Leonard Cohen: Lauluja (The Spice-Box of Earth)

”Epäilin kaikkea, joten minun oli pakko kirjoittaa” (Rivejä isoisäni päiväkirjasta) 

Kuuntelen Leonard Cohenin musiikkia epäsäännöllisesti, mutta harvoin sattumalta tai vahingossa. Hänen musiikkinsa tarvitsee tietyn mielentilan. Hieman melankolinen ja samalla levoton. Kaipaan jotakin, mutta en tiedä mitä. Tällaisessa olotilassa olen vastaanottavainen Cohenin äänialalle, utuisesti keinuvalle rytmille, kujertaville taustalajille ja sielua pehmeästi runnoville sanoituksille. Ajautua reunan yli ja hyristä mukana.

Ennen kuin Leonard Cohenista tuli kuuluisa laulaja-lauluntekijä, hän muun muassa runoili. The Spice-Box of Earth on hänen toinen runokokoelmansa vuodelta 1961. Sen runot kertovat seksistä, halusta, kaipuusta, juutalaisuudesta, uskonnoista, kuolemasta ja vetelästä olosta (jonka voi tulkita masennuksen aiheuttamana lamaannuksena).

”Minä halveksin Jumalan kärsimystä./ Ihmisen vallassa kylliksi tuskaa. / Minä pysyn haudassani / vaikka Messias saapuu. / Vaikka Hän kutsuu kaikki ruumiit / tungeksimaan Viimeisen istuimen luo, / yksi läjä pysyy / liikkumattomana kuin kivi. ” (Rukous vailla mieltä)

*

Cohenin runoissa on lihan tuntu. Se on usein eroottista halua, joka tuntuu kyltymättömältä ja samalla hapuilevalta. Jonnekin tarvitsisi vielä pujahtaa, vaikka on raukea olo. En saa runojen kertojasta mielikuvaa naisten sankarina tai (edes) renttuna, joka keräisi seksuaalisia valloituksia vaan pikemminkin itsestään epävarmana nuorena miehenä, joka ei lopulta tiedä, mitä tehdä sillä tunteella, että kaipaa fyysistä läheisyyttä ja/tai orgasmia.

Lihan tuntua kylvetään useassa runossa. Nainen on lihaa, ihminen on lihaa, jota palvotaan, muokataan ja josta nautitaan. ”Kuninkaan kultaseppä oppi kerran työstämään / lihaa / ja valmisti isännälleen / leikkikalun, arvokkaamman kuin kuuluisat kultaiset lintunsa.” (Leikkikalutyttö)

Tai näin:

”Kun olen himosta sekapäinen / menen kirjojeni pariin / ja luen mitä on kirjoitettu / lihasta, kielletystä mutta ihanasta /

Mutta näiden hurskaiden kertomusten / kiiltävistä reisistä ja rinnoista / pyhyydestä ja sen ylistyksistä / en löydä itselleni rauhaa /

Sillä jokaista verratonta kehoa / jota pyhä mies halveksii / minä tuijotan, voi luoja kuinka tuijotan / sydämeni on tahrojen tahraama /

Viskaan syrjään pyhät niteet / ja luon katseeni sinne / missä alastomat tytöt hopeakammoilla / kampaavat hiuksiaan /

Silloin jokainen tuska josta erakkoni laulavat / singahtaa ilmaan kuin kipinä / minun osani on kuolevaisen kehä / pimeässä lihan päällä liha.” (Laulu)

*

Ajattelin, että en kirjoittaisi tästä runokokoelmasta. Minulle ei noussut selkeitä ajatuskokonaisuuksia lukemastani ja tulin myös pohtineeksi, että miksi tulin lukeneeksi eroottista runoutta, jossa äkkiseltään tuntuu olevan hyvin infantiili runominä. Homma pyörii panemisen ja panemaan pääsemisen ympärillä.

Runojen lukeminen usein yllättää minut. Siedän runoudessa enemmän epämukavuutta, epätietoisuutta, epävarmuutta ja epä-mitä-tahansaa. Miksi? Proosassa minulle tarjotaan kirjoittajan valmis maailma, runossa minulle tarjotaan vihjeitä, joista muovaan lukukokemuksen. Runot saavat viedä minut epämukavuusalueelle, koska sieltä pääsee helpommin pois. Sanat ovat verkko, joita pitkin kiivetä tai verkosto, josta valita mihin suuntaan menee – – – En osaa selittää tätä tämän paremmin.

*

Lopetan tämän lyhyen ajatelmapalatekstini säkeistöön laajahkosta uskonnollisesta runoelmasta Rivejä isoisäni päiväkirjasta:

” Valmista ruumiistani

madoille hajustepussi

ja sielustani

apiloille tuoksu”

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Leonard Cohen: Lauluja (1974)

Alkuperäinen: The Spice-Box of Earth (1961)

Suomennos: Jarkko Laine

Otava

Päällys: Marjatta Söderström

77 sivua

Lainattu kirjastosta