Patti Smith: Omistautuminen

Tämä on toinen kirja, jonka olen lukenut Patti Smithiltä. Ensimmäiseni oli Just Kids (suom. Ihan kakaroita), joka poikkeuksellisesti oli minulle kiinnostava omaelämäkerta. Harvemmin olen innostunut elävistä tai kuolleistakaan ihmisistä niin paljon, että lukisin heistä elämäkerrallista kirjallisuutta. Kohtaan oikeat ihmiset mieluiten muilla tavoin kuin kirjallisesti. Fiktiiviset tyypit ovat minulle usein kiehtovampia. Mutta Just Kids oli varsin kiinnostava lukukokemus, mikä voi johtua sen sisällöstä ja/tai Smithin tavasta kertoa elämänkokemuksistaan. Kirjan aihepiirit resonoivat minussa: runous ja valikoitu ranskalainen kirjallisuus, elämän rosoisempi kuvaus, runous, kertojan (Patti Smith) suhde Robert Mapplethorpeen, runous, taiteilijuuden kuvaus-haaveilu-ponnistelu ja runous.

Omistautuminen kulkee eteenpäin Ihan kakaroiden tavoin omakohtaisella tunnustelulla ja pohdinnolla, mutta tällä kertaa tiiviimmin keskittyen mm. kirjallisuuteen, kirjailijuuteen ja kuinka tekstit syntyvät. Minkäänlaisesta kirjoitusoppaasta ei ole kyse vaan Omistautumisessa näkökulma kirjoittamiseen on omakohtaisuus. Kuljemme Patti Smithin matkassa Ranskassa ja saamme lukea mitä hän kokee ja ajattelee. Kirjan alkupuolen ja lopun tekstit Miten mieli toimii ja Uni ei ole unta käsittelevät kirjoittamista ja niiden välissä on laaja kertomus nimeltä Omistautuminen, jonka voi tulkita allegoriseksi tai metaforalliseksi tekstiksi liittyen kirjoittamiseen.

Siinä missä alun ja lopun tekstit tekivät minut onnelliseksi lukijaksi, niin ainakaan ensimmäisellä lukukerralla minä ja kertomus nimeltä Omistautuminen emme kohdanneet. Miksi? Näin sen luin ja koin: Omistautuminen on novelli/kertomus nuoresta tytöstä/naisesta, joka on kai orpo ja jonka haaveena, pakkomielteenä, pyhänä elämäntehtävänä on elää taitoluistelijana. Hän on perheensä hylkäämä toistamiseen. Hän tapaa vanhemman miehen, heille kehkeytyy tuntumani mukaan mahdollisesti molemminpuoliselle hyväksikäytölle pohjautuva suhde, joka päättyy ikävästi. – – –

Kuljin novellin mukana kiltisti, joskus kiinnostuneena mihin tarina kulkee, mitä henkilöhahmoista paljastuu juonen edetessä, joskus hämilläni, joskus ärsyyntyneenä ja välillä ihmettelin henkilöhahmojen motiiveja tai onttoutta (motiivittomuutta, niiden ontumista, epärealistisuutta, jotakin). Ymmärsin, että minulle kuvattiin omistautumista omalle ilmaisulle, mutta millä keinoilla, mitä se tekee ihmiselle. Ymmärsin myös, että kertomus teki näkyväksi sen, miten kirjailijan elämä, kokemukset, arkinen meininki, voivat tarttua niihin teksteihin mukaan, joita hän haluaa lukijoilleen kertoa. Esimerkiksi ennen kertomusta olevassa tekstissä Miten mieli toimii Smith kertoo, kuinka hän katsoo hotellihuoneen televisiosta taitoluistelua, vaikuttuu näkemästään ja näin alkaa kuin huomaamatta rakentumaan fiktiivinen hahmo, joka on taitoluistelija.

*

Kirjan lukukokemukseeni liittyi useita oivalluksia, jotka liittyvät minuun lukijana ja kirjoittajana. Tajusin, että viihdyn lukijana selkeästi paremmin Patti Smithin niiden tekstien parissa, jotka tulevat suoraan naisesta itsestään, hänen elämästään ja ajattelustaan ilman että fiktiivinen tarina toimii jonkinlaisena filtterinä, peilinä tai allegoria-metafora-tms – kertomuksena.

Koin, että kirja kertoi minulle vahvimmin kirjoittamisesta. Mistä tekstit Patti Smithin kokemuksen mukaan syntyvät, mistä ideoista, rakennusmateriaaleista, jotka tietoisesti ja tiedostamattakin tarttuvat kirjailijan matkaan. Viihdyin kirjan parissa sen alun ja lopun omakohtaisten tekstin ääressä. Matkustelu, läsnäolot paikoissa ja ajassa olivat kiinnostavia. Sain kiinni tunnelmasta, olin kertojan kanssa matkalla Pariisissa ja muualla Ranskassa. Istuin kahviloissa, kävin hautausmailla ja niin edelleen. Kirjan sivuilla pääsin käymään myös Albert Camusin kotona ja hänen yhden käsikirjoituksensa äärellä. Tästä olen onnellinen. Albert Camus on kirjallisuuden kentällä yksi minun pyhistä lehmistäni, temppelin pyhistä pyhimpiä ja vapautettu karnevalistisista asenteistani elämään ja kirjallisuuteen.

Smithin omakohtaisuus kirjoittamiseen resonoi minussa hyvää tekevillä taajuuksilla. Kaikki se, mitä hän sanoo tekstien synnystä, kirjoittamisen pakosta, inspiraatiosta, muusista. Tekstit eivät synny tyhjästä, jokin herättää, kiehtoo, pakottaa reagoimaan tekstin tuottamisella. Siis, että on  a i v a n   p a k k o reagoida johonkin taiteeseen, teksteihin, kuvalliseen, auditiivisen tai vain johonkin elämän eteensä tuomaan hetkeen kirjoittamalla.

*

Näin Patti Smith kertoo, mitä hänelle tapahtui Albert Camusin kotona hänen päästessä tutustumaan yhteen kirjailijan käsikirjoitukseen:

”Kääntelin sivuja varovasti ja ihastelin jokaisen arkin esteettistä kauneutta. Sadan ensimmäisen vesileimalla varustetun arkin vasempaan reunaan oli painettu ”Albert Camus”, mutta loput eivät olleet nimikoituja, ikään kuin Camus olisi kyllästynyt oman nimensä näkemiseen. Monilla sivuilla oli runsaasti hänen määrätietoisia merkintöjään: rivejä oli huolellisesti muotoiltu uudelleen, osia tekstistä oli päättäväisesti vedetty yli. Sivuilta välittyi vaikutelma tehtävästä, jolla oli täsmällinen tavoite – malttamattomasta sydämestä, joka työnsi edellään kirjan lopetuskappaleen päätössanoja, viimeisiä, jotka hän koskaan oli kirjoittava.

Olin kiitollisuudenvelassa Catherinelle siitä, että sain tutustua hänen isänsä käsikirjoitukseen ja että minulle oli järjestetty tilaisuus syventyä näihin kallisarvoisiin hetkiin, pyytämättäni. Vähitellen kuitenkin huomasin, että keskittymiskykyni alkoi tuttuun tapaan ailahdella. Koin jälleen samaa pakottavaa tarvetta, joka estää minua antautumasta täydellisesti taideteoksille ja kiskoo minut lempimuseoni saleista oman luonnonpöytäni ääreen. Se pakottaa minut sulkemaan Song of Innocensen – jotta voisin kokea, Blaken lailla, välähdyksen jostakin jumalallisesta, josta myös voisi syntyä runo.

Siinä on suuren taideteoksen ratkaiseva voima: se sysää meidät liikkeeseen. Ja yhä uudelleen minut valtaa hybris, joka uskottelee minulle, että kykenen vastaamaan tuohon kutsuun.”

*

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Patti Smith: Omistautuminen

Alkuteos: Devotion (2017)

2018 Siltala

suomennos Antti Nylén

126 sivua

arvostelukappale

*

Muita kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen liittyviä pohdintoja blogissa:

Risto Ahti: Ensimmäinen rakkaus

Hermann Hesse: Maailmankirjallisuuden kirjasto

Marguerite Duras: Kirjoitan

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet:

Yökyöpeli hapankorppu lukee

Reader, why did I marry him? 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s