Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Nimeni on Lucy Barton avautui minulle kerroksellisena ja väljänä kertomuksena äiti-tytär-suhteista ja osattomuudesta. Kirja rakentuu kehyksille, jotka kuitenkin loppua kohden murtuivat. Alussa työikäinen nainen ja pienten lasten äiti Lucy on joutunut sairaalaan. Häntä tulee katsomaan hänen iäkäs äitinsä. Äiti viettää aikuisen tyttärensä sairaspedin äärellä useamman päivän. Näiden päivien aikana keskustellaan, muistellaan menneisyyttä. Menneisyys Lucylle tarkoitti elämistä köyhänä ja kiusattuna pienellä maalaisella paikkakunnalla. Lapsuusajan muisteluista minulle lukijana välittyi myös Lucyn vanhempien kyvyttömyys osoittaa rakkautta ja välittämistä lapsiaan kohtaan. Sairaalapedin äärellä käytyjen keskustelujen kehykset murtuivat siirtyessä kohti kirjan loppua, lähemmäksi nykyhetkeä. Sairaala-aika on menneisyyttä, yksi osa menneisyyttä. Nykyhetkessä Lucy Barton on kirjailija, joka joissakin kirjan luvuissa kirjoittaa elämäntarinaansa ja loppua kohden on jo sen julkaissut.

Väljän kerronnasta teki minulle se, että en saanut kokonaista kuvaa Lucy Bartonista vaan ainoastaan paloja, joista voi luoda tai olla luomatta kokonaisuutta hänestä. Muisteluissa hypättiin ajasta toiseen, ihmisestä toiseen. Sairaalajaksojen aikana käydyissä muisteluissa tuntui kuin Lucya ei aina olisi edes olemassa, ei ollut ainakaan olemassa äitinsä tarinoissa vaan enemmänkin puheltiin, kertailtiin ja kertoiltiin muista saman kylän asukkaiden elämänvalinnoista ja -kohtaloista. Kesti ilmeisesti vuosia ennen kuin Lucy sai oman äänen ja tilaisuuden kertoa itsestään, olemassaolostaan ja että hänestä tuli kirjailija Lucy Barton. Ennen tätä hänet oli naamioitu ennakko-oletuksiin: mitä köyhät ihmiset ovat, mitä lapset ovat, mitä naiset ovat, mitä nuoret naiset ovat, mitä vaimot ovat, mitä äidit ovat ja niin edelleen.

*

Päähenkilönä Lucy Barton jäi minulle harmittavalla tavalla kuitenkin etäiseksi. Hänessä oli paljon kiinnostavuutta, mutta en päässyt kättelyä pidemmälle, sillä koin että Lucy Barton ei antanut itsestään sitä oleellista: mitä kaikkea hän ajatteli, kun kokosi elämäntarinaansa. Kaipasin ilmeisesti jonkinlaista kommenttiraitaa, kriittistä kommenttiraitaa. Nyt minulle näytettiin kuvia valokuva-albumista, mutta ei kerrottu miksi kuvat on säilytetty ja mitä ne merkitsevät valokuva-albumin omistajalle. Valokuvat olivat kiinnostavia, moni niistä oli taidokkaasti sommiteltu ja osassa oli kiehtovaa instanttiivista säröisyyttä.

Mieleni teki kysyä lukemisen jälkeen: Kuka on Lucy Barton? Tiedän, että hän on antanut äänen tai sanat kokemuksilleen ja taustalleen, josta hän on tullut (tätä arvostan), mutta mitä muuta hän on?

*

Olemme juuri kätelleet.

– Nimeni on Lucy Barton.

– Hei, Lucy Barton. Mukava tavata. Oletko sinä se kirjailija? Luin elämäkerrallisen kirjasi ja pidin sitä kiinnostava. Minkälainen kirjoitusprosessi se oli?

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

2016, 2018 Tammi

suom. Kristiina Rikman

164 sivua

Päällys: Laura Lyytinen

Arvostelukappale

*

Blogissa: Muita paluita menneisyyteen:

Michael Baran: Aamu – Preludi c-molli op. 10

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Carlin kirja

Max Porter: Surulla on sulkapeite

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Reader, why did I marry him?

Kirja vieköön!

Lumiomena

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s