Goethen Faust

Saksalainen kirjallisuus on jäänyt minulle pääosin vieraaksi. Siksi olikin kiinnostavaa tarttua todelliseen klassikkoon ja ottaa selvää, mistä Goethen Faustissa on kyse. Joillakin teoksilla on valtavan painava vaikutushistoria. Goethen Faust lienee klassikko isolla K:lla.

Olen usein kiertänyt Goethen runomuotoisemmat teokset kaukaa. Mielikuvissani olen sijoittanut Goethen 1800-luvun kansallismielisen pohjavireen tekstitaitureihin ja kansallismielinen paatos on tuntunut jotenkin vieraalta itselleni. Goethe oli Schillerin lisäksi yksi saksalaisen draaman keskeisiä henkilöitä parisataa vuotta sitten. Hän johti Weimarin hoviteatteria 1700-1800-lukujen taitteessa. Tuota aikakautta yleisesti kutsutaan Weimarin klassismiksi, jonka mukaisesti taiteella nähtiin olevan yleisöään jalostavia vaikutuksia ja teatteri nähtiin kansakuntaa rakentavana taidemuotona. En ole ihan varma, mitä yleisön kouluttamisella tarkoitettiin, mutta luultavasti siihen liittyi muun muassa klassisen Kreikan ja Rooman tuntemus. Faustin kohtaukset ovat täynnä antiikista tunnettuja hahmoja ja käsitteitä.

Olen kiertänyt Goethen Faustin kaukaa myös sen kielellisen muodon takia. Minulla on henkiset rajat sille kuinka paljon jaksan lukea 1900-luvun alkuvuosikymmenten runomuotoisia suomennoksia. Osan aikaa en tiennyt mitä tarinassa tapahtuu, mikä jonkin verran hidasti lukemista ja vähensi lukunautintoa. Olen tottunut lukemaan runomuotoista tekstiä, mutta rajansa silläkin.


Mistä näytelmä kertoo?

Faustin tarina ei ole Goethen luoma. Kertomus sielunsa paholaiselle myyvästä miehestä on elänyt vuosisadasta toiseen ja siitä ammennetaan edelleen. Muistelen, että ”faustilaisessa” versiossa kyse on vanhemmasta keskiaikaisesta tarinasta, ja aihetta ennen Goetheä näytelmän muodossa on käsitellyt ainakin Shakespearen kollega ja aikalainen Englannista: Christopher Marlowe.

Faust-näytelmä on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisen osan päätarinaksi nousee Faustin ja Margareetan (Gretchen) rakkaustarina. Osan alkunäytöksessä Jumala ja Mefistofeles kohtaavat ja taitavat lyödä jonkinlaista vetoa siitä saako paholainen hyvän miehen lankeamaan. Ja Faust lankeaa uteliaisuudesta. Mefistofeles saapuu tieteentekijä tohtori Faustin luokse mustan villakoiran muodossa ja kun Mefistofeles on muuttanut muotoaan ihmiseksi ja tekee lähtöä alkaa Faust kiinnostua vieraastaan, jonka todellisen luonteen tuntee. Faust haluaa jotain enemmän elämäänsä, sillä kaikki se tieto, jota hän on kasannut ei ole tehnyt häntä onnelliseksi.

Faust jättää tutkijankammionsa ja lähtee Mefistofeleen matkaan maailman ääriin ja sen tuolle puolen. Eräässä hetkessä Faust näkee kauniin nuoren neidon nimeltä Margareeta (tai Gretchen) ja käskee Mefistofelestä hankkimaan naisen itselleen. Rakkaus lienee aitoa, mutta sillä ei ole onnellista loppua tässä vaiheessa. Margareeta on hyvä kristitty tyttö, joka tekee virheen. Faust on saanut Mefistofeleelta juomaa, jolla nukuttaa lemmittynsä äiti, jotta pääsee neidon kammariin asti. Juoma surmaakin Margareetan äidin ja Margareetan velikin saa surmansa ilmeisesti Faustin toimesta. Kuolonkorinoissaan velipoika kuitenkin haukkuu siskonsa koko kaupungin huoraksi. Faust on päässyt viettämään laatuaikaa Margareetan kanssa, mutta pakenee paikalta hurjiin menoihin noitien kanssa Valpurin yön kunniaksi. Seuraavan kerran hän tapaa ex-neitonsa vankilassa odottamassa kuolemantuomiota. Margareeta on saattanut olla raskaana, mutta ainakin hän on mennyt sekaisin. Faust yrittää saada heilansa ulos vankilasta, mikä ei onnistu. Margareeta on kauhuissaan Mefistofeleen näkemisestä Faustin seurassa.


Eetteristä maailmaan ja takaisin eetteriin käy Faustin lukijan tie

Toisen osan kehyskertomuksena on erään tuntemattomaksi jätetyn ruhtinaan mahdinkasvatus rikkauksilla ja sodankäynnillä. Tämä jää minulle valitettavasti hieman epäselväksi, mikä voi johtua tarinankerronnan unenomaisesta fragmentaarisuudesta. Tapahtumat limittyvät toisiinsa edellisen haihtuessa taka-alalle. Lisäksi toisen osan sisälle mahtuu paljon antiikin Kreikan mytologiaa, jotka todellisina ja kangastusten omaisina kuvaelmina astuvat lukijan todellisuuteen. Myös runomuotoisuus ja käännökseen nykylukijalle jääneet hämärät sanat hukuttavat selkeiden merkitysten luonnin. Ja jollakin kummalla tavalla pidin toisesta osasta kenties enemmän. Se oli maagista realismia, fantasiaa ja scifiä yhdessä mytologisessa ja myyttisessä keitoksessa.

Seikkailijakaksikko Faust et Mefistofes ovat nimeltä mainitsemattoman ruhtinaan hovissa ja yhtenä ohjelmanumerona on näyttää Helenan ja Parisin haamut. Tässä yhteydessä Faust taitaa hullaantua Helenasta (kukapa ei) ja lähtee etsimään tätä reaalimaailman ulkopuolisista tiloista. Sillä välillä Mefistofeles ja merkillinen alkemismin koeputkiolento Homunculus seikkailevat omilla teillään. Faust ja Helena lopulta kohtaavat, rakastuvat ja saavat lapsen, joka kuitenkin kuolee. Ja niin ilmeisesti kuolee rakkauskin heidän välillään. Uni ja unelma haihtuvat ja Faust löytää itsensä keskeltä sotaa, jonka ruhtinas voittaa. Faust saa palkkioksi palan maata.

Faustin maan alkuperäiset omistajat ovat jumalallista suosiota nauttiva vanhuspariskunta Filemon ja Baukis. Heidät lukija voi tunnistaa antiikin tarustosta jumalien kuten Zeuksen ja Heran kestitsemisestä. Jumalat olivat saapuneet jumalattomaan maahan naamioituneina, jossa kaksi ihmistä osoitti heille vieraanvaraisuutta. Tästä hyväntahtoisuudesta kiitollisina jumalat jättivät pariskunnan henkiin ja hukuttivat loput. Filemon ja Baukis saavat hallittavakseen kauniin maan sekä temppelin tai palatsin. Nyt he ovat kuitenkin menettämässä kotimaansa Faustille. Ja Faustin järkytykseksi he menettävät sen, sillä Mefistofeles pirumaisine kavereineen surmaa vanhukset sekä heidän vieraansa, jota ovat joskus aikaisemminkin kestittäneet…

Tylyn maanlunastuksen jälkimainingeissa käynnistyy Faustin ja Mefistofeleen yhteisen matkan viimeinen loppusuora. Mefistofeles kutsuu paikalle kuolleita henkiä ja kaikin tavoin järkyttynyt Faust putoaa (lue: kuolee) heidän kaivamaansa kuoppaan. Mefistofeles jää kuopan reunalle pikkukavereineen odottamaan Faustin sielun erkaantumista ruumiista. Faust on tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa ja nyt hän haluaa omansa. Mefistofeles on palvellut Faustia ja nyt on Faustin vuoro palvella Mefistofelestä. Yllättäen paikalle laskeutuu taivaallinen enkelijoukko, joka vie Faustin sielun mukanaan. Paholainen jää ilman saalistaan.

Loppukohtaukseen Goethe on valinnut joukon kristinuskosta tuttuja naisia, askeetteja, munkkeja ja oppineita ylistämään Neitsyt Mariaa ja Jumalaa.

Teksti ja kuvat: Heidi Kusmin-Bergenstad

Johann Wolfgang von Goethe: Faust 1, suomentanut Valter Juva 1916, Otava/Delfiinikirjat

Johann Wolfgang von Goethe Faust 2, suomentanut O. Manninen 1934, Otava/Delfiinikirjat

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Goethen Faust

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s