Vanhan Japanin taruja

Vanhan Japanin taruja on varsin onnistunut kokoelma lyhyitä fantastisia kertomuksia. Ne ovat opettavaisia, hauskoja ja jännittäviä. Lukukokemuksessa oli mukana reilu annos mytologiaa, buddhalaisuutta, unenkaltaisuutta, henkiä, eläinkulkueita, eläintarinoita, luonnonilmiöitä, sankareita, paholaisia, rakastavaisia, muodonmuutoksia, munkkeja, talonpoikia ja valtakuntia hallitsijoineen niin meressä kuin maan päällä.

Monissa tarinoista käsiteltiin mm. ahneutta, pahuutta ja kohtuutonta elämää kuten alkoholin liiallista käyttöä. Mukana oli joukko ihmiselämän ikävyyksiä, jotka tuottavat onnettomuutta tarinan päähenkilölle ja hänen ympäristölleen. Näihin kertomuksiin sisältyi usein jonkinlainen opetus varoittavan esimerkin avulla.

Joissakin tarinoissa annettiin selitys jonkin tapahtuman tai ilmiön alkuperälle. Näin esimerkki sadussa prinsessa Hotarun urheista kosijoista. Hotaru oli tulikärpästen kuninkaan tytär, joka suostui naimisiin ainoastaan sen kosijan kanssa, joka tuo hänelle tulen. Taru kertoo rakkaudesta, mutta samalla antaa selityksen sille miksi jotkin hyönteiset ”vielä tänäkin päivänä” hakeutuvat valon lähteen äärelle, vaikka usein hyvin epäonnisin lopputuloksin:

”Juuri tästä syystä hyönteiset lentelevät lamppujen ja liekkien ympärillä. Ja juuri tästä syystä joka aamu löytyy öljyyn hukkuneita ja liekin korventamia hyönteisiä. Ja nuoret neidot puolestaan pyydystävät ja vangitsevat tulikärpäsiä seuratakseen tätä hyönteismaailman rakkauden sotaa ja toivovat, että heillä itsellään olisi ihailijoita, jotka olisivat yhtä rohkeita.”

Kokoelma kattoi sisälleen nopeasti laskettuna 19 kertomusta. Ukkosen lapsi aloittaa kokoelman ja kertoo tarinan köyhästä maanviljelijäpariskunnasta, jotka ottavat huostaansa orvon poikalapsen. Tarun otsikko paljastaa pojasta jo jotakin erityistä ja pariskunta palkitaan hyväntahtoisuudestaan kertomuksen lopulla. Heidän elämä kääntyy epäonnesta onnelliseen vanhuuteen, koska he ovat olleet hyviä ihmisiä. Monille kokoelman kertomuksille onkin hyvin tyypillistä, että hyville käy hyvin ja pahoille pahoin. Hyväntahtoisuus, kohtuus ja epäitsekkyys palkitaan, mutta jos on esimerkiksi ahne, niin voi käydä huonosti niin kuin kävi sille vanhan miehen pahansisuiselle eukolle, joka leikkasi varpuselta kielen. Eukkoa ärsytti moinen lirkuttelu ja muutenkin hän tuntui olevan kovin penseä tyyppi. Eukon ukko katosi eukoltaan ja päätyi varpusperheen kestittäväksi. Kestitysten lisäksi hänet palkittiin erityisen anteliaalla lahjalla. Ukko palasi kotiinsa ja eukko ryhtyi ahneeksi varpuslahjojen osalta. Huonostihan ahneelle kävi, sillä varpunen antaa rikkauksia ainoastaan hyville ihmisille, mutta pahoille ja ahneille lahjat olivat kuolemaksi.

Sadut ja myytit ovat monipuolisia ja rikkaita kirjallisia lähteitä kulttuureihin, niiden arvomaailmaan, rituaaleihin ja niin edelleen. Ne vahvistavat kulttuuria ja sen piiriin kuuluvien itseymmärrystä osana tuota kulttuuria ajatuksella: näin tulisi toimia, jotta asiat olisivat hyvin. Aina asiat eivät kuitenkaan ole näin mustavalkoisia tai miten sen ottaa. Minun oli hankala hyväksyä yhden tarinan epäonnista meduusaa. Hän mielestäni toimi jalosti ja oikein, mutta saikin palkaksi häpeärangaistuksen. Tarina kertoo kuinka meduusa menetti kilpensä. Meduusa ei halua valehdella maan pinnalta merenalaiseen maailmaan tuodulle apinalle siitä, että tämä on pian menettämässä henkensä, koska joutuu luovuttamaan maksansa lääkkeeksi meren valtakunnan sairastavalle kuningattarelle. Apina tekee ikävästä uutisesta omat johtopäätöksensä ja päättää paeta. Apina pääsee oveluutensa avulla karkuun ja kun kuningatar saa tietää, että meduusa paljasti apinalle tälle suunnitellun kohtalon, meduusa tuomitaan elämään ilman kilpeään ja ajetaan maanpakoon. Kenties tarinan opetus oli, että hallitsijoille ei tule pokkuroida ja takapiruilu sekä kaikenlainen sooloilu eivät ole ok. En tiedä. Meduusatarinan jatkokertomuksessa merenalaisen maailman kuningatar on jo toipunut sairaudestaan ilman apinanmaksarohtoakin ja lukija pääsee nauttimaan Lordi Mustekalan fantastisesta merenalaisten asukkaiden konsertista ja sitä seuranneista juhlista.

Lukukokemus eteni riemulla, mikä voi johtua tarinoiden kiehtovuudesta, mikä puolestaan johtunee pitkälti taruperinteen kulttuurisesta erosta länsimaiseen. Pääsin lukumatkallani tutustumaan maailmoihin, jotka olivat itselleni vieraita, kulttuureihin, joiden arvot ja säännöt ovat osittain vieraita. Tarinoiden tunnelma oli myös miellyttävän vaihteleva. Osa kertomuksista oli ratkiriemukkaita, osa fantastisia seikkailuja, osa yksinkertaisella rakenteella kerrottuja opettavaisia tarinoita ja osa mahdollisesti pelottavia ainakin perheen pienemmille. Esimerkiksi nuoria neitoja kodeistaan varastavat ja ihmisiä syövät muotopuolet paholaiset olivat aika hyytäviä kohdata kirjan sivuilla.

Jos jotain kokoelmassa kritisoisin, niin toimittamisen puutetta. Minua jäi harmittamaan, että suomalaiselle lukijalle tarinoiden taustoista ei kerrottu esi- tai jälkipuhetyyppisesti mitään. Minua lukijana olisi esimerkiksi kiinnostanut: miltä aikakaudelta nämä tarinat olivat ja mitä ne ovat merkinneet omana aikanaan? Jotakin taustoitusta olisin kaivannut myös japanilaisesta kirjallisuudesta ja sen suhteesta maan ilmeisen rikkaaseen fantastisten tarinoiden perinteeseen. Kiinnostavaa olisi ollut myös lukea tarinoiden mahdollisista kytköksistä perinteisiin japanilaisiin esittäviin taiteisiin kuten (musiikki)teatteriin.

Tästä harmistuksesta huolimatta Vanhan Japanin taruja oli ilo lukea.

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Vanhan Japanin taruja

2013 Savukeidas

Suomennos: Elina Harjula ja Maarit Vimpeli

Kuvitus: Mika Vaaranmaa

139 sivua

lainattu kirjastosta

*

Lisää Japania blogissa:

Sata runoilijaa, sata runoa (Ogura Hyakunin Isshu)

Ilmari Vesterinen: Shintolaisuus – Japanin kansallisuskonto

Junichirō Tanizaki: Avain

Kaikki (linkkilista)mitä olen toistaiseksi Japanista ja japanilaisesta kirjallisuudesta kirjoitanut

*

Blogitekstejä kehitteillä mm.

Erkka Mykkänen: Something not good, Peter Metcalf: Antropologia, Pirkko Lastikka: Etäisten teiden haibun, S. A. Hakkarainen: Nescitus ja teksti Eugene O’Neillin kolmesta yksinäytöksisestä näytelmästä.

2 vastausta artikkeliin “Vanhan Japanin taruja

    1. Tämä oli mielenkiintoinen kirja, jos ja mun tapauksessa kun Japani kiinnostaa. Hyviä lukuhetkiä tämän kirjan parissa! 😊

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s