Riikka Ulanto: Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?

Riikka Ulannon absurdit ja nonsensenkin kanssa flirttailevat minuuttinovellit kokoelmassa Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille? käsittelevät joukon eri aiheita yhteiskunnan ilmiöistä ihmisen toimiin, televisiomeiningeistä sanataiteeseen. Kirjan sivuilla kohtaavat kaikenmoiset säätäjät toisensa taivaallisista enkelijoukoista maaseudun syviin riveihin. Ihmiset puhuvat rohkeasti omilla murteillaan ja jonkinlainen Kainuun läsnäolo huokui teksteistä ulos.

Kokoelma on jaettu useampaan otsikoituun osaan antaen viitteitä siitä mitä aihepiirejä kussakin osiossa käsitellään. Osien otsikot antavat myös kuvan Ulannon tyylistä ja asenteesta (asemoinnista) suhteessa tekstin aiheisiin. (Mitä tällä halusin sanoa on: novellikokoelma jakaantuu useaan osaan ja jokainen osa on otsikoitu. Otsikot kuvaavat mikä kunkin osion sisältö on ja millä asenteella ja tyylillä kirjailija on lähtenyt niissä työstämään novelleissa esiintyviä aiheita. Tuliko selkeämmäksi? Ottaisiko Kela, lakifirma tai poliitikko minut töihin? Minulla on selkeästi sana hallussa. Mikä on hallu?) Novellikokoelman osat ovat: Kääpiökuolema ja muita tapoja menehtyä, Antaumaaniset – ja muita varsin arvelluttavia tapauksia, Oi TV!, Väärillä urilla, Puutarhureita ja muita nyppijöitä, Lapsia ja niiden omistajia ja viimeisenä osana: Ilmiö sanatorio tai muuta taidetta.

*

”Ruokajuoma, juomajuoma, janojuomalukuromaani

Kirjoitin kirjoituskirjeen, joka sisälsi kirjoitusmerkkejä, eli olin kirjoittajakirjoittaja. Lähetin kirjoituskirjeeni janojuomaa hörppien lukulukijalle, joka ottivastaanotti lukukirjeen. 

Kirjoituskielikirjoituksessani oli kirjoituskieltä ja yleisesti kirjoitettua yleiskieltä. Kirje ei kuulunut, vaan näkyi luettuna seuraavasti (joka seuraa tätä lauseen osaa) näin (siis en nähnyt, vaan se toinen ”näin” eli seuraavasti, eli ei tavalla seurata vaan seuraavalla tavalla, ei kun ei SILLÄ tavalla, vaan seuraten – argh! – siis jatkaen jumalauta tätä kirjoitettua tekstiä, eli tekstissä eteenpäin edeten), ollaanko sitä nyt tyytyväisiä?” (s. 75)

*

Novellit ovat lyhyitä, puolen sivun, sivun, parin sivun mittaisia ja osa niistä voisi hyvin mennä proosarunonakin. Novellit on nopeasti luettavissa, mutta niiden äärelle kannattaa myös pysähtyä ja antaa oudon huumorin ja kielen leikin vaikuttaa aikansa. Lopputulos novellin lukemisesta voi olla kaikkea skaalalta ”TÄ?!” – repeän – no niin sitte. Novelleja oli usein hauska lukea, vaikka en aina ollut ihan varma, että a) mille nauran ja b) onko ok nauraa. Voisinkin todeta, että novellit kutittivat esille jotakin syvempiä kerroksia esille lukijastaan, vaikka niiden näennäinen sisältö ei ollut erityisen diippiä.

*

Maakuntalauluja, eroottisia tietovisoja

Entinen kotiseutujuontaja, jota kuihtuva maaseutu-Suomi ihaili, joutui myymään taitonsa ja perhearvonsa kansainväliselle kanavayhtiölle.

-Lupaathan ettet tee mitään vanhanaikaista suorassa lähetyksessä, tivasi tuottaja.

-Luppaan mie, vastasi juontaja.

Kuitenkin juontaja onnistui ujuttamaan maakuntalauluja tietovisaan, jossa kilpailijat esiintyivät alasti. Tämän vuoksi juontaja ammuttiin suorassa lähetyksessä, kun hänellä oli Nälkämaan laulu kesken. Hän lauloi kauniilla tenorilla.” (s.35)

*

Pidin Ulannon tekstin ihmisyyttä vinksallaan katsovasta perspektiivistä ja valloilleen päästetystä kielellä leikkivästä asenteesta, joka näkyi muun muassa villeinä sanamonstereina. Novelleissa räyhää kokeellisuuden riemullinen henki ja kirjoittajan kyky tehdä jotakin omaperäistä. Tekstiaines tuoksui keitokselta, johon oli lisätty aimo annos kirjailijalähtöistä reaktiota ympäröivään todellisuuteen tai sitten vain mitä ikinä kirjoittajan mieleen juolahtaa, koska miksei. Moni novelli tuntuu lähtevän liikkeelle jostakin havainnosta, joka muokataan överiksi, koska miksei. Novelleissa ei välitetä normaalin ja epänormaalin rajasta vaan leikitään, hullutellaan. Tarvitseeko kirjallisuuden olla aina niin vakavaa?

Voisin luonnehtia Ulannon novellikokoelmaa myös aikuisten lastenkirjaksi, joka pitää kiinni lukijastaan kuin koira tennissukasta, joka on ainoa kappale sukkaparista jäljellä, mutta jonka on säilyttänyt sentimentaalisista syistä. (Kysymykseni: kuka säilyttää tennissukkaa sentimentaalisista syistä?)

Kokoelman kokonaistunnelma on energinen, kuriton, hyväntuulinen ja kumma. Absurdit ajatuspyrähdykset ja realismin vinha kääntöpuoli tekevät kirjasta mielikuvituksen tilataideteoksen.

*

img_1299

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Riikka Ulanto: Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?

Kuvitus: Marja-Terttu Vähäkangas

2018 Aviador

83 sivua

Arvostelukappale

*

Lisää lyhytproosaa blogissa

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (jonka lisäksi fenomenologisia pohdintoja kirjojen lukemisesta)

Tiina Rajamäki: Vieras maisema

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

 

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Riikka Ulanto: Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s