Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

Odotin maailmanloppua. Sen piti tulla jonnekin päin kesäistä Suomea. Maailmanloppu olisi voinut olla vaikka kirjan ekopessimistien odottama ekokatastrofi. Toisaalta tällaiset asiat tuppaavat kestämään tuhansia vuosia, joten se siitä. Toki ihminen on erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana onnistunut sössimään planeetan ekologista tasapainoa omilla toimillaan.

Maailmanloppuja on monenlaisia. Ne voivat olla myös henkilökohtaisia kuten avioero, puolison tai lapsen kuolema, irtisanominen työstä, ensirakkauden haavoittuvuus tai vakavan masennuksen päättäminen itsemurhalla. Yksilötasolla apokalypsi vaikuttaa tulevan syvästä menettämisestä, joka rikkoo tasapainoitetun elämän nykyajan painepuskuissa. Siis niin, että elämä olisi kuin voimistelupuomilla kulkemista tietyn ohjeistetun mallin mukaan. Puomilta ei poiketa ja siltä putoaminen on vakava rike.

*

Kirjassa ei ollut päähenkilöä vaan useita henkilöitä erilaisia elämänvalinnoilla, -tilanteilla ja -asenteilla. Osa kirjan henkilöhahmoista on kokenut vakavan henkilökohtaisen kriisin kuten irtisanomisen (Erik) ja puolison menettämisen (Kati).

Erik ja Julia ovat aviopari. Julia on esikoiskirjailija. Heillä on kaksi lasta. Alice on teini-ikäinen ja Anton lapsuuden ja teini-iän rajatilassa. Kati on heidän kesämökkinaapurinsa. Erikin ja Julian avioliitto tuntuu junnaavan paikallaan ja itsensä vaimostaan etäiseksi kokeva Erik kiinnostuu naapurin Katista. Kati ei kuitenkaan ole kiinnostunut Erikistä vaan alkaa viettää terapiatapaamisilta haiskahtavia kalliollaköllöttelytapaamisia Erikin masentuneenoloisen veljen Andersin kanssa. Anders on palanut takaisin Suomeen Vietnamista, jossa etsi itseään.

Julian ja Erikin kesäasunnon naapurustoon kuuluu myös salaperäinen hippihenkinen ekokommuuni, jossa vapaa rakkaus on ok, huumeiden ja nudismin lisäksi. Kommuunin ytimessä toimii Chris, joka on Julian lapsuuden kesäkaverin Marikan lapsen isä. Kommuuni toimii osana Aniara-liikettä. Nimi on lainattu Harry Martinsonin vuoden 1956 runokoelman mukaan, jossa ihmiset ovat paenneet tuhoutuneelta maapallolta ja harhailevat avaruudessa aluksellaan. Aniara-liikkeen jäsenet uskovat, että maapallo on matkalla vääjäämättömään ekokatastofaaliseen tuhoonsa. Minkäänlaiset isot tai pienet toimenpiteet eivät pysäytä ekokatastrofia. Chris porukoineen haluaa varautua katastrofiin ja palata sen myötä esiteolliseen aikaan.

Kirjan tarinan aikajana on yhden kesän pituinen. Miljöö on rajattu merellisten kesäasuntojen rannoille, sisätiloihin ja lähimetsään. Juonen toiminta ja eteneminen on tiivistä ja pistemäistä. Marikan ja Julian teini-ikäiset lapset ihastuvat toisiinsa ja seikkailevat kesäöissä. Erik etsii itseään alkoholista ja Anders taitaa löytää jonkinlaisen rauhanalun sielulleen Katin seurassa. Ekokommuunissa tapahtuu dramaattisia käänteitä kuten arvata sopii. Harvat yhden asian äärimmäiset ja maailmalta sulkeutuvat liikkeet ovat terveellä tavalla toimivia. Tuntuu kuin koko kesävierasjoukon ainoa “järkevä” ihminen on kirjailija. Julia ei vaikuta olevan erityisessä kriisissä. Vierailevat vanhemmat ja Marikaan liittyvät lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät kokemukset rasittavat, mutta Julia ei “sekoa”, ei katoa, ei joudu väkivallan uhriksi eikä toimi väkivaltaisesti.

*

Minulle lukijana kirjan pääteemaksi nousi keskiluokkainen hapuilu ja kompurointi elämässä, joka muistuttaa tehdaslinjastoa, näyteikkunaa, edustusvaimoa tai aiemmin mainitsemaani voimistelupuomia. Elämän suorittaminen melko tarkan mallin mukaan tuottaa ihmisille pakkotiloja (vai pelkotiloja?) menestyä ja onnistua tietyn kaavan mukaan. Nämä paineiskut tulevat ihmiseltä itseltään, mutta myös esimerkiksi vanhemmilta, yhteiskunnalta tai kultuurista, jossa ihminen elää. Kaavasta poikkeaminen ei ole suotavaa. Jos linjastosta poikkeaa tai puomilta putoaa, on epäonnistuja. Tällaisessa elämänsuorittamisen tilassa kriiseistä ei puhuta (ts. niitä ei ole) ja kulissit pystytetään, jotta ihmisellä on vapaus alkoholisoitua, masentua, maanistua, seota tai odottaa maailmanloppua.

Kirjan oli nopealukuinen. Se eteni jouhevasti. Kieli oli selkeää, juonessa oli keskitytty oleelliseen. Philip Teirin teksti on valpasta, ajankohtaista ja ajoittain nauruhermoja muiluttavaa.

En ole ihan varma, miten maailma loppuu. Kriiseistä selviää romahtamalla ja/tai (läheisten) ihmisten tuella. Kriisi etenee maailmanlopuksi, jos ei ole enää mitään keinoja selvitä.


Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

287 s. Otava 2017 Käsikirjoituksesta suom. Jaana Nikula

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017: Lukuhaaste 18: Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Jarkko Volanen: Hiekankantajat

Advertisements

One thought on “Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s