Liikkeellä marraskuussa: Toistuva nahanluonti

Liikkeellä marraskuussa
Nykytanssifestarit
Su 2.11.2014
Paikka: Stoa, Helsinki

Benoît Lachambre: Snakeskins

Esitys alkoi salin ulkopuolelta. Pääesiintyjä liikkui ja altistui toisen painimaskikasvoisen esiintyjän katseille sekä aulassa olevan yleisön katseille. Samanaikaisesti he rakensivat kuvaa kujasta ja vakavan miehen kasvoista seinälle. Seinä siirtyi esityksen alussa salin puolelle ja katsojat seurasivat perässä. Tässä vaiheessa en tiennyt vielä katsovani prologia.

Lavan fyysisen tilan keskiössä olivat rakennustelineeseen kiinnitetyt narut, nämä loivat esitykselle sen keskeisen sisäinen raamin. Lavan toisella puolella naamiomies istui katsoen päätanssijan ensimmäistä nahanluontia. Musiikki toimi vahvana taustana liikkeelle.

Jos haluan nähdä esityksessä yhtenäisen tarinan tai siitä tehdyn juonen, kuvailisin sen seuraavanlaiseksi: alussa päästään irti nahasta, joka sitoo ihmisen ympäristöönsä (teline köysineen). Tämä tekee ihmisestä kuitenkin ”herkkänahkaisen”, musiikki ja liike kuvastivat aistien uudenlaista avautumista. Toinen muutos johti ihmisen ponnistelemaan rakennetun ympäristön (jälleen teline köysineen) yläpuolelle tai sen osana (päätanssija siirtyi liikkumaan köysien päälle). Tämä ponnistelu päättyi putoamiseen.

Tarina jatkoi tästä suurkaupungin takakujille. Prologin rakennettu seinä siirtyi lavan keskiöön. Päähenkilö näyttäytyi huumehoureisena aggressiivisena hahmona. Alun herkkyys oli poissa. Hän otti kontaktin yleisöön puheen kautta ja katsoja lopulta näki kuinka mieli murtuu erimuotoisen väkivallan kautta. Hulluus kiteytyi päätanssijan sekavaan soperteluu koripallosta tehdyn maskin takaa.

Katsojalle tarina rikottiin päätanssijan siirtyessä liikuttelemaan köysiä luoden valoseinämäisen illuusion. Visuaalisuus ja jälleen voimakas musiikki- ja äänimaailma loivat hypnoottisen kokonaisuuden. Köydet näyttivät ajoittain väriseviltä valokaapeleilta ja ajoittain pimeässä tilassa näytti siltä kuin lava olisi liekkien verhoama.

Esityksen sisäisen maailman illuusio hajotettiin lopullisesti avaamalla takaseinä teatterin takatiloihin. Musiikki rauhoittui ja tanssin muotokieli vaihtui. Epäkommunikatiivisuus yleisöön nähden luotiin vaihtelevin valaisuratkaisuin ja tanssin liikekielen kautta. Tanssi tässä vaiheessa oli jonkinlainen nykytaiteen pastissi. Mieleeni tuli jopa tunnelma esityksen ”lopputeksteistä”.

Katsojat liikkuivat salista pois epätasaisesti. Alun intensiivinen lavastus näytti lopussa tavanomaiselta ja sotketulta. Narut roikkuivat epäjärjestyksessä ja rekvisiitta oli esityksen aikana kuin huomaamatta ajautunut lavalle merkkaamaan paikkoja, joissa kohtaukset tapahtuivat. Teknikot nousivat lavalle purkamaan rekvisiitan. Missä kohdin esitys päättyi?

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Tuotanto: Par B.L.eux
Konsepti, koreografia, esitys: Benoît Lachambre
Sivuroolissa: Daniele Albanese
Musiikki: Hahn Rowe

Lisätietoja: http://liikkeellamarraskuussa.fi/snakeskins/

kosminenk_valotanss_syksy2014