Ulrika Nielsen: Perikato

Perikato on kielen tasolla melko helposti omaksuttavaa nykyrunoutta. Sanat tuntuvat useimmiten tarkoittavan sitä mitä ne kulttuurisesti iskostettuna noin suurin piirtein tarkoittavat. Maailmanloppu on maailmanloppu eikä esimerkiksi hermoromahdus. Perikatoa lukiessa aivot eivät ajaudu ylikuumentuneeseen tilaan sanaleikeillä. Itse pidän aivojumpasta nykyrunoudessa, mutta sen vastapainoksi tarvitsen lyriikkaa, joka sanoo asiat niin kuin ne ovat.

Minulle Perikato aukesi sivu sivulta jonkinlaisena ajankuvana pääosin länsimaisen elämäntavan loppusuorasta. Jäin siis ilmeisesti jonkinlaisiin maailmanlopun tunnelmiin tai vähintäänkin dystooppisiin tunnelmiin. Kertoja tuntuu välillä odottavan jonkinlaista maailmanloppua intertekstuaalisin viittauksin. Perikadon yksi keskeinen tai laajan huomion saanut intertekstuaalinen viite on katkelma Falk Richterin teoksesta Trust. Sen sanoma tuntuu kumisevan yksin olevan ihmisen tyhjyyttä. Trustin kertoja kärsii kivusta, on hereillä aamuyöllä ja hukassa. Ja lopulta kertoja toteaa: ”Voisin olla missä tahansa. Mutten ole”. Tämä tunne monistuu kokoelman sivuilla eri muodoissaan. Se toistuu yksilökokemuksena ja havaintona ihmisen kollektiivisesta olosta.

Perikadon maailmanlopun meininkiä kuvailee myös lähestyvä Melancholia -planeetta (Von Trierin elokuva) ja halusin tulkita fiktiivisen Linus Andersenin scifi-kirjallisuuden ideat myös apokalyptista kaaosta luovina. Esimerkiksi: 23. Maailma uhkaa tuhoutua tylsyyteen ja itsesääliin tai 77. Kaikki menettävät muistinsa tai 4. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä maaperä, nyt maanisessa vaiheessa: voikukkien tehokkuus moninkertaistuu ja maailmankaupungit repeytyvät rikki. (Perikatoon lainattu: Leif Holmstrand ja Pär Thörn: Sjuttioåtta uppslag till SF-romaner hämtade ur Linus Andersens anteckningsbok). Apokalyptisen tilan tuloa kuvaillaan yksilötason mielenterveyden ongelmilla. Perikato ei kuitenkaan tunnu antavan erityistä ratkaisua. Kokoelma raukeaa turnervaloon.

Yhdistän runokokoelman nimen myös Perikato -elokuvaan, jossa seurataan Hitlerin viimeisiä hetkiä bunkkerissaan. Yksi runokokoelman kertojaäänistä vannoo: ”Vegan Nazi Cooking – ohjelma on se juttu” listatessaan minkälaisiin uusiin trendeihin ihminen voi venyä, koska kaiken räjäyttävä yksilötason huippuunsa hiova relativismi on ok.

”OLET TÄSSÄ

Jos hän ei halua hänen ei tarvitse.

Hänen täytyy saada valita itse.

Sinäkin saat valita itse.

Kaikki saavat valita itse.

Valita mitä haluavat.

Juuri kuten heille sopii.

Juuri kuten heidän makuunsa sopii.

Juuri kuten heidän tarpeisiinsa sopii.

Juuri kuten heidän unelmiinsa sopii.

Etuoikeus valita aivan itse.

Miten haluaa elää.

Kuka haluaa olla.

Mitä mieltä on.

Voi valita aivan vapaasti.

Et pääse pakoon.

Päätät yksin.

Tiedät aina itse parhaiten.

Kaikki nämä polut ja mahdollisuudet.

Voisit olla missä tahansa.”

Ja runon otsikko on: OLET TÄSSÄ. Individualismi ja relativismi tuntuvat kokoelman todellisuudessa edistävän ihmiskunnan tai länsimaisen elämäntavan maailmanloppua (tai hermoromahdusta) tai tilaa, josta tylyt dystopiat on tehty.

Perikatoa lukiessa minulle nousi esiin yksi vahva lukumuisto vuosien takaa. Kenties jopa vuosikymmenen takaa. Perikadon tunnelma jostakin syystä toi mieleeni Harry Martinsonin Aniaran jättämän tunnelman. Laaja yhteisö ihmisiä eksyksissä irroitettuna kulttuurista ja elinpiiristään ajelehtimassa päämäärättömästi ja seoten kollektiiviseen yksinäisyyteen. Aika lohdutonta.

”Ja vaikka protestoisimme, ei se muuttaisi mitään.

Ja vaikka emme protestoisi, ei se muuttaisi mitään.

Huomaamatta olimme kulkeneet pitkän matkan.

Emme tienneet missä olimme.

Tai minne olimme menossa.”

Perikadossa on useampia kertojia ja heistä nainen sekä mies toteavat erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, joista minulle lukijana nousi tunne näköalattomasta tulevaisuudesta niin yksilö- ja kollektiivitasoilla. On ”lukutaidotonta tulevaisuutta”, tulevaisuutta, johon ei kannata hankkia lapsia ja on systeemissä puurtamisen hyödyttömyyttä. Perikadon jättämäksi jälkikuvaksi minulle kehittyi myös jonkinlainen kelluntatila paluu kohtuun -tunnelmissa. Asioilla ei ole niin väliä, kaikki on suhteellista ja ihminen tarvitsee vain itseään luomaan merkityksiä. Suuria kertomuksia ei ole olemassa.

”Eräänä iltana nainen sanoi: Meidän täytyy oppia elämään maailmassa jossa ei ole merkitystä”

Olen siis kokenut Ulrika Nielsenin Perikadon synkkänä ajankuvana. Sen tähden oli oikeastaan mukava lukea Perikadon sivuilta valonvälkähdyksiä. Runoilijoilla on tärkeä tehtävä.

”Jos on ylimääräinen tässä järjestelmässä.

Jos ei kykene sulautumaan siihen.

Mitä vaihtoehtoja on? kysyi yksi.

Kenties itsemurha, kenties sublimaatio, vastasi toinen.

Runous! vastasi kolmas. —”

 

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad


Ulrika Nielsen: Perikato (2015 Undergången, suom. Marko Niemi 2017, Poesia)

108s. lainattu kirjastosta. Kannen kuva: Tiina Lehikoinen

Perikadosta ovat kirjoittaneet myös Omppu ja Ylva Perera (för Kiiltomato.net på svenska)

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Ulrika Nielsen: Perikato

  1. Ihanaa, että luin tämän ja sulla on tossa lopussa sama sitaatti, josta minä niin tuleennuin. Tämä vaan on ihan hirmuisen hieno kokoelma. Ihailen sun loogis-analyyttista kirjoitusotetta, kun itse lähinnä olin pesäpuu takassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s