Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Huh! Kääk! Apua! Mitä tää on! Mitä just tapahtui?

Novellikokoelma tapahtui. Maija Sirkjärven esikoisnovellikokoelma tapahtui. Kummallisten, outoja ja kauhuakin muistuttavien novellien kokoelma tapahtui.

Yksitoista kertomusta ihmisistä arjessa kunnes jotakin äkkiväärää tapahtuu. Epämiellyttävä ja outo tunne jää lukijaan, koska rutinoitua arkea on heitetty sirkkelisahalla päin näköä. Aina ei tule sirkkelisahasta ja vaan joskus käy myös niin, että olit lähtenyt kauppaan hakemaan maitoa ja leipää, mutta tuletkin tehneeksi ”arosudet” ja katoat historiasta tilaan, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

Novellien tunnelma ja kerrontakäännökset luovat nyrjähtäneen lukutilan. Tällä tyylillä on juurensa goottikamassa, mutta Sirkjärven novellien miljööt, henkilöhahmot ja kerronta ovat päivitetyt postmoderniin. Kumma-kirjallisuutta tai spekulatiivista fiktiota tämä voisi olla myös, mutta ei sen perinteisessä mielessä fantasiaa tai scifiä vaan kutsuisin tätä arki-kummaksi. Tapahtumat päähenkilön elämänjakson aikana lähtevät liikkeelle hyvin arkisista asioista ja tilanteista, mutta jatkuvat parhaimmillaan lumivyöryn lailla todella erikoisille raiteille. Ajoittain mieleeni tuli myös Miranda Julyn Uimakoulu – novellikokoelma. Jotain on pielessä, mutta annetaan asioiden edetä silti omalla painollaan kunnes tapahtuu ajautuminen tapahtumahorisonttiin kesken tavalliselta tuntuvan hetken. Julyn novellit vetävät ajoittain herkullisen överiksi siinä missä Sirkjärvi ei lähde niin karnevalistisiin kirjallisiin keinoihin. Jotain kaikuja kokoelmassa oli mielestäni myös Raymond Carverin  lakoniseen tyyliin, jonka keinoin kuin ohi mennen todellisuus ja luottamus ihmiseen ajautuvat kummalliseen valoon.

*

Mutta siis outoa tapahtuu. Jotakin jota on hankala selittää. Naapureihin ei voi luottaa, tuntemattoman ystävällisyyteen ei voi luottaa, puolisoon ei voi luottaa ja oma mielikin taitaa tehdä kepposia paineen alla. Moni novellin henkilöhahmoista tuntuu olevan jonkinlaisessa muutostilassa. Elämänkriisi päällä (avioliiton ongelmat, naimisiin meneminen, muutto, karkaaminen kotoa) tai sitten heidät tempaistaan kesken arkisen hetken johonkin, mitä ei voinut millään tavalla ennakoida. Tai oikeastaan joskus voi. Muutamassa novellissa päähenkilön vastavoima on vähittäin väkivallan uhkaan taipuva tyyppi. Parin novellin kohdalla tunnelma oli niin tiheä, että oli ihan pakko tsekata lopusta, että miten käy.

Sirkjärvi on taitava kertoja luomaan klaustrofobista jännitettä, tihentyvää tunnelmaa, joka pirskahtelee kunnes räiskähtää. Aina ei räisky. Joskus nurinkurinen myrsky nousee hitaasti, myllää aikansa ja sitten vaimenee horisontin viivan taakse yhtä oudon huomaamattomasti kuin on paikalle saapunutkin. Novelleissa vieraantuneisuus ja arkisuus kulkevat vieri vieressä toisiinsa hankaamatta kunnes joku outo hyppää eteen (tai ollut mukana koko ajan, mutta sitä ei ole tullut aiemmin huomanneeksi) ja tarinan suunta hiertyy tutisevaksi painesäiliöksi. Hienovaraista siirtymistä arkikokemuksista kohti säkenöivää pakokauhua.

*

Tunnemmeko todella toisemme? Toisen ihmisen? Tätä epäilystä novellit ruokkivat. Eläminen on arkea, valintoja ja soljumista paikasta toiseen rutiinien suojassa. Ihmiset ovat meille olemassa niiden mielikuvien ja ennakkoasemien näkökulmasta, jotka olemme heihin luoneet. Sirkjärven novelleissa tämä tuttuusasetelma kyseenalaistetaan.

Itselleni jäi tuntu, että novellit kertovat kummauttavan pintatasonsa alla joistakin syvemmistä kriiseistä ja elämänmenon ilmiöistä länsimaissa tai ihan vain Suomessa. Näitä aiheita voisivat olla esimerkiksi mielikuvien täydellisen elämän tavoittelu (joka paljastuu aika mekaaniseksi, kun pääsee ihmisen kuoren läpi),  parisuhteista kriisissä, avioeron jälkeisestä mielenmaisemasta, naapurisuhteiden ajoittaisista hankaluuksista, ja elämänpiirien erilaisuudesta maaseudulla ja kaupungissa. Ja entistä syvemmälle mennään kun tarkastellaan, minkälaisia henkilöhahmoja novelleissa on. Mikä luo uhkan? Tai olisi parempi kysyä, että kuka luo uhkan? Ihmisestä nousee esille piilotettua aggressiota, kasvotonta vihaa, pakkomielteitä, harhaisuutta ja isojen elämänmuutosten kriisiyttämiä ja itsestään vieraantuneita ihmisiä.

*

Lukukokemuksesta teki riemastuttavan kertomusten tunnelman lisäksi Sirkjärven kieli ja erityisesti vertaukset tai kuvailut. Sohva voi olla ihonvärinen, silmät voivat tuikkia kuin Tarjoustalosta hankitut jouluvalot, inho voi piristää kuin Coca-Cola ja karkin käärepaperi hehkuu ”kuin kuu, miljardien tähtien ympäröimänä liikutellen vuorovesiä tahtonsa mukaan”. Kirjoittajan kirjallisiin keinoihin kuului myös novellien tiiviin ilmaisun sääntöjen mukaan tuoda henkilöhahmoista esille vain tarpeellinen ja vähin sanoin. Tällöin esimerkiksi henkilöhahmon sielunelämän kuvaukseksi voi joskus riittää, kun hänestä kertoo mitä kirjoja hän omistaa: ”Kirjahyllyssä seisoi kaksi kirjaa: Johdatus kaktuksen hoitoon ja Ultrajuoksijan päiväkirja.”

”Toisinaan ihminen saattaa elää onnellisesti useita kymmeniäkin vuosia ennen kuin hän joutuu kasvokkain elämän tummempien sävyjen kanssa. Näin kävi minulle, ja on kohtuullista sanoa, että vaikken ole pienimmästä lannistuvaa tyyppiä, nämä kokemukset myös muuttivat minua. En käyttäisi sanoja vihainen tai lohduton, mutta se on silti suunta tai sektori, jonne tunteeni loksahtaisivat. ”

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

*

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Novellikokoelma

2018 Teos 236 sivua

Ulkoasu: Marika Maijala

Arvostelukappale

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Reader, why did I marry him?

Mainokset

7 vastausta artikkeliin “Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

  1. Nerokas havainto tuo pinnanalaisuus, mietin vähän samantapaisia lukiessani mutten osannut sitä noin hienosti sanoittaa. Todella kiinnostava ja nerokas kokoelma.

  2. Carver on mainio vertaus, vaikkei hänen novelleissaan aivan yhtä vinksalleen viedä. Sait minut ajattelemaan novelleja vielä uudella tavalla, kun pistät pohtimaan, miten tuntemattomiksi toiset ihmiset lopulta jäävät. Mielenkiintoisia pointseja mielenkiintoisista novelleista!

  3. Onpa hyvää ja perusteellista analyysia tästä teoksesta! Erityisesti pinnanalaisiin tasoihin ja siihen, mitä novelleissa oikeastaan kerrotaan elämästä ympärillämme, pureuduit tässä todella ajatuksia herättävästi. Pidin myös noista Sirkjärven käyttämistä vertauksista, minusta niitä olisi voinut olla enemmänkin, kuten muutenkin kielellä leikittelyä, mutta se on tietysti makuasia.

    1. Kiitos, Tuomas! Tätä kirjaa oli ilo lukea. Tuo pinnanalaisuus yllätti minut tässä novellikokoelmassa positiivisesti, sillä en usein odota sitä tämän lajityypin (outo-kunma-kauhu) novelleilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s