Asta Põldmäe: Kirjeitä pääskysille

Koin alkuunsa hankaluutta päästä kirjeiden maailmaan sisälle. Tuntui, että niistä puuttui rajaus, fokus ja joiltakin osin minulle toimivat kielikuvat. Läsnä oli myös jotain ohuisuutta, josta en saanut otetta, mutta joka hämäsi minut ajattelemaan, että kirjeet eivät jätä minuun erityistä vaikutusta.

Lähtö oli siis jotain epäonnistunutta. Tällaisissa tilanteissa jätän kirjan usein kesken. Ajattelen, että tämä ei ole minua varten. En pysty luomaan kuvia enkä muutenkaan jakamaan kirjan todellisuutta itseni kanssa. Ehkä voin oppia jotain itselleni hyvin vieraasta ajattelun tavasta, mutta haluanko silti lukea loppuun?

Odotin jotain muuta runolliselta proosalta kuin tätä… Toivoin, että se koskettaisi (?) ja vaikuttaisi minussa. Lukiessa oloni oli vain valju ja en ollut varma, että ymmärsinkö lukemaani. Tulin ajatelleeksi, että kun tunnistan ja tunnustan tämän julkisesti, niin minua pidetään ohuena ja typeränä. Tai että minusta uupuu jokin oleellinen viisaus. Kirjeet on kirjoittanut vanha nainen, joka tarkkailee, tekee havaintoja ja kommentoi havaintojaan kauniilta vaikuttavalla kielellä. Hän luo kuvia ja vaikutelmia, jotka eivät kuitenkaan välity minulle. Olenko epäonnistunut lukija?

Etsin kirjeistä sitkeästi kuvia, joihin reagoida. Halusin, että ne yllättävät minut ja että jostakin tavanomaisen arkisesta olosta tulisi jotakin kiinnostavaa. Halusin oivaltaa jotain ja että kohoaisin arkitilan ohi jonnekin ajattelun tilaan. Tätä ei tapahtunut ensimmäisillä sivuilla, ei toisilla.

Ja aloin pohtimaan, että tätä kirjaa voisi lukea käsin kirjoitettuina pohtivina ja hetkissä välittöminä kirjeinä. Ei mitään sellaista, jota naputellaan tietokoneen äärellä vaan että istut pöydän äärellä. Edessäsi on valkoista paperia ja kädessäsi jokin miellyttävä kynä. Katsot ikkunasta ulos, mietit elämääsi, arkeasi ja lintuja – niitä pääskysiä. Ja ajatuksesi ja tunteesi nostattavat sanoja paperille ja kynä liikkuu. Koet jotakin välittömästi.

Ja aloin ajattelemaan kirjeitä intiimeinä. Ne olivat ajatuksia, havaintoja, ajatelmia, pisteiden yhdistelyä, muistoja, välittömiä vaikutelmia ja filosofiaa ilman teorioita.  Vapaata ilmatilaa ajatusten kulkea hetkissä, pujahdella, syöksyä, kiertää, liitää, kieppua, sujahdella. Havaitsin melankolisen ja tumman pohjasävyn. Löysin itsenäisyyden ja yksinäisyyden. Mietin elämän merkityksellisyyttä, jos se kuitenkin päättyy kuolemaan ja menetyksiä ja luopumisia, joita ihmiselämä pitää sisällään. Koin kirjeiden äärellä haikeutta. Kuulin kirjoittajan huokaukset. Näin kuinka kuvat laajentuvat raamiensa yli ja niiden taakse. Repaleinen, aukkoinen tai kenties kuitenkin tilava ja samalla painava. Pudohduksia ja unohduksia. Kirjeet eivät hengittäneet mitään kliinistä. Ja ne muistuttivat vanhaa, usein käytettyä siis rakastettua ja hellittyä teekuppia, jonka sisäpintaa ei saa tai edes halua saada puhtaan valkoiseksi. Ehkä jokin särö – – –

*

6900B7EF-4FF9-44AE-8879-AE99A5DFF4F4

*

Teksti ja kuva: Heidi / Kosminen K

*

Asta Põldmäe: Kirjeitä pääskysille

2009

2011 suom. Raija Hämäläinen

NyNorden

120 sivua

kirjastosta

en löytänyt kannen tietoja kirjasta

*

Jotain muuta proosallis-runollista, kirjeenomaista ja intiimiä blogista:

Adelaida García Morales: Seireenien hiljaisuus

Hannimari Heino ja Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä

Marguerite Duras: Kirjoitan

 

Lukuvuosi 2019 ja nostoja kirjavuoteni luetuista

Vuosi 2019 oli joillakin mittareilla tuhnuinen lukuvuosi. Luin vähemmän kirjoja kuin edellisinä vuosina ja Helmet – lukuhaaste ei valmistunut. Oikeastaan jossakin vaiheessa vuotta totesin, että en edes yritä suorittaa Helmet – lukuhaastetta. Luen kirjoja jo muutenkin melko paljon ja kykenen myös haastamaan itseäni lukijana. Voin myös asettaa itselleni henkilökohtaisia lukutavoitteita. Silti olen ottanut mielenkiinnolla vastaan uuden Helmet – lukuhaasteen ja jos jokin tänä vuonna lukemani kirja sujahtaa johonkin lukuhaasteen kohtaan, niin antaa mennä vaan ja jos jokin lukuhaasteen kohta puhuttelee erityisesti, niin alan sitä lukuhaastekohtaa varten etsimään omista hyllyistä tai kirjastosta sopivaa kirjallisuutta.

Kirjavuoteeni 2019 kuului myös tämän blogin junnaaminen paikoillaan – välillä viikkoja, välillä parikin kuukautta. Tämä on harmittanut minua, sillä pidän todella paljon kirjoittamisesta.

Vuoden 2019 aikana innostuin harvasta kotimaisesta uutuuskirjasta aiempiin vuosiin verrattuna. Kovinkaan moni uusi kirja ei vetänyt välittömästi puoleensa. En tiedä oliko ”vika” markkinoinnissa, mutta luultavasti enemmän minussa lukijana. Aloin vuoden edetessä kaipaamaan aiemmin julkaistua kirjallisuutta ja halusin täyttää sillä lukuvuoteni noin pääosin. Tiedän, että osa vuoden 2019 julkaistuista kirjoista tulee lukuun parin vuoden sisällä, koska joukossa on varmasti myös minulle kiinnostavaa kirjallisuutta.

Haluan nostaa tähän kuitenkin maininnan tasolla muutaman vuoden 2019 aikana julkaistun kirjan, joka jätti jäljen tai riemastutti muuten. Lukujärjestyksessä: Markku Paasonen: Suurenmoinen huviretki, Catharina Gripenberg: Ottaisit käteni, kummallista, Maria Matinmikko: Kolkka, Rachel Cusk: Siirtymä ja Pauliina Haasjoki: Himmeä sininen piste. Vuoden aikana löysin myös useamman minulle uuden kirjailijan, jonka tuotanto on minulta jäänyt aiemmin kokematta. Ilahduin isosti mm. Liv Strömquistin sarjakuvista, Rakel Liehun runoudesta ja Adelaida García Moralesin proosasta. Näistä kolmesta etenkin García Morales jysähti tajuntaani. Tunnelman mesmeroiva ja elevoiva outous oli usean onnistuneen elementin sekoitus. Oli ripauksia ympäristön vaikuttavia kuvauksia ja läsnäoloja henkilöhahmojen sisäisissä todellisuuksissa. Kerronta eteni tapahtumatiloina, joista ei usein voinut ennakoida, että mihin suuntaan oltiin menossa. Ja oli jotain rajoja ylittävää läsnäoloa myös, jota oli hankala määritellä. Kiehtovaa kirjallisuutta.

Joskus kirjavuoteni menevät näin ja lopulta en ole täysin vakuuttunut siitä, että lukuvuoteni olisi ollut kehno. En koe mielekkääksi mitata lukuvuottani lukemieni uutuuskirjojen määrällä, koska tiedän olevani muutenkin huono pysymään ajanhermoilla. Olen siihen nähden todella huono kuluttaja. Mutta ajanhermolla oleminen ei ole vain kuluttamista vaan oman aikansa seuraamista. Kenties olen tässäkin melko huono, sillä joskus tuntuu että jokin pinnalla oleva ilmiö tai tapahtuma on vain vanha tuttu uusissa vaatteissa.

Ja kun katson kirjavuottani taakseni päin, niin olen vakuuttunut siitä, että kirjavuoteni 2019 lukutuntuma on ollut hyvä. Se on ollut syventyvä, meditoiva, ideoissa vellova ja hyvää tekevän seesteinen.

*

Pidin vuoden 2019 osalta kirjaa lukemistani kirjoista ja eräänlaisista metatiedoista kirjojen ympärillä kuten: julkaisuvuosikymmen, julkaisumaa, kustantaja ja joitain kirjailijaan liittyvää infoa kuten syntymävuosi ja sukupuoli (kuinka binääristä blaah). Seuraan tällaisia tietoja lukuhistoriassani, koska olen kiinnostunut tietämään, mitä tällaiset tilastot voivat kertoa. Eivät ne paljasta kirjan sisältöä, eivätkä lukemisen jättämiä jälkiä minuun, mutta jotain valinnoista, mitä olen tehnyt lukemisen suhteen. Lukemisen jättämistä jäljistä olen useimmiten kirjoittanut tänne blogiin, mutta vuoden 2019 osalta enemmän tätä puolta löytyy instagramtililtäni kosminenk.

Tilastot vuodesta 2019 löytyvät täältä: Kirjavuosi 2019 tilastoina  ja kaikki vuoden aikana luetut kirjat löytyvät täältä: Luetut kirjat 2019 . Aiempien vuosien tilastoja löytyy täältä: Luetut kirjat 2016-2018

Olen lukenut kuukausitasolla vaihtelevan määrän kirjoja kolmesta 24:ään. Olen lukenut varsin monipuolisesti eri genrejä, mutta tänäkin vuonna kärjessä ovat runous, näytelmät ja kertomakirjallisuus. Kenties erikoisin genre vuonna 2019 oli libretto. Luin Lorenzo de Ponten tekstin Don Giovanni (1787) ja voin edelleen todeta, että enemmistö perinteisistä oopperoista ei tekstin tasolla ole minun juttuni. Liikaa nopeita tunteita ja naisten runttaamista. Libreton käännös on Esko Elstelän käsialaa ja sellaisena erinomainen. Siinä toimivat riimittelyt, rytmisyys, melodisuus ja lukiessa kuulin Mozartin musiikin. Huikeaa!

Suurin osa lukemistani kirjoista vuonna 2019 oli 2000 -luvulta, joista en ole eritellyt vuoden 2019 aikana julkaistuja. Antiikin kirjallisuutta luin tänä vuonna vain yhden kirjan verran – todella outoa, koska pidän paljon antiikin kirjallisuudesta. Enemmistö kirjoista oli kotimaisia, mutta luin useampia kirjoja myös Espanjasta, Iso-Britanniasta, Italiasta, Japanista ja Ranskasta. Kenties erikoisin kirjamaa minulle tänä vuonna oli Kuwait luettuani Souad Al-Sabahin käännösrunokokoelman Alussa oli nainen (suom. Sari Kuustola, Ammatour Press 1994/2006). Haluan lukea jatkossa monipuolisemmin kirjallisuutta eri maista ja olenkin lisännyt tänne blogiin uuden sivun ”Kirjallinen maapallo”, josta toivottavasti löydän ainakin itselleni uutta luettavaa myös Euroopan rajojen ulkopuolelta.

Lukemistani kirjailijoista enemmistö on ollut naisia ja lähellä omaa ikääni eli syntyneet 1970- ja 80 – luvuilla. Tämän laajan ryhmän jälkeen melko reilu määrä lukemistani kirjailijoista on syntynyt joko 1960 – luvulla ja (minulle hieman yllättäen) 1930-luvulla. Kirja- ja kirjailijatietojen lisäksi olen laittanut muistiin sen, mistä kirja on tullut minulle luettavaksi. Suurin osa vuoden aikana lukemistani kirjoista on kirjastosta (97), mutta osa saatu kustantajalta ja osa tullut omasta hyllystä. Vuoden aikana olen tullut lukeneeksi uudelleen viisi kirjaa. Loppuvuodesta innostuin uudelleen Leena Krohnin kirjallisuudesta. Lisäksi olen kirjannut 12 teosta kesken jäänneiksi. Aina ei toimi tai aika ei ole ollut sopiva.

Kaiken kaikkiaan luin vuoden 2019 aikana 127 kirjaa ja Goodreadsin mukaan sivuja on kertynyt 22 420. Nämä luvut eivät kuitenkaan kerro kirjojen sisällöstä ja mitkä ovat minuun eniten vaikuttaneet.

Mitä kirjat sitten ovat tehneet minuun lukuvuoteni aikana suurimman vaikutuksen?

Vuoden mieleenpainuvimmat kirjat luku- ja genrejärjestyksessä:

 

Runoteoksia:

Stina Saari: Änimling (2018)

Sam Pink: Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen (2007-2009/2012/2013)

Ryōkan: Suuri hupsu (1700/1800-luvut/2000)

Robin Robertson: The Long Take (2018)

Eugenio Montale: Valitut runot (1918-1980) – Tuo minulle auringonkukka (2018)

Catharina Gripenberg: Ottaisit käteni, kummallista (2007/2019)

Mikael Brygger: Valikoima asteroideja (2010)

Rakel Liehu: Readymade (1995)

Rakel Liehu: Bul bul (2007)

Osmo Jokinen: Nollapiste (1964)

Tiina Lehikoinen: Multa (2016)

 

Kertomakirjallisuus:

Antonio Tabucchi: Unien unia (1992/2008)

Thomas Bernhard: Pakkanen (1963/2018)

Samuel Beckett: Piiritetyn huoneen novelleja (1940/50-l/2000)

Liu Cixin: Kolmen kappaleen probleema (2006/2018)

Adelaida García Morales: Etelä, Bene, Vampyyrin logiikka ja Seireenien hiljaisuus (useita pienoisromaaneja 1980- ja 1990 – luvulta)

The Complete Illustrated Works of Lewis Carroll (1865-1898/1996) (joukossa paljon runoja)

Belén Gopegui: Aukko kartalla (1993/1996)

Markku Paasonen: Suurenmoinen huviretki (2019)

Sir John Mandevillen Ihmeelliset matkat (1300 -luku / 2013)

Marguerite Duras: Rakastaja (1984/1985)

Claude Simon: Ruoho (1983/1986)

Maria Matinmikko: Kolkka (2019)

Roberto Bolaño: Amuletti (1999/2014)

Marianne Alopaeus: Pimeyden ydin (1965/1967)

Rachel Cusk: Siirtymä (2016/2019)

Leena Krohn: Mehiläispaviljonki (2006)

Leena Krohn: Unelmakuolema (2004)

 

Tietokirjallisuus, esseet, sarjakuvat:

Antti Salminen: Kokeellisuudesta – Historiallisesta avantgardesta jälkifossiiliseen elämään (2015)

Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (2018)

Esteille hyvästit! Opas autismikirjon, sekä adhd- ja tourette-oireisten lasten kasvattajille (2019) (tulin vuoden aikana instagram-tililläni ”ulos kaapista” kertomalla, että olen autismikirjolla ja päätin jakaa aina välillä IG-juttuja myös elämästä autismikirjolla)

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä (2014/2016)

Pauliina Haasjoki: Himmeä sininen piste (2019)

 

Näytelmät:

Samuel Beckett: Voi miten ihana päivä / Viimeinen ääninauha (1959/1961/suom. 1967)

Pirkko Saisio: Koivu ja tähti (2017)

 

Teksti ja kuvat: Heidi / KosminenK

 

 

 

 

 

Runoreaktio! Tuulee ylos

Tuulee ylos

Solu silmu puhkeaa silmän

Aukenee hitaasti nuppu pioni

Valopiste sykkii taivaalla

esim. pulsari

Impulsiiviset linnut

Halkeama tyynyssä pakenevat unet

Poni paino piano noppa!

Tuoksu ehtii perille ennen ajatusta

Suljettu aukko on sattuma nähdä toisin

Todennäköiset kirjaimet pakenevat epätodennäköisiä sanoja

Mitä jää jäljelle?

( ) kirjaimet

( ) sanat

( ) näköisyys

( ) jokin tosi, mikä?

Ajatusten välissä on tilaa kontata

Maallinen ihminen vaatii merta jakautumaan kahteen yhtä suureen osaan, jotta voisi kulkea hukkumatta

Pinta on häiriö syvyydessä

Sivuhuomautus: seuraavan speedmetalbändini nimi on 

Olmio n olio

Faktoja, joihin voi tarttua paradoksaalisesti

Valitse a b c

a) para: ”vieressä, samoin, jostakin, vastoin”

b) doksa: ”Alin tiedon laji on doksa (m. kreik. δοξα), joka on fyysinen päivätajunnan aineellinen luulotieto eli mielettömän mielen aistilliseen harhaan perustuva tieto (ruumiin tieto, tietämättömien tieto)”

c) saalisesti: adverbi (i wish) sanasta saali, joka ”on yleensä neliön tai nelikulmion muotoinen liina, joka taitetaan kolmioksi”

Kävin tuossa lopussa Wikipediassa

Missä sinä olit sillä aikaa?

*

DBF72D38-90A2-4566-BB56-08C0E37AEFB5EDF42CC2-C463-4382-9F07-FFEC687C24C5

*

Runoreaktio Reetta Pekkasen runoteokseen Kärhi (Poesia, 2019). Kirjan kansi: Sini Saarenpää. 74 sivua lainattu kirjastosta

*

Teksti ja kuvat: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Runoreaktio on reaktioni runoteokseen tai yksittäiseen runoon, jonka olen kokenut.

*

Lisää runoreaktioita blogissa

Blogitekstejä runoteoksista