Stefan Zweig: Shakkitarina

Maanpaossa kirjoitettu ja postuumisti itsemurhan jälkeen vuonna 1942 julkaistu pienoisromaani kertoo tarinan Tohtori B:stä ja hänen shakkimaniastaan. Tohtori B on menneisyydessään joutunut Gestapon julmaan kuulusteluvankeuteen. Vankeudessa kaikki virikkeet ja ihmiskontaktit on suljettu ”hotellihuoneen” ulkopuolelle. Tohtori B kuvailee tilaa kuin olisi sukelluksissa lasikuvussa meren pohjalla ja ei pääse sieltä enää takaisin maan pinnalle. Eristysvankeuden tarkoituksena on murtaa uhrin mieli paljastamaan kuulustelijoille heidän toivomiaan tietoja erilaisista omaisuudensiirroista ja mitä kaikkea muuta tärkeää rojalisti voisikaan kansallissosialisteille kertoa, jotta nämä menestyisivät Euroopan valloistuspyrkimyksissään.

Erään kuulustelukäynnin edellä Tohtori B onnistuu varastamaan vangitsijoiltaan kirjan, joka sisältää shakkimestareiden pelistrategiota kuvallisina esityksinä. Vähitellen Tohtori B vajoaa syvälle shakin maailmaan ja lopulta alkaa pelamaan itseään vastaan.

”Siitä hetkestä alkaen kun yritin pelata itseäni vastaan, aloin tiedostamattani uhmata itseäni. Kumpikin kahdesta itsestäni, minun mustan itseni ja valkoisen itseni piti kilpailla keskenään ja kumpikin joutui kunnianhimon ja kärsimättömyyden valtaan; jokaisen mustana tekemäni siirron jälkeen kihelmöin odottaessani, mitä tekisin valkoisena. Kumpikin minuuksistani riemuitsi toisen tehdessä virheen ja katkeroitui samaan aikaan omasta taitamattomuudestaan.”

Tarina ei kerro saiko Gestapo murrettua Tohtorin mielen, mutta yksinäisyys ja jatkuva älyllinen kamppailu itseään vastaan tai itsensä kanssa raunioittaa ihmisen. Shakista tulee Tohtori B:lle lopulta sairas pakkomielle.

”Se oli pakkomielle, jota en pystynyt vastustamaan; ajattelin aamuvarhaisesta yöhön asti vain lähettejä ja sotilaita ja torneja ja kuningasta ja a:ta ja b:tä ja c:tä ja mattia ja shakkausta, kaikki tunteeni ja koko olemassaoloni työnsivät minut ruudulliseen neliöön.”

Tohtori B pääsee kiduttavasta kuulusteluvankeudesta vapauteen shakin tuhottua superpelaajan minuuden. Hän päätyy matkustamaan pois kotimaastaan, joka on natsien miehittämä. Eristyssellin muistot monotonisesta pakkopelaamisesta ja aivojen ylikuumentumisesta tekevät paluun, kun Tohtori B kohtaa valtameriristeilyaluksella shakin maailmanmestarin. Maailmanmestari Czentovic on kylmäkiskoinen ammattipelaaja, joka kiduttaa vastustajaansa hitailla siirroilla. Tohtori B oli kartuttanut shakkitaitonsa ilman pelilautaa, -nappuloita tai konkreettista vastapeluria. Hänen nopeat, ulkoa opitut ja huippuunsa hiotut strategiat ylikuumentavat Tohtorin mielen uudemman kerran.

Tarinan alkupuolella nimettömäksi jäävä kertoja pohtii mestarillisen ja/tai ammattimaisen shakin pelaajan mieltä näin:

”…kuinka vaikeaa, kuinka mahdotonta on kuvitella henkisesti vireää ihmistä, jonka elämä on typistetty vain mustien ja valkoisten ruutujen laudalle, ihmistä, joka etsii elämänsä voittoja ainoastaan kolmenkymmenenkahden nappulan siirroista sinne tänne – eteen ja taakse, ihmistä, jolle jo avauksessa lähetin eikä sotilaan siirto tarjoaa mahdollisuuden kuolemattomaan suurtekoon jonkin shakkilehden vaivaisessa nurkassa – ihmiselle, henkiselle ihmiselle, joka tuhlaa hulluksi tulematta kymmenen, kaksikymmentä, neljäkymmentä vuotta elämästään ja ajattelunsa koko voimasta naurettavaan yritykseen siirtää puukuningas puiden laudan nurkkaan yhä uudelleen ja uudelleen!”

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Suomennos: Maria Wich (Germania, 2016), 78 s. Lainattu kirjastosta. Kirjan kannen kuva: Janne Mustonen.

Kirjan teemoihin liittyvä toinen blogipostaus: Max Frisch: Tuhopolttajat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s