Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri

”Kap Horne muodostaa rajan. Rajan Tyynen valtameren ja Atlantin välillä. Ja siellä on vain vettä niin kauas kuin silmä kantaa. Maailman ympäri voi purjehtia pysähtymättä. Yhtään ihmistä kohtaamatta. Koko maailma on avoin.” (s. 161)

”Meri keksii aina heti viat. Merta ei voi huiputtaa millään lailla. Iso koetinkivi on siinä. Sitä tarvitaan koska, olet ehkä kuullut tästä ilmaisusta – Folie à deux? Jos kaksi ihmistä elää yksinäisyydessä ja heillä on puhekumppaneiksi vain toisensa – he ehkä elävät metsässä. Äkkiä toinen saa ajatuksen. Kummallista, toinen sanoo silloin, ihmettelenpä eikö tämä kivi liiku. Kappas, toinen sanoo, kivi tosiaan liikkuu. Ensimmäinen, joka saa vahvistuksen ajatukselleen, sanoo silloin, että se liikkuu jopa paljon! Kyllä, sen se tekee! toinen sanoo. Eli he vahvistavat toistensa hulluutta.
Mutta ulkona merellä. Niin ei voi käydä. Riittää, että veneessäsi on pienenpieni reikä. Luulet venettä tiiviiksi. Kaverisikin väittävät, että vene on tiivis. Niin lasket veneen vesille. Sekunnin kuluttua huomaat, että sisään suihkuaa vettä.
Missä se pieni reikä onkin, meri löytää sen. Jos on jotain muuta vikaa, meri keksii sen heti.
Se on todellisuus.” (s. 162-163)

”Mutta tietyn ajan kuluttua – joskus tulevaisuudessa, meren itsensä täytyy lakata. Vaikka se onkin yhä pysyvin elementti planeetan pinnalla – lopulta se tulee kuivumaan.” (näin auringon paisuessa jättiläiseksi) (s. 164)

Jäin miettimään, mistä nämä esseet kertoivat. Niitä on neljä: Katastrofi, Pinnan alla, Labyrintti ja Yksinäisyys. Niissä kuvataan ihmisen suhdetta mereen. Ihminen ui, ihminen purjehtii, ihminen on sukellusveneessä, ihminen on saaristossa ja ihminen on majakassa, jopa sellaisessa, jota ei ole rakennettu saarelle vaan meren päälle.

Merta ei erityisesti romantisoida. Meri ei erityisesti edusta vapautta vaan luonnon voimaa, joka laittaa ja on aina laittanut ihmisen järjestykseen, osoittanut sille paikkansa: murskaan sinut hetkessä olit sitten sukellusveneessä tai purjealuksessa. Meri voi rikkoa ihmisen sisältä, ulkoa sekä ihmisen teknologian. Ja meri ei välitä tästä ja tekee sen helposti ilman minkäänlaisia ponnistuksia. Ihminen on se, joka pyrkii tulkitsemaan merta, kaipaa merta ja haluaa käyttää sitä hyväkseen eri tavoin ja eri syistä. Meri on mahdollisuus kadota.

Esseen ihmiset lähtevät merille, koska haluavat kokea vapautta, kasvaa ihmisinä ja koetella rajojaan. Ihmisillä on toiveita, unelmia. Ihmisillä on pelkoja ja käsittelemättömiä syvälle mielen pohjapimentoon unohdettuja asioita. Toiset selviävät merestä, toiset eivät (kuolevat) ja toiset eivät ymmärrä, mitä meri on heille tehnyt. Meri tai sen vesi aina löytää viat ja ihminen on mennyttä. Merelle ei kannata lähteä etsimään jotakin sellaista, mitä ei ole valmis kohtaamaan. Yksinäisyys voi olla voimavara, mutta jos se on ihmisen pahimpia pelkoja tai vielä huonommin: ihminen ei tiedä, miten toimii yksinäisyydessä, meren avaruuden tuntu tuhoaa ihmisen.

Neljää esseetä kuvaillaan lyyriksiksi. David Shields julkaisi vuonna 2010 manifestin: Reality Hunger – A Manifesto, jonka kantavina teemoina Meren kirjoittajien mukaan ovat realismin uudistaminen, todellisuudenkuvauksen luotettavuus, sivurakenteiden esiintuominen, kollaasit, koosteet… näistä muotoutuu lyyrinen essee. Kyse on fragmenteista, jotka on dramaturgisesti askarreltu ja rakenneltu lyyriseksi esseeksi. Kyse on tekstistä, joka on lainauksia, omia ja toisten ajatuksia, päähänpistoja, viitteitä kirjallisuuteen, elokuviin, taiteisiin ja dokumentaariseen aineistoon. Ja lopussa tulee olla lähdeluettelo. Aineiston erilaisuus on suotavaa, aineisto ja lähteet ovat samantasoisia/arvoisia, rinnakkaisia, yhtä tärkeitä ja keskeisiä. Ne ovat ”palasia, sirpaleita, scraps: näytä ne, annan niiden olla ja puhua puolestaan, yhteyksissään” (s. 148). Ja edelleen:

”Aika kuin maisema, laaja kuin avaruus, joka lukiessani syntyy minussa. Jossa kertomus, kertomukset ikään kuin soljuvat ympäriinsä. Ja tausta, jolla ne kaikuvat, ehkä siellä tuulee, mutta välinpitämättömästi.
Kertomukset tuulessa. Ja mieleeni juolahtaa, että kaikki meidän tarinamme, miten eeppisiö ne ovatkin, miten fragmentaarisia ”muodoltaan” – sirpaleita ne ovat yhtä kaikki. Leikkauksia, tähdenlentoja, väreilyä ja katkelmia. Eikä sen ajatteleminen tunnu yhtäkkiä lainkaan vaaralliselta, hajottavalta tai mielivaltaiselta – vaan ihanalta, oikealta ja vapauttavalta.
’In school, all the thought re combed out, what was left was like a field. Close your eyes and you can feel it for miles around.’ (John Ashberg) (s. 148-149)

Lukijassa tapahtuu (tulkinta, tunne, kokemus…) yhteydet tekstissä – ja tapahtuu yhteydet lukijoiden välillä. Rikas ja valtava kuin (valta)meri. —

 

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri – Neljä lyyristä esseetä

Suomennos Asko Sahlberg, Teos, 2012, 170 sivua lainattu kirjastosta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s