Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide

”Minulla on aivan uusi tapa työskennellä. Kuulehan: Painaudun sydämeni syvyyttä myöten hiekkaan kuullakseni maapallon sydämenlyönnit, ja niiden lyöntien rytmin mukaan tartun väreihin varmana ja vapaana, myös tietysti viivoihin. Mitä siitä tulee, en tiedä, joka tapauksessa jotakin ihmeellistä.”

Ellen Thesleff (1869-1954) on taiteilija. Tämä ei jää epäselväksi Hanna-Reetta Schreckin laajasta Ellen Thesleffistä kertovasta elämäkerrasta. Ellen oli nainen, joka eli ja hengitti taidetta aikana, jolloin hän ei oman sukupuolensa mukaisesti tulisi elättää itseään taiteella. Aikalaiskriitikot usein tyrmäsivät Thesleffin tämän sukupuolen perusteella. Hän oli monien aikalaiskriitikoiden mielestä vaikeatulkintainen, harrastelijamainen ja ei tuntunut kunnioittavan taiteen tehtävää esimerkiksi kansallisen identiteetin rakentajana. Ellen oli kansainvälinen taiteilija, joka oli selvillä mitä eurooppalaisella taidekentällä tapahtui 1800-luvun lopulta lähtien. Hän viihtyi Suomen rajojen ulkopuolella ensin Pariisissa ja myöhemmin vapaamielisessä Firenzessä, jossa ei ihmetelty naista kulkemassa yksin piirrustus- ja maalausvälineiden kanssa. Firenzeen Ellen Thesleff palasi aina uudelleen ja kaipasi sinne pois ahtaalta tuntuvasta Suomesta. Suomessa hänen henkinen tukikohtansa oli maaseudulla Muroleessa perheen huvilalla ja sen luonnonkauniissa ympäristössä.

Schreck rakentaa Ellen Thesleffistä kuvan naisesta ja taiteilijasta aikana, jolloin naisen ei odotettu ja toivottu olevan maalari saati työllään itsensä elättävä taiteilija. Mutta Ellen oli, perheen tuella ja omalla lahjakkuudellaan hän eli taiteesta ja taiteen tähden. Elämäkerran taustatyö on syvällistä pohjautuen Thesleffin kirjeenvaihtoon, aikalaisteksteihin (kuten lehtikritiikkiin) ja valokuviin. Tämä laaja tutkimusaineisto esitellään lukijalle kokonaisuutena, joka jätti minuun lukijana jäljen. Tekstiin on jätetty kirjoittajan oma ääni, mutta tehden tilaa Ellen Thesleffin persoonalle ja taiteelle. Kirja on konstekstualisoitu toimivalla tavalla Thesleffin elinajan kulttuuriseen ilmapiiriin, historialliin tapahtumiin (kuten kaksi maailmansotaa), Suomen historiaan ja kulttuurielämään ja laajemmin eurooppalaiseen taidehistoriaan. Kirja on lähdeviitoitettu, mutta ei ole puiseva tutkimustyö vaan helppolukuinen aliarvioimatta lukijaansa. Ajoittain minua vaivasi sisällöllinen toisteisuus eli asioita sanotaan uudemman ja uudemman kerran, mutta kokonaisuudessa tämä ei haitannut lukukokemusta.

Minkälaisen kuvan kirja jätti minulle Ellen Thesleffistä?

Ellen Thesleff oli lahjakas, itsenäinen ja omaperäinen taiteilija, joka oli Suomen oloihin nähden voimakkaan utelias taiteen mahdollisuuksille ilmaista ihmistä ja elämää. Ellenillä ei ollut poliittista tai kansallista ohjelmaa luoda taidetta vaan hän teki taidetta taiteen vuoksi. Lisäksi hän oli häpeilemättömän kansainvälinen ja kaipasi ulkomaille aina kun kotimaan taiteilijoille annettu ilmapiiri ja karsina tuntui ahtaalta. Älyllistä haastetta ja taidekeskustelua hän kävi ulkomailla. Teatteritaiteen uudistaja Edward Gordon Craig oli hänen merkittävin keskustelukumppaninsa tällä tiellä ja heidän kirjeenvaihtonsa jatkui Ellenin kuolemaan saakka.

Ellen aloitti uransa symbolismista ja Kandinskyn taiteeseen tutustuttuaan vapautui muodon kuvaamisesta ja vanhanaikaisista maalaustekniikoista. Ellenin väripaletin vapautuminen ja palettiveitsen käyttö olivat joitakin niistä keinoista, joilla hän loi omanlaistaan taidetta. Avantgardistinen ajattelu ei ollut hänelle vierasta vaan taiteen tekemisen elinehto. Kaikista kansainvälisistä uusista taidevaikutteista huolimatta, Ellen oli omaperäinen taitelija, joka ei kopioinnut vaan teki jotain omaa.

Ellen sai heikon huteran vastaanoton erityisesti suomenkielisessä taidekritiikissä. Häntä ei ymmärretty. Sain sellaisen kuvan, että häntä arvioitiin ensisijaisesti hänen sukupuolensa kautta. Joissakin kritiikeissä arvioidaan enemmän hänen persoonaansa ja sukupuoltaan kuin varsinaista taidetta. Kirjaa lukiessa minulle jäi tuntuma, että Suomessa ei tuolloin oltu perillä siitä, mitä muualla Euroopassa tapahtui taidekentällä. Suomessa haluttiin perinteistä ja jos perinteitä rikottiin, niin sen piti tapahtua miestaiteilijan toimesta. Tämä vaivasi Thesleffiä, mutta hän jatkoi eteenpäin määrätietoisesti perheensä tukemana. Ellen ei halunnut tehdä opetushommia vaan elättää itsensä taiteellaan. Ellen ei koskaan avioitunut vaan eli vapaana taiteilijana kuolemaansa asti.

Kirjasta saa myös kattavan kuvan taiteesta, jota Ellen Thesleff teki. Varsinaisen tekstimateriaalin lisäksi kirjaan kuuluu kuvaliite, jossa voi seurata Ellenin taiteen kehitystä. Kehitys on vähän nurja sana minulle siinä mielessä, että se antaa sellaisen kuvan, että esimerkiksi Ellenin alkukauden symbolistiset työt olisivat jollakin tavalla vähemmän ”kehittyneitä” kuin hänen myöhemmät työnsä. En ajattele näin. Kenties voisin ajatella, että tuosta kuvaliitteestä saa kuvan Ellen Thesleffin monipuolisuudesta taiteilijana ja suhteellisen kattavan kokonaiskuvan siitä, minkälaista ilmaisua ja mitä aiheita Ellen käytti taiteessaan eri aikoina. Hän kuvasi paljon luontoa. Ulkoilmamaalaus oli jotakin uutta Ellenin aikana ja hänestä saa kuvan ihmisenä, joka viihtyi luonnon parissa omissa oloissaan. Lisäksi Ellen Thesleffin vaikutti kuvaavan paljon ihmisiä liikkeessä, joka oli sisäistä (symbolismi) ja ulkoista (mm. tanssin ja teatterin vaikutus). Thesleffin töissä on energiaa, liikettä ja voimaa. Symbolistiset työt ovat tummia sävyiltään ja hyvin intiimejä. Myöhemmät työt väririkkaita ja vapautuneita kuvaamaan kohteesta jotakin ilmimerkitystä laajempaa. Valot ovat väritettyjä, ihmiset osana jotakin laajempaa kokonaisuutta, jota ei ole helppo ilmaista sanoin, mutta kuvin.

Totuus = kauneus

Absoluuttista kauneutta on olemassa,

se on niin korkealla, ettei totuus sitä koskaan tavoita.”

Kirjan teksti rakentuu pitkälti lainauksille Ellen Thesleffin kirjeenvaihdosta. Kirjekatkelmista minulle välittyy Ellenistä kuva älykkäänä, hauskana, suorasanaisena ja vahvana ajattelijana. Häntä harmittivat ne odotukset, mitä suomalainen taideilmapiiri hänelle asetti sukupuolensa perusteella ja että Suomessa ei oltu perillä siitä, mitä kaikkea uutta ja mullistavaa Euroopassa tapahtui taiteen kentällä. Lisäksi kirjeissä välittyy pyytetön rakkaus niitä ihmisiä kohtaan (perheenjäsenet ja Craig), joita hän arvosti ja jotka häntä ymmärsivät.

Kirjeiden lisäksi  lukija pääsee luomaan kuvaa Ellen Thesleffistä valokuvien välityksellä. Perheessä valokuvattiin ilmeisen paljon. Nuoruuden kuvissa Ellen on ajoittain uhmakas ja ei peittele itseään ajan oletetun sukupuolinormiston alle. Ellen esimerkiksi leikkasi hiuksensa lyhyeksi ja käytti kravaattia. Valokuvista välittyi minulle kuva Ellenistä lisäksi sisarena Thyralle ja Gerdalle. Gerda eli myös naimattomana ja matkusti ja eli siskonsa Ellenin kanssa kuolemaansa asti. Suljettuani kirjan tulin ajatelleeksi, että Ellen luultavasti menestyi ei pelkästään oman lahjakkuutensa takia vaan myös perheeltään samaan tuen ja avun takia.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide

2017 Teos 400 sivua

Ulkoasu: Annukka Mäkijärvi

Lainattu kirjastosta

Kirja kustantajan sivuilla (Teos.fi)

*

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Riitta – Kirja vieköön!

 

Mainokset

8 vastausta artikkeliin “Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide

  1. Tätä elämäkertaa olen odottanut pitkää. Thesleff on suotta jäänyt Schjerfbeckin varjoon. Turhaan, niin erilaisia ovat. Odotan kieli pitkällä tämän elämäkerran kuratoimaa tulevaa näyttelyä HAMiin. Ensi vuonna.

    1. HAM! Mahtavaa! Olen Thesleffin taiteeseen toistaiseksi livenä tutustunut paloina Ateneumin kautta ja kirjoista toki, mutta livenä on livenä. Ja todellakin turha vertailla minunkin mielestäni tai ainakin arvottaa jotenkin toinen paremmaksi kuin toinen. Schjerfbeck kuuluu myös kotimaisiin suosikkeihini. Suosikit eivät ole minulle parhaita vaan sellaisia, jotka ovat minua erityisesti koskettaneet, vaikuttaneet, ihmetyttäneet, jättäneet jäljen jne.

  2. Ellenin kirjeet olivat ihania: voi mikä kielten sekamelska! Minuakin hieman häiritsi tuo toisteisuus, muttei liiaksi. Upea teos Schreckiltä.

  3. Tämä oli kyllä hieno taiteilijaelämäkerta. Sekä Ellenin taide että persoona ovat viipyilleet mielessä kirjan lukemisen jälkeen voimakkaina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s