Hannele Mikaela Taivassalo: In Transit

”… Galadriel on aina tykännyt Galadrielista, viihtynyt omissa paikoissaan ilman muuta seuraa. Hän oleilee mielellään välitilassa, sanattomassa ajassa kahden ihmiskontaktin välillä. Sitä kutsutaan ehkä yksinäisyydeksi. Hänestä on mukava vajota siihen, liikkua paikoissa joissa ihmiset puhuvat toisten ihmisten kanssa, kuulua joukkoon eikä kuitenkaan kuulua.

Galadrielista nyt vain on mukavinta kuulua pelkästään Galadrieliin.” (s. 355)

In transit seuraa kolmen ihmisen elämää muistojen kautta 1900- ja 2000-luvuilla. On Sem, on Vera ja on Galadriel. He ovat kaikki lähtöisesti pienestä maalaiskylästä, jättäneet kotinsa, eläneet elämänsä lapsuuskodin (vaikutus)piirin ulkopuolella ja myöhemmin elämässään palanneet lapsuusmaisemiin.

Sem on tilallinen, maanviljelijä, hänellä on eläimiä ja metsää peltojen lisäksi. Nuorena miehenä hän asui ja teki duunarin töitä Tukholmassa sataman tuntumassa. Hänellä oli suhde kauniin miehen kanssa, mutta se päättyi, sillä Semiä kaivattiin takaisin kotiin. Oli sadonkorjuun aika. Koti ei tiennyt, mitä Sem halusi elämältään ja ehkä sitä ei tiennyt myöskään Sem, sillä hän palaa takaisin, perustaa perheen Estherin kanssa (Veran sisko) ja elää vanhaksi rakentamansa talon yläkerrassa. Sieltä hän tulee alas vain jos on pakko. Ainoa, joka todella viettää siellä aikaa Semin kanssa on Vera. He jutustelevat niitä-näitä ja välillä Vera vain on, sillä Sem tuntuu nukkuvan paljon tai olevan muissa maailmoissa.

Vera lähti nuorena maaseudulta kaupunkiin, Helsinkiin. Hän teki töitä perheissä lapsenlikkana, kunnes hänet irtisanottiin.  Vera muuttaa asumaan toisen ikäisensä nuoren naisen kanssa. He tekevät töitä samalla sokeritehtaalla siivoten ja viikonloppuisin he tanssivat. Sunnuntaisin Vera kuitenkin tapaa edellisen työpaikkansa perheen isää. He taitavat olla rakastuneita toisiinsa. Mies ei jätä perhettään Veran tähden ja he tapaavat pitkän aikaa noin kerran viikossa. Lopulta Vera palaa takaisin kotimaisemiin keltaiseen paritaloon, jonka pihan puutarha rehottaa villinä. Veran naapuriin muuttaa myöhemmin Galadriel ja hänen kanssaan Muukalainen.

Galadriel on Semin pojantytär. Lapsena G on herkkä unelmoimaan ja katoamaan omiin haaveellisiin maailmoihinsa. Kotikulmat ovat pienet ja ahtaat. Isoisä Sem asui yksin yläkerrassa, vaikka olisi voinut luopua tilasta lastenlasten hyväksi, jotta nämä saisivat omat huoneet. Galadriel haaveilee naparetkeilijä Fridtjof Nansenista ja retkistä äärimmäisiin, karuihin olosuhteisiin jäätikön ja meren keskelle. Galadriel lähtee maailmalle, kun siihen tulee tilaisuus. G osaa kieliä ja on seikkailuun kykenevä.

Kirjassa seurataan Galadrielin useita edesottamuksia uusissa maisemissa, ympäristöissä ja maissa ympäri maapallon. Los Angelesissa G tapaa miehen, varatun perheellisen miehen, jonka nimi on George Gordon Junior. G ja GGjr aloittavat kiihkeän raukean suhteen ja kenties lopulta myös rakastuvat toisiinsa. G palaa maailmalta takaisin kotimaisemiin Intian kautta. Hänen on soitettava veljelleen Nallukalle, että saisi rahaa paluulentoon. Nallukka ei anna rahaa, mutta ostaa lipun ja G palaa takaisin Suomeen. Aikansa Suomessa elettyään tehden tylsiä opettajan töitä, G lähtee matkalle napajäätiköille pohjoiseen.

Kirjan rakenne on toisteinen. Lyhyitä kappaleita, joissa on usein hyvin samantuntuinen sisältö. Kirjan teemat: yksinäisyys, irrallisuus, mahdoton rakkaus, himo ja itsenäinen vahvuus toistuvat useasti. Semiin, Veraan ja Galadrieliin luodaan useita katseita ja eri näkökulmista. Päähenkilöt kertovat itsestään ja toisistaan.

Kirjassa oli minulle läsnä jonkinlainen erikoinen hankalasti hahmotettava tai ainakin sanoitettava paradoksaalisuus. Tämä tekee levottomaksi. G on lahjakas, älykäs ja itsenäinen nainen, mutta ei välitä salasuhteensa seurauksista. Onko G vastuuntunnoton ja välinpitämätön muiden kuin itsensä tunteista ja elämästä? Siltä vaikuttaa. Päähenkilötriosta jokainen palaa kotiseudulleen, vaikka kukaan heistä ei tunnu sinne kaipaavan. Sem tekee tämän kai velvollisuudentunnosta, mutta miksi V ja G palaavat takaisin? Naiset vaikuttavat juurettomilta, mutta elävät keltaisessa paritalossa villin puutarhan ympäröimänä. Talon ympäristö on juurtunut hyvin vahvasti paikoilleen vastapainona naisten levottomuudelle. Ehkä hieman kaukaa haettu paradoksi tai sen sellainen, mutta tätä oikeasti mietin ja tämä jäi minua vaivaamaan. Lisäksi mietin, että G:llä on ehdottoman kiihkeän kuuma suhde GG Jr.:n kanssa, mutta lopulta hän kaipaa napajäätiköille paikkaan, jossa ei paljoa nakuilla toisen ihmisen kanssa. G:n halu on polttavaa, mutta hän vertautuu kirjan kerronnassa ajoittain jääkarhuun, joka on yksineläjä, ei tarvitse muita ja on huipulla ravintoketjussa omalla alueellaan.

Ja sitten oivallan: eletty elämä ei ole sama kuin koettu elämä. Eletty on tekoja, valintoja, ajautumia toisten ihmisten ja ympäristöjen keskellä kulttuurisine odotuksineen ja tapoineen. Koettu elämä on sisäistä, tunteita, kokemuksia. Koettu on yksilön tason elämistä. Se on itselle omaa, todellista. Ja edelleen. Miten on? Elääkö itselle, elääkö muille vai elääkö yhdessä muiden kanssa? Miksi näiden välillä tulisi edes valita?

Satuin lukemaan In Transitin kanssa samoihin aikoihin Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin mainion lyyristen esseiden kokoelman nimeltä Meri. En voinut olla miettimättä yhtäläisyyksiä kirjojen välillä. Merelle ei lähdetä pitkiksi ajoiksi (saari, majakka, purjevene, sukellusalus), jos ei ole valmis kohtaamaan itseään yksinäisyydessä, itseään suuremmassa ja hallitsemattomassa tilassa.

 

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

suom Raija Rintamäki – Teos & Förlaget – 2016 – 460 sivua lainattu kirjastosta

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s