Vergilius: Georgica

Koin lukeneeni maanviljelysopasta, jossa oli poliittinen taustasävy ja poeettinen pyrkimys. Georgica on rikas kuvaus aikansa (1vs.eaa) tiedosta, mitä tulee luontoon, maanviljelyyn, karjan- ja mehiläistenhoitoon, meteorologiaan, astrologiaan, astronomiaan, maantietoon, mytologiaan, uskontoon…

Teivas Oksalan ja Maija-Leena Kallelan kirjoittama johdanto kuvaa Georgicaa esteettis-kirjalliseksi opetusrunoelmaksi. Se kertoo maaseudun ihmisten töistä ja vuodenkierrosta, mutta poeettisuudellaan ja taustaideologialtaan nostaa sen tavanomaisesta opaskirjasta eepokselliseksi. Johdanto itse asiassa kertoo paljon muutakin merkittävää Georgican taustoista ja vaikutushistoriasta. Esimerkiksi vielä keskiajalla siitä otettiin oppia maanviljelykseen. Ja jotain se edelleen opettaa lukijalleen. Oli kiinnostava huomata, että osa kirjan tiedoista on edelleen ihan käypää tänä päivänä kuten kiertoviljely, mutta oli myös paljon ainesta, joka nykytiedon mukaan ei enää päde (mehiläisparvea johtaisi kuningas). Tällaiset johdannot ovat ilo lukea varsinkin, kun kyse on teoksesta ajalta, joka on niin etäinen omastamme.

Kirjaan kuuluu kaksi suomennosta: runosuomennos ja proosasuomennos ja niitä seuraa Georgican latinankielinen teksti. Itse Georgica puolestaan jakaantuu neljään kirjaan. Ensimmäisessä käsitellään kyntötöiden perusteita, kalenteria ja sääolosuhteita. Toisessa kirjassa aiheena ovat hedelmäpuut ja viinin viljely. Kolmannessa kirjassa huomion saa karjan hoito. Neljäs kirja käynnistyy mehiläistenhoidon esittelyllä, kertoo bugoniasta ja siihen liittyvästä taustatarinasta. Bugonia on rituaali, jonka uskottiin herättävän eläimen ruhosta oikeissa olosuhteissa eloon mehiläisiä. Bugoniaa esitellessään Vergilius tulee kertoneeksi Orfeuksen manalamatkasta, joka lienee Georgican tunnetuin osuus tänä päivänä.

Georgican jokainen kirja alkaa ja päättyy rukouksilla ja ylistyksillä, milloin keisarille, Vergiliuksen tukijalle Maecenaalle (vrt. mesenaatti) tai jumalille kuten Bacchukselle. Lisäksi kirjassa on oma laajemman narratiivin tuntu, jossa on poliittinen tai muu ideologinen taustahämy. Lukijaa muistutetaan Julius Caesarin murhasta ja sitä seuranneesta kansalaissodasta, Octaviuksen ylistämisestä (Rooman ensimmäinen keisari Augustus, Julius Caesarin adoptiopoika) ja laajoista rutoista, jotka ovat tuhonneet ja voivat tuhota talonpoikaisen idyllin. Neljännessä mehiläisiä kuvaavassa osiossa minun silmääni osui melko runsaasti allegorisuutta ihannevaltiosta. Sillä on yksi (jumalallinen) johtaja, selkeä tehtäväjako ihmisryhmien kesken ja kansalaisten ahkeruus on kunniallinen asia valtion jäsenten yhteiseksi hyväksi. Tämä kaikki luultavasti sopi hyvin Rooman keisarille ja roomalaiselle eliitille.

Georgicaa voi lukea myös toisin tai monin eri tavoin ja se teki siitä minulle kiinnostavan lukukokemuksen.

Georgica ylistää maanviljelyä ja maaseutua suhteessa kaupunkikeskuksiin, joissa Vergiliuksen mukaan politikoidaan, lähdetään sotimaan, käydään kauppaa, hankitaan turhakkeita ja joissa on arkistoja (!!). Maaseudulla ihminen ei hänen mukaansa ole hankalien poliittis-sosiaalisten verkostojen osanen vaan itsellinen toimija, jonka menestys riippuu hänen omasta työstään (ja tietysti myös hengellisistä asioista). Tällä vapaudella on kuitenkin hintansa. Maaseudulla elämä on raskasta. Töitä on tehtävä aamusta iltaan koko vuodenkierron ajan. Talvikauden aikana ihminen voi hetken levätä, kunnes hänen on taas ryhdyttävä raskaaseen fyysiseen työhön.

Vergilius on minulle kirjailijana ollut poliittinen ja kantaaottava. Hänen pääteoksensa (jälkipolvien mukaan) on Aeneis, jonka voi nähdä Rooman olemassaolon ja ensisijaisuuden esityksenä. Jopa Vergiliuksen pastoraalirunous (suom. Bucolica/Paimenlauluja/Paimenrunoja) ei taipunut pelkän maaseutuidyllin ja arkadiamaisen tilahengailun ylistämiselle vaan on kantaaottavaa. Vergiliuksen paimenrunoudessa tuodaan esille esimerkiksi maaseudun muuttuminen poliittiseksi pelinappulaksi tai osaksi keskuskaupunki-johtoista toimintaa, kun Rooman sotaveteraaneille pakkoluovutettiin maatiloja.

Georgica saattaa kuiskia ja flirttailla pastoraalirunouden kanssa, jossa luonnonympäristö on ihanne vastakohtana kaupunkielämän vaatimuksille, mutta minulle Georgica ei ole tyylipuhdas luonnon ylistys vaan ihmisen luontosuhteen kuvaus. Georgicassa luonto kuvataan rikkaana, mutta on aina silti ensisijaisesti hyötyarvollinen ihmiselle. Ihminen kultivoi sitä ravinnoksi, suojaksi, vaatteiksi ja iloksi (viini).

*

IMG_0710

*

Teksti ja kuva: Heidi / Kosminen K

*

Vergilius: Georgica

Publius Vergilius Maron eli vuosina 70 – 19 eaa

Suomennos: Teivas Oksala ja Päivö Oksala

Johdanto ja selitykset: Teivas Oksala ja Maija-Leena Kallela

2020

Gaudeamus

Kansi: Jukka Aalto

400 sivua

*

Kirja on arvostelukappale kustantajalta

*

Lisää antiikkia blogissa:

Tacitus: Germania

Gaius Valerius Catullus: Kaikki runous

Sofokles: Traakhiin neidot, Aias, Filoktetes ja Elektra