Maaginen teatteri: Sisäänpääsy ei kenelle hyvänsä – Ainoastaan hulluille

Luin Herman Hessen Arosuden ja tässä joitakin ajatuksiani kirjasta.

Alussa lukijaa ohjataan seuraamaan Arosutta vuokraemännän sukulaispojan silmin. Arosusi on ulkopuolinen, omituinen, yksinäinen, syrjäytynyt mies, joka kuitenkin on ilmeisen sivistynyt ja harrastaa korkeakulttuuria. Kirjan seuraavassa osiossa alkavat päähenkilö Arosuden muistiinpanot, joissa jatkuu sama synkeä kuva päähenkilöstä. Arosusi Harry Haller vaikuttaa elämäänsä kyllästyneeltä keski-ikäiseltä mieheltä, joka suunnittelee itsemurhaa. Elämä sellaisena kuin hän sitä elää ei ole häntä varten. Ajatustensa pohjamudissa Arosusi kohtaa erikoisen näyn myöhäisellä kävelyllä kaupungissa. Näky on teksti, jossa mainostetaan abstraktia teatteria, joka ei ole kaikille, vaan ainoastaan hulluille.

Erikoista teatteria mainostava mies antaa Harrylle kirjasen, joka kertoo Arosudesta. Se sisältää tarkan analyysin Arosuden nykyisestä olotilasta kuitenkin kumoten sen naivina. Arosusi on vanki omassa dikotomisessa käsityksessä itsestään niin ihmisenä kuin petona (Arosusi). Petomaisuutta on muun muassa ilkeys niitä kohtaan, jotka elävät porvarillisesti. Kirjan lukemisen jälkeen Harry jatkaa alakuloista elämäänsä ja hautoo edelleen itsemurhaa. Hän tapaa uudelleen mystisen teatteria mainostavan miehen, joka ei kuitenkaan vaikuta tuntevan Harrya. Harry kuitenkin etsii häneltä vastausta paikasta, jossa voisi viettää iltaa viitaten teatteriin. Mies kehottaa häntä nyreästi menemään Musta Kotka –nimiseen paikkaan, jos mielii huvitella.

Yksinäisillä kävelyretkillään kaupungissa Harry kohtaa harmikseen vanhan tutun professorin, jonka luokse hän ajautuu illalliselle. Illallisilla Harry loukkaa emäntää tämän ihanteista ja kokee entistä suurempaa ulkopuolisuutta. Synkeissä aatoksissaan Harry harhailee jälleen öisillä kaduilla. Hän ei halua mennä kotiin, koska siellä odottaa itsemurha. Aikansa hortoillessaan Arosusi eksyy myöhäisellä yöllä syrjäiseen ja outoon esikaupunkiin ja kapakkaan, jonka vanhassa nimikyltissä lukee: Musta Kotka. Kapakassa Harry kohtaa elämäniloisen ja Arosuden mielenmaiseman analyyttisen rehellisesti avaavan nuoren naisen, joka myöhemmissä kohtaamisissa saa nimekseen Hermine. Harry tapailee Hermineä, joka opettaa hänet tanssimaan ja nauttimaan modernista jazzmusiikista. Herminen kautta Harry tapaa myös tulevan suloisen rakastajattarensa Marian, joka palauttaa Harryn takaisin seksuaalisen nautinnon ja hullaannuttavan himon äärelle. Hekumallinen ruumiillisuus avaa Harryn aistit, jotka saavat täydellisiä ärsykkeitä kertomuksen lopun naamiaisissa.

Arosuden loppuosa on kahden tapahtuman kuvausta. Ensin Harry osallistuu naamiaisiin, jossa hän ja Hermine kohtaavat, kilpailevat naisten suosiosta ja tanssivat. Naamiaishumussa Herminen ennustus käy toteen: Harry rakastuu Hermineen. Toinen ennustus, jonka mukaan Harry murhaa Herminen, on vielä toteuttamatta. Harry Arosusi Haller astuu naamiaisten päätteeksi satunnaisen jazzmuusikkotuttavansa Pablon Maagiseen teatteriin ja kirjan loppunäytös alkaa.

Arosuden luonne johtaa mielen sairastumiseen ja kuinka yllättävä ystävyys avaa uuden tien

Arosusi on yksinäinen. Hän tarkkailee ja analysoi yksinäisyydessään ympäristöään. Tämä tarkkanäköisyys omasta ajasta, sen porvarillisuudesta ja sodan lietsonnasta on tehnyt Harrysta ulkopuolisen omalle ajalleen. Harry Haller on hyvän perheen kasvatti, sivistynyt ja harrastaa vakavasti korkeakulttuuria. Hän ihannoi Goethen ja Mozartin kaltaisia oman alansa hengen jättiläisiä. Arosuden halveksima porvarillisuus ei kuitenkin tarkoita ensisijaisesti jonkinlaista sosioekonomista luokkaa tai statusta vaan turruttavaa keskitieläisyyttä. Porvari uinuttaa itsensä ajan henkeen keräämillään esineillä ja ajan mukaisilla aatteilla sekä huvituksilla. Arosusi halveksii toisin sanoen petomaisin tunnoin ihmisiä, jotka eivät ajattele ”boksin ulkopuolella”, eivätkä kykene kriittisesti kommentoimaan omaa aikaansa. Ja silti Harry tajuaa olevan itsekin porvari kulttuuri- ja harrastusmieltymyksineen ja kuinka hyödyttömäksi tällainen ihminen voidaan kokea yhteiskunnan osana.

Hermine kutsuu Harryä pojaksi heidän ensimmäisellä tapaamisella. Harry on kypsymätön, koska on jäänyt vangiksi omien mielikuviensa ja ajatusmalliensa maisemaan. Arosusi käy Herminen kanssa keskusteluja, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia tapoja nähdä ihmishengen korkeus ja ohjaavat Arosuden näkemään kuinka hän on ajattelumalliensa, mielenmaisemansa ja elämänvalintojensa vanki. Herminellä vaikuttaa olevan avain toisenlaiseen vapauttavaan maailmaan. Ensimmäiseksi Harryn tehtävä on oppia tanssimaan, nauttimaan jazzista ja iloisesta seurasta. Seuraavaksi Maria vapauttaa Harryn estyneet aistit vapaaksi hetkien seksuaalisessa hekumassa ja lopulta Harryn typeräksi tosi-ihmisen irvikuvaksi näkemänsä jazzmuusikko Pablo avaa Arosuden mielen maagisen teatterin hallusinaatioiden kyllästyttämissä kohtauksissa tutuilla elementeillä Harryn tähän astisesta elämästä.

Eräässä keskustelussa Harryn ihailema vapaa sielu Hermine kertoo niin itsensä kuin Arosuden olevan maailmasta ulosheitettyjä, koska ovat liian vaateliaita ja nälkäisiä. Heille ei ole kelvannut unelias keskitie ja johtajien seuraaminen. Hermine kertoo myös kuinka todet ja aidot ihmiset eivät tule saamaan mainetta tai valtaa, joka on varattu pienille ja litteille ihmisille, joilla on ulkoa opetettu valmiiksi pureskeltu koulusivistys. Ja kuinka tämän konkreettisen maailman ulkopuolella on Tosien Valtakunta, joka on ikuinen ja jossa ikuisten ajatusten hautojat elävät. Tähän ikuiseen Totuuden valtakuntaan Herminen ja Harryn kaltaisten sydämet pyrkivät ja siksi he kaipaavat kuolemaa.

Harry vaikuttaa kuitenkin pelkäävän kuolemaa, vaikka on huolellisesti suunnitellut itsemurhaa. Hän vaikuttaa myös pelkäävän elämää. Harry on Arosusi omassa elämässään ja omassa ajassaan. Vaikuttaakin siltä, että Arosusi on rakentanut itselleen suojamuurin elämältä ikuisiksi ja yleviksi mieltämillään asioilla elämättä kuitenkaan itse ajassa ruumiinsa täysissä voimissa. Harry on estynyt oman aikansa elämänmenoon ja vaikuttaakin mieheltä joka elää päänsä sisällä ihailemiensa kirjailijoiden ja säveltäjien luomissa mielikuvissa. Ja ulkopuoliseksi itsensä kokeva mieli sairastuu. Hänen lukemillaan ja nauttimillaan kulttuurituotteilla on kuitenkin Herminen mukaan ollut tarkoituksensa, koska ne ovat nyrjäyttäneet hänet pois omasta ajasta korkeamman hengen tietoisuuden tielle, josta löytyy todellinen ihmisyys irti ajasta ja paikasta. Ohjaako Hermine Harrya buddhalaiselle valaistumisen tielle?

Arosusimaisuus on vankila, josta tulee vapautua, jotta todellinen ihmisyys pääsee esille. Harry on nyt vielä poikanen hengellisellä tiellä, jolla Hermine on toiminut Harryn oppaana. Harryn elämän seuraava vaihe on päästä irti peto-ihminen –vastakkainasettelusta, mutta ei kuitenkaan tyytyä koherenttiin minuuteen vaan päästää irti minuuden yhtenäisyyden harhasta. Ristiriitaiset minuudet ovat lääketieteen ja yleisen eetoksen vastaisia, joten valaistumisen tietä ei ole helppo kulkea.

Tästä muista eksistentiaalisista ravisuttavista keskusteluista Harry vaipuu odottamaan tulevia naamiaisia, jotka lopulta päättyvät vain hulluille tarkoitettuun teatteriin.

Vain hulluille

Naamiaisiin meno on peruuntua, koska vanha Harry suhtautuu kielteisesti moiseen huvitukseen. Juhlapaikalle päästyään Hermine ja suloinen Maria ovat teillä tietämättömillä ja Harry on luovuttamassa ilonpidosta. Narikkalappu on kuitenkin mystisesti kadonnut ja Herminekin lopulta ilmestyy Harryn luokse ja ilonpito voi alkaa. Naamiaiset ovat ilonpidon sotkuinen mielen tunnelmien ja aistien raivoisa hurmos. Lopulta Harry kohtaa Herminen tälle tunnistettavalla läheisellä tavalla ja he suutelevat. Harry rakastuu Hermineen. Naamiaiset päättyvät ja Harry lähtee seuraamaan Pabloa ja Hermineä loppunäytökseen naamiaishurmoksen jälkimainingeissa.

Harry astuu Pablon Maagiseen teatteriin. Teatteri tulee todeksi hallusinaatioiden kautta. Kyse on jonkinlaisesta mielen kollaasista Harryn menneisyyteen ja nykyisyyteen. Hänen minuutensa on paloina ja Harry opettelee pelaamaan niillä shakkia. Teatteri on illuusioiden, fantasian, muistojen, unelmien, pelkojen, aatteiden ja muiden abstraktien mielenkokemusten areena. Lopulta Harry kohtaa teatterissa rakastamansa naisen ja tappaa hänet, koska uskoi sen olevan hänen tehtävänsä Herminen ennustuksen ja toiveen mukaisesti. Teatterin illuusio murenee murhan myötä ja mefistomainen Pablo kertoo Harryn epäonnistuneen tehtävässä nauraa itsensä vapaaksi mielensä vankiloista. Harry on kuitenkin valmis uuteen teatterikokemukseen.

Sopeutumaton sielu

Kun ihminen on sopeutumaton ympäröivään yhteiskuntaan tai tarkastelee sitä ulkopuolelta, hän jää yksin. Pohjaton yksinäisyys pakottaa mielen työstämään rankalla tavalla itseään ja minuus pirstaloituu, koska se ei löydä kiinnekohtaa realistisesta ympäristöstä omana aikanaan. Arosusi kirjana kuitenkin pitää jonkinlaisen puolustuspuheen näille vaivatuille sieluille. Mielen hajoaminen tuhansiksi sieluiksi tai maagisen teatterin shakkinappuloiksi on normaalia. Epänormaalia tai todellista epäinhimillisyyttä on minuuden yhtenäisyys, joka on jokaisen ajan hengen koulusivistyksen tuottama normi, johon jotkin sopeutuvat ja toiset eivät.

Olivatko Arosuden pyrkimykset vanhasta minästä uuteen, ihmeelliset kohtaamiset Herminen kanssa ja maaginen teatteri vain sairastuneen mieleen kuvitelmaa, skitsofreniaa ja jonkinlaista todellisuuden taakse kadonnutta harhaa? Oliko Hermineä, Mariaa tai Pabloa todella olemassa sellaisina kuin kertomus antaa ymmärtää vai olivatko he mielikuvituksen tuotetta elämänsä pohjalle pudonneen keski-ikäisen laajalti halveksitun miehen pyrinnöissä eheyttää itsensä ja antaa selitys kokemalle henkiselle pahoinvoinnilleen? Olivatko niin Harryn kohtaamat ihmiset kuin heidän kanssa tapahtuneet kohtaukset vain Arosuden syvän masennuksen tuottaman skitsofreenisyyden harhoja? Harry ihailee Hermineä varauksetta, koska hän opettaa tämän Marian lisäksi nauttimaan oman aikansa elämänmenosta. Hermine tuo elämänilon takaisin ja itsemurha-ajatukset kaikkoavat. Harry pelkää kuolemaa, joten välttelee sitä viimeiseen asti.

Sairastuneenakin mieli työskentelee ja maagisen teatterin kutsu tulee kuin ihmeellisenä pelastuksena päähenkilön synkimpinä hetkinä. Kenties Hermine onkin Arosuden mielikuvituksen luoma vastinpari synkissä vesissä räpiköivälle minuudelleen ja Pablon lailla psyykeen korjausliikkeen omainen opas kohti jotakin uutta, jonka voi tulkita mielen lopulliseksi hajoamiseksi tai eheytymiseksi. Lukija saa päättää.

Harry eikun Hermine eikun Herman Hesse Wikipediassa

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Muita kirja-ajatelmiani:

Miksi Jeppe juo?

Niskavuoren tarina