Junichirō Tanizaki: Avain

”Tänään tapahtui outo asia. Olen viime aikoina lyönyt laimin mieheni työhuonetta ja menin iltapäivällä siivoamaan sitä, kun hän oli ulkona kävelyllä. Ja siellä oli lattialla, sen kirjahyllyn edessä jolle olin pannut narsissimaljakon – se avain. Saattaa olla, että se oli pelkkä sattuma. Ja kuitenkaan en pysty uskomaan, että hän oli pudottanut sen sulaa huolimattomuuttaan. Se ei ole ollenkaan hänen tapaistaan. Kaikkina näinä vuosina, joina hän on päiväkirjaa pitänyt, hän ei ole tehnyt mitään tämän tapaista.”

Avain oli erikoinen lukukokemus. Pelkäsin (?), että kyseessä olisi joko pehmopornoilua tai sitten reippaan rankkaa SM-meininkiä ja tällä en tarkoita Suomen mestaruutta. Siis ilmeisesti odotin aktikavalkaadia tavalla tai toisella sivu sivulta tai ainakin toimintaa joka johtaa siihen. Ja en oikeastaan edes tiedä, miksi näin luulin. En ottanut kirjasta paljoa ennakkoon selvää, koska halusin kokea lukemisen mahdollisimman välittömästi ilman erityisiä ennakkoinfoja. Ennakkokäsityksiä lukukokemukseen kuitenkin aina tarttuu. Joskus nämä voivat liittyä genreen ja joskus vaikka siihen, että jos kirjan kannessa lukee, että kirja käsittelee rohkeasti seksuaalisuutta, mainitaan päiväkirjat eroottisten toiveiden välittäjinä ja että kirja ilmestyessään (1956) kohahdutti japanilaista yhteiskuntaa ja päätyi puheenaiheeksi Japanin parlamenttiinkin, niin jotain villiä bakkanaalista irroitteilua sivuilta varmasti löytyy. Ja kyllä löytyikin, mutta psykologisemmalla tasolla. Aktit, tahtotilat, fetisismit ja halut on kuvattu, mutta osa hyvin peitellen ja osa täysin avoimesti, mutta silti niin, että ei jäänyt kioskikirjallisuustuntua. Asiat asioina. Toteaminen. Ja kaiken kaikkiaan kompleksinen tunteiden ja ajattelurakenteiden kuvaus.

Kirja sijoittuu Japaniin ja keskelle kaupunkikulttuuria. Kirja on julkaistu 1950-luvulla, jolloin Japanin talous alkoi kasvamaan hurjaa vauhtia. Ihmisiä muutti maaseudulta kaupunkeihin ja kaupungit kasvoivat nopeasti. Tätä yhteiskunnallista prosessia edelsi toisen maailmansodan jälkeinen miehitetty Japani, jonka kansa oli köyhyydessä kurjistunut ja joka samanaikaisesti kävi läpi suhteellisen voimakkaita yhteiskunnallisia ja mentaalisia uudistuksia miehitysvallan aikana.

Kirjan päähenkilöt ovat yhteiskunnallisesti suhteellisen korkeassa asemassa. Vaimo on saanut perinteisen kiotolaisen kasvatuksen, elää miehelle ja kodille. Mies on professori tai opettaja. Heillä on yksi aikuisuuden kynnyksellä oleva tytär, jota on koulutettu ainakin osittain länsimaisesti (ranskan ja pianonsoiton opiskelu). Länsimaalaistuminen ei kuitenkaan ollut Japanissa uusi ilmiö tuolloin, sillä se käynnistyi valtiollisena ohjelmana jo 1800-luvun puolella meiji-restauraation (1868) jälkeen. Kirja käsittelee naisen aseman vahvistumista toisen maailmansodan jälkeen.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä. Mies ja nainen Ikuko, jotka ovat aviopari. He kommunikoivat toistensa kanssa vapaammin päiväkirjojensa välityksellä. En halua hirveästi paljastaa kirjasta juonta tai loppuratkaisua. Kerron kuitenkin kirjan keskeisen kerronnallisen idean: Päähenkilöt kommunikoivat toistensa kanssa suoran epäsuorasti (!) päiväkirjojen välityksellä. Mies esittää päiväkirjansa sivuilla erilaisia toiveita heidän välisestä seksistä, joihin Ikuko lähtee aluksi vastahakoisesti mukaan. Lopputulos tästä prosessista ei lopulta ole miehen elämän kannalta onnistunut. Päiväkirjakommunikaatio on peli, joka ratkeaa toisen voittoon.

Avain kertoi minulle (seksuaalisesta) vallankäytöstä sekä japanilaisen 1950-luvulla elävän naisen suhteesta itseensä, seksuaaliseen haluaansa ja sukupuolen esittämiseen. Ikuko kirjan tarinan päätyttyä on etääntynyt ajan perinteisestä aviovaimon roolista. Ikuko löytää oman eroottisen minänsä ja halunsa toteuttaa sitä. Tämä tapahtuu hänen murtautuessa vähitellen ulos niistä mielikuvista, joita hänellä itsellään on naiseudesta. Kirja kertoi minulle myös petoksesta ja aviopuolisoiden kohtaamattomuudesta fyysisesti ja henkisesti. Lukijana tulin pohtineeksi myös romanttisen rakkauden merkitystä. Ikuko meni naimisiin, koska uskoi hänen vanhempansa pitäneen sitä järkevänä ratkaisuna.

Päiväkirjamuoto oli kiinnostava ja toimiva keino kuvata kahden päähenkilön ajattelua ja tunteita. Lukija ei voinut olla varma ovatko päiväkirjamerkinnät aitoja tai siis onko niiden kertoja luotettava. Jotain selviää kirjan lopussa tästä kyllä, mutta mielestäni kaikki epäselvyydet eivät ratkea. Tyttären rooli tarinan edetessä kehittyy hyvin kummalliseksi hänen vanhempiensa välisessä pelissä. Kirjassa on myös avoin loppu, joka jättää tilaa monenlaisiin tulkintoihin ensinnäkin Ikukosta, mutta myös hänen tyttärestään sekä Kimura – nimisestä miehestä, avioparin tuttavasta, joka tulee mukaan parin elämään.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Junichirō Tanizaki: Avain

1956 (Kagi), suomennos 1961 Tuomas Anhava

Tammi

140 sivua

Kirja omasta hyllystä kotikirjastosta

*

Helmet-lukuhaaste 16: Kirjassa luetaan kirjaa

Helmet lukuhaaste 2018

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Ullan Luetut kirjat