Miten kirjailijoiden kirjat ovat syntyneet?

Olen opiskellut jonkin aikaa luovaa kirjoittamista ja sitä kautta bongannut WSOY:n kirjasarjan Miten kirjani ovat syntyneet. Sain vihdoin luettua sen ensimmäisen osan. En aluksi ollut ihan varma kuinka innoissani olisin ollut kotimaisten pääosin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla toimineiden kirjailijoiden ajatuksista. Yllätyin ja pääosin positiivisesti. Miten kirjani ovat syntyneet -kokoelman ensimmäisessä osassa on luentopohjaiset tekstit seuraavilta kirjailijoilta: Tuomas Anhava, Martti Haavio, Lars Huldén, Veikko Huovinen, Matti Hälli, Eeva Joenpelto, Väinö Linna, Eeva-Liisa Manner, Juha Mannerkorpi, Veijo Meri, Lassi Nummi, Eila Pennanen, Jarno Pennanen, Oscar Parland, Paavo Rintala, Arvo Turtiainen, Aale Tynni-Haavio ja Lauri Viljanen. Näistä kirjailijoista kenties tutuimmaksi on tullut Eeva-Liisa Manner ja osalta en ole lukenut yhden yhtäkään kirjaa tai runokoelmaa (vielä).


Kirjaan toimitettujen tekstien pohjana ovat suositut Studia Generalia -kirjailijaluennot Helsingin yliopistolla 1960-luvun lopulta. Tekstit ovat aika vaihtelevia riippuen siitä miten kukin kirjailija on lähtenyt vastaamaan kokoelman otsikon kysymykseen. Osa kirjailijoista kertoi omaa elämänhistoriaansa lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien. 1900-luvun sodat, kaupungistuminen, ulkopuolisuus (myös kulttuurinen, esim. Oscar Parland) ja toisten kohdalla maaseudulla eläminen ovat olleet merkittäviä vaikutteita omaan persoonallisuuteen tai tapaan nähdä maailma. Nuoruuden kokemukset, sotien aikaiset kokemukset, kodin ilmapiiri (esim. uskonnollisuus, lukutottomukset, sosiaalinen asema yhteiskunnassa) sekä Suomen poliittinen ilmapiiri 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla ovat vaikuttaneet merkittävästi moneen kirjailijaan. Jotkin elämänkokemukset tai sitten puhtaasti lähipiirissä kuullut kertomukset ovat saattaneet antaa vahvan pohjan romaanille (esim. Manillaköysi todellisuuspohjainen). Aikakauden poliittinen ilmapiiri oikeisto-vasemmisto -akselilla kaikuu vahvasti usean kirjailijan puheenvuorossa. Avoin vasemmistolaisuus on vaikeuttanut esimerkiksi Jarno Pennasen kirjailijauraa.

Elämänkokemusten, yleisen yhteiskunnallisen ilmapiirin sekä sotien lisäksi kirjailijoiden tuotantoihin ovat vaikuttaneet muut kirjailijat. Moni runoilija mainitsee Kailaksen, Hellaakosken ja Diktoniuksen. Prosaistien kirjallinen vaikutuspiiri ei nouse teksteistä niin selkeästi esille yksittäisiä mainintoja lukuunottamatta. Varsinaisesta kirjoitusprosessista kirjailijat kirjoittavat vähän. Teksteissä on enemmän kyse biografisista vaikutteista. Inspiraatiolla ja oman ajan tuomisella tekstiin tuntuu kuitenkin olevan merkittävä asema. Lukijana en ole usein ollut kiinnostunut kirjailijoiden intentioista tai (auto)biografistista vaikutteista. Lukukokemus tulee minulle usein miten valmiista teoksesta sellaisenaan, sen rakenteesta, tyylistä, kielestä, muodosta, aiheesta, aiheen käsittelystä, henkilöhahmojen uskottavuudesta, tarinan uskottavuudesta, mahdollisista absurdeista elementeistä ja niin edelleen.

Näkisin kuitenkin, että tällä kirjan anti minulle oli suomalaisen kirjallisuushistorian näkökulmassa yleisemmällä tasolla. Kokoelma on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1969. Kirjailijat avaavat Suomen 1930-1960-lukujen poliittista, kulttuurista ja yhteiskunnallista maisemaa kiitettävän paljon. Osa on kokenut tulleensa torjutuksi vasemmistolaisena, osalle kirjalliset vaikutteet ja (taide)filosofiset suuntaukset ulkomailta ovat merkittävämpiä kuin sotia edeltänyt, sotien välinen ja sotien jälkeinen ilmapiiri kotimaassa.

Kirjailijoiden tekstien tyyli ja sisältö oli myös kiinnostavaa luettavaa. Joenpellon teksti ole pontevan ja täpäkän puheliasta, Tuomas Anhavan teksti selkeän militanttinen ja Eeva-Liisa Manner kiersi filosofisisa ratoja esimerkiksi determinismin, metafysiikan ja ontologian välinein. Eila Pennanen puolestaan toimi melko ankarana kirjallisuuskriitikkona itselleen ja olin aistivinani kuivaa huumoria seassa. Veikko Huovisen esitelmä oli metsäntuoksuinen ja vähiten akateeminen vastapainona Martti Haavion huolellisesti rakennetulle luennolle. Tarinankertojat, historioitsijat, lyhytprosaistit ja runoilijat erottuivat joukostaan tyylillisesti. Löysin lisää luettavaa kirjapinoihini näiden kirjailijoiden teoksista ja mainitsemistaan kirjallisista vaikutteista.

 

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Helmetin lukuhaaste numerolla 6: Kirjassa on monta kertojaa

Lainattu kirjastosta.

Miten kirjani ovat syntyneet, osa 1, toim. Ritva Rainio, 1969/1980 (2.painos), WSOY, 270 s.

Yksi vastaus artikkeliiin “Miten kirjailijoiden kirjat ovat syntyneet?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s