Marianna Kurtto: Tristania

”Jos aallot tuntisivat, ne hämmästyisivät osuessaan saareen; ne luulivat matkaa loputtomaksi, tai oikeastaan niiden maailma oli loputtomuus. Mutta nyt ne törmäävät harmaaseen kiveen ja mustaan hiekkaan, ponnahtavat ilmaan ja hajoavat, satavat äkäisinä roiskeina pitkin rannan turtunutta viivaa. Ne kurottavat yhä pidemmälle, vähä vähältä syvemmälle niin että hiekkaan hautautuneet kotilot tuntevat pian niskassaan veden, muistavat kodin, kantavat sitä sisällään.”

Näin poeettisesti alkaa Marianna Kurton esikoisromaani. Kurtto ei kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa julkaisemassa sanoja paperille vaan hän on aiemmin kirjoittanut useamman runokirjan. Tämä runoilijan kyky tiivistää ja maalata sanoilla on vahvasti läsnä romaanissa. Kirjan lukukokemus muistutti rytmillisesti minua meren aalloista. Olen kasvanut ja aikuistunut kaupungissa, jossa meri on läsnä ja olen elänyt meren rannalla. Joka kevät mieleni tekee lähteä merille tutulta rannalta nähdyn horisontin viivan yli.

Tristania on todellinen paikka (Tristan da Cunha), pieni erityksissä elävä vulkaaninen saari Suomeen nähden henkisesti toisella puolella maapalloa Atlantilla. Ei ole yhtään ihme, että meren aallotkin ihmettelevät sen olemassaoloa törmätessään sen rantoihin.

Kirjassa on muutama keskeinen henkilöhahmo, jotka kertovat tuntojaan ja kokemuksiaan aikana ennen ja jälkeen saarta uudelleen muokkaavasta tulivuoren purkauksesta. Lars ja Lise sekä heidän poikansa Jon, Elide ja Paul sekä Martha ja Bert. He ovat tristanilaisia, hyvin pienen ja tiiviin kyläyhteisön asukkaita ja kohtaavat toisensa päivittäin elämää ylläpitävissä toimissa, juhlissa ja menetyksissä. Lukija tulee kuitenkin ymmärtäneeksi kirjan edetessä loppuaan kohden, että he eivät todella tunne toisiaan. Yksinäisinä hetkinä tapahtuu pettämisiä, pettymyksiä, väkivaltaa ja väärinkäsityksiä, joilla on vakavia seurauksia.

Lars on heistä se, joka tuntuu kaipaavan kotisaarelta suureen maailmaan. Hän matkustaa isojen laivojen mukana kauaksi iso-Britanniaan, jossa tapaa mahdottoman naisen rakastaa (Yvonne). Ja samalla Lars tuntuu kaipaavan takaisin omille juurilleen. Keskusteluissa Yvonnen kanssa Tristania on jatkuvasti läsnä, sen luonto ja elämäntapa. Latteasti todettuna mies on lähtenyt Tristaniasta, mutta Tristania ei miehestä.

Larsin vaimo Lise elää kodille ja pojalleen Jonille. Kaikessa sisäänpäinkääntyneisyydessään Lise ajautuu kertomuksen edetessä näkemään miehensä ja naapurinsa harhaisen väärin, mikä johtaa käsittämättömiin tekoihin. Larsiin ja Liseen nähden Elide ja Paul tuntuvat hajuttomilta ja mauttomilta, perhekeskeiseltä ja saaren rytmissä elävältä pariskunnalta, kunnes lukija saa heistä uutta tietoa, mikä muutti ainakin minun suuntaa miten tulkita kaikki henkilöhahmot. Tämä on taitava kirjallinen keino, vaikka jäinkin lopussa miettimään, että palkittiinko minut lukijana tämän yllättävän käänteen äärellä.

Martha on puolestaan nuori levottoman oloinen nainen, joka kärsii lapsettomuudesta ja elää avioliitossa Bertin kanssa. Hän kantaa itsessään muodotonta pahaa oloa tai salaisuutta, joka syö häntä sisältä käsin kunnes lopulta purkautuu samanaikaisesti Tristanian tulivuoren purkautuessa. Martha on selviytyjä.

Minulle jäi lukijana tuntuma kuin jokainen kirjan henkilöhahmo olisi matkalla jonnekin eläen jonkinlaisessa odotustilassa. Omassa kodissa ei ole syystä tai toisesta hyvä olla. Ja kun Tristanian tulivuori purkautuu, niin tämä tuntuu olevan odotustilasta ulos sysäävä voima, joka tulee ratkaisemaan heidän elämänsä suunnan. Ulospäin suuntautuneet palaavat takaisin juurilleen ja sisäänpäin kääntyneet pakenevat tai eivät halua palata takaisin paikkaan, joka heidät tuhosi.

Marianna Kurtolla on taito kuvata henkilöiden sisäistä maailmaa ja miljöön ulkoista todellisuutta runollisin keinoin. Minulle jäikin tuntu, että tässä kirjassa mentiin kieli edellä. Henkilöhahmojen tunteet, ajatukset ja reaktiot saivat usein metaforisen muodon. Esimerkkinä Lars nähdessään Marthan:

”Kiitos”, tyttö sanoi ja katsoi silmiin, ja silloin näin ettei tyttö enää ollut tyttö, vaivainen tuulen repimä puu, vaan runko, juuret, kaikki oli vahvaa. Se teki hänestä kauniin.”

Kirja sai minut pohtimaan erilaisia hajanaisia ja toisaalta ehkä toisiinsa kiinnittyneitä ajatuksia.

Kuten: Kykeneekö ihminen ymmärtämään/arvostamaan/rakastamaan lähtökohtiaan/kotiaan/juuriaan vasta silloin kun on siitä riittävän etäällä? Näin esimerkiksi Lars, joka peilaa kaukana kotoa kaupunkilaista elämäänsä kotisaarensa elämään ja ympäristöön. Ja edelleen mitä oikeastaan on kaipuu? Tristanian maailma ohjasi minut ajattelemaan, että kaipuu ei ole kaipuuta johonkin uuteen (totutusta poikkeavaan) vaan kaipuu voisi olla halua nähdä itselle tuttu merkittävänä.

Lisäksi tulin pohtineeksi kuinka tottumus voi tappaa haaveet ja elämänilon, jolloin syntyy tyhjiö. Lars täytti tuon tyhjiön ajatuksella, että voi tehdä mitä vain kuten pettää vaimoaan. Kun olemattomuudessa mikään ei ole totta, on kaikenlainen vapaa toiminta mahdollista.

Mistä tämä kirja kertoi? Riippuu varmasti lukijasta, miten suhteuttaa itsensä kirjan kieleen, henkilöhahmoihin, miljööseen ja muotoon. Kirjan kokonaisuus rakentuu monen kertojan kautta, mikä mahdollistaa monenlaiset samaistumiset ja mielipiteet suhteessa henkilöhahmoihin. Itse en kykene tiivistämään yhteen lauseeseen, mistä kirja minulle kertoi, sillä annoin itseni ajautua kirjan rakenteen ja kielen matkaan. Siinä virrassa viihdyin hyvin.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Marianna Kurtto: Tristania

2017 WSOY 331 sivua

Arvostelukappale

Graafinen suunnittelu. Anna Makkonen, kannen kuva: Shutterstock

Tristania kustantajan WSOY:n nettisivuilla

*

Tristaniasta ovat kirjoittaneet mm. seuraavat kirjabloggarit: Katja (Lumiomena), Riitta (Kirja vieköön!), Maisku (Täysien sivujen nautinto), Laura (Mitä luimme kerran), Suketus (Eniten minua kiinnostaa tie), Tuomas (Tekstiluola), Nanna (Nannan kirjakimara) ja Arja (Kulttuuri kukoistaa)

Joitakin blogiin kirjoittamiani kirjapohdintoja, joissa keskeinen miljöö on saari tai meri:

Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri

Aino Pervik: Arabella, merirosvon tytär

Jarkko Volanen: Hiekankantajat

*