Juha Hurme: Niemi

Niemi on lukutuntumana hauska, näpäyttävä, mutkat suoriksi oikova ja vauhdikas. Kertojan ääni on puheleva ja poriseva. Ajoittain tulee tuntu kuin olisi maanisen turpamoottorin kanssa samassa tilassa ja joskus otetaan rauhallisemmin. Tekstin rytmi on napakka allegro aperto. Nopeasti ja estottomasti.

Luin Niemen luku kerrallaan ja pidin breikkiä eli luin väliin muuta kirjallisuutta. Puuduttava lukutuntuma minulle tuli siitä kuinka ihmisiä, tapahtumapaikkoja ja -aikoja tulee silmien eteen tiivistä tahtia. Ajoittain tuntui, että luen luetteloita henkilöistä ja heidän tekemisistään. Tämän tyyppisen historiarutistuksen uuvuttamaan lukijaan puhallettiin uutta tehoa pirskahtelevalla huumorilla. Joskus huumori oli kuivaa mikä on minulle paras alusta roihahtaa nauruun.

Pysähdytään nauruun. Niemessä naurettiin ihmisille. Satiirinen nauru. Pyrskähdyksiä ihmisen sählingille. Niemessä kirkot ja kirjalliset raamit tarvitseva uskonto laajemmin ovat pilkan kohteita. Luonnollinen uskomusjärjestelmä on Niemessä ok, mutta kaikki muu tekee ihmiset pääosin huvittaviksi. Vallanhimo ja oikeassa olemisen pakkomielle tuntuvat kirkastuvan silloin, kun irtaannutaan luonnonmukaisesta elämästä. Tulin lukiessa ajatelleeksi, että ilman kirkkoja ja kaupungistumista niemeläinen olisi luultavasti onnellisimmillaan – luonnon keskellä. Kirkkojen ja itse asiassa enemmänkin kirkon miesten toiminta ei kuitenkaan ole ollut silkkaa alamäkeä. Koulut, kansan kielen kehittäminen, perinteen tallentaminen ja lukutaito kansalle – projektit ovat kirkollista plussaa Niemen kamaralla.

Jos ajatellaan, että satiirin tehtävä on paljastaa ja tehdä arvottomaksi pilkkansa kohde, niin Niemessä ei anneta armoa kirkollisille (miehille). Jumalusko nimetään taikauskoksi ja Niemen historioitsija paljastaa, että nämä kirkon miehet jarruttivat tieteellistä edistystä minkä kerkesivät. Esimerkiksi: Euroopan selvittyä keskiajasta alettiin olla sillä kannalla, että Aurinko ei voi olla Maan kiertolainen. Tästä tieteellisestä faktasta oltiin eri mieltä Suomen eikun Niemen tai siis oikeastaan Ruotsin yliopistoissa ja pidettiin pitkään kiinni maakeskeisestä kosmoskuvasta. Protestantismi hönki ihmisten riveihin jumalan/herranpelkoa ja sen myötä myös vahvaa maailmanlopun odotusta pohjoisille kamaroille herrasta räkäposkiseen rahvaaseen. Mentaliteetti siis tuntui olevan, että turha tässä kehittyä, kun loppu on lähellä. Tämä eskapistinen eskatologia tuli itselleni uutena informaationa Suomen historiasta.

Näissä kirkkokriittisissä tunnelmissa Niemen historioitsija paloittelee pilkkakirveellä erityisesti läntisen tai katolisen kirkon ja siihen perään protestanttisen kirkon. Tai jos ei ihan näin, niin ainakin turpiin tulee. Ei saunan takana, ei snägärijonossa neljältä aamuyöstä vaan keskellä kirjasta päivää.

*

Niemen ihmiskuva on kapoinen ja maailmankuva laaja. Niemi aloittaa suureellisesti alkuräjähdyksestä. Materiasta olet tullut ja materiaksi olet palaaman. Henkistä toimintaa ovat taide ja kansan kulttuuri, jotka Niemen sivuilla näyttäytyvät rikkaana laulu- ja runoperinteinä. Tätäkin riesaksi asti läsnäoleva kirkonrötväke on yrittänyt suitsia, mutta jotain on kansanrunoperinteestä jäänyt jälkipolville ja sille Niemi tuntuu kirjallisena teoksena antavan kunniaa, siis ihmisen teoille, mielikuvitukselle, hauskanpidolle ja sen kaipuulle ja luonnon kanssa sovussa elämiselle. Runous syntyy kielestä ja suomen kieli on Niemen kirkkain tähti.

Alkuräjähdyksestä siis lähdetään ja päästään aikaan, jolloin Suomi menetettiin Venäjälle. Ruotsin kanssa elettiin pitkään ja tuntumaksi välillä jäi, että Ruotsille Suomi oli hyödykkeiden ja junttien maa sekä puskuri idän uhalle.

*

Niemeä on luettu laajalti, siitä on kirjoitettu ja sanottu suhteellisen laajalti. Ihmetystä kirjallisuutta kuluttavan kansan riveissä on tuntunut herättävän se, miksi Niemi voitti ”finlandian” kaunokirjallisena teoksena. Eihän tämä ole fiktiota vaan faktaa. Suomi tai siis Niemi on olemassa. Ihmiset, jotka kirjan sivuilla seikkailevat, ovat olleet olemassa. Ja aika vähän kirjailija Hurme on laittanut omiaan. Stoori Suomen historiasta kulkee niin kuin useimmissa historian oppikirjoissa ja alan tutkimuskirjallisuudessa kerrotaan. Ja näitä Juha Hurme on erään netistä löytämäni kirjailijahaastattelun mukaan runsaasti lukenutkin. Kirjoja löytyy kirjastosta. Juha Hurme on lukenut ja (Wikipedian mukaan) korkeakoulutettu mies.

Niemi ei kuitenkaan ole mielestäni tietokirja vaan minulle kaunokirjallinen kertauskurssi Suomen kulttuurihistoriaan. Kaunokirjallisuutta Niemestä minulle tekee erityisesti kertojan vahva persoonallinen esitystapa, siis miten asiat kerrotaan. Mukana on paljon kertojan kommentteja, mielipiteitä heittoina ja hetkellisesti pyrskähtävänä julistuksena. Niemeä voisin ajatella jopa jonkinlaisena Suomen historian kaunokirjallisena kommentaarina.

Tietokirjoilta kaipaan läpinäkyvää perusteltua akateemisin kriteerein rakennuttua informaatiomassaa. Näin tietokirja tulee hyvin lähelle tutkimuskirjallisuutta. Kaipaan siis puolesta ja vastaan argumentointia eri lähteitä läpinäkyvästi käyttäen ja kyseenalaistuksia luettuun tietoon (lähdekritiikkiä) ja kootun tiedon asettamista kontekstiinsa. Olen tällä tavalla aika kuiva tyyppi.

Pyörän saa keksiä uudelleen, kunhan saan siihen pyörään ainakin uuden näkökulman. Plussaa, jos pyörästä tulee vaikkapa variksenpelätin tai kerrostalo kunhan voin lukea kuinka näin pääsi käymään.

Ristiriitaisuus ja epävarmuuden sietäminen lukiessa tietokirjallisuutta ja akateemista tutkimusta on osa tieteellisen kirjallisuuden kulttuuria. Ihmiset ovat eri mieltä, ristiriitaisia keskenään ja yhtä totuutta ei ole. Testataan, argumentoidaan/perusteellaan ja toivottavasti myös keskustellaan. Minulle näkökulmat ovat usein kiinnostavampia kuin totuus. Jostakin näkökulmasta kehäkin O on suora viiva | . En ole yhden totuuden fani. Tieto ja tiede on parhaimmillaan jatkuvassa liikkeessä ja kyseenalaistaminen on energiaa.

*

Niemen lukukokemuksesta ajattelenkin, että tulin lukeneeksi tietoon pohjautuvan proosateoksen, joka toimi helvetin hyvänä kertauskurssina (Suomen) historiaan. Luonnon pitkä historia, ihmisen lyhyt historia, Suomen vielä lyhyempi historia.

Niemi on hauska, räiskyvä ja maaninen tilitys Suomen kulttuurihistoriasta, suomen kielen kehityksestä ja sellaisenaan erinomaisesti toimiva kokonaisuus. Kertojan ääni ja persoona ovat vahvasti läsnä. Kirjaa voisin kuvailla myös reippaasti venytetyksi pakinaksi, mutta en tiedä olenko kovin määrittelyjen perään Niemen osalta. Niemi on kertojansa maailmankuvan läpi suodatettu ihmisten sähläyksien ja joidenkin saavutustenkin kirjallinen kavalkadi. Ja ajattelen, että vaikka ihmiset esitetään rähmällään omaan idiotismiinsa, niin tämä on juurikin sitä ainesta, josta tarinat syntyvät.

Eletään ihmisiksi jatkossakin, jotta meistä jäisi jälkiä historiaan, kerrottaisiin tarinoita ja kirjoitettaisiin kirjoja.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Juha Hurme: Niemi

2017 Teos

448 sivua

Ulkoasu: Jenni Saari

Arvostelukappale

*

Kokemuksia Juha Hurmeen Lemminkäisestä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä

Teatteri: Juha Hurme: Lemminkäinen

*

Niemeä lukukokemuksena lähelle tulevat mm.

Judith Schalansky: Atlas of Remote Islands – Fifty Islands I Have Never Set Foot on and Never Will

Savien de Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun

*

Niemestä ovat kirjoittaneet monet, tässä muutamia:

Annelin kirjoissa

Kirsin Bookclub

Kirja vieköön!

Kulttuuri kukoistaa

Tekstiluola

Kirjaluotsi

2 vastausta artikkeliin “Juha Hurme: Niemi

  1. Olipa sulla monia mainioita lausahduksia, mm. maaninen turpamoottori 🙂 Olihan tämä hengästyttävää luettavaa, mutta samaa mieltä – Suomen historia tuli kerrattua upeassa paketissa.

Kommentointi on suljettu.