E.T.A Hoffmann: Serkkuni kulmaikkuna

”Minkähänlainen ihminen tämä hupsulta näyttävä, ihmeellinen on laatuaan? Vähintään kuusi jalkaa pitkä, tuulentuivertama mies, joka lisäksi vielä seisoo suorana kuin kynttilä taaksepäin taipuen! Pieneen kokoon rutistetun kolmikolkkahatun takaa pistää esiin hiusverkon solmuke. Hiusverkko taas myötäilee täydeltä leveydeltä miehen selkää. Kauan sitten muodista poistuneen tyylin mukaisesti leikattu, ylhäältä alas napitettu harmaa takki istuu vartalon myötäisesti vailla poimuja. Jo miehen kävellessä rattaita kohti saatoin havaita, että hänellä oli mustat housut, mustat sukat ja kengissä valtavat tinasoljet. Mitä hänellä mahtaa olla nelikulmaisessa laatikossa, jota hän kantaa niin huolellisesti vasemmassa kainalossaan? Se muistuttaa melkein kulkukauppiaan vastaavaa.”

Näin minäkertoja kuvailee erästä torilla kulkijaa serkulleen, joka on sen verran vakavasti halvaantunut, että on jäänyt kotinsa vangiksi. Kuvauksen jälkeen serkku usein jatkaa kertomalla kuvatusta henkilöstä esimerkiksi hänen taustansa, luonteenlaatunsa ja näiden pohjalta hänen motiivinsa. Serkkuni kulmaikkuna on on dialogin muotoon kirjoitettu tarina.

E.T.A. Hoffmannin (1776-1822) kenties tunnetuimpia teoksia on Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas. Faroksen kustantaman Serkkuni kulmaikkunan takakansiteksti kertoo kirjoittajastaan, että häntä voidaan pitää kauhu- ja fantasiakirjallisuuden edelläkävijänä omaperäisten ja mielikuvituksellisten tarinoiden kertojana. Saattaa olla, että olen jonkin näistä lukenutkin jossakin kokoelmassa. Serkkuni kulmaikkuna on toisenlainen mielikuvituksen tuote. Siinä kaksi miestä istuu berliiniläisen asunnon ikkunan äärellä ja seuraa mitä alhaalla torilla tapahtuu. Minulle kertomus avautui näköhavaintojen ja mielikuvituksen tutkielmana.

Serkukset käyvät dialogia. Minähahmo kertoo mitä hän näkee torilla ja serkku kertoo tämän impression pohjalta henkilöhahmosta syvemmin luoden hänelle erilaisia luonteenpiirteitä, motiiveja ja henkilöhistoriaa. Luinkin tätä pitkälti eräänlaisena harjoitustekstinä henkilöhahmojen luomiseen. Tämän lisäksi lukijana minulle tarjottiin pieniä makupaloja 1800-luvun alun berliiniläiseen kaupunkikulttuuriin. Torilla ihmiset elävät arkeaan. Naimisissa olevat naiset ovat taloutensa hoitajia ja tekevät ostoksia keittäjän ja muun palveluskunnan kanssa, näyttelijättäret tekevät omia ostoksiaan ja myyjäeukot rähisevät keskenään. Sokeasta ja siitä kuinka häneen suhtaudutaan serkku tekee omia johtopäätöksiään ihmisluonteesta. Ihmisten tapa antaa rahaa kerjäävälle miehelle kertoo heidän suhteesta rahaan ja auttamiseen. Tori on yksi orgaaninen hulina, josta serkukset tekevät yksilötason poimintoja omaksi huvikseen.

E.T.A. Hoffmann halvaantui muutama kuukausi ennen kuolemaansa, mutta en ajatellut kertomusta kuitenkaan omaelämäkerrallisesti kiinnostavana, sillä sen ydin keskittyi vahvasti henkilöhahmojen luomiseen.  Huomiot perustuvat ihmisten ulkomuotoon ja ulkoiseen toimintaan. Tekstiin on kuitenkin uponnut Hoffmannin kiinnostus grafiikkaan tai piirroksiin. Alan taiteilijoista hän mainitsee lothringeniläisen Jacques Callot’n (1592-1635) ja hänen englantilaisen kollegan William Hogarthin (1697-1764). Kenties henkilöhavainnoissa serkku-kertoja astuu näiden taiteilijoiden alueelle sanallisin keinoin.

Lukukokemuksena Serkkuni kulmaikkuna oli nopea ja minulle aavistuksen tylsä. 2010-luvulla elävänä olen tottunut psykologiseen, sekä erilaisten tajunnanvirtojen lukuun että hyvin tarkkaan henkilöhahmokuvaukseen. Tähän taustaan vasten serkun ihmiskuvaukset tuntuvat ajoittain ylimalkaisilta ja joskus jopa ärsyttävän asenteellisilta ja holhoavilta. Serkku vaikuttaa joskus ilkeältä ja ylimieliseltä suhteessa kuvattaviinsa. Ja ajattelen kuitenkin, että kertomus kannattaa sijoittaa omaan aikaansa. Serkkuni kulmaikkuna ei ole verrattavissa siihen mitä 1800-luvun puolivälistä alkaen (esim. Rouva Bovary, Gustave Flaubertin 1857 ilmestynyt romaani) tapahtui romaanikirjallisuuden kautta henkilöhahmojen kuvauksessa. Hoffmannin kertomuksen voi nähdä etiäisenä myöhemmästä realistis-psykologisesta henkilöhahmokerronnasta, joka on kuitenkin vielä juurtunut karikatyyrimäiseen taustaansa.

Ja entä se tuulentuivertama hassu mies sitten?

”Tämä ihminen on vanha piirrustusmestari, joka on työskennellyt ja kukaties edelleen työskentelee, keskinkertaisissa kouluissa. Hän on ansainnut tuloja kaikenlaisilla kekseliäillä hankkeilla. Hän on saita, epäluuloinen ja vastenmielisyyteen asti kyyninen vanha poika. Hän uhraa vain yhdelle jumalalle – vatsalleen. Hänen ainoa ilonsa on syödä hyvin,yksin omassa huoneessaan, kuinkas muuten. Häneltä puuttuu palveluskunta, ja hän huolehtii kaikesta itse. Niin kuin olet huomannut, hän hankkii toripäivinä ruoka-aineksensa puolen viikon tarpeita varten ja valmistaa ateriansa itse pienessä keittiössä kamaripahasensa seinän takana. Koska kokin tuotokset aina miellyttävät isäntänsä suulakea, hän nauttii ateriansa ahneesti, kenties eläimellisellä ruokahalulla. Olet myös huomannut, rakas serkku, kuinka taitavasti ja kätevästi hän on muuttanut vanhan värilaatikon ostoskoriksi. ”

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

E.T.A. Hoffmann: Serkkuni kulmaikkuna

1822 / 2004 suomennos ja esipuhe: Jukka Sarjala

Faros  77 sivua

lainattu kirjastosta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s