Yhden kirjabloggaajan opiskeluhistoriasta, runoraivohistoriani, avunpyyntö runouden metriikan t o d e l l i s e k s i ymmärtämiseksi ja muita ajatuksia, jotka eivät mahdu tähän otsikkoon tai mahtuisivat, mutta sitten tästä tulee liian pitkä

Luin hiljattain kirjan, jossa kerrottiin kuinka kirjoja voi lukea tai oikeastaan kuinka niistä voi kirjoittaa akateemisesti valideja analyyttisiä esseitä. Luin tämän kertauskurssina kirjallisuuden tutkimukseen. Ei ollut tylsä kirja. Nimi oli tylsä: Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Ja toisaalta nimenä selkeä, informatiivinen ja vastasi otsikkoon.

Opiskelin joitakin vuosia sitten Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä yhtenä sivuaineenani. Opetus painottui kirjallisuushistoriaan, lisäksi oli yksi kurssi kirjallisuuden ja kirjallisuuden tutkimuksen teorioista ja yksi analyysikurssi. Valitsin runoalalyysikurssin, koska olin ihan pihalla runoudesta. En ymmärtänyt runoutta. En ymmärtänyt kurssin jälkeenkään. Myöhemmin olen tajunnut, että ongelmani oli se, etten tuolloin lukenut runoutta.

Aloin lukemaan runoja myöhemmin. Aluksi se oli yhtä tuskaa. Helvetin hidasta ja pahimmillaan vain vitun outoa. Ärsyttävä huomio: Osaan lukea, miksi en tajua lukemaani? Aikani jaakobinpainiessa runojen kanssa voitin. En runoutta vaan itseni kaikkitietävänä lukijana. Tajusin muun muassa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa ymmärtää runo. Tajusin, että jos joku säe, säkeistö, runo, runoteos jää epäselväksi, niin sitten jää. Ehkä tapaamme myöhemmin. Tajusin, että runojen lukeminen ei ole samanlaista kuin lukisi proosaa. Proosassa minulla on koettavana kirjailijan sanallistama todellisuus, maailma, miljöö, henkilöhahmojen kuvaukset, toivottavasti taitavasti rakennettu juoni ja itseäni kiinnostava kerrontatapa. Proosassa minun tehtävä lukijana on usein vain istua alas ja nauttia matkasta (tai kokea matka). Runoja ja runoteoksia lukiessa lukukokemus on sirpaleisempi ja joudun lukijana hommiin. Kirjoittaisinko tänne blogiin joskus siitä, minkälainen prosessi minulle on lukea jotakin runoteosta? 

Olin päässyt sisälle. Aloin lisäksi lukea erilaisia (oppi)kirjoja runoudesta ymmärtääkseni lisää. Runouden historiallisia linjoja, erilaisia tapoja ymmärtää tai oikeastaan tulkita tai kenties sittenkin lähestyä runoutta ja lopulta myös kuinka kirjoittaa runoutta. Luin erilaisia poetiikkoja siis mitä runoilijat itse kertovat runoudestaan, runojen tekemisestä ja niin edelleen. Luin runoteosanalyysejä ja luin runoja. Runoja ei voi ymmärtää, jos ei lue runoja. Runoja luin eri aikakausilta, eri maista ja erilailla rakennettuina. Ja vähitellen huomasin, että eniten lukunautintoa tuottivat ne, jotka eivät olleet perinteisillä tyyleillä kirjoitettua. Runoteos on parhaimmillaan lukukokemuksena arvoitus, toiseksi parhaimmillaan sokkelo ja kolmanneksi parhaimmillaan labyrintti. Näin kai ajattelen ainakin tällä hetkellä.

Paljon on vielä ymmärryksen ulkopuolella. Toivoisin, että joku kirkaistaisi minulle kädestä pitäen klassisemman runouden rytmit, poljennon, metriikan ja sen sellaiset. Tätä en ole sisäistänyt lukemalla. Varoituksen sana: minulle ei välttämättä riitä, että  t u n n i s t a n  ne vaan haluan  y m m ä r t ä ä  A) miksi ne ovat olemassa, B) mihin niitä käytetään, C) miten niitä on käytetty myöhempinä aikoina, D) miksi ne olisi hyvä osata (ja ymmärtää) ja E) mitä niiden käyttö merkitsee? Maksan lounaan, pullakahvit, bisset tai lasilliset viiniä, jos joku kertoisi minulle näiden salaisuuden. Haluan ymmärtää.

Olen enemmän painottunut ”vapaarytmiseen” lyriikkaan. Miksi? Se tulee lähemmäksi ajattelua. Kuinka moni meistä ajattelee saati puhuu vaikkapa anapestisesti? Heh! Heh! Hee! Hoh! Hoh! Hoo! Voisiko perinteisistä runomitoista olla peliksi, aivopähkinäksi? 

– – – Kaiken kaikkiaan summa summarum kirjallisuustieteen opinnoista minulle päällimmäiseksi opiksi jäi kirjallisuuden historian kaanon ja kirjallisuuden kehitys antiikista tähän päivään. Näistä jälkimmäinen oli kyllä tiedossani jo yläasteen lempitunneiltani: äidinkielen tuntien kirjallisuushistoriasta, mutta kertaus ja syventäminen ei ollut pahitteeksi. Toisto on tehokeino. Jos toistaa liikaa, niin se tehostaa jotain muuta kuin sitä, mitä toistetaan. Kirjallisuuden teorian ja kirjallisuuden tutkimuksen keinot jäivät vähäisemmälle huomiolle. Näitä paikkailen jälkikäteen omatoimisella opiskelulla.

Jatkoin teatteritieteeseen. Teksteistä tuli eläviä tiloihin, joissa katsotaan ihmisistä, hänen toimintaansa ja arvioidaan tai arvuutellaan hänen ajatteluaan. Tykkään lukea näytelmiä antiikista nykypäivään. Niiden ilmaisu keskittyy henkilöhahmoihin ja heidän puheeseensa. Ero proosan lukemiseen on siinä, että lukuprosessin aikana saatan alkaa leikkiä ohjaajaa (sen lisäksi, että proosassa kirjailija on luonut minulle koettavaksi kokonaisen ja fragmentaarisen fiktiivisen maailman). Tulen aina välillä miettineeksi, miten tekstistä saisi esityksen aikaiseksi? Ja toisaalta voin lukea näytelmiä ihan sellaisenaan ilman ”teatterin tuntua” lukukokemukseeni liittyneenä. Jotkin näytelmät on taidettu jopa kirjoittaa ihan vain luettavaksi kuten Goethen megaliitti (!) Faust.

Luen näytelmiä useimmiten ihmisten välisen välittömän vuorovaikutuksen näkökulmasta. Mitä on ihmisten välinen välittömyys? Mitä puhe (repliikit) kertoo ihmisestä ja miten se vie juonta eteenpäin? Minkälaiset suhteet eri henkilöhahmoilla on toisiinsa? Miten ”draaman kaari” toteutuu?  Ja tuleeko katharsis, jos sellaiseen uskoo. Oma lukunsa ovat avantgardistiset tai avantgardistisemmat tekstit kuten Samuel Beckettin näytelmät, joissa voin ihailla kieltä ja tekstin luomaa tunnelmaa tai vaikutelmaa. Teatteritieteen kautta tulin lisäksi ymmärtäneeksi, että teatteria voi tehdä myös ilman (kanonisoitua) näytelmätekstiä tai ainakin niin ettei se ole vahvin pohja lähteä luomaan esityskokemusta. Draaman jälkeisessä teatterissa tai sitten ihan vain 1900-luvun alun avantgardismeista lähtien teksti on ollut vain yksi osa tai suuntaa-antava väline luoda esitys.

Jatkoin sivuaineprojektiani myös elokuva- ja televisiotutkimuksen puolelle. Opetus painottui paljon historiaan ja yhteiskunnallisiin tutkimusnäkökulmiin. Joukossa oli myös yksi audiovisuaalisen kerronnan kurssi, joka oli erityisen kiinnostava. Ymmärsin, miten elokuvissa kerrotaan asioita. Tulin opiskelleeksi myös taidehistoriaa. Se oli sivistävä kokemus. Tunnista toiseen kuvia, veistoksia ja arkkitehtuuria. Kuvien lukemisessa on jotain tuttua runojen lukemisen kanssa. Taidehistoria oli kiinnostavaa, mutta taiteen analysointi ja taiteen (tekemisen) teoriat jäivät vähemmälle huomiolle historiaan painottuvassa oppiaineessa. Onneksi löysin estetiikan. Estetiikkaa olisin mielelläni opiskellut pääaineenani, ja jos nyt valitsisin toisin niin estetiikka olisi ollut pääaineeni. Teoksen kokijan ja teoksen (tekijän) välinen vuorovaikutus kiinnostaa minua. Ja toki ihan perinteisesti myös se, millä periaatteilla jotakin voidaan pitää kauniina (tai joidenkin mielestä samalla myös hyvänä tai eettisesti hyvänä). Tähän kysymykseen pääsee keskittymään erityisesti estetiikan ja esteettisen ajattelun historian kautta sekä keskittymällä taidekritiikkiin. Ympäristöestetiikka oli myös kiinnostavaa. Miten koemme tilat, joissa olemme? Tilat, jotka ovat luontoa ja tilat, jotka ovat rakennettuja kuten kaupungit.

Lopulta jatkoin luovan kirjoittamisen opintoihin Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja teksteistä tuli eläviä oman luovuuden ja tekemisen kautta. En lukenut enää valmiita tekstejä (kirjallisuutta, visuaalista, audiovisuaalista) vaan pääsin kokeilemaan miltä tuntuu luoda itse. Kursseilla pohdittiin muun muassa faktan ja fiktion suhdetta, kirjoittamista prosessina, omakohtaista kirjoittamista (muistelmat-tyyppisesti ja autofiktiota) ja lähestyttiin kirjoittamisen teorioita eri lajityyppien kautta. Valitsin lajityypeikseni perusopintoihin runouden ja draaman. Mahdollisuuksina olivat myös proosa ja tietokirjallisuus, jotka valikoituvat aineopintoihin, jos jatkan opintoja luovan kirjoittamisen parissa Jyväskylän avoimen yliopiston kautta.

Opintojeni aikana hapuilin runoilmaisuni todellisia ensiaskeleita ja kirjoitin paljon pätkämuotoisia proosa- ja draamaharjoitelmia. Ja tulin kirjoittaneeksi myös elämäni ensimmäisen elokuvakäsikirjoitussuunnitelman. Siitä tuli Liisa Ihmemaassa pastissi. Opintoihin kuului myös näytelmien ja elokuvien analysointia niiden kerronnallisten keinojen kautta. Yllättävän paljon painoarvoa on edelleen Aristoteleen runousopilla (nimi hämää, kertoo enemmän epiikasta nyk. proosa ja erityisesti tragedioista ja niiden kirjoittamisesta), johon myöhempiä kerronnan teorioita peilataan. Historiallista. Kaiken kaikkiaan luovan kirjoittamisen opinnot keskustelivat hyvin kirjallisuus-  ja teatteritieteen ja elokuvatutkimuksen kanssa. Opintokokonaisuudesta minulle jäi into, keinoja ja teoreettisia pohdintoalustoja tuottaa omia fiktiivisiä tekstejä.

Miksi olen opiskellut näitä oppiaineita? Miksi yleensä ihminen opiskelee? Näistä yksikään ei valmista suoraan mihinkään ammattiin. Luovan kirjoittamisen opinnoista ei valmistu kirjailijoita, vaan sieltä saa välineitä ja ajatuspohjaa omaan kirjoittamiseen. Kirjailija on muutakin kuin välineet, tekniikat ja kirjoittamisen ja luovuuden teorioiden soveltaja. Taiteiden tutkimuksen oppiaineita olen opiskellut sivistääkseni itseäni ja koska taiteet kiinnostavat minua. Yllätyksekseni en koskaan opiskellut muutamaa kurssia pidemmälle musiikkitiedettä. Yllätyksen tästä itselleni tekee se, että olen 10 – vuotiaasta ollut klassisen musiikin kasvattama. Lempikanavani radiosta on edelleen se, jossa puhutaan ja lauletaan mahdollisimman vähän. Liedien ja oopperoiden aikana nautin mielelläni hiljaisuudesta ellei kyseessä ole barokkiooppera.

*

*

*

Ryhdyinkö kirjabloggaajaksi, koska olen opiskellut taiteiden tutkimuksen eri aloja?

En.

Pitääkö kirjabloggaajan olla kirjallisuuden tutkimuksen opiskelija tai valmistunut kirjallisuustieteilijä?

Ei. Blogin voi perustaa monesta eri syystä ja monesta eri näkökulmasta. Blogi elää ja sitä jaksaa tehdä, jos on löytänyt oman juttunsa ja äänensä (tapansa kirjoittaa).

*

Mainokset

11 vastausta artikkeliin “Yhden kirjabloggaajan opiskeluhistoriasta, runoraivohistoriani, avunpyyntö runouden metriikan t o d e l l i s e k s i ymmärtämiseksi ja muita ajatuksia, jotka eivät mahdu tähän otsikkoon tai mahtuisivat, mutta sitten tästä tulee liian pitkä

  1. Kiitos kiinnostavasta avauksesta matkastasi lukijaksi, kirjoittajaksi, oppijaksi ja kulttuurikulkijaksi. Eihän näissä harrasteissa ole koskaan valmis. Nautin tuosta, mitä kirjoitata välineiden hakemisesta ja saamisesta monipuolisen opiskelun ja lukemisen myötä!

    Runojen lukeminen on oma lukunsa. Olen omalta osaltani ajatellut vain antautua, ymmärtää oman osani ja loput olemaan ymmärtämättä. Nautin sanojen asettelusta, kekseliäisyydestä asetella tuttuja sanoja aina muuntautuvaan järjstykseen, järjestellä kuviksi. Ja siksi olen rohkaistunut myös niiden kirjoittajaksi – joskin aivan lyriikan toiselle laidalle (toiseusääreen), haasteellisesti mahdollisimman selkeän runon kapealle kaistalle.

    1. Kiitos kommentista! Tunnistan tuon sanojen paikan hakemisen, hippaleikin ja asettelun paikoilleen kuviksi. Niin keskeistä ja tekee runojen kirjoittamisesta omanlaisensa ilmaisukeinon.

    2. Kiitos! Se mikä tässä sun auringossa on jännää on se, että olen kuvanveistäjä ja vasta veistänyt tuollaisen aaltokuvioisen auringon (ison) puusta taivuttamalla ja se on viimeistä tasoitusta ja maalikerrosta vaille valmis. Ja mikä hauskinta se muoto on tismalleen sama, kuin tuossa sun kuvassa! Voin joskus sitten lähettää sulle kuvan mun auringosta 😊. Itselläni lähtökohtana on ollut gravitaatioaalto, teos on osa isompaa veistosinstallaatiota. Heh.

      Täytyy tutustua noihin teoksiin, kiitos listauksesta!

      Jatkan blogisi seuraamista, mukavaa kevättä!

      1. Kiitos samoin! Mä tein omani tosiaan valokuvaamalla. Kuvassa näkyy tai kuvan jossakin versiossa ainakin näkyy lampun (bulb tms) sydän/hehkulanka haaleana valkoisena kuviona. / Olen sillä tavalla epätyypillinen valokuvaaja, että haen abstraktimpaa otetta kuvaan. Maisemat ja ihmiset ovat kiinnostavia kuvauskohteita ja minulle parhimmillaan syväkokemuksia katsella, mutta haen itse ei-kuvallista ilmaisua. En ole ajatellut sitä auringon representaatioksi, mutta pidän ajatuksesta, että sellainen se voisi olla. 🙃

  2. Olipa mielenkiintoinen postaus! Olet opiskellut kaikkea ihanaa!

    Kiitos myös runon lukemiseen liittyvistä lukuvinkeistä! Innostuin (uudelleen) runon lukemisesta luettuani tuon Säkeilyvaaran reilu vuosi sitten, mutta sitten runot taas jäivät. Arastelen, ja sitten en edes avaa runokokoelmaa. Tuo on niin totta, mitä sanot: runoja ei voi ymmärtää, jos ei lue niitä. Pitää siis mennä niitä päin 🙂

    Runomitta-asiassa en osaa auttaa. Tunnustan opetelleeni niitä ulkoa taannoin, mutta en muista, mietinkö silloin, miksi ne pitää muistaa ja tunnistaa, saatika mitä niillä voi tehdä tai miten niitä voi ymmärtää.

    1. Kiitos Meri! Tuo Säkeilyvaara on kyllä varsin tehokas sisäänheittäjä runouteen. Pois turha jännitys ja runoa päin! 🌪 🙃 Mä ite tosiaan lähdin runolukuihin takaperoisesti siihen nähden, että ajattelin ensin ottavani haltuun ”mitä runous on” ja sitten lukea runoja kunnes tajusin, että mun kannattaisi varmaan aloittaa runojen lukeminen myös. Vähän lihaa luiden ympärille runoteoriaa yms lukiessa. Ja mua jotenkin auttoi lukea runoutta monipuolisesti eli antiikista nykypäivään.

  3. Heh,
    Onpa sulla otsikko!

    Minä innostuin runoista vasta vuosi sitten, ja nimenomaan nykyrunoudesta. Nuorena tuli luettua jotain vanhempaa runoutta, mutta se ei ole nyt puhutellut. En osaa analysoida siis ’oikeaoppisesti’, mutta siihen en pyrikään.

    Itse en ole opiskellut kirjallisuutta, markkinointinainen… Itsekseni vain lueskellut: jonkun ikivanhan runousopin opuksen & nyt runoista innostuessani olen lainannut muutaman noista Tommi Parkon teoksista. En vain ole vielä ehtinyt kurkistaakaan,

    Tietääkseni bloggareista ainakin Omppu, Tuijata ja Hdcanis voisivat olla selvillä kuuluttamistasi asioista.

    Runojen lukeminen lisää ymmärrystä, mutta kyllä minun ymmärrykseni koetuksella on taas kovastikin: menossa Salmenniemen Yö ja lasi 🙂 Mutta ei aina tarvitse -ymmärtääkään- voi vaan antaa mennä.

    1. Hei Riitta ja kiitos! Mä jotenkin ajattelen, että ei tartte olla runo- tai kirjallisuus”analyytikko” että voi kirjoittaa lukukokemuksistaan. Ja mä olen myös hurahtanut enemmän nykyrunouteen kuin menisin perinteisellä. Niitä on mun toisaalta vaikea edes vertailla keskenään. / Sun runosunnuntai -blogitekstejä on kyllä mukava lukea. 💫

  4. Kiitos tästä blogista, en ole aiemmin kommentoinut, koska luen tekstisi (kaikki) s-postilaatikkoni kautta.

    Voitko listata noi runouttakoskevat teokset tai edes keskeisimmät tai vaikkapa keskeisimmän?

    Ja toinen kysymys on se, että mistä löysit tuon kuvan auringosta, joka on jonkinlainen ”aaltokuvio”?

    1. Moikka JK! Ja kiva kuulla sinusta! Tuo auringon kuva (blogini oma logo) on omani. Kuvanottovinkki/paljastus: kuva on otettu vasten lamppua, jonka edessä suhteellisen paksu muovikerros. Aaltokuvio taitaa olla jotain valokuvataikaa. Ja niitä runousaiheisia kirjoja laitan tulemaan tämän viestin perään pikapuoliin.

      1. Ja niitä runoutta koskevia teoksia. Tässä muutama maininta… Johdatus kirjallisuusanalyysiin (yksi osa lyriikalle), Runous, raivo ja rakkaus (johdatus surrealismiin, mutta surrealismi alkoi kirjallisena liikkeenä), Siru Kainulainen on kirjoittanut esim. Runon tuntu, Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa (sis. kuinka runoja/säkeitä valmistetaan – tekstin), Tommi Parkko on kirjoittanut ja ollut mukana kirjoittamassa useampia kuten Runouden ilmiöitä ja Kirjoita runo!, Savukeidas kustantamolta Poetiikkaa (1-3, henkilökohtaisesti pidin kahdesta ensimmäisestä), WSOY:ltä: Säkeilyvaara (runouden käyttöopas), Lentävä hevonen (runoanalyysiin opas). Lisäksi tykkään lukea mitä tulee esim. Poesian suunnalta (mm. verkkolehti Noesis) ja Nihil Interitin puolelta (mm. Tuli & Savu, ei verkkolehti, tilattava, saattaa löytyä hyvinvarustetuista kirjastoista). Ja kun lukee vanhempia runoteoksia ja jos ne on hyvin toimitettu, niin niissä on johdannossa tekstiä runoudesta. – – – – – Nämä nyt ainakin tuli mieleeni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s