Kun sarvikuonot valtaavat maailman ja muita näytelmiä

Luin kertarytäkällä kolme ranskalais-romanialaisen Eugène Ionescon näytelmää. En löytänyt niistä suomennoksia Helsingin kaupungin kirjastosta, mutta se ei sinänsä haitannut. Ehkä suomennoksille olisi tarvetta tai ainakin englanninnoskappaleen voisi jossain vaiheessa päivittää, sillä se oli aika huterassa kunnossa. Joku onneton oli pudottanut ilmeisesti tupakkansa tai tupakan tulipään kirjan sivuille. Ja muutenkin nide ratkeili liitoksistaan.

Ionesco on absurdin teatterin ja draaman isoja nimiä ja suomenkielisessä teatterimaailmassa ilmeisesti aika vähän esitetty. Absurdi draama rantautui Suomeen varhaisessa vaiheessa 1950- ja 1960-luvuilla. Samuel Beckettiä nähtiin Kansallisteatterissa, mutta Ionesco tuli Suomeen ruotsinkielisen teatterin ja erityisesti Vivica Bandlerin ja Lilla Teaternin välityksellä.

Rhinoceros (suom. Sarvikuono)

Kolmen näytöksen ajan seurataan kummaa tapahtumasarjaa sarvikuonojen valloittaessa ihmisten maailman tai ainakin alkuunsa yhden ranskalaisen kylän. Näytelmässä ei missään vaiheessa selviä miten ja milloin erikoiset tapahtumat käynnistyivät ja sillä ei oikeastaan ole väliä. Kiinnostavaa on tunnelma ja miten henkilöhahmot reagoivat tapahtumiin. Berenger ja Jean ovat kaveruksia, jotka ilmeisesti kinailevat aina välillä. Jean on aika kylmäkiskoinen kaveri, joka ei oikein saa mitään positiivista sanottavaa ystävästään. Hän on oikeastaan aikamoinen energiasyöppö. Tiedättehän sellaisen ihmisen, joka valittaa joka asiasta, mikään ei ole riittävän hyvä koskaan ja virheitä löytyy aina (erityisesti muista ihmisistä tai olosuhteista, mutta harvemmin valittajasta itsestään). Berenger on hieman alkoholisoitunut ja kiltin oloinen kaveri. Hän on tykästynyt työpaikkansa toimiston sihteeriin Daisyyn, jota ihailee enemmän tai vähemmän salaa.

Alkutilanteessa päivää ranskalaisessa kylässä vietetään verkkaiseen tahtiin. Ihmiset tuntuvat tuntevan toisensa vuosien takaa ja kuvittelin kuinka he toimivat kollektiivisten rutiinien saattelemana päivästä toiseen. Tämän vuoksi sarvikuonon rynnistys kesken kaiken torin poikki on iso yllätys. Vai oliko niitä jopa kaksi – emme voi olla varmoja. Olivatko ne aasialaisia vai afrikkalaisia, kenties kumpiakin. Sarvien määrästä sen tietäisi.

Vähitellen sarvikuonoja alkaa olla yhä enemmän ja enemmän. Ne kulkea rymistelevät laumoina ja ilmestyvät asuntojen ovienkin taakse. Berenger joutuu myös todistamaan kuinka hänen hyvä ja aina niin järkevä ystävänsä Jean muuttuu sarvikuonoksi. Lopulta hänen työtoverinsa ja loogikko, viimeinen oljenkorsi kaiken hulluuden selittämiseen, muuttuvat myös sarvikuonoiksi. Onneksi Berenger ja Daisy ovat sentään löytäneet toisensa kriisin keskellä. Näytelmällä ei ole onnellista loppua ellei lukija sitten ajattele, että ihmisyydestä luopuminen on toivottavaa.

Itselleni tuli sellainen tuntuma näytelmästä kuin olisin lukenut poliittista satiiria ja näytelmällä olisi jokin piilotettu poliittinen ulottuvuutensa. Sarvikuonot ja heiksi muuttuvat ihmiset ovat fasisteja tai kommunisteja romanialaisen näytelmäkirjailijan teoksessa, joiden joukkoihin ihmiset ajautuvat vapaaehtoisesti, olosuhteiden pakosta ja suostuteltuina eri tavoin. Hullu maailma ja paranoia. Ketkä ovat tämän päivän sarvikuonolaumoja?

The Chairs (suom. Tuolit)

Näytelmässä seurataan kahta vanhusta, jotka ovat ilmeisesti pariskunta, vaikka mies kutsuu vaimoaan myös äidikseen. He ovat paikassa, jonne pääsee veneillä. Vanha pariskunta odottaa ja ottaa vastaan vieraita, sillä myöhemmin alkaa tilaisuus, jossa tullaan paljastamaan vanhan miehen tärkeä viesti, jonka hän haluaa jakaa ilmeisesti ihmiskunnan pelastamiseksi. Näytelmä koostuu pariskunnan keskusteluista katsojille näkymättömien vieraiden kanssa. Nämä ovat ikään kuin performansseja, identiteettejä ja ”rooleja” näytelmän sisällä. Kokonaisuudessaan näytelmä vaikuttaa pariskunnan psyyken sisälle matkustamiselta, muistojen, toteumattomien toiveiden ja asenteiden tiloihin. Tilaisuuden lähestyessä alkamishetkeään tuolien tarpeen määrä kasvaa vierasmäärän kasvaessa räjähdysmäisesti. Lopulta jopa itse keisari tulee paikalle ja enää puuttuu vain oraattori, jonka on tarkoitus kertoa vanhan miehen asia kuulijoille. Oraattori lopulta saapuu paikalle ja on ainoa näkyvä henkilö vanhusten lisäksi. Oraattori on ilmeisesti syntymäkuuro, joten kuulevan ihmisen on vaikea ymmärtää häntä.

Näytelmää lukiessa tulin pohtineeksi kuinka ihmisen olemista ei tarvitse kuvata lineaarisesti. Vanhan pariskunnan kohtaamiset vieraiden kanssa olivat ryöpsähdyksiä, taukopaloja, ajatelmia, toiveita, haluja ja kenties muistoja pariskunnan elämästä. Englanninnos antoi lisäksi ymmärtää, että näytelmä pitää sisällä melko runsaasti erilaisia kielipelejä, joissa osassa ainoastaan leikitään äänteillä ja niiden yhteensopivuudella tai – sopimattomuudella. Minulle jäi näytelmän jälkeen hiljainen olo, mitä tapahtuu kun olen lukenut jotain mitä en täysin ymmärrä, mutta jota aavistan.

The Lesson (suom. Oppitunti)

Lyhyen näytelmän aikana tapahtuu seuraavaa: nuori nainen tulee taloon, jossa asuu vanha miesprofessori, jonka on tarkoitus opettaa nuorta naista. Naiselle avaa oven professorin palvelijatar. Oppitunti alkaa matematiikalla, joka on hyvin yksinkertaista yhteenlaskua, vaikka nuori nainen ilmeisesti haluaa harjoitella jonkinlaisen tohtorin tutkinnon suorittamiseksi (doctorate). Vähennyslaskut eivät oikein ota sujuakseen ja opetus jatkuu filologialla. Professori on hieman hermostunut ja turhautunut tässä vaiheessa ja hieman maanisen oloisena yrittää takoa oppiaan nuorelle naiselle, joka on alkanut kärsimään kovasta hammassärystä. Professorin kontrolli herpaantuu filologian oppitunnin aikana kuten tämän palvelijatar uumoilikin ja hän tappaa veitsellä oppilaansa. Nuori neiti oli 40. professorin surmaama oppilas. Uusi oppilas tulee taloon näytelmän lopussa.

Mistä näytelmä kertoo? Kertooko näytelmä mistään? Miten on?



 Teksti ja kuvat: Heidi Kusmin-Bergenstad

 

Eugène Ionesco: Rhinoceros, The Chairs, The Lesson (1959 ja 1954)

Kääntäjät ranskasta englanniksi:

Rhinoceros: Derek Prouse, The Chairs ja The Lesson. Donald Watson

Penguin Books (1962), 218 sivua.

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s