Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

Outo kirja. Ja tämä on hyvä asia. Outoa oli tarinan ilmapiiri. Ellien kasvutarina saarella ränsistyneessä kartanossa, jossa äitin lisäksi asuu menneisyydestä suvun naisia elämänkokemuksineen. Kartanon loistopäivät eksentrisen isoäidin emännöimänä ovat menneisyyttä ja nyt seuraavan sukupolvet eli Ellie äitinsä elää menneisyyden julmien, hyytävien ja sydäntäsärkevien sukunsa naisten kokemusten ja kummitusten kanssa.

Minulle kirja avautui goottikauhun sävyisenä fantasiana ja sukutarinana. Kirjan naisia, äitejä, kohdellaan huonosti, mutta kaikki eivät alistu kipeään ja sairaanloiseen kohtaloonsa vaan suorittavat loitsuja ja äärimmäisiä tekoja, jotta heidän kipunsa huomattaisiin tai se päättyisi. On syntymättömiä lapsia ja ei-toivottuja lapsia ja kuolleita lapsia. Niin paljon menetystä ja ahdistavuutta, että luulisi kirjan lukemisen olevan vaikeaa tai jäädä kesken. Mutta Alanivan teksti on tenhokasta ja rikasta, joten lukeminen on hurjaisa kokemus.

Kirja on kiehtova. Kiehtovaa kirjassa on kieli, tapahtumien ja tunnelmien esittämisen tapa. Kieli on rehevää, kaunista, voimasta, kauhistuttavaa, hypnoottista, herkkää, lohduttavaa, kuvottaa ja herkkää. Aivan kuten Villa Vietin ja sen vaikutuspiirissä elävien palkollisten naisten, emäntien ja tyttärien elämänkohtalot. Ellien tarina on jatkumoa tälle linjalle. Hän on outo tyttö tavallisten nk. normaalia elävää elävien koulukavereidensa joukossa. Häntä kiusataan, mutta hänellä on salaisuuksia, rakkauksia ja äitien luoma tarinoiden maailma, jossa elää ja hän ei vaikuta kärsivän yksinäisyydesta.

Kirja on myös vaikeaa luettavaa. Äidit surmaavat lapsiaan, ihmisiä kuolee tapaturmaisesti ja väkivaltaisesti ja naisia kohdellaan huonosti, todella huonosti. Miehet ovat ikäviä ja kykenemättömiä rakastamaan paitsi Ellien ja hänen äitinsä fantastisessa tarinamaailmassa. Minulle lukemisen aikana valkeni vähitellen, että Ellien äiti on mahdollisesti skitsofreenikko tai vakavasti psykoottinen ja lopulta Ellie joutuu huolehtimaan äidistään ja hänelle selviää, että kaikki upeat tarinat eivät ole totta, vaikka äiti kykenee kertomaan myös pahat tarinat pienelle tyttärelleen. Lapsen maailma ja kokemukset eivät ole samanlaisia kuin aikuisella.

Kirjassa saattaa olla surullinen loppu, mutta ainakin se on kuvattu kauniisti.

 

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut (2016 Savukeidas)

184 sivua lainattu kirjastosta

 

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s