Sabine Forsblom: Betinka

Betinka asuu pienellä paikkakunnalla pikkukaupungissa. Hänen perheensä on kuvattu työväenluokkaiseksi suhteessa esimerkiksi Betinkan (entiseen) bestikseen Susannaan, jonka isä on kaupungin arkkitehti ja ilmeisesti sitä niin sanottua ”parempaa väkeä”. Betinkaan nähden Susannalla on koti, perhe-elämä ja tulevaisuus järjestyksessä tai ainakin perhetaustan suoma tuki on vahvempi, jos ja kun nuoruus kolhii.

Betinka on nuorisokuvaus 1970-luvun Suomesta, jossa ääni on annettu teini-ikäiselle tytölle. Kirjan kieli oli energistä, tunnepitoista ja kainostelematonta. Betinkan kuvaukset ja tulkinnat vapaa-ajan vietosta, perheestään, kaveriporukastaan ja koulustaan ovat parhaimmillaan kuin teini-ikäisen päiväkirjasta. Riittävä määrä intensiivistä vuodatusta, höystettynä tehokkailla ja puolueellisilla raporteilla tapahtumista ja intropektiivistä pohdintaa siitä, mitä tapahtui, mitä tapahtuu ja mitä tämä kaikki voi merkitä.

Kirjan teemoiksi minulle nousivat työväenluokkaisen teinitytön kokemukset, johon kuuluvat rakastuminen, ihastuminen, ystävyys, pojat, seksi, perhe-elämä, päihteet ja elämä pienellä paikkakunnalla. En ole lukenut elämäni aikana kovinkaan montaa nuorille suunnattua kirjaa, mutta voisin kuvitella, että tästä voisi olla sellaiseksi, vaikka kenties tämä oli tarkoitettu enemmän aikuiselle lukijalle? En ole tästä varma. Lukemisen aikana nimittäin tulin ajatelleeksi, että a) teinitytön kokemukset eivät ole aika- ja paikkasidonnaisia, joten kirjasta löytynee yhtymäkohtia nykynuorten tunteisiin ja kokemuksiin, vaikka maailma on erilainen ja b) tästä voisi olla aikuiselle lukijalle ja erityisesti 1970 -luvulla nuoruutensa läpi käyneelle muistojen herättäjäksi. Oman syvyyden kirjaan toi Betinkan tausta työläisperheen lapsena ja kirjasta sai kuvan, että työläisen lapsella raha on tiukassa, vanhemmat riitelevät usein, perhe-elämän tekevät turvattomaksi alkoholismi ja työttömyys, kaverit ovat levottomia ja koulunkäynti on pakkopullaa.

Betinka ei kuitenkaan ole vain pelkkää synkistelyä ja rankistelua vaan se on myös hauska, kipeän hauska lukukokemus, jonka soundtrackinä soi 1970 -luvun musiikki. Marc Bolan, David Bowie, lähes hengellisiä sfäärejä tavoitteleva diskonytke ja Hurriganes. Nauroin eniten kirjan koulukuvauksille. Betinkan asenne opettajien ”sekopäisyyteen” oli usean repeämiseni alkusyy.

En tiedä kuinka kliseistä on kutsua Betinkaa elämänmakuiseksi, mutta se oli adjektiivi, joka tuli mieleeni luettuani kirjan. Betinkan sivuilla ei häpeillä mitään aihetta tai tunnetta teinitytön maailmasta. Forsblom on tuonut Betinkan kautta lukijalle todistettavaksi kaiken sen tunteiden ja olosuhteiden arvaamattomuuden, kun nuori etsii omaa paikkaansa ja itseään. Nuoruus on paradoksaalista aikaa, jos se vie mennessään. Esimerkiksi alaikäisenä olet riippuvainen perheestäsi, mutta haluat itsenäistyä. Nuorena olet usein kiinni myös kaverisuhteiden mukanaan tuomissa myrskyissä, pohjakosketuksissa ja riemuissa, mutta samalla ystävyys voi yllättäen kaatua hetkessä, jolloin koko maailmasi voi romahtaa ja joudut etsimään uuden suunnan paikallesi kaveripiireissä.

Nuoruus kirjan sivuilla on rikkirepivä kokemus, jossa lapsuus on kadotettu, mutta aikuisuudesta ei ole vielä tietoakaan. Onneksi nuoruus ei ole pysyvä olotila ja useimmat selviävät siitä hengissä, mutta eivät kolhuitta. Ja vaikka nuoruus hajottaa, niin kirjan kuvauksiin mahtui myös iloa ja voimaa, luottamusta hetkeen, jolloin mikä tahansa voi olla mahdollista.

”Kellari oli nuorisotila, jonka kunnanisät olivat hyvin ennalta ehkäisevästi järjestäneet lähiöön, jotta kaikista kerrostalojen nuorista ei tulisi huligaaneja ja merirosvoja, kuten muuten olisi käynyt. No jaa, mitäpä siihen voi sanoa? Se oli kenties ainoa asia, jossa kaupunginisät olivat todella onnistuneet huolimatta siitä, että Kellari oli virallisesti pommisuoja eikä sitä olisi saanut käyttää muuhun tarkoitukseen. Ja pommisuojanahan se tavallaan palvelikin, järkeilivät kaupunginisät, sillä se suojasi paikallisväestöä huligaaneilta, ja Kellarissa oli lämmintä ja mukavaa, ja se oli täynnä nuoriso-ohjaajia, jotka pitivät nuorista, ajattelivat heidän olevan jollakin lailla tärkeitä. 

Kellarissa oli tanssilattia, katossa oli sillä kohdalla värillisiä lamppuja, ja nurkassa oli pieni kaappi ja siellä istui se jota sanottiin tiskijukaksi, ja juuri hän päätti, mitä levyjä soitettiin. Kellariin sai tulla minkälaisissa vaatteissa vain, eikä kukaan katsonut kieroon, jos jollakulla oli erilaiset vaatteet kuin muilla, sillä se oli vapautta ja omintakeisuutta, ja se näkyi esimerkiksi seinistä, jotka oli maalattu erivärisiksi ja joissa oli palloja ja ympyröitä, ruutuja ja raitoja. 

Kellarissa homma meni niin, että sisällä olevat kundit pelasivat koronaa, ja ulkoportailla seisoskelevat kundit vetivät tupakkaa, ja kaikki tytöt seisoivat ympärillä ja vetivät vatsaa sisään. Ulkona ja sisällä. Tai sitten mentiin toiseen huoneeseen juomaan kokista. Mutta paras paikka oli tietenkin tanssilattia. Siellä tanssivat vanhemmat, siis 17-vuotiaat, hitaasti kiemurrellen, hieroivat lantioitaan, piilottelivat nenäänsä, tunsivat lämmön ja tuoksun, ja illan lopuksi soitettiin viimeinen kappale, se jota ei saanut soittaa radiossa, eikä sanoista ymmärtänyt mitään koska ne olivat ranskaa, ja saattoi vain ihmetellä, miksi laulu oli pitänyt kieltää, vaikka kukaan ei ymmärtänyt siitä mitään. Aluksi näppäillään vähän kitaraa, ja sitten käheä-ääninen mies alkaa huokailla ja huohottaa, ja sitten nainen laulaa heleällä ja kauniilla äänellä, ja sitten molemmat huokailevat aika lailla, ja sen jälkeen mies tekee naiselle jotain, mistä hän tulee iloiseksi, ja miehen ääni muuttuu pehmeäksi ja kiltiksi ja vaativaksi, ja kaikki tiesivät mistä oli kysymys, tiesivät myös että levyä soitettiin Nuorisokellarissa protestiksi. Kellarissa soitettiin Shöteemiä protestiksi yhteiskuntaa vastaan, ja parasta oli se, että paikka oli vain tavallinen kellari, sillä oli iskettävä alhaaltapäin, iskun piti osua suoraan haaroihin ja osoittaa, että nyt on KAPINA, ja nuoriso-ohjaajat olivat mukana ja kannustivat. Nyt ne saisivat antröö tee rääniä niin että tuntui!” (s. 66-68)

*

betinka-kosminenk

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Sabine Forsblom: Betinka

ruotsinkielinen alkuteos Betinkan

suomentaneet: Helene Bützow ja Laura Kulmala

Kustantamo S & S

Kansi ja ulkoasu: Fredrik Bäck

Kannen kuva: Göran Glad

226 sivua

arvostelukappale

*

Monenlaisia kasvutarinoita blogissa

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

Maritta Lintunen: Stella

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s