Richard Jefferies: Sydämeni tarina

Englantilainen Richard Jefferies (1848-1887) kirjoitti monipuolisesti eri lajityypin kirjallisuutta, jonka pääosassa on usein luonto tai oikeastaan ihmisen luontosuhde. Vuonna 1883 julkaistu Sydämeni tarina (The Story of My Heart) on eräänlainen muistelmateos. Eräänlainen siinä mielessä, että Jefferies ei kuvaile elämäänsä tapahtumien ja ihmisten kautta vaan oman luontosuhteensa kautta ja minkälaisia ajatusrakennelmia luontokokemukset ovat hänessä saaneet aikaan.

Sydämeni tarinassa Jefferies kuvaa kulkemisiaan englantilaisella maaseudulla, viettää aikaa merenrannalla, pelloilla, niityillä, korkean mäen laella ja ihailee kasvien lisäksi pilviä ja joitakin satunnaisia eläimiä. Tämän vapauden ja onnellisuuden tunteen alkulähteen vastapainona on Lontoo, likainen, ihmistäyteinen ja häiritsevän metelikäs urbaani ympäristö. Jefferies on puolensa valinnut ja luonnon keskeltä hän tähyää myös taivaisiin, pilvien yli tähtiin siis avaruuteen saakka.

Luonto ja avaruus herättävät hänessä ajattelijan. Konkreettisin aistihavainnoin tajuttavan maailman takaa hän lähtee etsimään jotakin ”enemmän”. Se voisi olla sielu, vaikka sielun käsite on Jefferiesielle liian kapea ja liian värittynyt esimerkiksi uskontojen käytössä. Uskonnot eivät ole tyydyttäneet hänen tiedon- ja erityisesti ymmärryksen janoa. Jefferies kokee itsensä pieneksi osaseksi jotain laajempaa ja uskonnot ovat vain osa totuutta.

Ajatusmatkalla kohti jotakin laajempaa Jefferies pohtii ihmisen historiallisuutta ja kehitystä, jotka ovat yksi todiste siitä, että maailma ei ole valmis tai ihmisten tiedot maailmasta ja oikeastaan maailmankaikkeudesta eivät ole valmiita. Esimerkiksi valo on yksi arvoitus, joka vaivaa Jefferiesiä paljon. Ajatusmatkalla kohti laajempaa ymmärrystä hän sanoittaa ääneen, että kaikkea tietoa ja ymmärrystä ei ole vielä saavutettu. Ihminen kehittyy jatkuvasti ja mitä hän nyt tietää ja millä keinoilla hän tietää, ei ole koko totuus. Tämän vuoksi Jefferies on valmis hylkäämään oman aikansa nykytiedon, tieteen saavutukset ja jopa omat havaintonsa (empirismin).

Miten luonto liittyy tähän ihmisen ajattelun, tiedon ja ymmärryksen laajentamiseen? Jefferies ajattelee, että jos ihminen (ihmiskunta) haluaa täydellistyä, niin hänen tulee palata yksinkertaiseen elämään, mikä tarkoittaa harmonista elämää luonnon kanssa. Esimerkiksi kapitalistinen talous ja teollisuus ovat tuhon teitä. Kun ihminen elää yksinkertaisesti maasta eli saa ainoastaan tarvitsemansa, hänellä on aikaa kehittää henkisiä kykyjään ja saavuttaa laajempi ymmärrys Kaikesta, maailmankaikkeudesta, systeemistä kaiken takana.

Richard Jefferiesin teksti on omaperäisen ajattelijan hengentuote ja samalla se tuntuu olevan tiukasti kiinni omassa ajassaan. Sydämeni tarina vaikuttaa reaktiolta nopealle kaupungistumiselle ja teollistumisen aikaansaannoksille Iso-Britanniassa. Jefferies ei nähnyt näissä tapahtumissa mitään hyvää. Ihminen on sulloutunut tehdassavujen tunkkauttamiin kaupunkeihin ja työväellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä töitä tehtaiden omistajille,  jotta nämä rikastuisivat entisestään. Olin lukevinani sosialismin ajatusrakennelmia Jefferiesin tekstistä. Tämä kaikki ennen esimerkiksi William Morrisin ekologis-sosialistista utopiaa Huomispäivän uutisia, joka ilmestyi 1890.

Jefferiesien teksti on kiinnostunut tiedosta tai oikeastaan tietämisestä. Tämä tekee Sydämeni tarinasta hyvin transsendentaalifilosofisen tekstin. Ja vaikka en saanut täysin kiinni siitä, mitä Jefferies hakee ilmiömaailman takaa ja ihmisen tietämisen mahdollisuuksien laajentamisen avulla, niin hänen intonsa ja ajattelulinjansa olivat kiehtovia. Vaikuttaa siltä, että hän halusi vapauttaa ihmisen uskomusjärjestelmistä, yhteiskuntajärjestyksistä ja tieteellisestä maailmankuvasta.

Oman aikansa ja maantieteellisen paikkansa (Iso-Britannia) ajattelija hän kyllä oli. Hän romantisoi menneitä aikoja ja etenkin antiikkia. Julius Caesar oli hänen yksi esikuvansa erityisesti keisarin persoonan takia (mistä hän sai tämän mielikuvan ylevästä Caesarista on minulle epäselvä) ja kansa ylitse muiden ovat spartalaiset. He edustivat Jefferiesille fyysistä vahvuutta ja yksinkertaista elämää. Ja osittain JJ Winckelmannin (1717-1768) tavoin antiikin ihmiset olivat Jefferiesille pelkkää henkevyyttä ajatuksella ”jalo yksinkertaisuus ja hiljainen suuruus”. Jefferies ihaili monia antiikin filosofeja, mutta ei ainoastaan ollut innoutunut antiikin henkisestä perinteestä vaan myös ruumiillisesta. Antiikin ideat hengittävät viisauttaan ulos valkoisista (marmorisista) veistoksista (jotka eivät nykytutkimuksen mukaan olleet alunalkaen tarkoitettu vain valkoisiksi, mutta kun ne 1700 -luvulla löydettiin uudelleen, niin aika oli tehnyt tehtävänsä ja ne olivat valkoisia). Jefferies ihaili antiikin veistostaidetta, joka hänen mukaansa oli onnistunut kuvaamaan ihmisen fyysisesti täydellisenä.

*

Jefferiesin visiot ovat utopistisia ja sellaisenaan kiinnostavia. Hän ihaili antiikkia, rakasti luontoa ja kaipasi aikansa nykytiedon ulkopuolelle. Hän ajatteli, että jos ihminen lopettaa kaiken turhan työn (kuten teollisuus, omaisuuden kasvattamisen jne.) ja ajattelukapasiteetin haaskaamisen (turhat tieteenalat, uskonnot siinä mukana), niin tiedon ja ymmärryksen kanavat aukeavat massiivisin määrein. Kun kaikki ”turha” jätetään, niin ihmisellä on aikaa ajatella siis kehittää henkisiä kykyjään. Fyysisen ravinnon saanti on kuitenkin tarpeen ja sen tähden ihmisen tulisi elää yksinkertaisesti maan antimista. Hän voisi viljellä maata ja esimerkiksi vuorovesienergia voisi taata riittävän määrän energiaa, joten lihasvoimaakaan ei tarvitse paljon käyttää. Ja näin lopulta ihmiset vapautuisivat tasa-arvoisiksi ja vapaiksi ajattelijoiksi pohtimaan esimerkiksi atomeja, tähtiä ja valoa.

Luonto on Jefferiesielle keskeinen. Hän kuvaa sen kokemisen voimakkaana erityisesti aistien kautta. Luonnon kokeminen ja havaitseminen on mahdollistanut hänelle kanavan alkaa pohtia tietoisuutensa, tiedon ja ymmärryksen laajentamista. Jefferiesin visiossa ihminen on ylin kaikesta luonnon järjestelmässä ja vaikka ihmisen tulisi palata takaisin luontoon, niin se tapahtuu pääosin kuitenkin vain sen tähden, että ihmisellä olisi enemmän aikaa filosofoida, oivaltaa, ymmärtää. Jefferies ei lopulta ole niin naturalistinen kuin voisi ymmärtää tai hän ei ole siinä mielessä ”luonnon puolella” vaan enemmänkin ihmisen puolella. Luonto on tila, väline, mahdollistaja ihmisen ajattelun kehittämiselle.

Jefferiesin teksti on polveilevaa, romanttisella pensselillä maalailevaa, ajoittain julistavaa ja ajoittain ylevää tykitystä hänen ajattelustaan. Riveiltä pursuaa aito into ja intohimo asialleen, jonka hän uskoi olevan jotakin suurta ja merkittävää ihmiskunnalle. Jefferies on omaperäinen monilta osin idealistinen ajattelija, jolla oli missio vapauttaa ihmiskunta.

Jefferiesin ajatukset ovat kiehtovia. Olisipa se upeaa, jos ihminen voisi vapautua erilaisista sisäisistä ja ulkoisista esteistä ja taakoista kokopäiväiseksi ajattelijaksi. Olen kuitenkin realisti. Ihminen on ihminen. Pidän kuitenkin siitä, että ihmisellä on rohkeutta ja kykyä ajatella reippaasti boksin ulkopuolelle ja pidän siitä ajatuksesta, että ihminen ottaisi iisimmin suhteessa toisiinsa (tasa-arvo ihmisten välillä, kunnioitus, ei taloudellista riistoa ihmisten kustannuksella) ja luontoon (koska maapallo ei tällä menolla kestä meitä ihmisiä)

*

”Aurinko paistaa etelässä meren yllä ja heittää aallon juurelle varjoa, joka läikkyy aallon edessä ja nousee hiljalleen edessään kaartuvalle harjalle, kunnes aalto luhistuu rantaan peittäen oman tumman kuvansa. Taivaanrannan äärissä aallot vellovat yhtä korkeina ja leveinä kuin ne jotka murtuvat rantaan. Nämä luokseni ulottuvat ja vavahtelevaan rantaan lyövät aallot ovat kuin ajatuksia, jotka on tiedetty aikapäiviä. Ne ovat kuin muinaisia, toistuneita ja yhä uudelleen toistuneita ajatuksia, jotka ovt murtuneet mielen rantaviivaan tuhansien vuosien ajan. Minusta tuntuu, että taivaanrannan tuolla puolen on vielä muita, minulle tuntemattomia ideoiden aaltoja, jotka kohoilevat yhtä tasaisena vuona kuin valtamerenkin aallot. Tosiasioita koskevaa tietoa on rajattomasti, sillä niitä on jalkojeni juuressa määrättömästi kuin lukemattomia pikkukiviä. Ajattelun tieto on kovin rajallista! Samat ajatukset, joita on merkitty muistiin vuosisatojen ja taas vuosisatojen ajan, toistuvat ikuisesti.

Voisinpa lähteä liikkeelle ja purjehtia tuonnemmas meren äärilaidan ylitse, ja kun sen takaa nousisi toinen äärilaita, kulkisin yhä edemmäs, alati laajenevalle ajatuksen ja elämän valtamerelle. Vastaava kaipaus nousee kaikella aallon ja sitä seuraavan aallon voimalla, kaikella syvyyksien sykkeellä, taivaan selkeällä kirkkaudella – mahtavan meren koko hienovireisellä voimalla.”

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Richard Jefferies: Sydämeni tarina

1883, The Story of My Heart

2017 Basam Books

Suomennos ja esipuhe: Antti Immonen

Kansi: H.J. Johnstone (Wikimedia)

145 sivua

arvostelukappale

*

Lisää luontoa blogissa

Hannimari Heino ja Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä

Sinikka Piippo: Suomen luonnon lääkekasvit

Metsänhoitajien kirjoja puista – Max Adams: The Wisdom of Trees ja Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä

*

Blogitekstit valmistumassa:

Hanna Storm: Kutsun itseni kylään, Peter Sandström: Äiti marraskuu, Vanhan Japanin taruja (kertomuskokoelma) ja Pirkko Lastikka: Etäisten teiden haibun

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s