Hermann Hesse: Maailmankirjallisuuden kirjasto

Olen lukenut ja ollut vaikuttunut Herman Hessen kirjallisuudesta nuoresta lähtien. Hänen kirjansa olivat niitä ensimmäisiä ”aikuisten kirjoja”, jotka avasivat minulle lasten- ja nuorten kirjoja huomattavasti avaramman maailman. Olin hämilläni ja koukussa samanaikaisesti. Nuorena olin Hesse – fani, aikuisena olen ollut huono fanittamaan intohimoisesti, määrätietoisesti ja kokonaisvaltaisesti ketään. Hessellä on tästä huolimatta erityinen paikka sydämessäni.

Oloni on kenties nostalginen. Löysin Hessen kirjallisuusesseen Maailmankirjallisuuden kirjasto sattumalta hengaillessani nuoruuteni kirjastossa Töölössä, jonka silloinen musiikkiosasto oli lempipaikkojani. Nykyisin tunnelma yläkerroksessa on erilainen tai en riittävän ajallisen etäisyyden jälkeen saa kiinni paikan tunnusta samalla tavalla. Töölön kirjasto on kuitenkin edelleen lempikirjastojani, missä vierailen mahdollisuuksien mukaan vaikka en enää asukaan Helsingissä.

*

Hesse kirjoitti elämänsä aikana romaanien lisäksi tuhottoman paljon kirja-avosteluja ja -esseitä eri lehtiin. Hän toimi kriitikkona ja kirjallisuuden kommentoijana. Maailmankirjallisuuden kirjasto on hänen laajahko esseensä kirjallisuuden historiasta ja uskottavan kotikirjaston kokoamisesta kirjallisuuden historian klassikoilla. Tämän projektin lisäksi hän kommentoi omia lukukokemuksiaan, lempikirjojaan, kuinka astui aikuisten kirjallisuuteen ja mitä hänen subjektiivisesta näkökulmastaan kuuluu maailmankirjallisuuden kaanoniin.

Hessen essee alkaa ilahduttavasti ja jatkuu melkein lapsenomaisen innostuneesti pudotellen kirjoja tekijöineen lukijan eteen ja ympärille. Kaikki lukijan ympärille ripotellut kirjat ovat Hesselle aikaa kestävää maailmankirjallisuutta. Lisäksi hän kertoo kuinka kirjoja tulisi lukea sivistääkseen itseään. Kyse ei ole kuitenkaan mistään didaktisen militantista pakkopullasta pelkän sivistypönötyksen tai vain informaation takia vaan kyse on syvällisemmästä mahdollisuudesta kirjojen avulla kehittää omaa ihmisyyttään. Kirjoja ei tule lukea Hessen mukaan myöskään eskapistisista tai puhtaasti viihdyttävistä syistä. Itseäni ilahdutti erityisesti Hessen ajatus siitä, että kirjan voi jättää kesken tai olla sitä lukematta oli se minkälainen klassikko tahansa. Pakolla ja hampaat irvessä lukeminen ei ole suositeltavaa. Mieluummin lukee jotain sellaista, mikä kiinnostaa, kiehtoo, valloittaa, vie mennessään. Vastoin Hessen suositusta luen kirjoja kyllä myös viihtyäkseni ja poistuakseni paikalta. En kyllä koe suoranaisesti pakenevani todellisuutta kirjoihin, koska todellisuus se kirjoistakin tulee esille. Ei välttämättä sellainen kuin omani, mutta jonkun kuitenkin.

Hessen maailmankirjallisuuden kirjasto lähtee muinaisesta Intiasta, Lähi-idästä ja Kiinasta. Upanisadit, buddhalaisuuden tekstit ja keisariaikojen kiinalaiset kirjoitajat kuuluvat monen muun vanhemman kulttuurin lisäksi maailmankirjallisuuteen Gilgameshia ja Raamattua unohtamatta. Näistä huolimatta Hessen maailman kirjallisuuden näkökulmasta on varsin eurooppakeskeinen ja ymmärrettävästi lopulta hyvin saksankielinen. Moni Hessen listaama vanhempi saksalainen klassikko jää minulta edelleen lukematta, koska en osaa saksaa. Ja tätä blogitekstiä naputellessa tajusin jälleen, että klassikoiden kaanoniin (maailmankirjallisuus!) kuuluu todella vähän naisia ainakin vuoden 1952 Hesselle. En muista tarkalleen mainitsiko Hesse esimerkiksi Virginia Woolfia tai Jane Austenia esitellessään brittikirjailijoita. Moni tuttu mieskirjailija kyllä mainittiin. Maailmankirjallisuuden kirjasto on ilmestynyt vuonna 1952, joten kaikki uudempi kirjallisuus luonnollisesti puuttuu ja suomalainen kirjallisuus.

Näistä nyrjähtäneistä havainnoista huolimatta viihdyin kirjan parissa. Onneksi sitten 1950-luvun on havahduttu siihen, että maailmankirjallisuutta ja klassikkokaanonia voi laajentaa reippaasti ulos Euroopasta ja valkoisen miehen kirjoittamasta kirjallisuudesta. Ilahduttavaa Hessen teoksessa oli hänen vilpittömän innostunut asenteensa kirjallisuuteen ja lukemiseen. Hänen ”must-read” tai must-have” – listansa virtaavat lukijaan lähes maanisena. Ilo ja riemu lukemisesta ovat läsnä ja tulevat lähelle omaa kokemustani kirjallisuudesta.

Hauskaa oli myös lukea kuinka joskus ennen vanhaan kirjoja ainakin Saksassa ostettiin myös kokoelmaniteinä. Esseessä on näin myös pala kirjallisuuden kustantamisen historiaa. Hesse suosittelee hankkimaan kirjansa kustantajilta, jotka ovat käännöskirjallisuuden osalta tehneet työnsä huolellisesti. Käännös on kohdillaan ja toimittaminen myös. Kirjan ei kuitenkaan tarvitse maksaa paljoa ja edullisemmatkin kappaleet käyvät kunhan ne on laadukkaasti toimitettu.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Hermann Hesse: Maailmankirjallisuuden kirjasto

suom. Teppo Kulmala

1959 / 2000 Imprimatur

94 sivua

Lainattu kirjastosta

*

Hesseä ja kirjallisuuden historiaa sekä tutkimusta blogissa:

Markku Envall: Tavaratalo taivasalla

Miten kirjani ovat syntyneet 2

Sari Salin: Narri kertojana – Kultaisesta aasista suomalaiseen postmodernismiin

Horatius: Runoudesta

Hessen Arosusi: Maaginen teatteri: Sisäänpääsy ei kenelle hyvänsä – Ainoastaan hulluille

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Nannan kirjakimara

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s