Antonio Tabucchi: Unien unia

”Eräänä yönä tuhansia vuosia sitten, aikana jota ei ole mahdollista tarkasti laskea, Daidalos, arkkitehti ja lentäjä, näki unen. Hän uneksi että oli valtavan palatsin sisuksissa ja juoksi pitkin käytävää. Käytävä johti toiseen käytävään, ja väsyneenä ja sekopäisenä Daidalos kulki sitä eteenpäin ottaen tukea seinästä. Kun hän oli päässyt käytävän päähän, se johti pieneen kahdeksankulmaiseen saliin, josta haarautui kahdeksan käytävää. Daidalos alkoi olla hyvin ahdistunut ja olisi halunnut ulos raikkaaseen ilmaan. Hän lähti kulkemaan yhtä käytävää, mutta se loppui seinään. Hän lähti toista, mutta sekin loppui seinään. Seitsemän kertaa Daidalos yritti, kunnes kahdeksas, hyvin pitkä käytävä johti monien mutkien ja käänteiden jälkeen toiseen käytävään. Silloin Daidalos istui marmoriportaalle miettimään. Seinillä palavat soihdut valaisivat lintuja ja kukkia esittäviä taivaansinisiä freskoja. Vain minä voin tietää kuinka täältä päästään pois, mutta en muista miten, hän sanoi itsekseen.” (s. 11-12, lainaus Daidaloksen unen alusta)

Italialaisen Antonio Tabucchin Unien unia (Sogni di sogni, 1992) on kokoelma lyhyitä kertomuksia, joissa hän on kuvitellut unen 21:lle historiasta tunnetulle henkilölle kuvataiteilijoista kirjailijoihin ja säveltäjistä runoilijoihin. Heidän joukkoonsa kuuluvat muun muassa Daidalos, Ovidius, Francois Rabelais, Caravaggio, Francisco Goya, Samuel Taylor Coleridge, Arthur Rimbaud, Anton Tsehov, Fernando Pessoa, Vladimir Majakovski ja Federico Garcia Lorca.  Unennäkijöiden joukkoon on päässyt myös psykoanalyyttinen unien tulkki Sigmund Freud, joka uneksii pätkän tapahtumia potilaanaan Dorana (joka Freudin mukaan kärsi mm. hysteriasta).

Unitekstit ovat lyhyitä, fantastisia ja unen logiikalle alistettuja kertomuksia. Ne kuvaavat pelkoja, toiveita ja toteutuvia unelmia, jotka voivat kääntyä kuitenkin painajaisiksi kuten esimerkiksi Ovidiuksen kohdalla. Hän toivoi pääsevänsä (takaisin) keisarin suosioon ja hetkeksi pääseekin kunnes joutuu uudelleen naurunalaiseksi ja inhotuksi hallitsijan silmissä, joka ei mahdollisesti osaa arvostaa tai ymmärrä Ovidiuksen kauneutta.

Jokainen kokoelman kertomus tuntuu viittaavan tai kertovan jotain unennäkijän henkilöhistoriasta ja/tai taiteesta. Säveltäjä Claude Debussy kiihottuu merestä ja hänen unessaan seikkailee fauni, Rabelais ruokapaastonsa keskellä todistaa ”ruoan ja viinin kuninkaan” Pantagruelin ylensyöntiä ja Fernando Pessoa kohtaa heteronyyminsä Alberto Caeiron lempeän oloisessa ja eteenpäin uralla ohjaavassa unessa.

Osa kokoelman kertomuksista saa onnellisen lopun, mutta aika moni unista on klaustrofobisia ja ahdistavia siis painajaisia. Taiteilijoiden riivaajat on päästetty unen maailmassa valloilleen. Valoisien ja synkkien tunnelmien lisäksi yölliset fantastiset matkat ennustavat kohtaloita ja tulevaa oli kyse vaikkapa saapuvasta kuolemasta ja kiinnijäämisestä viranomaisille (ennen teloitusta).

Tabucchin teksti on mieskeskeistä ja paikoin melko fallistista meininkiä. Mukana on myös huvittavuuksia ja kenties pientä unennäkijään kohdistuvaa ivaa. Kirjan johdannossa Tabucchi kuitenkin kertoo ihailevansa tekstin miehiä, joten minkäänlaisesta vakavasti kriittisestä asenteesta ivailussa on tuskin kuitenkaan kyse, vaikka lukijana ajattelen, että joidenkin kohdalla siihen olisi aihetta.

Unien unia on erikoinen pieni kirja. Se on nopealukuinen, mielikuvitukseltaan runsas ja hauskakin. Koin kertomuskokoelman välipalallisena fantasiana ja lopulta aika viihteellisenä, mikä ei ole huono asia. Ajattelen, että sen voi lukea myös fanikirjana tai eräänlaista fanifiktiona Tabucchinin ihailemista taiteilijoista eri aloilta ja eri aikakausilta. Nautin kirjan mielikuvituksellisuudesta ja paikoin oivaltavistakin yhtymäkohdista unennäkijän henkilöhistoriaan, töihin tai yleisesti siitä mistä hän on tullut jälkipolville tunnetuksi.

Tämän lyhyen kirjaesittelyn loppuun pätkä Robert Louis Stevensonin unesta, jossa hän seikkailee merillä ja päätyy kaukaiselle saarelle:

”Robert Louis Stevenson ymmärsi että hänen piti mennä luolaan; hänelle annettiin tulisoihtu ja hän meni. Siellä oli viileää ja ilma tuoksui myskiltä. Robert Louis Stenvenson eteni vuoren vatsassa, kunnes tuli huoneeseen jonka maanjäristykset olivat ammoin louhineet valtavien tippukivikallioiden sisään. Huoneen keskellä oli hopea-arkku. Robert Louis Stevenson avasi sen ja näki että sisällä oli kirja. Kirja kertoi eräästä saaresta ja matkoista, seikkailuista, pojasta ja merirosvoista, ja kirjan päälle oli kirjoitettu hänen nimensä. Silloin hän astui ulos luolasta, käski alkuasukkaiden palata kylään ja kiipesi itse vuoren huipulle kirja kainalossa. Hän asettui nurmelle makaamaan ja avasi ensimmäisen sivun. Hän tiesi jäävänsä huipulle lukeakseen tuon kirjan. Sillä ilma oli puhdas, tarina kuin ilma ja avasi mielen; ja oli suloista lukea ja odottaa loppua.” (s. 51)

*

unienunia-kosminenk

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Antonio Tabucchi: Unien unia

1992 (Sogni di sogni), suom. 2008 Tammi

Suomentaja: Leena Rantanen

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Kannen maalaus: Odilon Redon: Homage à Goya (n. 1895)

87 sivua

lainattu kirjastosta

*

Muita fantastisia ja unenomaisia seikkailuja blogissa

S. A. Hakkarainen: Nescitus

Vanhan Japanin taruja

Tomi Kontio: Uumen

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s