Rachel Cusk: Ääriviivat

Kirjan kertoja on Faye, joka on matkustanut Ateenaan opettamaan luovaa kirjoittamista. Hänen äänensä kautta lukija kohtaa muun muassa Fayen vierustoverin lentokoneesta, opettajakolleegat, kirjailijoita, kustantajia ja luonnollisesti kirjoituskurssin oppilaita. Kirjan henkilögalleria on kokoelma kerrottua elämää: eroja, ystävyyttä, parisuhteita, työuria ja elämänvalintoja. Kohtaamiset kertovat ulkopuolisuudesta, peloista, toiveista, kaipuusta, yksinäisyydestä, epäonnistumisista, häpeästä, arjesta, valinnoista, rakkaudesta, vihasta…

Lukeminen tuntui aluksi hieman tylsältä. En saanut kiinni syistä, miksi lukisin lyhyitä päähenkilön ja jonkun toisen henkilöhahmon välisistä kohtaamisista, jotka olivat usein hyvin monologimaisia elämäntarinan kuvauksia. Pääsin kuitenkin vähitellen kirjan tenhoon sisälle. Koin, että luen Ääriviivoja kuin opaskirjaa kirjoittamiseen ja etenkin siihen kuinka ihmiskuvauksia tehdään ja kuinka proosan henkilögalleria rakennetaan. Rachel Cuskin henkilöhahmot tuntuivat hyvin realistisilta, vaikka olivatkin fiktiivisiä. Kertojan tarkkanäköisten havaintojen ja itsereflektion avulla henkilöhahmot heräsivät henkiin.

Keinot kirjallisen ihmisen rakentamiseen ovat monet. Heidän ulkonäköään voi kuvailla. Heidän elämänhistoriansa voi paljastaa heistä paljon ja asunnon sisustus voi olla yllättävän kiinnostava muotokuva omistajastaan. Kenties kaikkein vahvimmat tai elävimmät mielikuvat henkilöhahmoista syntyivät siitä, miten he toimivat ja miten ja mistä puhuvat. Erilaiset asenteet ja motiivit suhteessa toisiin ihmisiin ja eläimiin ovat hyvin paljastavia. Myös henkilöhahmojen ympäristön havainnointi siis se, mihin he kiinnittävät huomiota tekee heistä eläviä ja yksilöllisiä.

Asioita voi kertoa hyvin monesta näkökulmasta. Ääriviivoissa lähes poikkeuksetta oli äänessä aina yksi ihminen kerrallaan. Dialogisuus ja ajatusten vaihto ihmisten välillä oli vähäistä. Tällöin korostuu yksilön näkökulman merkitys johonkin asiaan ja elämänjaksoon, vaikka sen on jakanut muiden kanssa. Lukijana minulle herää tästä kerrontatavasta kysymyksiä, joista kenties keskeisin on: miten joku toinen on kokenut saman elämänjakson tai asian? Esimerkiksi Fayen vierustoverin kertomat entisistä aviopuolisoistaan saivat minut ajattelemaan, mikä voisi olla vaimojen näkemys vaikkapa eroihin johtaneista syistä. Toki en kykene luomaan tyhjästä kokonaista ihmistä vaan hiljaisen osapuolen ääni rakentuu sen pohjalta mitä mies on kertonut itsestään ja miten Faye häneen reagoi ja miten häntä kuvaa. Olen lukijana aina riippuvainen kertojan näkökulmasta, asenteista, motiiveista ja hänen kertomuksensa sisällöstä (mitä informaatiota jakaa). Tämä on kiehtovaa.

Henkilöhahmojen palapelin ja näiden subjektiivisten näkökulmien lisäksi kiinnitin kirjassa huomiota sen juonelliseen rakenteeseen ja kirjailijan käyttämään kieleen. Minulle usein kiinnostavinta kirjallisuutta on sellainen, jossa lukijana pääsen töihin –  toisin sanoen kirjailija ei ole tehnyt ajatustyötä minulle valmiiksi kirjoittamalla vaikkapa vahvasti juonivetoista vaivattomasti koettavaa proosaa. Romaani, joka antaa tilaa ajatella lukemisen aikana on usein onnistunut lukukokemus. Ääriviivat on juonelliselta rakenteeltaan hyvin väljä, jopa ilmava. Se kattaa sisälleen kirjan henkilöhahmojen ”monologit” minäkertojan läsnäololla yksinkertaisessa juonessa: lento Ateenaan, muutama pisteellinen toiminta paikan päällä ja paluun aloitus kohti kotia.

Juonen läpikuulauden lisäksi Cuskin kieli antoi vaikutelman selkeydestä, tahdikkuudesta ja tarkkuudesta. Turhat hötkyilyt ja rönsyt eivät kuuluneet kirjan kielelliseen tyyliin. En silti saanut vaikutelmaa lakonisesta asenteesta ihmisiin tai elämään. Kertojalla on valppaan tarkkailijan positio. Fayella on omakin elämä elettävänä, josta lukija saa suoria viitteitä kirjan sivuilla. Epäsuorat viitteet olivat puolestaan rakentuneet hienovaraisemmin kirjan tyylin mukaisesti. Jotkin Fayen kohtaamat ihmiset vaikuttivat tietämättään kommentoivan tai vähintään tarjoavan itsereflektiopinnan hänelle. Subjektin kokemukset laajenevat hänen omien ymmärrysrajojen yli ja ulos toiseen subjektiin.

*

Mistä tämä kirja kertoi? Tällaiseen kysymykseen en koe tarpeelliseksi löytää mielekästä vastausta. Ääriviivojen kiinnostavuus kirjallisuutena on minulla toisaalla.

Loppuun lainaus kohtauksesta, jossa kertojaminä viettää aikaa lentokoneessa tapaamansa vierustoverin veneellä katsellen toisen veneen perheen toimia kannella.

”Sanoin, että ulkonaiset seikat tuntuivat minusta nykyään hämmentävimmiltä ja piinallisemmilta kuin missään edellisessä elämänvaiheessani. Tuntui kuin olisin menettänyt kyvyn suodattaa omia havaintojani, kyvyn jonka olemassaoloa en ollut edes huomannut ennen kuin se oli poissa, aivan kuin lasi olisi kadonnut ikkunasta niin, että tuuli ja sade pääsivät mellastamaan vapaasti. Samaan tapaan tunsin olevani epämukavan altis kaikelle näkemälleni. Ajattelin usein Humisevan harjun kohtausta, jossa Heathcliff ja Cathy tuijottavat pimeässä puutarhassa Lintonien ikkunasta sisään ja katsovat perhettä valoisassa salissa. Tuossa kuvassa on kohtalokasta sen subjektiivisuus: katsoessaan ikkunasta molemmat näkevät eri asioita, Heathcliff sellaista mitä pelkää ja vihaa, Cathy taas sellaista mitä kaihoaa, mitä häneltä hänen omasta mielestään on riistetty. Mutta kumpikaan ei näe todellisuutta. Ja samalla tavoin minä olin alkanut nähdä omia pelkojani ja toiveitani heijastuneina itseni ulkopuolelle, olin alkanut nähdä toisten ihmisten elämän oman elämäni kommentaarina. Kun katsoin veneen perhettä, näin sen mitä minulla ei ollut olemassakaan. Nuo ihmiset elivät omassa hetkessään, ja vaikka näin sen, en pystynyt menemään tuohon hetkeen niin kuin en pystynyt kävelemään meitä erottavan veden yli. Ja jos ajatteli noita kahta tapaa elää – elämistä hetkessä ja elämistä sen ulkopuolella – niin kumpi niistä oli todellisempi? ” (s. 64-65 suom. Kaisa Kattelus)

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Rachel Cusk: Ääriviivat

2014, 2018 suom. Kaisa Kattelus

Kustantamo S & S

Kansi: Jussi Karjalainen

207 sivua

arvostelukappale

*

Lisää kirjallisuutta, joka jättää tilaa lukijalle reagoida tai käydä dialogia tekstin kanssa:

Samuel Beckett: Malone kuolee

Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone

Han Kang: The Vegetarian

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s