Runoreaktio! Olin hyytelöä hitaampi

Hyytelö valuu rappusilta alas

valuu valuu

heruu heruu

tip tip tiputtelee

Massan kuosi on naranjan värinen

Hyytelö!

Palat paloina kuutiot kehinä!

Syttyvät tuhkasta felix ketsupin jumalana!

Alkuliman onni haisee

pernalle ja kuuselle

kun kaikki on

menetetty paitsi menetys tai menestys

Voimme valita kuoleman ja syntymän väliltä

koska tie elämään on

Mitä se on?

En tiedä.

Pysähdyin hetkeksi maistaakseni aniksen tähden vai oliko se neilikka

Rivini ja tekstini hajoavat sillä välin kun hyytelö on valunut perille maan tasalle

olen vielä portailla

Olen ilmaisulaiton rintapanssari kesäauringossa odottamassa kynsien kasvua, jotta voin aloittaa alusta.

*

*

Teksti: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Runoreaktio runoteokseen:

Octavio Paz: Aurinkokivi

1957, 1990 suom. Pentti Saaritsa

WSOY

Graafinen suunnittelu: M-L Muukka

Runoteos oli lukukokemuksena hikinen, säkenöivä, lihaisa, ekstaattinen, kuin koskisi nänniä jääkuutiolla ja energinen.

*

Runoreaktio on kirjallinen reaktioni runoteokseen tai yksittäiseen runoon, jonka olen kokenut.

Aiempia runoreaktioita täällä.

Mainokset

Noudan vettä ja kerään polttopuita – Maallikko Pangin opetukset

Se mitä joka päivä puuhailen,

ei ole kovinkaan ihmeellistä;

kunhan huvittelen itsekseni.

En murehdi tekemisiäni,

enkä suunnittele, minne kuljeksin.

Vaikka joku haluaa jättää jälkensä maailmaan,

kukkulat ja vuoret eivät juuri järkähdä.

Korkein viisauteni on perin yksinkertaista:

noudan vettä ja kerään polttopuita.

*

Zenbuddhalainen maallikkomestari Pang Yun eli arviolta vuosina 740-808. Hänen elämästään tiedetään vähän. Se kuitenkin tiedetään, että hän ei koskaan siirtynyt harjoittamaan zeniä munkkina temppeliin vaan eli perheensä kanssa. Hänestä kerrotaan myös, että hän luopui omaisuudestaan ja teki kodistaan temppelin. Pangin koko perhe harjoitti zeniä ja Pangin tytär Lingzhao edistyi zenissä erinomaisesti.

*

KAATUMINEN

Eräänä päivänä maallikko Pang oli matkalla myymään bambutarvikkeita. Ylittäessään siltaa hän kompastui ja putosi sen alle. Kun Lingzhao näki tämän, hän kiiruhti paikalle ja heittäytyi maahan isänsä viereen.

Maallikko kysyi: ”Mitä ihmettä sinä oikein teet?”

Lingzhao vastasi: ”Näin isäni kaatuvan, joten riensin heti auttamaan häntä”

*

Noudan vettä ja kerään polttopuita sisältää zenbuddhalaisen papin Mitra Virtaperkon erinomaisen johdannon Pangin maailmaan, kokoelman tekstityyppiin ja zenbuddhalaisuuteen. Johdanto on tiivis, mutta informatiivinen ja auttaa ymmärtämään jotain tekstikokoelman kontekstista, merkityksestä ja sisällöstäkin tai ainakin sen kirjallisesta lajista. Seuraavaksi joitakin poimintoja Virtaperkon johdannosta.

Pangin tekstikokoelma on nk. yulu – kirjallisuutta dharmakeskustelujen muodossa. Yulua on tekstin synty ja asenne kohteeseensa. Mestaria läheltä seurannut ystävä tai oppilas on kirjannut opetus- ja keskustelukokoelman, joka ei kuitenkaan ole historiallinen esitys kohteestaan eli mestari Pangista vaan keskeistä on tuoda esille mestarin viisaus, tie ja kehitys kohti valaistumista. Legendat ja tarkat elämäkerrat ovat toisin sanoen kovin sama asia.

Dharmakeskusteluiden ilmaisu on tiivistä. Tekstit ovat lyhyitä, ja usein niissä on hyvin samantyyppinen rakenne toisin sanoen jokin anekdoottimainen dialogipätkä, joka usein päättyy tai purkautuu auki johonkin absurdilta ja epäselvältä tuntuvaan mestarin kommenttiin tai tekoon. Näitä ei selitetä tekstissä millään tavoin, ei filosofoida, ei opeteta vaan annetaan tekstin puhua puolestaan ja vaikuttaa lukijaansa tai kuulijansa miten sitten ikinä vaikuttavatkaan. Kertomuksissa mestari Pang usein toteaa jotain, tekee jotain, joka voi tuntua epäloogiselta tai on epäloogista. Tämän säpsähdyksen jälkeen matka jatkuu, elämä jatkuu. Kuvaan Pangin puhetta ja tekoja säpsähdyksiksi, mutta yhtä hyvin ne voisivat olla jysähdyksiä tai jotakin muuta yllättävää, joka kiskaisee irti välittömästi.  Kuin valo kirkkaalta taivaalta ja ilman selityksiä annetaan sanojen vaikutelman jäädä ilmaan.

Tekstien vaikea ymmärrettävyys on osa kokonaisuutta. Asioita tai zenin tietä ilmaistaan näin, koska sanattomalle pyritään silti antamaan sanat ja lopulta pyritään ilmaisemaan jotakin sellaista, mitä (sanoilla) ei voi ilmaista. Kypsyyttä on osoittaa, että ymmärtää ettei voi ilmaista tarkasti. Tämä on kiehtovaa. Ja lopulta tekstipätkät voi ymmärtää omanlaisinaan ilmauksina zenistä ja zenin viisaudesta.

Virtaperko ei suosittele tekstien selittämistä auki ja voin olla vain samaa mieltä. Jokainen kokekoon, ymmärtäköön ne omalla tavallaan.

*

Millainen lukukokemus Pangista kertovista lyhyistä tarinoista ja dialogeista minulle jäi? Tekstit olivat absurdeja. On olo kuin näkisi, että jotakin heitetään ilmaan ja tajuatkin, että se olet sinä itse, joka on heitetty ilmaan. Tekstit ovat humoristisia, Pangilla tuntui olevan kuivan näpäyttävä, ilkikurinen ja ajoittain kapinallinenkin huumori ja mieli kohdatessaan ihmisiä, instituutioita ja sovinnaissääntöjä. Pangin asenne ja tehtävä tuntuu olevan joskus triksterin rooli, joka sohaisee sinne minne on juuri pyydetty ettei sohittaisi. Yllättävissä äkkikäänteissään tekstit luovat joskus efektin, jota voisin kutsua vaikka wtf – efektiksi, koska olen välittömästi kokenut etten ymmärrä mistä on kysymys.

Tekstit herättävät oivalluksia ja samalla pakenevat oivalluksilta. Useimmat näistä kohtaamisista tapahtuvat Pangin ja jonkin zenmestarin, -munkin ja -munkkikokelaan välillä ja tuntuvat usein päättyvän hiljaisuuteen, puhumattomuuteen, sanattomuuteen. Jos lähestyisin tekstejä hengellisesti, niin voisin sanoa, että teksteissä eivät kohtaa Pang ja jokin usein nimeltä mainittu zenmunkki vaan zenin harjoittaja (tekstien lukija) ja se, mitä zenin harjoittaja tavoittelee meditaatiossa. Tekstit yllättävät, hämmentävät ja parhaimmillaan minulle loivat tyhjän tilan mieleen, koska joskus se oli ainoa mahdollinen tapa reagoida lukemaani.

*

LUKUASENTO

Maallikko Pang makasi meditaatiokorokkeella lukemassa sutraa. Eräs munkki sattui paikalle ja sanoi: ”Eikö  herra maallikko tiedä, missä asennossa sutria kuuluu lukea?” Maallikko kohotti toisen jalkansa kohti kattoa. Munkki lähti pois sanomatta sanaakaan.

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Noudan vettä ja kerään polttopuita – Maallikko Pangin opetukset

Kiinankielinen alkuteos: Pang jushi yulu

Pang Yun eli arvioilta vuosina 740-808.

Suomennos: Tero Tähtinen

2018 Basam Books

Johdanto: Mitra Virtaperko

119 sivua

Arvostelukappale

*

Muita lukukokemuksia blogissa, jotka voivat omalla tavallaan tulla lähelle

Minna Eväsoja: Shoshin – Aloittelijan mieli

Sari Salin: Narri kertojana – Kultaisesta aasista suomalaiseen postmodernismiin

Erling Kagge: HILJAISUUS melun ja kiireen keskellä

Mari Mörö: Kukkanuottasilla

”Mitä tässä kaunistelemaan: kukkasuutari on sesonkiolento. Sen houkutteleminen ihmisasumuksiin ennen syyskuun alkua vaatii oveluutta. Osoittaakseen sopua ja sitoutumistaan se horrostaa sitten lokakuun puolesta välistä tammikuun loppuun, tai ainakin valtaosan niistä. Horros- eli hibernointivaiheessaa se on on melko hyödytön, suorastaan turha, ja monet opitut komennot saattavat unohtua. Plussaa on horrosvaiheen alhainen energiankulutus. Jos ottaa huomioon olennon ponnistelut kasvukaudella ja sadonkorjuuaikaan, tämän ymmärtää. Lepovaiheen jälkeen olennon työteho palaa, ja työviikot jäävät harvoin alle sadan tunnin.

Luonteeltaan kukkasuutari on reipas, oppivainen ja utelias, ja viihtyy sille osoitetulla alueella. Rajat on kyllä syytä merkitä selvästi. Siten se ei pyri laajentamaan reviiriään, vaan muokkaa jo olemassa olevan paikan lähes tunnistamattomaan kuntoon: topografia voi mennä uusiksi. Otus ei hermostu mitättömän takia, mutta saatuaan jotain päähänsä se pitää kiinni kannastaan kuin supikoira löytömakkarasta.

Kukkasuutari ei ole ravinnon suhteen ronkeli. Punaista lihaa tai eineksiä ei sen herkkä elimistö kuitenkaan kestä. Tarmokkuus ja työteliäisyys hämmästyttävät, ja mikä parasta: olento syö vain nälkäänsä. Jos sitä vertaisi autoon, niin sata kilometriä kilahtaa alle kolmen litran – ja mukana on sentään momenttisäätö. Puhdasta vettä on oltava aina pullossa, ja pään alue varjostettava huolellisesti. Olentoa ei tule hermostuttaa esimerkiksi lehtipuhaltimilla tai muovisilla puutarhakalusteilla.” (Palvelukseen halutaan, s. 96)

Kukkasuutareiden lisäksi Mari Mörö esittelee tätä olentolajiketta erehdyttävän läheisesti muistuttavan vihertumpun. Nämä kummatkin homo-sukuun kuuluvat elämänmuodot saavat syyn liikkeellä oloon luonnosta, kukista, kasveista ja mitä kaikkea elävää ja elotonta näiden ympärillä onkaan. Kukkanuottasilla -pakinakokoelmassa nämä viherpersoonat saavat myös oman seniorivaiheen suunnitelman. Vanhainkoti kaikille puutarhahifisitelijöille ja elämäntapabotanistitaiteilijoille, joilla ei fyysinen kunto riitä enää oman puutarhan hoitoon. Oman (ja toisten) puutarhanhoito on elämäntapa, tapa olla olemassa.

Kukkanuottasilla on rönsyilevä, elinvoimainen, juurekas, mullan tuoksuinen ja värikylläinen pakinakokoelma. Ei mikään perinteinen puutarhakirja, jossa opetettaisiin kasvattamisen perustietoja tai johonkin puutarha- tai kasvityyppiin erikoistuneelle oman alan saloja. Toki lukija saa vinkkejä (kuten ohjeen kunnollisen mullan tehtailuun), mutta enemmän nautitaan matkasta puutarhanhoitoon. Lyhyet tekstit esittelevät oman kotipuutarhanhoidon iloja ja kommervenkkejä. Iloa ovat kasvu, sato, kukat ja monenmoiset hyönteiset, jotka ovat vihertumppujen ystäviä paitsi ne, jotka tuhoavat kasvun ja sadon. Muihin ihmisiin viherpersoonilla on kahtiajakoinen suhde. Omankaltaisten kanssa tullaan usein toimeen, mutta puutarhatodellisuutta vierastaville ja puutarhajuttuja kevyesti harrastaville vihertumppu voi olla kummajainen. Vihertumpulle saattaa tulla vauhtisokeus kesken kukkeimman aktiivikauden. Näin ajattelin luettuani kokoelman aloituspakinan, jossa talkoolaiset ovat hyödyllistä työvoimaa 24/7 -periaatteella kunnes nämä kummallisella tavalla ja vihertumppua varoittamatta katoavat kesken hommien herkän kaasujalan käytön myötä pihapiiristä hiekkatien pölyyn. Syväänjuurtunut puutarhanhoito ei ilmeisesti ole kaikkien elämäntehtävä.

Hommia riittää kasvu- ja satokausina aamusta iltaan, joten vihertumppua on turha kutsua ulos omalta reviiriltään, jota tämä rakastaa ja hoitaa intensiivisesti. Ja kun Suomesta valo vähenee ja luonto vaipuu horrokseen, niin vihertumpuilla on kaksi vaihtoehtoa. Vaivu myös itse horrokseen tai pakene. Pako (muuttolinnut?) tarkoittaa siirtymistä vapaaehtoiseksi työvoimaksi maailman äärilaitojen puutarhoihin vaikkapa tropiikkiin. Taatusti saa erilaista tuntumaa flooraan ja faunaan. Vierailuja kotireviirin ulkopuolisille alueille voi tehdä kyllä oman puutarhan kasvu- ja satokauden aikanakin, mutta voiko omaa puutarhaa jättää?

Mörön pakinat elävöittävät kotipuutarhan hoitoa ja tuovat kaukaiset kasvitarhat lähelle lukijaa. Kokoelman loppupään teksteissä vieraillaan usein Kanadan alueella esimerkiksi Vancouverinsaarella. Lisäksi tutustutaan menneiden vuosikymmenien puutarhaeksentrikoihin ja -entusiasteihin, joilla oli näkemystä, tahtotilaa ja luovaa hulluutta toteuttaa omia puutarhaideoitaan.

Tulin hyvälle tuulelle pakinoita lukiessa. Olen esikasvatusvaiheessa oleva puutarhatyyppi ja viihdyin Mari Mörön puutarhatarinoiden matkassa, koska en kokenut olevani oppikirjan äärellä vaan tutustumassa yhden viherpersoonallisuuden ajattelu- ja kokemusmaailmaan puutarhanhoidosta. Oppikirjoille ja opetusvideoille, kuten You Tuben ja Yle Areenan puutarhaohjelmille, on oma aikansa. Niitä opiskellaan tehden muistiinpanoja ja Kukkanuottasilla -pakinoiden äärellä vaihdetaan vapaalle.

Löysin pakinoiden viher- ja kukkatodellisuudesta samaistumispintaa käsittämättömästä pakotuksesta päästä pihalle tekemään hommia. Luin kirjan loppuunsa ajankohtana, jolloin lunta oli vielä kinoksittain ympärillä ja uteliaille totesin, että syksyllä maahan piilotetut kukkasipulit heräävät kukoistukseen vasta vapun jälkeen. Ja nyt tätä blogitekstiä naputellessa katson ikkunasta ulos. Aurinko paistaa. On ollut lämmintä useampi päivä peräkkäin. Maa ja mikä maan pinnalta nousee herää kohisten ja vauhdilla eloon pitkältä tuntuvan talven jälkeen. Tuntuu kuin pihanäkymästäni kauempana olevaan korkeiden koivujen metsään puhkeaa uusia lehtiä joka kerta kun nostan katseen näiltä riveiltä.

Ja mielessä on tällä hetkellä myös tolkuton määrä ideoita ja lukuisia suunnitelmia. Jos en ole sormet mullassa niin olen multaan rähmällään henkisesti. Minulla on pieni pino to-do -listoja ja suunnitelmia siitä mitä voisi kasvattaa tänä keväänä ja kesänä. On tehtäviä, joita haluaa tehdä lähipäivien aikana ja niitä, joita käynnistää ja viedä maaliinsa pidemmällä aikavälillä tämän kevään ja tulevan kesän aikana. Duunailulistat eivät kuitenkaan aiheuta stressiä tai kenties vähän, mutta kun pääsee ulos hommiin niin stressi katoaa. Esikasvatuksen aloitin viimeisten sinnikkäiden lumikinosten haihtuessa. Nyt ympärilläni on kevääseen ja kesään heräävän metsän keskellä uusi puutarha, jonka kanssa pääsen kommunikoimaan. Edellinen ”omistaja” (Voiko puutarhaa tai luontoa omistaa? Epäilen.) on luottanut kesäkukkiin, perunapeltoon ja kahteen tomaattipuskaan kasvihuoneessa. Mahdollisuuksia siis on.

Lukukokemuksessa oli vahva kevään ja kesän tuntu läsnä. Kanankakka haisee ja multa tuoksuu. Pakinat kuvaavat vihertumppujen ja kukkasuutarien kulta-aikaa, mutta onneksi myös reiluja paloja realismia.

Kukkanuottasilla nauratti, viihdytti, esikasvatti ja valmisteli minua puutarhahommiin ja puutarhaisaan elämäntapaan odotellessani hetkeä, jolloin talvi ei voi olla enää mahdollinen. Lukukokemuksen jälkeinen tunnelma on koulittu viherhenkilö valmiina toimeen.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Mari Mörö: Kukkanuottasilla

2018

Teos

236 sivua

Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti

Arvostelukappale

*

Kirjoja, joissa luonto on läsnä

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Vergilius: Georgica – Maanviljelijän työt

Metsänhoitajien kirjoja puista – Max Adams: The Wisdom of Trees ja Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja