Runojen lukeminen lisää hyvinvointia – Helmetin lukuhaaste!

Lukuhaaste 4: Kirja lisää hyvinvointiasi

Ajattelin ensin, että tähän kohtaan minun tulisi valita kirja, joka liittyy ruokaan tai liikuntaan. Jotakin fyysistä siis. Kehon hyvinvointia. Sitten luin Siru Kainulaisen Runon tunnun (2016, Poesia 147s.) ja tulin siihen tulokseen, että runojen lukeminen lisää hyvinvointiani.


Runo on tehokkaimmillaan aivojumppa, sellainen hikinen 45 minuutin cardiopuristus, tai tämän vastapainoksi seesteinen meditaatio, jonkinlainen universumin sielua hipaiseva kokemus. Runojen lukeminen myös puhdistaa. Oivallukset ja asioiden näkeminen toisin tekevät hyvää ihmiselle, joka on jumissa. Runojen lukemisen lisäksi niistä voi kirjoittaa ja kirjoittaminen omista tunteista, ajatuksista ja kokemuksista tunnetusti on yksi mahdollinen terapiamuoto.

Runon fyysinen kokeminen

Runot eivät läpäise ainoastaan ajattelun, aistien ja muistojen tasoja vaan tuntuvat kehossa. Kehon kerrokset runo läpäisee rytminsä avulla. Runo voi olla tasaisen keinuva, soljuva, torkkuva tai määrätietoinen riippuen minkälaiset runomitat ovat käytössä. Olen taipuvainen kuitenkin enemmän nauttimaan kokeilevammasta, kielen leikkiin ryhtyneestä nykyrunoudesta. joka ensituntumalta saattaa vaikuttaa vapaalta kaikesta rytmistä (vrt. free jazz).

Rytmin kokemus ei ole mielestäni kuitenkaan runomitoista kiinni vaan varsinaisessa lukukokemuksessa. Kainulainen kirjoittaa runojen rytmistä lähtien liikkeelle Majakovskin poetiikasta ja kuljetti minut ajattelemaan runojen lukemisen rytmiä hengityksenä, arjen kulkuna, puhuttuna kielenä, ajattelun kielenä ja tunnevirtojen liikkeenä. Jotkin runot sointuvat kauniisti, jolloin rytmi on suloista. Joissakin runoissa välillä juostaan pikasprinttejä ja välillä tasataan hengitystä ja sydämen lyöntejä pysähdyksellä tai verkkaisemmalla tempolla. Lukukokemuksen rytmi voi olla myös hyvin levollinen siis sellainen eteerinen hermoratojen surina, jota on kaunista katsella. Jotkin runot nytkähtelevät tai ryöpsähtelevät kaikessa aukkoisuudessaan, jolloin lukukokemus on kaaoksellinen kakofonia. Jotkin runot mumisevat, mutta niitäkin voi ymmärtää eri keinoin. Eteeni on tullut myös töksähteleviä ja röyhkeitä runoja. Ja joskus runon lukeminen saa aikaan totaalisen pysähtymisen ”tätä en ymmärrä” – lukukokemuksena.


Mahdollisia liikekokemuksia runojen äärellä on lukuisia. Sanojen sijoittelu ja niiden äänneasu luo oman pulssinsa, mutta lukijan tekstiin luomat merkitykset ovat myös osa lukukokemuksen rytmiikkaa. Merkitysten luonti on minulle kommunikaatiota runojen kanssa. Kainulainen kirjoittaa runon tuntutilasta, joka minulle avautuu lukijan ja runon kohtaamisena samassa tilassa. Joskus nämä kohtaamiset ovat näennäisen verkkaisia ja yhteisymmärrys tapahtuu ensimmäisestä katseesta, säkeestä tai kosketuksesta.

Toisinaan kommunikaatio tekstin kanssa ei suju näin helposti ja tapahtuu pysähdys, jotka nekin ovat osa runojen lukemisen kokemusta. Lukuliikkeen pysähdyksiä on erilaisia. Hiljaisuus on tauko ja umpikuja on ehdoton paikallaanolo. On lukijasta kiinni miten hiljaisuuteen tai tylyyn kulkemisen estävään seinään suhtautuu. Hiljaisuus voi helliä ja umpikuja olla mahdollisuus kelata taaksepäin missä kohtaa reitti lähti väärille urille. Ja ajattelen, että tauko ja täydellinen pysähdys ovat osa runojen lukukokemuksen rytmiikkaa. Minulle harva runo tai runokokoelma menee tasaisella hölkällä läpi. Sanavalinnat ja merkitysten kyky avata ajatuksia ja tunteita luovat eritahtista pulssia teksteihin.

Joskus runon kirjoittamisen ajankohta ja aikaan sidotut tyyli-ihanteet tai –tavat voivat toimia karttoina. Karkeasti jaotellen modernistisessa ja sitä vanhemmassa runoudessa minulle on annettu eteen runoilijan kirjoittama kuva. Se on eheä kokonaisuus ja sen tulkinta pohjautuu pääosin siihen, miten kuva minulle avautuu. Tutkin sen pintaa, värejä, esineiden ja olioiden symboleja, ihmisten suhteita toisiinsa ja itseensä sekä mitä runo sanoo Suurista Asioista kuten rakkaudesta, kuolemasta ja elämästä. Kokeilevassa nykyrunoudessa edessäni on puolestaan arvoitus tai kartta. Arvoitusta yritän ratkaista ja karttaa lukea, jotta löydän joko perille tai uusille teille.

Oli runo minkälainen tahansa, niin ajattelen niiden lukemisen lisäävän hyvinvointiani. Ne auttavat näkemään toisin jonkin tutun asian ja tekevät onnelliseksi, kun koen oivalluksen. Joskus voin nauttia runon kielestä, sanoista, kielikuvista, aistivirroista ja toisinaan niihin kätkeytyneistä arvoituksista. Runot ovat omanlaistaan aivojumppaa, liikuntaa sekin.

Lukuhaaste 11: Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja

Tim Burton: The Melancholy Death of Oyster Boy & Other Stories (1997 Faber& Faber Books 115s.)
Syrjäytetty on sellainen, joka on siirretty syrjään muiden kuin hänen itsensä toimesta. Heitä hävetään, pelätään, unohdetaan ja väärin ymmärretään. Heidän ulkonäössään, tavoissaan tai elämänvalinnoissaan voi olla jotakin sellaista, joka nähdään hyljeksittävän outona. Näin asian ajattelin kun olin lukenut Tim Burtonin kuvittaman ja kirjoittaman aikuisten runokirjan The Melancholy Death of Oyster Boy and Other Stories.

Burtonin henkilökavalkadissa ovat mukana mm. osteripoika (vanhempien hartaasti toivoma lapsi, jonka saatuaan eivät tulleet onnellisiksi, sillä poika näyttää liian erikoiselta), poika, jonka supervoima on sotkeminen sekä tyttö, jolla on neuloja sydämessä. Aina ei selviä mikä on syynä näihin näennäisiin erikoisuuksiin ja sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Enemmän merkitystä on sillä, miten he kokevat muiden heihin suhtautuvan ja mitä heille tapahtuu ollessaan tekemissä muiden kanssa. Voisiko piikikästä tyttöä lähestyä toisin kuin heti ensimmäiseksi halaamalla? Voisiko sotkijasankaria lohduttaa kertomalla, että sotku on ok. Osteripojan vanhemmille olisin halunnut antaa neuvoksi nähdä poikansa erikoisuus voimavarana, mutta ei niin, että hänet surmataan ja syödään, jotta isän erektioongelmat saadaan kuntoon mereneläviä syömällä.

Burtonin runoteoksen tekstit ja kuvitukset ovat valloittavan infantiileja ja tarinat herkkiä, koskettavia, närkästyttäviä ja hauskoja yhtä aikaa. Musta huumori on läsnä tuoden esille henkilöhahmojen (lapsia!) kohtaloiden absurdiutta. Burtonin kynän jälki suhtautuu heihin kuitenkin lempeästi, mikä tuo lämpöä kirjan lukukokemukseen.

Lukuhaaste 35: Kirjan nimessä on erisnimi

Voiko paikoilla olla oma rytminsä ja mistä se tulee? Ajattelen asian näin: rytmi paikkakokemuksiin tulee meistä ihmisistä. Miten me liikumme, koemme, aistimme eri tavoin tuon paikan läsnäolon. Perustelen tätä ajatusta tuntumalla, joka minuun jäi luettuani Anja Erämajan runokokoelman Töölönlahti.

Anja Erämaja: Töölönlahti (2013 WSOY 87s.)
Mieleeni rakentui kuvasarja. Suomalainen nainen elämänsä ruuhkavuosina käy juoksulenkillä Töölönlahden ympäri unohtaakseen ja toisaalta myös muistaakseen. Töölönlahden lenkki on kehä, jota nainen juoksee tullakseen osaksi kokonaisuuksia, joihin ihminen voi kuulua elämänsä aikana kuten perhe, ihmissuhteet, työelämä, historia ja niin edelleen. Kehä esitellään lukijalle vuodenkiertona, josta puuttuu kuitenkin kesä. Onko se vapaampaa aikaa verrattuna muiden vuodenaikojen menoihin ja olemisiin?

Töölönlahden kierron rytmi kulkee eteenpäin välillä puuskuttaen, välillä rauhatempoisesti ja välillä taas kirien vimmaisesti eteenpäin. Minulle lukijana jäi tuntuma ajoittaisesta välttelystä ikään kuin olisi lauseita, ajatuksia ja sanoja, joita juoksija haluaa vältellä ja kaunistuvat tai monimutkaistuvat sanaleikeillä, jotta totuus peittyisi sanamassan alle. Tai entä jos juoksijan ajatuksen kulku on monisyistä ja ripeää ihan sellaisenaan ilman pakoilua?

Töölönlahden kierros näyttäytyi minulle ajatusratana ja –leikkinä. Sen aikana ei ainoastaan kelattu juoksijan pääosin ajankohtaisia elämänvalintoja vaan tehtiin havaintoja ympäristöstä liittäen juoksija osaksi laajempia kokonaisuuksia kuten kaupunkia. Juoksijan kaupunkikokemukseen kuuluu ympäristön muokkaantuminen ja rakentaminen, joka ei tunnu miellyttävän juoksijaa. Rumia taloja pilaamassa maisemaa ja luontokokemusta. Alueen historia suoalueesta kaupunkilaisten virkistysalueeksi (luonto, kulttuurirakennukset) sai minut pohtimaan miksi ihminen rakentaa, mitä varten ja oikeastaan mitä ihminen rakentaa? Rakennukset on tarkoitettu kai pysyviksi ja edustamaan erilaisia arvoja. Ne ovat asuntoja, joista tulee koteja. Niissä kohdataan muita ihmisiä ja tullaan kulttuurikokemusten äärelle (esim. Oopperatalo).

Aika kuitenkin ottaa lopulta voiton ihmisestä. Runon minä tuntuu toivovan pysyvyyttä ja ruuhkavuodet vaikuttavat ottavan yliotteen naisesta. Paikallaanolo ei ole kuitenkaan läsnä. Ihminen juoksee, samaa kehää.

Hiki tuli lukiessa.

Teksti ja kuvat: Heidi Kusmin-Bergenstad

Muita blogitekstejä Helmetin lukuhaasteesta:

Luetut kirjat – Helmetin lukuhaaste!

Karusellihevosesta Neuvostoliittoon ja sananen kiinalaisista lohikäärmeistä – Helmetin lukuhaaste!

Helmetin lukuhaaste! – Puoliksi suunniteltu on valmiiksi unelmoitu

Helmetin lukuhaaste!

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Runojen lukeminen lisää hyvinvointia – Helmetin lukuhaaste!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s