Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

Franz (30+) on irtisanottu autokoulun opettajan tehtävästä. On tapahtunut jokin hämmennys liittyen nuoreen oppilaaseen Syksyyn. Syksy on lukiolainen nuori miehen alku, jonka kanssa Franzilla oli luontevaa olla oma itsensä, mutta heidän läheisyytensä ymmärrettiin vääriin ja rumasti ja niin Franz sai lähteä. Franz saa uuden työpaikan tai oikeastaan pääsee jonkinlaiseen vuoden mittaiseen harjoitteluohjelmaan kaupungin vanhimpaan ja arvokkaimpaan tavarataloon. Työsopimus kirjoitetaan aina kuukaudeksi kerrallaan ja Franzia siirretään osastolta toiselle aina uuden sopimuksen allekirjoittamisen myötä.

Ensimmäinen kuukausi Franzilla kuluu miesten vaateosastolla ja paineet onnistua ovat valtaisat, jotta hän saisi pitää työpaikkansa. Tavaratalon Super-päivien aikana tapahtuu epäonnistunut kohtaaminen asiakkaiden kanssa ja Franz pelkää saavansa negatiivista asiakaspalautetta, joka voisi viedä häneltä uuden työpaikan heti alkuunsa. Franz ennakoi ja pyrkii entistä hanakammin osoittamaan aktiivista ja omistautunutta työntekijyyttä. Franz on vähentänyt omaehtoisesti taukojaan ja sen myötä syömistään, minkä takia Franz pyörtyy kesken työpäivän.

Kuukausi miesten vaateosastolla on takana ja huolimatta kaikesta huippuunsa hiotusta omistautumisestaan tavaratalolle, aiempi harmittava kohtaaminen nousee esille esimiehen kanssa:

” – Olen pahoillani, Franz sanoi ja laski paperin kädestään. – Tilanne oli…

– Vaikea, Lydia jatkoi Franzin puolesta. – Ymmärtäähän sen. Ensimmäistä kertaa tavaratalossa tapahtuu mitään vastaavaa.

– Niin, Franz sanoi, otti paremman asennon tuolissaan ja yritti näyttää edustavammalta, sellaiselta henkilöltä, josta Lydia pitäisi. Millainen se oli? Franz ei tiennyt. Lydia risti sormensa ja laski kätensä pöydälle. Kynsilakka sointui huuliin.

– Haluatko jatkaa harjoitteluasi meillä, Franz?

Eikö se ollut itsestään selvää? Franzhan oli viikannut yli äärirajojensa. Eikö pyörtyminen merkinnyt juuri sitä, että hän oli antanut tavaratalolle kaikkensa, ja eikö kaikkensa antaminen ollut arvokkainta mitä ihminen saattoi työyhteisössään tehdä? Franz ainakin itse tulkitsi niin: kiistattomaksi haluksi pitää kiinni tästä työpaikasta. Niinpä Franz vastasi Lydian kysymykseen ykskantaan:

– Totta kai, Lydia.

Ja lisäsi:

– Aion olla jatkossa paras versio itsestäni.

Lydian punaisten huulten reunamilla häivähti jotakin mitä saattoi kutsua tyytyväisyydeksi. Hän sanoi, että hyvä ja pahoitteli tosin sitä, ettei voisi kuitenkaan syyskuun perusteella ylentää Franzia vaativimpiin tehtäviin.

– Mutta saat siistiä sovituskoppeja nuortenosastolla ja jos onnistut siinä, katsotaan sitten mitä tuleman pitää.

Lydia hymyili. Franz allekirjoitti uuden sopimuksen.

– Siellä tulisi sitten näyttää nuorekkaalta, Franz. Jos se ei ole liikaa pyydetty? ” (s. 40-41)

Franz pääsee alun alamäestä etenemään urallaan osastolta toiselle. Hän tutustuu työkavereihinsa ja alkaa toteuttamaan ”paras versio itsestään” – projektiaan. Franzille se tarkoittaa liikuntaa taukojen aikana työpaikalla, piristäviä lääkkeitä ja ongelmallista suhdetta ruokaan.

Mitkään Franzin toimenpiteet, elämäntapavalinnat ja sen sellaiset eivät kuitenkaan poista tyhjyyden, häpeän, yksinäisyyden ja rakkaudettomuuden tunteita. Hän ikävöi Syksyä ja kokee jonkinlaista paikantamatonta häpeää itsestään. Asiat Franzilla mutkistuvat entisestään, kun Syksy tulee jouluapulaiseksi tavarataloon. Mutta ei siitä sen enempää, koska en halua paljastaa kirjan juonesta enempää.

*

Vuosi tavaratalossa mahdollistaa monenlaiseen pohdintaan ja tulkintaan: Franzin kokema yksinäisyys, tavaratalon rahan kulutukseen ja ulkoiseen habitukseen keskittyvä maailma, asiakaspalvelukulttuurin katoaminen nettiostoskulttuurille, seksuaalisuus osana ihmisen identiteettiä, suomalainen työkulttuuri ja työvoimapolitiikka 2010 -luvulla, satiirisuus kirjallisuudessa ja niin edelleen. Poimin näistä itselleni muutaman ja kommentoin lukukokemustani niiden kautta.

Minulle kirja kertoi yksilön kokemusten kautta mitä ulkoiseen suorittamiseen pohjautuva, täydellisyyden tai julkikuvan ylläpitoon ohjelmoitu elämä voi ihmiselle tehdä. Franz tuntuu olevan hukassa ja ei vaikuta kuuluvan aktiivisten elämisen ja mielipiteiden trendien mukana surffaavien joukkoon. Hän hapuilee ja pyrähdyksittäin pikajuoksee kohti toiminta- ja ajatusmalleja, jotka eivät ole hänelle luontevia, jotka eivät ole hänen omiaan. Ytimekkäästi todettuna: Franz suorittaa elämää sen mukaan, mitä muut häneltä toivovat. Franz ei ota huomioon itseään ja on lamaantunut ottamaan omaa elämäänsä haltuun. Syitä lamaannukselle on varmasti useita kuten aiemmat ikävät kokemukset, jotka ovat tuottaneet häpeää tai se, että Franz ei elä itselleen uskollisena, peittelee sitä kuka on. Ja kun tähän olemassaolon tai identiteetin hataruuteen lisätään ulkoiset paineet menestyä ja näyttää hyvältä (?), niin elämänlanka alkaa näyttää ketjuilta umpisolmuja.

Kirjan keskeinen miljöö on tavaratalo. Tavaratalo avautuu metaforana erilaisille asioille kuten supersuorittavalle materialistiselle elämänmenolle ja ihmisten kollektiiville, jonka sydän on särkynyt ja siksi kollektiivi voi huonosti. Haluan kuitenkin kiinnittää huomion tavarataloon konkreettisena tapahtumapaikkana, jossa lukija kohtaa joukon henkilöhahmoja. Näistä tyyppihahmoista osa keikahtaa reippaasti absurdin puolelle kuten tavarataloon hankitut palvelurobotit, osa on puolestaan hyvin komediallisia kuten jonkin sortin hamesankarihemmo urheiluosastolta ja osa hyvin traagisia kuten runoilija Hans, joka on tavaratalossa joutunut hänelle luonnottomaan ympäristöön. Henkilöhahmojen kautta kirjan vakavaan pohjasävyyn tulee tilannekoomisia ja kirjan satiirisuutta tähdentäviä sävyjä. Ja mitä tulee yllä olevan lainauksen Lydiaan, niin huomasin lukemisen aikana kutsuvani häntä aunt Lydiaksi. Vaivasin pääni puhki, mistä moinen mielleyhtymä on minulle tullut kunnes oivalsin, että se on Handmaid’s Tale:n viimeaikaisesta televisioinnista. (”Yes, aunt Lydia”).

Omaksi suosikikseni kirjan henkilögalleriasta nousi Mads Mikkelsen. Jo vain. Se Mads Mikkelsen. Hänet voi tulkita kirjan maailmassa monella tapaa. Minulle Mads avautui jonkinlaisena Franzin henkioppaana tai sitten vain idolina (kenties myös kohtalotoverina, vrt. elokuva Jahti, jossa Mikkelsen näyttelee miestä, jota syytetään alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä), joka tsemppaa, tukee ja jakaa viisautta hukassa olevalle Franzille. Seuraava lainaus kirjasta tulee keskustelusta, jonka Franz käy Madsin kanssa miesten vessassa. Ennen tätä Franz on löytänyt Madsin itkemästä henkilökunnan käytävällä. Franz kysyy Madsilta ylimielisen oloisena, että ”Mitä siinä spiidaat?”

” – Haluatko todella tietää? Mads kysyi ja pyyhkäisi kasvonsa kuiviksi. (Mads ei hävennyt edes kyyneleitään, ehkä hän oli sittenkin edelleen Franzin sankari.) Franz sanoi:

– Anteeksi.

– Minä spiidaan, koska juuri sinunlaiset ihmiset odottavat minulta ihmeitä.

– Anteeksi, Franz toisti ja käänsi katseensa Madsista vessakoppien suljettuihin oviin.

– Minä spiidaan, koska olen kyllästynyt siihen, että kenellekään mikään ei riitä. Etenkään sinulle.

– Minulle?

Franzin ääni nousi oktaavin. Oli hänen vuoronsa loukkaantua. Mads kääntyi lavuaariin päin, avasi vesihanan ja huuhtoi kasvonsa ja veti märillä käsillään hienoisen harmaata tukkaa otsalta taakse. Hän oli haavoittuvuudessaankin komea. Franz vaihtoi asentoa ja nojautui toisella kädellään tasoon, johon lavuaari oli upotettu.

Jokin Madsin kommentissa sai hänet miltei suistumaan raiteiltaan. Hän puristi huuliaan yhteen, ettei sanoisi enempää mitään ajattelematonta. Oliko Mads oikeassa? Olisiko Franz todella ajatutunut siihen pisteeseen, että näki vain aina seuraavan ja seuraavan tavoitteen edessään? Hän ei tiennyt. Olisiko hänen pitänyt tyytyä työskentelemään koko vuosi miestenosastolla? Tai nuorten? Sanoa, että anteeksi, en halua ylennystä tai haastavampia tehtäviä, koska haluan vastustaa järjestelmää.

– Olet klassinen tapaus, Mads sanoi samalla kun katsoi itseään peilistä. – Rakkauden kaipuu saa meidät seisomaan vaikka vuorokauden ympäri näyteikkunassa jos joku pyytää.

He katsoivat toisiaan.

– Suostuitko? Franz kysyi lopulta hiljaisella ja kituliaalla äänelle.

Vastaus oli yksiselitteinen. Ei Mads Mikkelsen muuten olisi itkenyt. Sitten Mads vielä lisäsi:

– Sinun olisi aika lakata halveksimasta sitä muissa. Ja itsessäsi.

Mitä? Franz kysyi eikä ollut varma, oliko valmis kuulemaan vastausta. Hän ei ollut vieläkään järin taitava ottamaan vastaan kritiikkiä, sillä koki pienenkin epäonnistumisen muistutuksena siitä, että hän ei kelvannut sellaisena kuin oli. Mutta kuka olisi kelvannut? Sillä ajatuksella Franz lohdutti itseään iltaisin, kun ei saanut unen päästä kiinni ja kuvitteli hätäisiä kuvitelmiaan siitä, että ehkä hän ei ikinä tulisi todella onnistumaan missään niin, että hän voisi olla siitä puhtaasti ylpeä. Ehkä hän kieltämättä oli klassinen tapaus. Epävarma ihmispolo, joka veti yhtäläisyysmerkit sen kohdalle mitä hän teki; se oli hän.

Ja Mads Mikkelsen ei olisi ollut sankari, ellei hän olisi sanonut Franzille kiertelemättä, kuinka asiat olivat. Olihan hänellä elämänkokemuksen ja mahdollisten sekä kuviteltujen vastoinkäymisten graalinmalja käsissään. Siitä maljasta Franz nyt joi, ja kun ovi pian kävi hänen takanaan, Mads Mikkelsen haihtui Franzin edestä näkymättömiin ja jätti jälkeensä vain sanat, jotka Franz kätki sydämeensä:

– Minulla on 102 erilaista neuletta, mutta yksikään niistä ei tee minua onnelliseksi. ” (s.298-300)

*

Vuosi tavaratalossa avautui minulle kasvutarinana ja ajankuvallisena satiirina. Kasvutarinan kirjasta teki se kuinka kirjan edetessä Franz muovaantuu kokemustensa myötä toiseksi ihmiseksi. Kasvutarinaan liittyy kiinteästi myös rakkaustarinat, joiden keskiössä ovat niin rakkaus itseen kuin rakkaus toiseen ihmiseen. Särkynyt sydän saa ihmisen aina pois totaltaan.

Satiirisen kirjasta puolestaan tekivät sen kujeileva asenne erilaisiin teemoihin. Tavaratalon voi ymmärtää metaforaksi mainonnan mielikuvien ja ihmisen jatkuvan materiaan sidotun itsensä kehittämisen paikasta, jossa henkilökunnan lisäksi asiakkaita johdetaan harhaan onton elämän supersuorittajiksi (versus oma elämä). Tällaisessa todellisuudessa voi elämä olla pikanautintojen perässä ryntäilyä ja lopulta pelkkää toisteista krapulaa.

Tavaratalossa järjestetään ”Elämä elämyksenä”- tapahtuma, jonka innovoi konsulttiyritys ja henkilökuntakin kai osallistui suunnitteluun omissa työryhmissään. Alla lainaus illan loppuhuipentumasta:

”Kun tapahtuma oli viimein esitysten osalta päättymässä, ostosten osalta se oli vasta alkamassa. Juontaja asteli lavalle tiukasti istuvassa puvuntakissaan.

– Ja nyt, arvon asiakkaat, on hyvä hetki harjoitella sitä, mistä olemme saaneet kuulla suurenmoisia esityksiä tänä iltana. Tavaratalo tarjoaa teille loppuhuipennukseksi 25 prosenttia alennusta kaikista tuotteistaan, mutta…

Hänen taakseen valkokankaalle ilmestyivät suuret digitaaliset numerot.

– Vain kahden tunnin ajan!

Numerot alkoivat juosta alaspäin.

– Aika on alkanut! Eläkää! Eläkää niin kuin huomista ei olisi! E-LÄ-KÄÄ!” (s.120)

*

Kirja oli lukukokemuksena ajoittain vilpittömän hauska, ajoittain pisteliäs. Tarina eteni sujuvasti toisin sanoen kirja oli mukavan nopealukuinen. Jälkeen päin minua jäi hieman harmittamaan, että kirjassa ei selkeämmin nimetty Franzin kipupisteitä liittyen hänen isäänsä tai Syksyyn: Lukijana sain lukea näistä rivien välistä ja olettaa, mitä menneisyydessä oli tapahtunut. Lisäksi voin kuvitella, että kerronnan erilaiset överiydet voivat loitontaa kirjasta sellaista lukijaa, joka viihtyy enemmän kerronnallisesti realistisen proosan parissa. Koin överiydet kuitenkin satiirisen kirjoitustyylin keinoina ja sellaisenaan ne sopivat kirjan kokonaistunnelmaan. Loppua kohden kirjan sisäinen maailma kiihtyy yhä mielipuolisemmaksi.

Vuosi tavaratalossa oli minulle ennen kaikkea satiiri, joka kuvaa kuinka rakkauden kaipuu ja määrittelemättömät onttouden tunteet multihälyisessä ja pintatasoja arvostavassa yhteiskunnassa ovat itseään ruokkivia tuhovoimia. Satiirin terä kirjassa oli minulle kuitenkin moniteräinen siihen nähden, että en kokenut lukevani kirjaa esimerkiksi vain siitä kuinka ”aito ihminen” hukkuu markkinarojuun tai yli-inhimillisiin mielikuviin, joita voittoa tavoittelevat yritykset meille myyvät. Ihminen voi näivettyä kuoreksi muistakin syistä. Esimerkiksi se ettei ihminen pääse tai kykene elämään avoimesti sellaisena kuin on, pakottaa hänet suorittamaan elämää ulkopuolelta tulevien sääntöjen mukaisesti. Näin kirja kertoi myös itsensä piilottamisesta siis häpeästä.

Satiirit tuovat esille ongelmia ja niiden ratkaisuajatukset ovat usein lukijan tehtävä. Lukukokemukseni jälkimainingeissa tulin ajatelleeksi muun muassa, että rehellisyys omalle itselle on rehellisyyttä myös muille. Omanarvontunto on arvokas voimavara kun elämässä tulee eteen ikäviä tapahtumia ja ihmisiä. Ja itsensä tunteminen on tehokas suoja siltä, että lähtisi ostamaan itselleen elämää.

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

2018 Otava

Päällys: Elina Warsta

345 sivua

arvostelukappale

*

Muita satiireja tai sen tapaisia blogissa:

Erkka Mykkänen: Something not good

Tuntematon: Lazarillo de Tormes

Turo Kuningas: Välityö

Sari Salin: Narri kertojana – Kultaisesta aasista suomalaiseen postmodernismiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s