Ina Westman: Henkien saari

”Henkien saaressa on läsnä inhimillinen taustavalo.” Näin olin kuvannut käsin kirjoittamaani lukupäiväkirjaan joulukuussa viime vuonna päätökseen tullutta lukukokemusta.  Uskoisin, että olen yrittänyt tällä suhteellisen poeettisella ilmaisulla tavoitella kirjan tunnelmaa ja asennetta sen neljään henkilöhahmoon. Inhimillisyys tulee ihmisläheisyydestä ja valo toivon tunteesta kirjan synkistä aiheista huolimatta.

Kirjan keskeinen miljöö on saari meressä. Se toimii pienen perheen kesäpaikkana. Saarella aikaa viettävät aviopari Emma ja Joel, heidän tyttärensä Fanni ja isoisä, Joelin isä. Kertojat vaihtuvat luvusta toiseen tuoden eri näkökulmia käsillä oleviin tapahtumiin. Tulin näkökulmatekniikan kautta pohtineeksi kuinka eri tavalla ihmiset voivatkaan kokea samat asiat ja tapahtumat ja erityisesti: kuinka ihmiset voivat kohdata toisensa aidosti omana itsenään, jos he eivät kommunikoi ajatuksiaan ja tunteitaan?

*

Emmalla on kansainvälinen työ, joka tähtää maailman parantamiseen. Joel tekee töitä kotimaassa opettajana kasvatusalan ammattilaisena. Heillä on alle kouluikäinen tytär Fanni, joka keskustelee saarella isoisän kanssa ja jota Emma haluaa suojella maailmalta tai ihmisten pahuudelta. Emma kärsii muistikatkoksista, voimakkaista päänsäryistä ja näkee aaveita. Saarta ympäröivä meri ja saaren rannat ovat Emman aaveiden kohtaamispaikkoja. Emma ei muista mitä hänelle on tapahtunut ennen päänsärkyjä ja lähimenneisyyteen ilmestyneitä aukkoja.

Emma on maailmanmenosta uupunut. Ihminen sotii, tuhoaa luontoa ja epäinhimillistää ne, jotka ovat jollakin tavalla poikkeavia. Emma haluaa elää turvassa omassa suojaisassa saaressa, mutta maailman ongelmat ja ihmisten ymmärtämättömyys kohdata toinen kaltaisensa ilman ennakkoluuloja eivät jää kotisatamasta kauaksi. Joka kesä sinilevälaatat pilaavat uimaveden ja aaveet rantautuvat saareen Emman elämästä ennen muistikatkosta.

Emman äänessä on usein pettynyttä toivottomuutta ja epäluottamusta ihmisten kykyyn toimia paremman tulevaisuuden puolesta:

”Ei ilmastonmuutos tuo mukanaan pelkkiä helteitä. Se tuo mukanaan juuri tätä – epävarmuutta, ennustamattomuutta, tuulisia kylmiä kesiä, liian leutoja talvia, viikkokausia kestäviä sateita. Mutta emme me halua tietää. Me haluamme pienen ilmastonmuutoksen, sellaisen, joka tekisi kesistä kivasti lämpimiä ja toisi mukanaan kauniita eteläisiä kasveja ja perhosia. 

Nyt kun helle viimein on täällä, siitäkin valitetaan. Vesipulaa liioitellaan lööpeissä, joita Joel tuo kaupalta vastusteluistani huolimatta. Ennen yritin saada aikaan uutisia ilmastonmuutoksesta, nyt en halua lukea siitä enää mitään. 

Eivät sanat muuta mitään, eivät enää. Se aika oli, jolloin kehityksen olisi voinut vielä pysäyttää. Istumme kiihtyvässä karusellissa vauhtisokeudesta hurmaantuneina ja luulemme, että voimme hypätä pois sitten kun alkaa oksettaa. Ei täältä pääse kukaan pois. Yksi kerrallaan hukumme tai paistumme kuoliaiksi kuten Joelin ahvenet pannulla.” (s. 168-169)

*

Ina Westmanin tarina on taitavasti kerrottu kuvaus pienestä perheestä ja pienen perheen kautta maailman nykyisestä tilasta, suomalaisesta yhteiskunnasta, maailman parantamisen tarpeesta ja kuluttavuudesta. Kirjan sivuilla nousee esille ilmastonmuutos erilaisine haitta-aaltoineen: kuivuus, köyhyys, tulvat, pakolaisuus ja sodat. Suomalaisesta yhteiskunnasta pinnalle nousee rasismi. Kirja käsittelee myös parisuhteiden ja perhe-elämän sisäisiä kipupisteitä: erilaisuutta persoonallisuuksissa, elämäntapojen ja eettisten valintojen yhteensovittamista ja vanhemmuutta. Kirjan sivuilla riidellään aika usein, ollaan eri mieltä usein sopimatta ja koetaan uupumusta puolison sairaudesta.

Henkien saari oli paikoin aika hyytävä lukukokemus, salaperäinenkin. Emman haamut tuntuivat kutsuvan onnettomuutta ja syvää menetystä perheen elämään. Saari merellä -motiivi oli melko perinteisessä käytössä kirjassa, mutta sopi kuitenkin kirjan tunnelmaan. Suljettu yksityinen tila maailman laajassa kartassa.

Kirjassa on valoisa lopetus kuin majakan valo myrskyisellä merellä tai öisen merimatkan jälkeen. Elämä on joskus riskien ottamista ja joskus arvaamatonta – mutta myös mahdollisuuksia, joihin ihminen voi tarttua.

*

img_1004

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Ina Westman: Henkien saari

2018 Kosmos

Kansi: Joel Melasniemi

234 sivua

arvostelukappale

*

Lisää kirjallisuutta elämästä meren äärellä

Jarkko Volanen: Hiekankantajat

Marianna Kurtto: Tristania

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

Bonuksena:

Judith Schalansky: Atlas of Remote Islands – Fifty Islands I Have Never Set Foot on and Never Will