Horatius: Runoudesta

”Runoilijat tahtovat joko hyödyttää tai huvittaa taikka samalla lausua ihmiselämälle mieluisia ja hyödyllisiä opetuksia. Jos mitä tahansa lausut opettavaista, ollos lyhyt, jotta oppivaiset mielet nopeasti käsittävät ja uskollisesti säilyttävät sanojasi. Kaikki valuu liian täydestä sydämestä pois ylellisenä.”

Quintus Horatius Flaccus aka Horatius eli vuosina 65-8 eaa Roomassa ja runoili latinaksi itsensä historiankirjoihin. Hän kuului Vergiliuksen (mm. Metamorfooseja) tavoin taiteita suosivan ja rahoittavan Maecenaksen (mesenaatti!) kirjalliseen piiriin. Hän elinaikanaan näki Rooman lipeytyvän tasavaltalaisemmasta yhteiskunnasta yksinvaltiuteen. Hän oli Brutuksen puolella, mutta pakeni paikalta, kun piti osallistua sisällissotaan. Keisari Augustus armahti entisen orjan pojan ja Horatius eli Maecenaksen hänelle lahjoittamalla huvilalla lähellä Tivolia elämänsä loppuun saakka runoillen. Hän kirjoitti varsin monipuolisesti satiireista oodeihin.

Ars Poetica (Runotaide) on Pison perheelle kirjoitettu kirje, joka valmistui Horatiuksen elämän loppuvaiheilla, kenties 18 eaa, kenties 15 eaa, kenties 10 eaa, kenties 9 eaa. Luin tästä K.J.Hidénin proosasuomennoksen vuodelta 1904, jonka on kustantanut Yrjö Weilin. Hidénin suomennos on nykylukijalle hieman vanhahtavaa suomea, mutta jossa on kuitenkin oma viehätyksensä. Ollos viehätetyt lukiessa proosallista käännöstyötä!

Myöhemmin kirjeen ovat suomentaneet/toimittaneet Teivas Oksala ja Erkki Palmén (Gaudeamus) otsikolla Runotaide. Ars Poetica on kirjoitettu daktyyliseen heksametriin eli eeppiseen runomittaan, jota käytettiin opettavassa ja eeppisessä runoudessa. Esimerkiksi HomeroksenIlias ja Odysseia etenevät tämän runomitan mukaan. Horatiuksen Ars Poeticalla on pitkä vaikutushistoria eurooppalaisessa kirjallisuudessa Aristoteleen Runousopin lisäksi. Ennen kuin Eurooppa löysi antiikin kreikankieliset tekstit, he ottivat mallia latinankielisistä roomalaisten teksteistä.

Ars Poetica on ytimekäs esitys runoudesta, mikä kirjoittamisen aikaan on tarkoitanut muutakin kuin runoutta. Mukana on esimerkiksi ohjeita näytelmien kirjoittamiseen. Ars Poeticassa on jotain tuttua Aristoteleen Runousoppista. Horatiuksen kirje on kuitenkin tunnelmaltaan ja lähtökohdiltaan mielestäni erilainen. Se ei ole niin filosofinen eikä niin intensiivisen pedantti ja perehtynyt esitys runojen ja näytelmien kirjoittamiseen vaan lyhyt ja erityisesti käytännönläheinen opastus.

*

Horatius tekee joitakin huomioita runoilijan (kirjailijan) julkiseen rooliin ja ammatin harjoittamiseen. Ohjeisiin kuuluu neuvo olla tietoinen siitä, että minkä on julkaissut, on aina julkista. Kirjoittajan siis kannattaa olla todella varma, että kestää ja kehtaa elää oman julkaistun tekstinsä kanssa pitkään. Kirjeen lukija saa ohjeita myös kritiikin vastaanottoon. Kokeneet tietävät miten tekstejä kirjoitetaan ja kritiikille tulee olla avoin. Runoilija pärjää lahjakkuudella, mutta harjoittelu ja palautteen vastaanottaminen ovat suositeltavia. Kirjailijan tulisi myös pysyä lestissään siinä mielessä, että jos hän on jossakin tyylilajissa hyvä, niin kehittyköön siinä huippuunsa. Kirjailijan tulee olla myös sivistynyt, oppinut ihminen.

Kirjallisten töiden aihevalinnoiksi Horatius suosittelee edelleen traditiosta ammentamista eli tulisi käyttää tunnettuja kertomuksia. Toki omaakin saa kirjoittaa, jos se vain oikeasti toimii. Näytelmissä tulisi vältellä jumalten väliintuloa (deus ex machina – tyyppisesti), mutta jos on pakko niin jumalia voi näytelmissä käyttää ihmisten ongelmien ja sen sellaisten ratkaisuun. Aristoteles oli muistaakseni samoilla linjoilla pari-kolme vuosisataa Horatiusta aiemmin omassa Runousopissaan. Aristoteleen teksti muutenkin kaikuu Horatiuksen opeissa. Esimerkiksi mitään ylimääräistä fiilistelyä ei kannata olla vaan tulisi keskittyä todenmukaiseen, tasapainoiseen ja vaikuttavaan lopputulokseen. Ei myöskään tulisi kirjoittaa ristiriitaisia tai pikemminkin epäuskottavia hahmoja. Näytelmän viesti ja sisältö tulisi heijastua tyylissä, runomitoissa ja muodossa, joilla kirjoittaa. Horatius vinkkaa, että näytelmien tulisi olla 5-näytöksisiä (Aristoteleella tragediassa 3), mutta näyttelijöiden lukumäärä kuitenkin kolme (plus kuoro) kuten kreikkalaisilla. Roomalaisen Horatiuksen suhde kreikkalaisiin edeltäjiinsä on kahtiajakoinen. Toisaalta hän tuntuu kunnioittavan heidän oppejaan ja toisaalta kinaavan vastaan ja toteaa, että roomalaiset pystyvät ihan samaan mihin kreikkalaisetkin.

Horatius haki luonnollista ilmaisua, joka tulee lähelle todellisuuden imitointia. Hän tuntui hakevan tekstiin harmoniaa, koherenttia kokonaisuutta. Tekstin muodon, tyylin ja sisällön tuli olla tarkoituksenmukaista. Pois turhat fiilistelyt ja pysytään asiassa. Tasapainoisuus muodossa kuin sisällössä ovat taitolaji, jonka runoilija hioo huippuunsa.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Horatius: Runoudesta

suom. K.J.Hidén

1904 Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag

2004 Kirja kerrallaan

28 sivua

Lainattu kirjastosta

*

Lisää antiikkia blogissa mm.

Vitruvius: On Architecture / Arkkitehtuurista / De Architecture (10 kirjaa arkkitehtuurista)

Vergilius: Georgica – Maanviljelijän työt

Titus Lucretius Carus: Maailmankaikkeudesta (De rerum natura)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s