Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta – Lisäys seksuaaliteoriaan

VALERIE: Kaksikymmentä dollaria. Helahoito. Hinnasto. Ei sensuuria pienille jumalaapelkääville marsipaanikorville. Pano kympillä. Suihinotto viitosella. Kaksi taalaa käteenvedosta. Minä en myy sieluani. Pillu ei ole minun sieluni. Vittusielu. Kyrpäsielu. Olen aikuinen, tiedän mitä teen. Kolmekymmentäkaksi vuotta maanpaossa. Kaikki sairaudet on mahdollista parantaa. On mahdollista elää ikuisesti. Jos joku puuttuu, otetaan joku toinen tilalle. Ei ole järkeä paeta kohtaloaan.”

Unelmien tiedekunta on fiktiivinen kertomus faktisesta henkilöstä. Valerie Solanas on historiallinen henkilö. Hän oli äärimmäinen feministi (SCUM-manifesti), miehiä vihaava kirjallinen taiteilija, joka tuli kai lopulta tunnetuksi siitä, että ampui lähes kuolettavasti Andy Warholia 1960-luvulla. Onneksi kirja ei tee tästä yksittäisestä tapahtumasta keskeistä vaan yhden monista.

Kirjan päähenkilö on fiktiivinen Valerie Solanas.

”Unelmien tiedekunta ei ole elämäkerta vaan kirjallinen fantasia, joka pohjautuu edesmenneen amerikkalaisnaisen Valerie Solanasin elämään ja teoksiin. Valerie Solanasista tiedetään vain vähän, eikä tämä romaani ole uskollinen tiedossa oleville faktoille. Näin ollen kaikki romaanin henkilöt ovat fiktiivisiä, myös Valerie Solanas. Samoin Amerikan kartta on fiktiivinen, Georgiassahan ei oikeasti ole aavikoita”

Fiktiivinen Valerie elää lapsuutensa aavikoiden keskellä ja meren rannalla. Hän elää aavikoiden keskellä osattomuudessa ja seksuaalisesti hyväksikäytettynä, insestinen suhde isään, jolta vetyperodiksinen äiti-lapsi sulkee silmänsä. Aavikoilta hänen elämänsä yhdeksi tärkeäksi henkilöksi nousee kaikesta huolimatta hänen oma äitinsä Dorothy (Ihmemaa Oz vilahti mieleeni aavikoiden takia) ja jonkinlainen nuoruuden kaveri Silkkipoika, joka myy itseään vanhemmalle miehelle. Rahaa voisi kerätä vaikka collage-opintoihin. Silkkipoika vaihtuu myöhemmin yliopistossa Cosmogirliksi.

Tarinan keskushenkilö on Valerie, jolle prostituutio, huumeet, yleinen häiriköinti, sovinnaisuuksien sohiminen sukupuolella ja seksillä ovat normaalia. Valeriella on monomaaninen missio: miehiä ei tarvita tässä maailmassa, ei edes lisääntymiseen. Hän on kirjoittanut tästä manifestin, jonka läpivieminen valtavirtaan on hänen elämäntehtävänsä. Valerie on lahjakas, älykäs nainen ja hän pääse stipendiaatiksi yliopistoon psykologian laitokselle, jossa hänen tutkimustyönsä kiteytyy mission ympärille ja jossa hän haluaa selvittää eläinkokein hypoteesiään miessukupuolettomasta maailmasta. Tutkijan elämä ei toimi normien rajoissa ja Valerie muuttaa New Yorkiin tähtäimessä kirjailijan ura, mutta tähtäimeen päätyykin Andy Warhol. Warhol on Valerien supernemesis, joka on varastanut ”Amerikan ensimmäiseksi intellektuelliksi huoraksi” haluavalta Valerielta näytelmätekstin.

Tämän tarinan voisi kertoa monella tapaa ja varmasti hyvin tylsästi, mutta tylsääkin huonompi vaihtoehto on moralisointi. Hyi-hyi ja ällöä-ällöä ja niin väärin-niin väärin ja hippusellinen ihan-kamalaa. Fiktiivinen Valerie ei kuitenkaan tunnu kaipaavan sääliä (edes tarinansa kertojalta) ja sovinnaisuus eli normitettu elämä on vankila, johon verrattuna hänen tutkimusvankeutensa on vain pala kakkua. Stridsberg ei ole onneksi valinnut tylsää, moralisoivaa näkökulmaa, jotta me Valeriehen nähden hyväosaiset voisimme hymistellä, että onpas kamala nainen, sairas kamala nainen ja onpas ihan kamala elämä hänellä. Stridsberg on valinnut toisin ja vie lukijansa Valerien pään sisälle, hänen todellisuuteensa, jakaa hänen harhansa ja visionsa, vaikka pyristeleekin ajoittain niitä vastaan kirjan sivuilla.

Romaani on rakennettu dialogeille, joita Valerie käy elämänsä eri henkilöiden kanssa. Ja kiinnostavaa kyllä, yksi heistä on kertoja (itse?), joka kommunikoi kirjallisen tutkimuskohteensa kanssa tämän kuolinhuoneessa.

*

Bristol Hotel vuonna 1988, Valerie Solansin kuolinvuosi:

”KERTOJA: Minun romaanissani –

VALERIE: – Sinä ja sinun pikku romaanisi saatte nyt antaa minulle anteeksi, minun pitää tehdä töitä.

KERTOJA: Minulla on rahaa. 

VALERIE: Sepä mukavaa. 

KERTOJA: Tarkoitan että minulla on rahaa, joten sinun ei tarvitse…

VALERIE: Minun ei tarvitse mitä? 

KERTOJA: Haluan vain sanoa että minulla on rahaa, jos tarvitset. 

VALERIE: Ei tarvitse mitä? 

KERTOJA: Myydä itseäsi. Työskennellä prostituoituna. Kaupata intimiteettiäsi. En tiedä miksi sinä kutsut sitä. 

VALERIE: Seksuaalipolitiikaksi. Niin sanotuksi rakkaus- tai oikeammain raiskausjärjestelyksi. Red Light districtejä syntyi tiettyihin kaupunginosiin, naiset kutsuttiin valtion käskystä viikottain tutkimuksiin, jotta asiakkaat, hait, pojat säästyisivät taudeilta. Viekää minulta kaikki. Viekää. Minä haluan. 

KERTOJA: Siinä on jotain äärettömän traagista, että vihaat miehiä mutta joudut silti myymään itseäsi heille koko elämäsi. 

VALERIE: Otan maksun raiskauksesta. Järjestetystä raiskauksesta. Systematisoidusta raiskauksesta. Ennakoiduista raiskauksesta. Järjestäytyneestä suihinotosta. Muodollistetusta panosta. Otan maksun raiskauksesta. Raiskaaminen ei ole ilmaista. Sellaista naista ei voi raiskata joka antautuu vapaaehtoisesti. Kaikki naimisissa olevat naiset ovat prostituoituja. Vain oikeat huorat ovat oikeita naisia ja vallankumouksellisia. Minä en myy sydäntäni minä en myy aivojani minä myyn minuutteja ja ruumiinosaa joka ei ole minun omani. ”

*

Valerie Solanasista kirjan sivuilla avautuu kuva tinkimättömästä naisesta. En voi silti ihannoida hänen maailmaansa tai/ja ideologiaansa. En halua maailmasta miehetöntä ja en usko väkivaltaan keinona ratkaista ongelmia. Prostituutio voi olla valinta ja se on minun kantani. Kantani on myös, että jos prostituutioon ajautuu olosuhteiden pakosta, niin se ei ole valinta.

Lukija pääsee seuraamaan fiktiivisen Valerien tarinaa lapsuudesta aikuisuuteen. Lukukokemus ei ole helppo. Itse en hätkähtänyt roisia kieltä enkä Valerien asennetta maailmaan. Voi olla, että fiktiivinen Valerie oli sairas, skitsofreenikko, mutta mitä sitten. Skitsofrenia on yksi näkökulma nähdä todellisuus ja olla olemassa. Luin hiljattain Ylen nettisivuilta jutun, jonka viestiksi minulle välittyi, että skitsofrenia ei estä esimerkiksi työntekoa ja ns. normaalia elämää sairauden puitteissa. Psykooseihin ja maanisiin harhavaiheisiin voi saada apua tänä päivänä. Fiktiivinen Valerie ei ilmeisesti saanut, vaikka niin kertoja kuin vankilamielisairaalan henkilökunta yrittivät auttaa häntä. Voin ajatella, että Valerie oli avun tuolla puolen, ei ottanut sitä vastaan, ei kyennyt ottamaan sitä vastaan. Säälinkö tästä syystä fiktiivistä Valerieta? En halua sääliä, sillä sitä hän ei olisi halunnut.

*

Kirjan luettuani ajattelin, että miksi minulle kerrottiin tämä tarina? En ole saanut muodostettua tähän kysymykseen tyhjentävää vastausta. Kirja on taitavasti koottu, kiinnostava rakenteeltaan, henkilöhahmo on kiinnostava kaikessa ristiriitaisuudessaan, lukukokemus oli riittävän hankala ja haastava (ts. ei tylsä ja/tai helppolukuinen), mutta miksi luin kirjan faktisesta henkilöstä, josta oli tehty fiktiota? Tämä faktan ja fiktion rajoilla oleminen kirjallisuudessa on minun ikuinen lukudilemmani. Olisinko mieluummin lukenut tarkistetun elämäkerran Valerie Solanasista? Voiko sellaista edes kirjoittaa, jos tietoa kirjailijan romaanin alussa olevan tiedonannon mukaan on vähän? Miksi se olisi ollut ”parempi” lukukokemus ja olisiko se ollut sitä todella? Mitä tämä kirja antoi  minulle enemmän kuin minulle usein tylsät elämäkerrat (olen harvoin kiinnostunut oikeista ihmisistä, fiktiiviset kiinnostavampia)?

Luin kirjan, koska se haastoi minua lukijana. Miten suhtaudun sen päähenkilöön oli keskeinen osa lukukokemustani. Fiktiivinen Valerie on kiehtova henkilöhahmo, sillä hän on minulle ristiriitainen. Tinkimätön asiansa nainen, harhainen suhteessa normielämään ja vaikka haluan olla hänen puolellaan, niin en voi hyväksyä väkivaltaa, vaikka Stridsbergin Andy Warhol hoveineen olikin kirjan sivuilla ärsyttävä Valerien sairautta hyväksikäyttävä tyyppi. Hyvänä kakkosena viemässä kirjaa hyvien lukukokemusten joukkoon tuli Stridsbergin kirjallisesta tyylistä. Dialogivetoisuus, jossa perusproosallinen kerronta oli tuhottu ja fiktio-Valerien todellisuuden kuvaus tekivät kirjasta riittävän kiinnostavan, että en lopettanut kesken vaan jatkoin loppuun asti.

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta – Lisäys seksuaaliteoriaan

2006, suom. 2018 Outi Menna

Tammi

Päällys: Sanna-Reeta Meilahti

390 sivua

*

Lisää lukukokemuksia, jotka voivat tai voivat olla tulematta lähdelle Unelmien tiedekunnan lukukokemusta:

Turo Kuningas: Välityö

Leonard Cohen: Lauluja (The Spice-Box of Earth)

Laura Gustafsson: Pohja

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Kirja vieköön!

Tekstiluola

Reader, why did I marry him?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s