Juhani Ahvenjärvi: Maitovalas vatsa täynnä mandariineja

Näille runoille annoin tilaa hengittää. Ensimmäisellä lukukerralla tuntumakseni jäi, että olen toteavan runouden äärellä. Tässä ei julisteta eikä ohjailla lukijaa tuntemaan vaan ajattelemaan ilmavasti. Ilmaisu on kuvallisen lyhyttä häivähdyksillä aistiherätteitä. Äkkiseltään näennäisen helppoa runoutta tai litistettyä. Mutta kun antaa runoille ja runoteoksen kokonaisuudelle aikaa, litistynyt kehittyy päinvastaiseksi, yllättävän dyynaamiseksi runokohtaukseksi. Lukiessa ajattelu lähtee aluksi kevenemään, kohoaa laajemmaksi ja runon päätyttyä vaipuu takaisin kasaan. Ja sitten siirryt seuraavaan runoon ja lukukokemus alkaa alusta. Kumpuisa runoteoksen lukukokemus.

Useissa kokoelman runoissa kuvataan arkisia tiloja, joissa luonto on jollakin tapaa läsnä. Arkinen tila on usein kaupunki ja sen lähiö, josta tehdään matkoja perheen kanssa jonnekin pois luomaan vaikkapa kesäisiä muistoja. Silti keskeisellä sijalla on ihmisen muovaama ympäristö, jossa on luonto läsnä. Ei mitään nostalgista tai herttaista fiilistelyä luontokokemuksissa vaan tarkasti, pisteellisesti havainnoivaa.

Lisäksi tein havainnot, että kokoelman runot ovat kuin tila, kaavakuva, kehikön sisäinen todellisuus tai kuution sisäinen todellisuus.

Lukukokemuksesta jäi ilahtuneet kevyt olo, jossa ei ole sanoja. Siksi koin tätä blogitekstiä kirjoittaessani merkitykselliseksi kuunnella mm. Taylor DeupreenWornia (Worn, still mix, albumi: Weather and Worn, 2009) ja sen perään The Dead Texania (2004). Kokoelman ensimmäisessä osassa ilmaston tai tarkemmin sääolosuhteiden luoma vaikutelma kaupunkimaiseen tai lähiömäiseen maisemaan on keskeisessä asemassa.

Kokoelma on jaettu kolmeen osastoon: ”Valuma-alue”, ”Otis, Tissot” ja ”Sitruunaperhonen siirtolohkareen yllä”. Valuma-alueen äärellä tulin pohtineeksi missä ihmiset ovat? Ihminen on joko minämuotoinen havaitsija, kokija, aistija tai sitten häiritsee ympäristöä omilla banaaleilla toiminnoillaan. Ihminen rakentaa ympäristöä ja asiat tai paikat, jotka ovat meille itsestään selvyyksiä, saavat kokoelmassa laajemman ja samalla kappalemaisen sekä pisteellisen hetkellisesti syvemmän merkityksen.

”Jalkapallokenttien rakentaminen

koulujen viettäville tonteille

vaatii paljon täyttömaata

ja verkkoaitoja.

Salaperäiset kosteikot saavat

väistyä sepelin tieltä,

pallojen jatkuva paukutus aitoihin

karkottaa sammakot pois.

Lähiön myllätyt lähteet valuvat kuiviin,

tupasvillat katoavat tummaan kanjoniin”

Moni kokoelman runoista aukeaa loppua kohden johonkin avaraan oloon kuin todeten poeettisesti, mitä ei voi proosallisesti ilmaista. Näistä runojen lopetuksista tulin onnelliseksi niiden niiden tyylikeinollisen efektin takia.

Luonto kaupunki- ja lähiökuvaelmissa on läsnä kokoelmassa tavoin, joita havaitsemme kenties päivittäin, mutta emme aina pysähdy niiden jättämiin vaikutelmiin.

”Hotellin vahattu lattia hohtaa kuin peili.

Vaahtera heijastaa valoa huoneeseen niin,

että on kuin majoittuisin helikopteriin,

vihreitten ja viuhuvien roottoreiden alle.”

Kokoelman toinen osa ”Otis, Tissot” on lyhyt, vain kolme runoa. Näissä irtaannutaan lähiön luontokokemuksista ja kuljetaan hiihtohissillä. Aluksi ollaan tukevasti maapallon pinnalla, missä ihmisen kulttuuri elää orgaanisesti:  ”hiihtohissien moottori surisee hillitysti / Kuusien takaa kuuluu muminaa / retoromaanista rupattelua./ …” kunnes runossa Blue in Green irtaannutaan ehkä aikoihin villeimpään lukemaani universumin tai aurinkokunnan rakentumisen ja olemisen kuvaukseen ja sieltä hurjaa vauhtia maan kamaralle toteamaan ruohotupsun olemassaoloa. Runoudessa tämä on mahdollista vain muutamalla rivillä.

”Epäkeskot kivet kieppuvat avaruudessa.

Toisinaan ne nivoutuvat

planeetoiksi niin,

että syntyy lorisevia laaksoja,

joissa hiihtohissien ankkurit liikkuvat

ja merien reunoilla rehottaa takkuinen ruoho”

Hiihtohissit tuovat mieleeni mekaanisen toistavan liikkeen, jossa on läsnä jatkuvuuden illuusio. Illuusio, sillä kyllä ne joskus pysähtyvät kuljettivat ne ihmisiä tai ei. Joskus tuntuu kuin ne tyhjillään ajaessaan kuljettaisivat ainakin ilmaa, mutta tämän runokokoelman hengessä mielestäni niin paljon muutakin.

Kolmannessa osassa ”Sitruunaperhonen siirtolohkareen yllä” palauttaa lukijansa takaisin kaupunkimaisemaan, jossa jatketaan elämää kevään valloittamassa kaupungissa. Aurinko sulattaa lumia ja ”Aurinko on armahtanut aurauskaluston / ja tammet taittavat valoa varikon sisään, / halliin, jossa kolhiintunut rauta hikoilee”. Näissä maisemissa ja tunnelmissa perhonen lepattelee minne lepattelee tarkoituksensa mukaisesti ja ihminen puuhastelee arkea miten puuhastelee tarkoituksensa mukaisesti. Edelleen pistemäisiä huomioita kevään etenemisestä kokoelman loppuun saakka.

*

Runoteoksen otsikko Maitovalas vatsa täynnä mandariineja tuntuu arvoitukselta, jota en ole vielä ratkaissut. Mietin mielikuvaa. Maitovalas on joihinkin muihin valaisiin verrattuna pienehkö pohjoisten merien nisäkäs. Suomenkin hujakoilla joskus bongattu. Maitovalas syö pääosin kalaa, joten mandariineja vatsasta tuskin löytyy. Mandariini? Tuo pieni sitrushedelmä, Kiinasta lähtöisin, josta risteytetty eri mandariinilajeja sekä klemantiini ja satsuma. Mandariini vetää Kiinaan mielikuvissani. Mandariinikiina… Kiinan yleiskieli. Miksi pohjoisten vesien nisäkkäällä on vatsa täynnä sitrushedelmiä, jotka vievät mielikuvissani  Kiinaan tai kiinaan? Kiinan kieli on kuvallista. Yhdessä merkissä koko merkitys, joka ei todellakaan ole välttämättä yksi sana. Vähän niin kuin runo. Maitovalas vatsa täynnä runoja. Pohjoinen nisäkäs vatsa täynnä runoja. No, mieluummin runoja kuin muovia. Valaan vatsasta voi löytyä myös vaikka Joona, tuo tohvelisankari pakoilemassa Jumalan antamaa käskyä käydä profetoimassa Assyrian Ninivessä. Menee jotenkin ohi tämä assosiaatioketju. Jos vatsa on täynnä mandariineja, niin valaasta tulee raskas. Tekee melkein kipeää ajatella. Tekevätkö runot valaan vatsassa sen kivuliaan raskaaksi?

Tämä on arvoitus. Tai oikeastaan tämä on yllätys, hätkähdyttävä yllätys. Ja jotenkin paradoksaalinen.

Olen kiehdotettu.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Juhani Ahvenjärvi: Maitovalas vatsa täynnä mandariineja

2018 Teos

Ulkoasu: Jenni Saari

48 sivua

Arvostelukappale

*

Blogitekstin kirjoittamisajankohtien soundtrack:

Taylor Deupree: Worn (Still mix) (Spotify)

The Dead Texan (Spotify)

Taylor Deupree: Worn (Still mix) (You Tube)

*

Tekstejä runoteoksista ja runoreaktioitani

Rae Armantrout: Kunhan sanon

Mikko Rimminen & Otto Karvonen: super hyvä olo

Helena Sinervo: Merveli

Runoreaktiot!

*