Päivän ja koko elämän mittaisia sankareita

Olen hiljaittain lukenut kaksi nopeasti nautittua kirjaa, joissa kummassakin kerrotaan yhdestä miehestä. Rudolf Erich Raspe kirjoitti ja kokosi 1700-luvulla oikeasti eläneen paroni von Münchhausenin seikkailuja yksiin kansiin ja ne julkaistiin 1700-luvun loppupuolella. Paroni seikkailee näissä kertomuksissa maassa ja maan alla, merellä ja ilmassa aina avaruuksia myöten vieraillen kuussa ja planeetoilla. Todellinen supersankari siis – lähes kuolematon. Paroniin verrattuna pariisilainen Jonathan, pankin pienipalkkainen vartija, tuntuu todelliselta tylsimykseltä. Jonathanista luin Patrick Süskindin yhdenpäivänromaanista nimeltä Kyyhkynen (ilm. 1987). Jonathan asuu pienessä ullakkohuoneessa, käytävällä on asukkaiden yhteinen vessa. Hän on asunut siellä vuosikymmeniä ja tehnyt samaa työtä melkein yhtä pitkään vain 5 minuutin kävelymatkan päästä kotoaan. Viikonloppuisin Jonathan pysyy mielellään kotona.

Paronin elämä tuntuu kulkevan uskomattomasta ja ihmeellisestä seikkailusta toiseen. Ei ole mitään kummallista siinä, että maapallon halki on mahdollista kulkea kohdaten antiikin jumalia ja että tykinkuulalla voi lentää. Onni on usein myötä ja paronin elämänasenne vaikuttaa olevan, että hän selviää helposti mistä tahansa – jopa kuolemasta. Kun asenne ja mieli(kuvitus) ovat kohdillaan, niin ruumis seuraa perässä ja taipuu kaikenlaisiin koitoksiin. Jonathanin elämä on tasaisen rauhallista ja ennakoitavaa – siis turvallista. Sen tähden yhden elävän kyyhkysen ilmaantuminen kotiasuntonsa ovelle kesken aamutoimien järkyttää Jonathania suuresti. Mitä tehdä, kun elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan?

Jonathan joutuu kriisiin, joka ravistelee hänen koko olemassaoloaan. Hänen ajatuksensa lähtevät pyörimään kiivasta tahtia ja hän kykenee kuvittelemaan pahimmat skenaariot siitä mikä voi elämässä mennä pieleen. Kriisi syö miestä ja ajaa hänet todella synkille vesille. Paronia eivät ikävät yllätykset tunnu hetkauttavan suuntaan tai toiseen. Mitä sitten, jos pää irtoaa, tulee uponneeksi suohon hevosineen tai tulee vahingossa nukahtaneeksi tykin sisälle ja lentäneeksi sieltä heinäkasaan. Se on elettyä elämää ja kaikesta selviää aina parhain päin. Yllätykset eivät ole kriisin paikka vaan lisämaustetta seikkailuun kuin seikkailuun.

Paronin tarinat tuntuvat suun pieksennältä kapakkailloissa: sotatarinoita, valloituksia ja metsästystarinoita. On matkustamisia yli tunnetun maailman ja paroni on aina kertomustensa tähti. Maailma on paronia varten ja hän on ottanut sen haltuun helposti, koska ei voi epäonnistua. Paroni on sankari – ainakin itselleen. Myös Jonathan ei voi epäonnistua, mutta silti hän epäonnistuu. Jonathan vaikuttaa oman elämänsä antisankarilta. Ulkopuoliselle hän ei vaikuta “luuserilta”, ainoastaan itselleen. Jonathan on niitä hiljaisia miehiä, jotka viihtyvät hyvin yksin ja heidät huomataan vasta kun he joutuvat tahtomattaan keskellä tapahtumia, joista eivät ole halunneet olla osallisia. Jonathaneille elämä on yksi päivä, joka eletään aina uudelleen. Se sisältää tutut rutiinit ja niin on hyvä. Ei sooloilla, ei hötkyillä ja spontaanius on uhkarohkeutta, joka pilaa harmonisen elämän.

Mieleni tekisi tehdä vertailua paronin ja Jonathan välillä pidemmänkin tovin, mutta lopetan tähän. Helmetin lukuhaasteeseessa sijoitin paronin kertomuksen sankaritarina-kategoriaan, mutta yhtä hyvin sinne olisi mahtunut sekaan myös Jonathan. Hänen sankaruutensa oli kätketty syvälle sisimpään ja nousi esille hänen voittaessa pelkonsa, joka saattoi olla kyyhkynen tai sitten elämänhallinnan menettämisen pelkoa.

Sen pituinen se.

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad


Rudolf Erich Raspe: Paroni von Münchhausenin seikkailut (1700-luvulta, suom. Ilmari Lehmusvaara, Karisto 1989, kuvitus Gustave Doré) 284 sivua lainattu kirjastosta. Helmet lukuhaaste 21: sankaritarina

Patrick Süskind: Kyyhkynen (1987, suom. Markku Mannila, Otava). 103 sivua lainattu kirjastosta. Helmet lukuhaaste 19: yhdenpäivänromaani

Jonathanin henkilöhahmoa lähelle tulevat mm. :

Lassi Nummi: Maisema ja muuta proosaa

Mikko Rimminen: Maailman luonnollisin asia

Luigi Pirandello: Mennyttä miestä – valekuoleman jälkeinen elämä

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s