Lealiisa Kivikari: Rakkaudelma

”Ei velvollisuuksien, vaan ihan huvin vuoksi vain / voi ihminen ihanasti, holtittomasti rakastaa”

Rakkaudelma on tekijänsä neljäs runokokoelma. Sen jakautuu kolmeen osaan: Mustelma, Kudelma ja Suudelma.

Ensimmäisessä osassa ollaan kipeiden asioiden äärellä. Mustelma ei kerro fyysistä vammoista vaan siitä miltä tuntuu kun rakkautta ei enää ole. On vain rutiineja, tottumuksia, vähitellen toinen alkaa ärsyttää, kenties kaivataan jotakin enemmän (intohimoa, huomiota, luottamusta? ) ja ärsyyntyminen vaikuttaa purkautuvan täydelliseksi välinpitämättömyydeksi. Jokin pitkänoloinen parisuhde on siirtymässä menneisyyteen. Mustelma kuvaa raunioita hetki ennen niiden romahtamista. Rauniot ovat kenties verhotut arjen rutiineilla, mutta kun ne näkee, niin niitä ei voi olla huomaamatta. Tottumus on valotonta ja ponnetonta yhdessäoloa. Viimeisillä vaiheilla kenties vielä hapuillaan toisen luo, jaksetaan ja lopulta pakotetaan jatkamaan kunnes on aika luopua. Tottumus Mustelmassa ei ole turvallisuutta eikä tulevaisuutta rakentavaa vaan pelkästään uuvuttavaa, falskia ja epätyydyttävää. Kun runko vuotaa, olisiko aika hypätä pelastusveneeseen?

”Vesi tiivistyy sumuksi kolmen tien risteyksessä / ajatukset muuttuvat surinaksi kuuloluihin.

Ei ole tilaa nähdä eilisestä tähän hetkeen, huomiseen, / on käsien jättämät jäljet, lihasten pingottunut muisti, / sitä paitsi, sinä varastit minulta myös silmälasit.

Aika alkaa tukehtua, hengittää paperipussiin, suostuu / polvilleen sumun saartamaksi. Kuule, kuolleenkin kanssa / on helpompaa keskustella kuin sinun kanssasi!

Olemme pelkureita, pelureita, teeskentelijöitä, naurettavan / paljon parempia erikseen kuin yhdessä. Viillä sumuun aukko / virtaa tai jäädy, sano nyt saatana jotain, saumat vuotavat jo,

ja aina joku elävä hukkuu veden painon alle.”

*

Toisessa osassa ollaan yksin ja lähdetään jonkinlaiselle shamanistiselle matkalle. ”Alisesta kiipeilee eläimiä” ja ”Kuin viestinä tulevasta, pesänsä jättänyt mehiläskunigatar / (hän välttyi kuolemalta!) ilmestyy vinttihuoneeseen ja aukaisee / näkymän kadonneeseen puutarhaan.” Toisen osan nimi on Kudelma ja sen ääni kuuluu naiselle, joka on nähnyt elämää useamman vuosikymmenen ajan. Lukijan eteen tuodaan syvältä aaltoilevia kuvia luonnosta ja tilasta naisen ympärillä, joka tuntuu olevan muuta kuin miltä näyttää. Lukija viedään jonnekin unen ja valveen tai painajaisen ja valveen rajoille, jossa voi tapahtua mitä vaan.

”Puut liikkuivat kohti taloa, kasvattivat auringon lämpöä / läpäisemätön oksiston, ruostuneet saranat, mykät ovenkahvat. – – – / Kädet kohoavat kattoa kohden, arpeutuneet rinnat vaativat, / ylikasvaneet kynnet puhkaisevat seinät, hiukset valuvat / räystäskouruissa, sammaleen peittämä häpy, jalat venyvät / pensasaidan tiheyden lävitse.”

Nainen on yksin, mutta ei yksinäinen. Hän rakentuu eron jälkeen uudestaan. Kenties hänen on ensin hajottava, etsittävä ja löydettävä itsensä uudelleen. Tässä prosessissa luonnon on oltava läsnä ja siihen on haettava yhteys, jotta ymmärtäisi itseään. Tämä luonnonyhteyden menetelmä toimii niille, jotka ovat herkkiä lukemaan ympäristöään ja tekemään siitä metaforia omaan elämään.

*

Rakkaudelman kolmas on osa otsikoitu Suudelmaksi. Mustelmien ja unimaisten kudelmien jälkeen noustaan jälleen pinnalle. Matka omaan minuuteen on vahvistanut kertojanaista. Hän on rauhassa, balansissa ja elämisen hetkisyys on raikasta elinvoimaa. Tässä elämäntilanteessa hän kohtaa uuden ihmisen. Suhde käynnistyy jännittävällä leikillä ja jatkuu pakottavalla halulla.

hain metsästä marjoja, avaa suusi, nuolaise minua mustikkakieli / painaudutaan yksinäisen männyn runkoa vasten / selkäranka rintakehään vasten, ilman äänen lausuttuja sanoja / sormenpäät silminä katsoen, pää kelluu käsien varassa / kuunnellaan kosketuksen kirjoittamia lauseita / aika tiivistyy yhteen pisteeseen / muu menettää merkityksen, jos tunnistaa omansa, / kasvonsa toisen ihmisen kasvoissa.”

Hurmos raukenee alkutilaan, joka on onnellisten ihmisen kellunta. Luulen, että tässä hetkessä runojen nainen rakastuu.

*

Rakkaudelma oli minulle kuvaus matkasta eron kautta etsintään ja onnen löytämiseen. Jokaisessa kokoelman kolmessa osassa on omanlaisensa tunnelma. Ensimmäisessä on läsnä arki, hiipuva ja hiipunut parisuhde ja jonkinlainen nimeämätön kipu. Jokin tuottaa mustelmia. Toinen osa hymisee ihmisyyden alkukuvia ajalta, jonkinlainen alkuvoimainen matka kertojan minuuteen. On oltava yksin, jotta ymmärtää mikä, kuka ja missä on. Kolmannessa osassa tekstiä soljuttaa eteenpäin hetkiin sidottu halu ja tahtotila olla vapaa. Tapahtuu kohtaamisia kahden ihmisen välillä, joissa he peilaavat toinen toisiaan ja etsivät itseään toisesta kenties rakastuakseen uudestaan. Runoteos päättyy vaikutelmiin läheisyydestä, luottamuksesta ja vapaudesta. Rakkaudelma on kokonaisuus aistivoimaisia runoja.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Lealiisa Kivikari: Rakkaudelma

2018 Duurisointu

Kansi: Henna Kosonen. Maalausmukaelma teoksesta ”Näkyjen kantaja” (Lealiisa Kivikari, 2000)

59 sivua

Arvostelukappale

*

Lisää runoaiheisia tekstejä blogissa:

Leonard Cohen: Lauluja (The Spice-Box of Earth)

Hisashi Honda: Pyhä uni

Risto Ahti: Ensimmäinen rakkaus

Runoreaktiot!

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Kirja vieköön!

Tuijata. Kulttuuripohdintoja