakkasivat noudattamasta taivaan tahtoa. / sen jälkeen eivät / jumalat ole suvainneet saapua ihmisten seuraan eivätkä / kärsi paljasta valoa.”

Catulluksen hahmossa itsessään on myös jotakin hyvin traagista. Tuntuu kuin hän olisi jatkuvasti turhautuneen kiukkuinen, älykäs havaitsemaan virheet ympäristössään, vaatimassa ehdotonta oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä, mutta jos jumalaiset sankaritkaan eivät yllä korkeisiin ihanteisiin, niin mitä jää jäljelle?

*

Loppuun säepari, jossa Catullus runoilee itsestään:

”Minä vihaan ja rakastan. En tiedä miksi.

En tiedä vaan tunnen, ja se tunne repii.”

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Gaius Valerius Catullus: Kaikki runous

suomentanut: Jukka Kemppinen

1990 WSOY

Kansi Joonas Ruusunen

126 sivua

lainattu kirjastosta, mutta löytyi myös omasta hyllystä (kas)

*

Lisää antiikkia blogissa:

Sofokles: Traakhiin neidot, Aias, Filoktetes ja Elektra

Horatius: Runoudesta

Ari Saastamoinen: Tuhat tietä Roomaan – matkustaminen antiikin maailmassa

Antiikkia! (blogin kaikki antiikkia käsittelevät tekstit)

*

Kirjasta on kirjoittanut aiemmin mm.

Kirjanavaaja

*

Blogitekstejä syntymässä seuraavista kirjoista: Tomi Kontio: Uumen, Richard Jefferies: Sydämeni tarina, Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, Sata runoilija, sata runoa (japanilaista runoutta Heian -kaudelta ja ennen), Peter Sandström: Äiti Marraskuu, Hanna Storm: kutsun itseni kylään ja Vanhan Japanin taruja.

Mainokset

Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone

No jopas.

Kumma lyhyt tarina episodeissa alle kolmikymppisestä pariisilaisesta miehestä, joka haluaa elää kylpyhuoneessa ja tarkennettuna: kylpyammeessa. Sulkeutua maailmalta, ihmisiltä, elämältä, mutta ei absoluuttisesti, sillä voihan hän lukea vaikka filosofiaa ja taidegalleriassa työskentelevä tyttöystävä toimisi linkkinä ulkomaailmaan. Lisäksi heidän yhteisessä asunnossa käy vieraita, mutta heitä kohtaan voi osoittaa kiinnostusta vain siltä osin kuin heitä kohtaan voi osoittaa kiinnostusta.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Jokaisessa luvussa kohtaamme sankarimme, joka kertoo elämästään. Ensimmäinen ja kolmas osa tapahtuvat Pariisissa. Keskimmäinen osa on nimetty Hypotenuusaksi ja sen tapahtumat sijoittuvat pääosin Venetsiaan. Kirjan jokainen osa on jaettu edelleen numeroituihin kappaleisiin, virkkeisiin, jopa yksittäisiin lauseisiin. Tämä rytmittää lukukokemusta. Aluksi numerointi tuntui hämmentävältä, mutta lopulta erityisen kiinnostavalta.

Kirjan osien numeroitujen kappaleiden/virkkeiden/lauseiden lukumäärä seuraavanlainen: ensimmäisessä osassa näitä on 40, toisessa 80 ja kolmannessa 50. Kolme lukua. Mitä sitten? Numerointi vaivaa aikansa, kunnes jään jumittamaan hypotenuusaan, joka on lainannut kirjan toiselle osalle nimensä.

Hypotenuusa. Ollaan trigonometriassa. Suorakulmaisessa kolmiossa on hypotenuusa. Suorakulmainen kolmio on kolmioista se, jossa yksi kulma on 90 -astetta ja tätä suoraa kulmaa vastakkainen kolmion sivu on nimeltään hypotenuusa. Se on pisin kolmion sivuista. Kaksi muuta sivua ovat kateetteja.

Trigonometria astuu kirjan tulkinta/lukukokemuskuvioihin mukaan, jos leikin, että kirjan lukujen numeroilla voisi olla jokin merkitys.

Toistan: ensimmäinen osa 40, toinen (hypotenuusa) 80 ja kolmas 50.

Kateetit 40 ja 50, hypotenuusa 80.

80-50-40.

Ihan kiva, mutta näistä ei tule suorakulmaista kolmiota.

Miksei?

Jos kateetit (a ja b) ovat 50 ja 40, niin hypotenuusan (c) tulisi olla jotain 64:n paikkeilla. Se selviää laskemalla (laskimella).

Hypotenuusa (c) lasketaan näin: c2  = a2 + b2. Valitettavasti en saa näppäimistöstäni kakkosia kohdalleen, mutta kun kirjaimin mennään, niin yhtälö hypotensuusan laskemiseksi kuulostaa tältä:

cee toiseen on yhtä kuin aa toiseen plus bee toiseen.

Laskimet esille, trigonometrian funktiot, laskukaavat, mitkä tahansa esille! Tai sitten voitte luntata guuglaamalla.

Teitte niin tai näin, niin 40-50-80 ei toimi. Hypotenuusan tulisi olla 64 paikkeilla ei 80 (jos kateetit ovat 40 ja 50).

Voisin huvikseni tulkita kirjaa esimerkiksi niin, että toisessa osassa on liikaa kamaa tai sitten voin huvikseni poimia virkkeen, joka kirjassa Hypotenuusaksi nimetyssä luvussa on numeroitu 64:ksi.

Se menee näin:

64 Juuri liikkumattomuus miellyttää minua Mondrianin maalauksissa. Kukaan toinen maalari ei ole päässyt niin lähelle liikkumattomuutta. Liikkumattomuus ei ole liikkeen puutetta, vaan kaikkinaisen liikkeen perspektiivin puutetta, kuolemaa. Maalaus ei yleensä koskaan ole liikkumaton. Kuten shakissa, sen liikkumattomuus on dynamiikkaa. Jokainen nappula, liikkumaton voima, on potentiaalinen liike. Mondrianilla liikkumattomuus ei liiku. Ehkä Edmondsson pitää juuri sen tähden Mondriania yököttävänä. Minua hän rauhoittaa. Katselin tikka kädessäni kaapin oveen kiinnitettyä maalitaulua ja mietin miksi juuri tuo maali oli saanut minut ajattelemaan pikemminkin Edmondssonia kuin Jasper Jonesia.”

Laitan foliohattuni syvälle päähän ja totean, että tämä on kiinnostavaa. En tiedä kuka on Jasper Jones, mutta Edmondsson on miehen tyttöystävä, joka on tullut Venetsiaan miehen luokse. Tikkataulu on miehen hankkima hotellihuoneeseen. Tarinan edetessä yksi tikoista löytää tiensä hyvin ikävällä tavalla muualta kuin tikkataulusta. Kohtaus on kirjan absurdeimpia.

Näitä taustoja kiinnostavampaa on mielestäni kuitenkin lainauksen pohdinnot liikkumattomuudesta mieheltä, joka haluaisi viettää elämänsä kylpyammeessa filosofoiden.

No niin.

Mitäs tästä sitten.

Enpä.

Tiedä.

*

Toki voisin ajatella, että hypotenuusa on 80 ja luvut 50 ja 40 ovat kulmien astelukuja. Suorakulmaisessakin kolmiossa kulmien summa on 180 (50 + 40 + 90 = 180).

Ei siis mitään ongelmaa.

Luvut 80-50-40 osuvat kohdilleen.

Mutta jokin rassaa. Haluan problematisoida edelleen.

Jostain syystä haluan laskea kateetit. Sinit, cosinit, sen sellaiset ja laskimet mukaan!

Tiedossa on siis c (80) sekä kahden eri kulma luku: 40 ja 50…

…. ja näin a ja b (siis kateetit) ovat a: 51 ja b: 61 ilman desimaaleja eli todella reippaasti pyöristettynä.

Jos otetaan desimaalit mukaan, niin kahdella desimaalilla pyöristettynä a on 51,42 ja b on 61,28. Kolmella desimaalilla a on pyöristettynä a on 51,420 ja b on 61,280 ja c (hypotenuusa) on 79,995.

TÄ!

Mitä enemmän otan desimaaleja mukaan, niin näppärä 40-50-80 kaatuu kuin kirjahylly, jota ei ole riittävän hyvin tuettu alahyllyistä käsin tukevilla tiiliskivikirjoilla ja-tai isokantisilla taidekirjoilla tai jota ei ole esim. kiinnitetty seinään.

Joo.

Totean tässä vaiheessa, että kirjan alussa on lainaus Pythagoraan teoreemasta:

”hypotenuusan neliö on yhtä suuri kuin kateettien neliöiden summa.”

Tämä ilmaistaan yhtälönä c2 = a2 + b2.

Jo vain.

Pidän kiinni siitä, että numerot 80, 50 ja 40 ovat suorakulmaisen kolmion sivuja, joista 80 on hypotenuusan, jonka korjasin (yllä) 64:ksi. Ei desimaaleja.

Entä jos vähennän 80:stä 64. Siitä tulee 16, eikö?

Hypotenuusa -luvusta lainaus:

16 Joka päivä puolenpäivän aikaan siivooja tuli siivoamaan huonettani. Uskoin paikat hänen haltuunsa, panin takin ylleni ja pakenin ensimmäiseen kerrokseen. Kiersin ympyrää hallissa, kädet taskussa, siihen asti kun näin hänen ilmestyvän portaitten taivaansiniseen yläpäähän ämpäreineen ja luutineen. Silloin menin ylös huoneeseeni ja löysin vuoteeni sijattuna, pesuvälineet erinomaisessa järjestyksessä pesualtaan hyllyllä.”

Mitä minä tällä tiedolla teen? Ja miksi päähenkilö kiertää hallissa ympyrää?

Ympyrä?

Nousen ammeestani ja menen raittiseen ulkoilmaan.

*

Kirjan kielellinen tyyli oli kuivakkaa ja toteavaa. Tämä ei kuitenkaan tehnyt kirjan ”sankarista” henkilöhahmona tylsää tai tylppää.

Tylppä kulma on jotakin suoran kulman (90 – astetta) ja oikokulman (180 – astetta) väliltä.

Hän tuntuu sätkivän sisäisesti. Hän on hermostunut, ärtynyt ja levoton. Jotakin tarttis tehdä, mutta teenkin tätä -tyyppi. Kaikki on pielessä tai ainakin menossa pieleen, paitsi pielus itse -tyyppi. Sellainen joka havainnoi ja havainnoi, mutta kaikesta vetäytymisestään huolimatta näkee edelleen vain nenäänsä pidemmälle -tyyppi. Oikeastaan aika blanko tyyppi, kunnes hänen sisällään syystä tai toisesta on samanaikaisesti käynnissä ilotulitus, avohakkuut ja laskuhumala. Ajoittain hän oli myös hyvin ilkeä, josta ajattelin, että elämä kylpyammeessa voisi olla hänelle paras vaihtoehto.

Kirjan päähenkilö tuntui ihmiskappaleelta, joka on syystä toisesta siirtynyt pois paikoiltaan ja sellaisena kelluu paikasta toiseen. Mitä tällainen ajelehtiminen tekee ihmiselle? Lopulta en yhtään ihmettele, että häntä kiehtovat Mondrianin geometriset työt ja niiden liikkumattomuuden sanoma.

Lukukokemuksena kirja oli kiinnostava, vähän outo, tavanomaisesta proosasta irtaannuttava ja vinhallinen tunnelmaltaan. Oikeastaan aika pölmistyttävä lukukokemus.

Pölmistyminen on iso plussa lukukokemuksessa.

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone

1985

Suomentanut: Mirja Bolgár

1987 WSOY

Päällys: Risto Ruuth

113 sivua

lainattu kirjastosta

*

Joitakin muita yksilötason tuuliajoisia blogissa

Amos Oz: Juudas

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

Stefan Zweig: Shakkitarina

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

”Pitäisikö sinne mennä, Outi kysyi muutaman päivän päästä. Mene jos haluat, Kaisa sanoi.

Joitakin viikkoja muuton jälkeen Kaisa löysi vanhojen tavaroiden liikkeestä sinivihreällä kankaalla verhoillut nojatuolit. Sen jälkeen hän katseli taidelainaamon verkkosivuja ja etsi sopivan sävyistä maalausta olohuoneeseen. Hän ihastui yhteen ja pyysi, että Outi lähtisi hänen kanssaan katsomaan sitä, mutta Outi oli kiireinen.

Kaisa odotti joka päivä että pääsisi töistä kotiin. Hän rakasti uuden asunnon jokaista nurkkaa, ilmavia huoneita, parveketta ilta-auringossa ja keittiön ikkunasta avautuvaa vehreää näkymää.

Emma alkoi tulla vastaan vähän liian usein. Hänellä oli aina jotain kerrottavaa; hän onnistui pysäyttämään heidät, keskeyttämään heidän keskustelunsa. Kun Kaisa ja Outi olivat lenkillä, Emma sattui kävelemään juuri samaan aikaan rannassa. Joskus keskellä yötäkin he sattuivat alaovelle samalla hetkellä.

Kerran tullessaan töistä kotiin Kaisa huomasi, että makuuhuoneen kaapin ovessa roikkui uudennäköinen vaate.

”Emma lupasi lainata mekkoaan, kun kerroin, etten tiedä mitä laitan niihin häihin päälle.”

Jälkeenpäin kun Kaisa näki kuvia serkkunsa häistä, hän ei ollut tunnistaa puolisoaan.”

Lainaus novellista Naapuri, Tiina Rajamäki: Vieras maisema

*

Välitön tunnelma. Pelkistetty kieli. Kliininen suhtautuminen novellien henkilöhahmoihin. Janamainen aika. Vaatimattoman toteavia huomioita, joilla on iso vaikutus novellin kokemiseen, tulkintaan, ymmärtämiseen.

*

Vieras maisema on kymmenen novellin kokoelma ilmavilla riviväleillä ja riisutuilla lauseilla. Novellit kertovat ihmisten välisistä suhteista. Niissä esitetään tapahtumat koruttomasti. Ei mitään ylimääräistä. Tekstin pinta on kuulas ja viileä. Tekstin rytmi on rauhallinen ja tasainen.

Novellien sisältö kuvaa tapahtumia, muistoja, tekoja ja tunteita henkilöhahmojensa elämästä. Ihmiset eroavat. He löytävät itsensä tai ovat löytämättä. He ovat matkalla tai ovat paikoillaan. Lukija kohtaa heidät vain kerran. Novellien aikajana on usein jokin lyhyenomainen periodi henkilöhahmon elämässä. Lukija kohtaa fiktiiviset ihmiset lukemisen hetken ajaksi ja sen jälkeen he sulkeutuvat. Tapahtumia ei selitetä. Kuvailua on niukalti. Sen pituinen se.

Novellit mittaavat etäisyyksiä ja luovat tiloja ihmisten välillä. Jotkin tiloista syntyvät ainoastaan päähenkilön ympärille jättäen kaikki muut ulkopuolelleen. Tilat ovat tiheitä ja latautuneita ja samalla huokean ilmavia kuin harmaa taivas syksyisenä päivänä, jolloin aurinko ei paista.

Harmaan taivaan alla kuitenkin tapahtuu. Novellien päähenkilöt tuntuvat olevan jonkin sisäisen tai ulkoisen muutoksen äärellä. Muutos on prosessi, mutta sen saattaa käynnistää jokin yksittäinen tapahtuma, asia tai hetki. Joskus tuntui, että hetkissä olisi mahdollisuus johonkin laajaan, elämää mullistavaan kertojahenkilön elämässä.

Novellien henkilöhahmojen suhteissa toisiin ihmisiin tai itseensä on jokin hankaluus. Kitka, _mutta_, epäselvyys tai jokin kenties määrittelyjä pakeneva hahmoton ongelma. Sitä ei omista kukaan, sitä ei hallitse kukaan. Se on vain läsnä. Henkilöiden välisessä tilassa on selvittämättömiä, vaiettuja asioita. Kenties niihin on totuttu ajan kuluessa. Kenties niihin ei ole koskaan aiemmin havahduttu.

*

Pisara odottaa viileällä pinnalla. Pintajännite pitää sen paikoillaan kunnes se valuu pois ilman selityksiä.

Vieraan maiseman novellit voi lukea nopeasti, mutta ne kannatti lukea hitaasti. Antaa tilan vaikuttaa. Havaita pisara pinnalla ja odottaa sen liikettä. Tai voi katsella harmaan taivaan sävyjä pysäyttäen kaiken turhan toiminnan. Riittävän paikoillaanolon jälkeen voi kuvitella taivaan massasta irtaantuvan harmaan laatikon ja yllättyä tai olla yllättymättä kun sen kansi aukeaa ja sieltä pomppaa ulos jotakin mikä voi jäädä vaivaamaan.

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

2018 Teos

Esikoisnovellikokoelma

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

139 sivua

arvostelukappale

*

Lisää novellien lukukokemuksia blogissa

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito