Rachel Cusk: Siirtymä

Kirjan päähenkilö Faye on muutoksen tilassa. Hän on eronnut lastensa isästä ja muuttamassa tai muuttanut (takaisin) Lontooseen. Uusi koti on remontoitava perusteellisesti, koska se on (Lontoolle tyypillisesti) helvetinmoinen mörskä. Lapset asuvat sen aikaa isänsä luona ja Faye elää keskellä kaoottista remonttia helvetillisien alakerran naapurien aggressiivisen kiusaamisen ja häiriköinnin kohteena.

Elämä remontin ulkopuolella on töitä ja enemmän ja vähemmän satunnaisia ja suunniteltuja tapaamisia ihmisten kanssa. Faye käy esimerkiksi keskustelemassa (vai pääseekö keskustelemaan?) kirjallisuusfestareilla, tapaa niin ikään remontin keskellä elävää ystäväänsä, kohtaa entisen poikaystävänsä kadulla (ero jäänyt Fayetä vaivaamaan) ja viimeisessä luvussa ollaan jossakin päin Englannin maaseutua ylemmän keskiluokan illalliskutsuilla, jotka ovat herkullisen huterat, koska vieraat vaikuttavat näennäisen ontoilta kunnes he keskustelevat Fayen kanssa ja heistä tulee kiinnostavia (ainakin minulle lukijana).

Koin Siirtymän luvun mittaisina kohtaamisina Fayen tapaamien ihmisten kanssa. Tulkitsin nämä tuokiot elämänkuvauksina, jotka muistuttivat novelleja tai pieniä kertomuksia, joissa analysoidaan ihmisten mieltä, motiiveja ja sen sellaisia sisäisiä liikkeitä, jotka saavat toimimaan, tekemään jotain elämässään. Olin lukukokemuksesta kertovaan päiväkirjamerkintööni kuvaillut kirjan lukuja myös aukiselitettyinä henkilökuvina. Aukiselittämisen kohteena ovat kertojan kuvailemat ihmiset. Havaitsin yksityiskohtaisuutta, erikoista aukottomuutta, intiimiä läheisyyttä ja samalla älykästä analyysiä ihmisestä tämän ulkopuolelta käsin.

Hätkähdin ja riemastuin jo Rachel Cuskin trilogian ensimmäisen osan keinoista kuvata henkilöhahmoja. (Siirtymä on toinen osa, ensimmäinen osa oli Ääriviivat). Siirtymää lukiessa niin ikään ilahduin ihmiskuvauksista ja tarkkoja havaintoja tekevästä kertojasta ihmisen psyykeen monimutkaisuudessa. Ja vaikka ihmisen mieli on kompleksinen, niin Siirtymän henkilökuvaukset olivat minulle positiivisen häiritsevällä tavalla selkeitä, ihmeellisen analyyttisia ja tarkkoja yksityiskohdissaan. Ne vaikuttivat tapauskertomuksilta, joita selostetaan tapahtuman tai kohtaamisen jälkeen. Tämä tekee kirjan henkilöistä epärealistisia ja samalla intiimillä tavalla hyvin inhimillisiä. Ikään kuin ihmisen sielu olisi kuivattu tai pakastettu analysoitavaksi, mutta mitä mikroskoopista näet on elävä organismi. Tämä on erikoinen vaikutelma, joka kiehtoo minua. Tätä tunnetta vahvistaa henkilökuvien kliininen ja näennäisesti etäinen yhteys toisiinsa. Kirjan ihmisiä yhdistää Faye ja se, että heidät on altistettu kertojan analysoivan katseen kohteeksi. Heillä on jokin tilanne päällä tai ongelma, johon keskitytään yhden luvun ajan ja lukijan tehtäväksi jää ratkaista tuo ongelma tai olla ratkaisematta.

Ja koska Faye on kohtaamiensa ihmisten tuntojen kuulas sanallistaja ja arvioija, hänen äänensä välineellistää kirjan muut henkilöhahmot. Tämä lukutuntuma on mahdollinen, koska he vaikuttavat melkein liian täydellisiltä henkilöhahmoilta säröineen ja rikkimenneine osineen päivineen. Mutta en näe tässä mitään negatiivista. He juuri tällaisina tapauskertomuksina kommunikoivat olemassaolollaan aiheita, joita kirja käsittelee. On lukijan tulkinnan varassa, mitä aiheita kirjasta nousee esille.

*

Henkilöhahmojen kirkkaan kuulauden lisäksi tulin miettineeksi kirjan otsikkoa. Onko Faye ainoa kirjan henkilöistä, joka muutoksen tilassa? Eikö kirjan jokainen henkilöhahmo ole käynyt tai parhaillaan käy läpi jotain siirtymätapahtumaa elämässään? Entä voinko nähdä jokaisen kirjan luvun jonkinlaisena siirtymätilan kuvauksena? Näkisin, että ainakin yksi näkökulma kirjan lukukokemuksen avaamiseen voi juuri olla tämä erilainen siirtymätiloissa oleminen.

Muutama vuosi sitten otin selvää ainakin yhden gradun verran erilaisista teorioista, malleista ja sen sellaisista koskien siirtymäriittejä. Yksi kiinteä piirre siirtymissä on niiden prosessimuoto. Ensin on lähtötilanne, josta siirrytään liminaaliin (välitilaan). Liminaalissa ratkaistaan asioita, jotka johtavat ulospääsyyn liminaalista kohti uutta tai jotakin toisenlaista olemisen tilaa kuten muuttunutta ihmistä tai alkuperäisen ja usein negatiivisen lähtötilanteen kumoamista. Tärkeätä on, että liminaalissa kohdatut testit ja koettelemukset muuttavat siellä toimivaa ihmisistä, koska ilman sitä siirtymäprosessi epäonnistuu. Pahimmassa tapauksessa hän jää liminaaliin kuin limboon pääsemättä sieltä koskaan ulos. Välitilassa olemisessa on valtaisa muutoksen voima niin yksilö- kuin yhteiskuntatasoilla. Se on poikkeuksellinen tila, mahdollisesti karnevalistinen, jossa kokeillaan eri vaihtoehtoja, luodaan uutta, ratkaistaan tehtäviä ja jotkut saavat mukaansa myös jonkun apurin. Joseph Cambellin monomyytti on klassinen esimerkki tällaisesta siirtymätapahtumasta ja sitä on edelleen käytetty sankarikeskeisissä elokuvissa (esim. Tähtien sota – se ensimmäinen ja alkuperäinen). Rachel Cuskin kerronta ja henkilöhahmot eivät kuitenkaan ole yksiulotteisia toiminnan kautta voittoonsa kulkevia hahmoja vaan heidän siirtymätapahtumansa ovat hienovaraisempia ja realistisempia.

Mutta miten edellinen siirtymärituaalikuvaus liittyy Rachel Cuskin Transitiin tai suomeksi Siirtymään? Ei välttämättä millään tavalla. Kenties osa Fayen kohtaamisista ihmisistä oli päässyt ulos liminaalista ja elää hyvää tasaista elämää ja osa on vielä ”vaiheessa”. Vaikuttaa siltä, että esimerkiksi Fayen ex-poikaystävä oli elämässään hyvässä vaiheessa, mutta Fayen ystävätär remontin keskellä ja parisuhteessa urakoitsijansa kanssa vaikutti muutoksen välitilaan jymähtäneeltä. Kirjaa lukiessa en voinut olla myös pohtimatta oliko Faye keskellä omaa siirtymävaihettaan? Voin tulkita, että hän oli vasta selvittämässä kuinka siirtyä eteenpäin elämässä avioeron jälkeen, mutta en ole ihan varma. Hän saattoi olla jo loppuvaiheessa, jossa luolan suun aukko jo näkyy ja paluu vaikuttaa varmalta. Ratkaisu avioerosta on tehty ja Faye jatkaa elämäänsä uusin reunaehdoin.

*

”Tunsin muutoksen alapuolellani, liikkeen syvällä pintojen alla, aivan kuin mannerlaatat olisivat liikkuneet sokeina mustissa uomissaan. Etsin laukun ja auton avaimet ja lähdin talosta hiljaa.” (s. 218 suom. Kaisa Kattelus)

Kirjan lopussa kuvataan muutosta ja sitä kommentoidaan Fayen näkökulmasta ja kokemuksesta käsin. Tulkitsin tässä tiiviissä loppupohdinnassa siirtymätapahtuman pelottavaksi ja koko elämän perustaa liikuttavaksi epävarmuuden tilaksi. Sen voi tuntea ja aistia, mutta sen liikettä ja vaikutusta ei voi (koskaan) ennakoida.

Ja lopulta mietin, että mitä tällainen oivallus kirjan äärellä tekee ihmiselle? Minkälaista elämää elämme?

*

Minulle on vaikea kirjoittaa Rachel Cuskin kirjoista ja koen epäonnistuvani jo lähtökohtaisesti. Tuntumani on, että kierrän kehää jonkin ytimen ympärillä ja yritän lähestyä epäluotettavin sanoin sitä, mitä tuossa ytimessä on. En kuitenkaan pääse perille kirkkaaseen ajatukseen, sillä sanat pettävät ja kykyni kirjoittaa pettää. Ja päästän irti. Miksi minun tulisi määritellä tuo ydin? Eikö se juuri ole jotakin sellaista, joka vetää minua puoleensa?

 

8D5BBBB2-F067-46F7-85F0-D537AC9D77AB

 

Teksti ja kuva: Heidi / Kosminen K

*

Rachel Cusk: Siirtymä

Kustantamo S & S

2019

Suomennos: Kaisa Kattelus

Alkuperäisteos: Transit (2016)

Kansi: Jussi Karjalainen

218 sivua

*

Kirja kustantajalta

*

Lisää lukemista blogissa:

Adelaida García Morales: Seireenien hiljaisuus

Rachel Cusk: Ääriviivat

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

 

Adelaida García Morales: Seireenien hiljaisuus

Opettaja María muuttaa syrjäiseen, hiljaiseen, ajan pysäyttäneeseen kylään vuoriston juurella eteläisessä Espanjassa. Hän ystävystyy Elsan kanssa, joka elää eristäytyneenä. Elsa näkee toistuvasti unia tai muistoja miehestä, jota hän syvästi rakastaa. Nämä unikuvat ovat hänelle todellisempia kuin todellisuus. María kokeilee häneen hypnoosia selvittääkseen Elsan unikuvien alkulähteen. Elsa elää toisessa maailmassa ja ajassa. Yhteys rakastettuun on voimakas fyysiset rajat ja ajan ylittävä kokemus.

Seireenien hiljaisuus on upea ja vaikuttava lukukokemus. Sen tunnelma on yksityinen, läheinen, unenomainen, erikoinen, hiljainen, väljä, intensiivinen, kytevä, sanaton (!), tilava, kauaksi kantava, hypnoottinen ja maaginen. Seireenien hiljaisuus on kirja, jossa tapahtuu suhteellisen vähän tai melko ekonomisesti toiminnan tasolla, koska sen energia löytyy muualta kuin juonesta.

En halua kertoa enempää. Haluan lukea kirjan uudelleen.

Lainaus kirjan alkupuolelta:

”Nukuin majatalossa ensimmäisen yön, ja kun seuraavana päivänä heräsin, päivä oli jo pitkällä, mutta kaikkialla vallitsi sama hiljaisuus kuin aamuyöllä. Lähdin kävelylle, ja tunsin olevani aivan eri paikassa kuin mihin olin edellisenä päivänä saapunut. Kylän mutkittelevia katuja peitti hohtava sumu, ja vuoret olivat kadonneet näkyvistä. Leppeä tuuli työnsi alhaalta laaksosta suunnattoman suurta pilveä. Sumun seasta näkyi maantien molemmin puolin palasia vehreistä, rehevistä pelloista. Palasin kylään ja kuljeskelin sen sokkeloisilla, valkeilla kaduilla. Pilvet etenivät katujen yllä peittäen pian koko kylän. Sakeasta sumusta tuli esiin kasvoja, joiden iho oli kovettunut ja ryppyinen, kuin arkoja naamioita. Niitä kehystivät ovenkarmit tai ikkunat, tai ne liikkuivat ympäriinsä labyrintissa, joka alusta alkaen oli vanginnut minutkin. Nuo lapsenomaisen uteliaat kasvot vastasivat tervehdyksiini katseilla, joissa sekoittui pelko ja toiveikkuus, sydämellisyys ja katkeruus. Kyläläisten katseet saivat minut tuntemaan itseni suuren perheen yksityistä rauhaa horjuttavaksi tunkeilijaksi. Kaukaa katsottuna kylät näyttävät uinuvan aivan hiljaa vuoren rinteellä tai huipulla. Mutta ajan mittaan huomasin, että kun ne lopulta suostuivat puolittain vastahakoisesti ottamaan muukalaisen omakseen, nousee tämän ympärillä melkoinen meteli. Opin ymmärtämään, että paikan näennäinen tyyneys on kaikkea muuta kuin rauhaa. Rajut intohimot liikuttavat täällä ihmisten aluksi niin tasaisilta näyttäviä kohtaloita. Heidän varautuneiden, suorastaan jurojen katseidensa takana väijyy aina vihamielinen epäluulo, sitkeä muisto muinaisesta vihasta tai toivottomasta rakkaudesta joka tuhosi koko elämän…” (s. 8-10, suom. Tarja Roinila)

Adelaida Garcia Moralesin kirjan otsikko viittaa Franz Kafkan novelliin ”Seireenien vaikeneminen”. Kirjassa on muitakin mieltäaskarruttavia intertekstuaalisia viitteitä, mutta Kafka on niistä minulle merkittävin. Oletteko lukeneet tuota Kafkan tekstiä? Aluksi minua vaivasi siinä Kafkan tekemä asiavirhe. Hän kertoo, että Odysseus olisi ollut se, joka sulki korvansa vahalla jottei kuulisi seireenien laulua. Homeros (””) kertoo toisin. Ja kun tekstiä lukee eteenpäin, niin tahallisen tai tahattoman virheen antaa anteeksi. Seireenit eivät laulaneet Odysseukselle vaan olivat vaiti ja Odysseus ei kuullut seireenien vaitioloa. Odysseuksen ja seireenien välinen sanaton kohtaamaton vuorovaikutus ja vetovoima ovat mysteeri tai arvoitus, joka jää vaivaamaan.

*

E78D82F6-FC34-412F-B740-DB5274183598

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Adelaida García Morales: Seireenien hiljaisuus

1985, 1993 Like

Suomennos: Tarja Roinila

Kansi: ei tietoja painoksessa, mutta tunnistin sen: Frederic Leighton: Flaming June (1895)

158 sivua

*

kirja omasta hyllystä

*

Lukuvinkkejä blogista:

2 x Adelaida Garcia Morales: Etelä ja Vampyyrin logiikka

Stina Saari: Änimling

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

 

 

Runoreaktio! Kysymyksien asettelua

”katkaravun sydän sijaitsee sen päässä” (sivulta 27) Olisiko maailma inhimillisempi paikka, jos ihmisen sydän sijaitsisi hänen päässään? En halua vain inhimillistä vaan haluan myös katkaravullista. Lajien monimuotoisuus. Monien muotolajisuus. Muotojen lajimonisuus. Ja niin edelleen. Mikä on joukon suhde joukkoon?

Informaatiolla on historia informaatiolla oli historia informaatiolla on ollut historia informaatiolla oli ollut historia

olla on oli on ollut oli ollut

Informaatio on kuva ääni tallennus tieto tietämys prosessit sana vaikutus propaganda kanava vastaanotto reaktio siirtäminen (olen unohtanut jotakin) uskomus

Näkökulmia vaihtoehtoja ontologiseen tila-aika-kokemukseen (mikä on totta?)

Jotain

(Kysymyksiä?)

En ole aiemmin miettinyt ”miten ajatukset jotka ovat ääntä eroavat ajatuksista jotka ovat kuvia” (sivulta 29)

Fyysisesti eri tilassa henkisesti jotain muuta uutta muuttuvaa

Aika.

Mitä se on jos on teknologiaa jolla sen kokemista ja kokemusta voi muokata? Mikä silloin on totta? Mikä tällöin on totta? Mikä milloin on totta? Mikä tuolloin on totta?

Aika (paljon) vaihtoehtoja jos laittaa lineaarisen pätkän solmuun. Ympyrä sulkeutuu. Tarvitsen tilaa.

Ja mikä on subjekti jos aika on suhteellista ja moni muu (asia jonka ajattelee olevan vakio)

?

Tekoja.

Miksi on tekoja? Miksi on erikokoisia tekoja? Onko tekojen erikokoisuus samassa suhteessa niiden vaikutuksiin. ? Voisiko pienillä teoilla olla suuria vaikutuksia? Voisiko suurilla teoilla olla pieniä vaikutuksia? (kuka keksi keskiarvon?)

(ole hyvä? kotitalousopin kirja jossa on kuivunutta ruskeakastiketta sivulla jolla on ohje ruskeakastikkeelle. miksi se ei ole kuparikastikkeelle? rantahiekanväriselle kastikkeelle? voissa paahdetun vehnäjauhon kastike)

Silti:

Onko kokojen samatekoisuus vaikutuksessa niiden erilaisuuteen?

Onko vaikutusten kokonaisuus sama kuin tekojen erilaisuus?

Polkuja purkaumia…

sanojen ja kielen mahdollistamina

Tuntui leikiltä (ei tauko) peliltä

Mikä on totta?

Miksi ihminen on kehittänyt teknologiaa jolla säilytetään muokataan siirretään kadotetaan informaatiota? Metatietojen puuttuessa

(mikä tahansa voi olla?) mitä tahansa

tahansa?

Why the face?

hänen tahansa, jolla hän tahantaa tahat tahoiksi

Taha tapa (katkarapu?) tava ta pata ha!

mitä on tahansa? mikä on tahansa?

onko pakko valita?

(ranskan vallankumouksen jälkeen ja ennen reikäkortteja puisia laatikostoja joissa oli kortteja kirjatiedoista digitalisaatiota oli pelikortteja oksa k munkkien nunnien aatelisten kuninkaiden keisarien yksityiskirjastojen kirjat piti järjestää kansan kirjoiksi luokkiin kirjastojen kirjoina kansalle kirjastoissa)

*

17F8E60D-1E15-421C-90AE-3D21C33E13A243DBE592-3970-452A-95CC-33B9A15E58C6

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Runoreaktio runoteokseen:

Kristian Blomberg: itsekseen muuttuva

Poesia 2011

Kirjan kannen kuva: Louis Daguerre (Boulevard du Temple, 1838)

Kansien suunnittelu ja toteutus Heidelbergin kohopainokoneella: Olli-Pekka Tennilä, Raisa Marjamäki ja Kristian Blomberg

*

77 sivua kirjastosta

*

Runoreaktio on reaktioni runoteokseen tai yksittäiseen runoon, jonka olen kokenut.

*

Lisää runoreaktioita blogissa:

Runoreaktiot!

Runoreaktio! Tuulee ylos

Runoreaktio! Kuun verinen härkä

Runoreaktio! Intertekstio: Valoja sanoihin