Helena Sinervo: Merveli

Otsalohkon kirkastava valoisa elevoiva keventävä ei räjäytä onneksi mutta puhdistaa katharsis ilmiöt pinnat kulttuuri ja historia liike valuva etsivä hyväilevä liukas kokoelman kansi jumalauta runokieli sanoa toisin kuvallinen aistillinen ilmaisu

Nämä olivat tunnelmat luettuani Mervelin ensimmäisen kerran.

Ja näin toisen lukukerran jälkeen:

Merveli kiinnittyy ilmiöihin ja rakenteisiin, joita aistimme ja koemme päivittäin, mutta emme usein jää niitä miettimään pidemmäksi aikaa. Mervelissä lukija astuu ilmiömaailman virtaan ja ihmettelee tätä. Kyse ei ole vain arkipäiväivän havaintokerroksista kuten polkupyörälle laskeutuneesta siitepölystä tai kohinasta patterissa vaan esimerkiksi väreistä ja kenties myös asioista ja olioista, joille ei ole nimeä. Ne löytyvät ihmisen kulttuurin ja kielen kerrosten takaa. Se on ihmeellinen maailma, mutta välillä myös pelottava. Yritän selittää, mitä kaikkea ajattelin Mervelin äärellä seuraavaksi.

Mervelissä on viisi osaa tai osiota, joiden otsikot voisivat muodostaa oman runonsa. Se vaikuttaa muistuttavan jonkinlaista tervehdystä uudelle päivälle, auringolle ja varjoille. Varjoja ei voi syntyä ilman valoa.

Rakastan

sinua, elämä

Tervehdin aurinkoa

ja varjoja

Se ympäröi teidät tuoksulla

*

Ensimmäisessä osassa kysytään kuka sinä olet, kenties puhutellen lukijaa ja koetaan jotakin, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä petetyksi: “Rakkaus pitkäkyntinen vai lottovoittoko minut rosvosi / putipuhtaaksi, alastomaksi, yksin / rannalla männyn kultainen runko”. Tästä jatketaan luontokokemukseen, joka johtaa oivallukseen tai vaikeasti sanoitettavaan aavistukseen rakkaudesta ja siitä, että kaikki oliot ja ilmiöt ovat yhteydessä toisiinsa.

“Olen siis koeteltavana taas, yhä uudelleen

tapahtuu kummia: se jota kutsun minäksi unohtuu,

sulautuu haukahtelevaan haikaranaariaan.”

Kertoja on kokemuksen äärellä, joka sulauttaa hänet ympäröivään todellisuuteen ja sen läpi. “Olemassaolo itse, rajaton ja onnellinen ei-mikään.”

Mervelissä ollaan eksistentiaalisella matkalla, mutta ei omaan itseen, minuuteen tai sieluun vaan siihen, mitä ihminen kutsuu omaksi elinympäristökseen aineellisena ja ilmiöiden abstraktimmalla tasolla. Lukija saa runoissa eteen kuvia ja kysymyksiä ympäristönsä olemassaolosta ja -olemattomuudesta. Mervelissä tutkitaan ja harrastetaan puhdasta ihmettelyä, jolla on enimmäkseen positiivisen valloittava sävy.

Ihminen sulautuu maailmaan. “En ole tullut tästä maailmasta. Minä olen tämä maailma.” Yhteyden tai ykseyden kokemus maailman kanssa on Mervelissä käsin kosketeltavaa. Tämä kokemus ylittää aistein havaittavan todellisuuden. Mervelissä kehoitetaan: “Mene havainnon sisään, hän sanoo, ole havainto, hengitä siihen, sulaudu ja muutu, ole yhtä.” Tällä tavoin voi Mervelin kertojan mukaan esimerkiksi aistia kuvataidetta astuessa ikään kuin sen pinnan taakse tai sisälle. Ja edelleen: “ole yhtä ja anna yhden olla sinä.— ja lopulta sinä itse olet maalaus, yhtä valon ihmettä ja ihmeen valoa, yhtä soiva, nyt, tässä hetkessä kaikkein todellisin ja pelottomin”

Mervelissä aika, ajan kulku, ajan lineaarisuus ja ajan mittaaminen tuntuvat yllättävän materiaalisilta. Aikaa voi haukata ja sitä voi ajastaa, vaikka ajastamalla kokemuksia ja ilmiöitä katkaistaan tuo kokemus, kun ajastin pärähtää soimaan. Virta virtaa, sielu kaipaa jatkoa – kenties kliimaksia, mutta ajastin nostaa ihmisen ulkopuolelle kokemuksen virrasta ja nostaa kuivuvaan kuin märän tiskirätin.

*

Olen joskus tullut pohtineeksi, voidaanko nykyään enää keksiä tai luoda taiteen (kuvallinen, äänellinen, kirjallinen jne.) keinoin jotain täysin uutta? Onko nykytaide lainaa ja uudelleen muokkausta, variaatioita mitä menneet sukupolvet ovat tehneet? Ja olisin taipuvainen ajattelemaan, että alkuperää kiinnostavampi tutkimuksen kohde on prosessin tutkimus. Miten jokin rakentuu ja mitä käsillä olevasta materiaalista voidaan luoda kierrätyksen ja uudelleen näkemisen kautta?

Mervelissä on parissa osiossa kollaasirunoutta. Niissä Sinervo on koonnut tunnetuilta kotimaisilta ja ulkomaalaisilta runoilijoita runoteosten nimet (otsikot) ja koonnut niistä lyhyen runon. Niihin latautuu kaikessa minimalistisuudessaan paljon. Lukijan runojen kokemusprosessi virittyy äärimmilleen, sillä paradoksaalisesti hänelle on annettu hyvin vähän informaatiota (muutama sana) ja samalla noihin sanoihin latautuu paljon lukijan sisältä käsin. Esimerkiksi jos runon lukija on lukenut nuo teokset, niin niiden muisto tarttuu runoon.

Sinervo ei kuitenkaan jätä pelkkiä kollaasirunoja lukijan aivokardiotreeniksi paperille vaan on lähtenyt varioimaan luomaansa runoa eteenpäin antaen sille uusia tulkintamahdollisuuksia. Nämä jaksot olivat monella tapaa erityisen kiinnostavia. Esimerkiksi:

“Autio maa

Taivas päivystää

Ihmisiä sillalla”

on viidennessä variaatiossaan tässä muodossa:

“Vuoroin maa

vuoroin taivas

armahtaa ihmiset”

Ennen viidettä variaatiota on tapahtunut muunlaisia teeman (alkuperäisen kollaasirunon) muunnelmia, jotka vaikuttavat luovat jonkinlaisen löyhästi kerronnallisen kokonaisuuden.

Mervelin kokemus on olemassaolon virtaan astumista, jolla ei ole alkulähdettä eikä päätöspistettä. Ihminen yksilönä katoaa tässä virrassa ja tulee osaksi tuota jatkuvaa liikettä. Ihmisen kulttuuri ja kieli valuvat ykseyteen. Näin myös sanat ja niiden rakennetut asemoinnit (lauseet, runot, runoteosten otsikot jne.) ovat osa tuota jatkuvaa muutoksen tilassa olevaa merkityskenttää. “Kaikki on suhteellista, miten asiat liittyvät toisiinsa on suhteellista — Ja kaikki on kiinni näkökulmasta.” Haluan tällä luultavasti sanoa, että nykytaiteessa lainaaminen ja aineksen uudelleenmuokkaus voivat kommentoida esimerkiksi sitä, että materiaali, josta ammennetaan on yhteistä omaisuutta eikä yhden ihmisen hengen luomus tyhjästä. Liike pysähtyy hetkeksi merkityksen luonnin tai näkökulman ottamisen ajaksi ja sitten taas mennään.

(Mutta eikö tällaiseen virtaan voi hukkua? Jopa niin, että millään ei ole mitään merkitystä?)

*

Milloin ja miten ihminen voi omistaa jotakin? Ovatko jotkin asiat ihmisen hallittavissa? Mervelissä on ainakin yksi rakkausruno. Siinä rakkaus tai sen kohde koetaan tulkintani mukaan ilmiönä, jota ei voi hallita. Jonkin havaitseminen ei ole sen hallintaa vaan huomatuksi tulemista. Jonkin nimeäminen ei myöskään ole sen hallintaa vaan pyrkimystä hallintaan määrittelemällä.

Mervelin Rakkausrunossa sanotaan esimerkiksi näin:

“kosminen uima-allas tai luoja jonka synnytyskanavat

repeävät kun otsatäyhtö  tunkee esiin

kun yritämme kaikin keinoin selvittää

kuinka suuri se on ja mitä kaikkea se kestää”

Tässä ihmistä kiinnostaa koko, jonkin asian mittasuhteet, rajat, jotka ovat määriteltävissä. Ulkoisen määrittelyn jälkeen halutaan päästä käsiksi sen sisäiseen maailmaan, henkeen tai sieluun: “mitä kaikkea se kestää”, mikä on sen luonto, onko sen ulkoinen muoto rikottavissa sisältä päin? Löytöretkeilijä on röyhkeä, jos hän ei kunnioita kohdettaan.

*

Mervelissä kaikki ei ole ihmeellistä, positiivista, ihmistä läpivalaisevaa alkuräjähdyksestä perittyä kaikkeuden energiaa. Valo synnyttää myös varjoja. Niitä Mervelissä on monen intertekstuaaliselta haiskahtavan viittauksen muodossa. Näistä tartuin erityisesti Pahan kukka -runoon. Pahan kukka vaurioittaa varomattoman, sen hedelmät ja myrkylliset siemenet hyökkäävät arvaamattomasti ja aggressiivisesti. Sitä on vaikea saada hengiltä. Sen pyrkimyksenä tuntuu välillä olevan myös vahingoittaa ihmisten yhtenäisyyttä osoittaen ihmisten eroja ja luoden haitallisia stereotypioita. Mene ja tiedä, mutta parempi on antaa pahan kukan vain kuihtua pois, sillä se on vaarallinen ja sitkeän pirullinen. Todellinen painajainen!

“Pieneksi puuksi kasvettuaan sen voi seisoa nurkassa umpimielisenä

kuin pahojaan tehnyt kersa mutta vaarallisempana.

Jonakin yönä se ehkä kumartuu, noukkii ruukusta kiven

ja iskee nukkujaa päähän murskaten kallon ohuet luut

Näin se luo uudelleen aukileet ja tunkeutuu

raiskaajana limbiseen järjestelmään, sulautuu siihen

mitä tarkoitamme kun lausumme sanan sielu.”

Mervelin varjoisessa osassa on myös kollaasirunoja ja kokonaisuudessa osa toi mieleeni sellaisia synkkiä asioita kuin kuolema, menetys, haitallinen vallankäyttö, tasa-arvottomuus ihmisten välillä ja manipulointi.

Ja edelleen pohdintaan:

“Jos mieli on fantasiaan lukittu ja sokea,

jos nostalgia lukitsee sen yhä uudelleen,

pääsemmekö koskaan vapauteen,

missä kaikki mitä todella tapahtuu ja on,

on?”

*

Mervelin päättää yksi laaja runo: Se ympäröi teidät tuoksullaan. Sinervo on alunperin kirjoittanut sen Musiikkiteatteri Kapsäkille ja se on on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomissa 1.3.2017, joka on tasa-arvoinen avioliittolain voimaantulopäivä.

Runossa tavoitellaan mervelin olemusta verratessa sitä rakkauteen.

“Ehkä rakkaus hyvinkin on merveli

ja virtailee kaikkiaikaisena aineen vangitsematta.

Historia ei yllä tyrkkimään sitä

uhkiensa jyrkänteiltä,

vaikka saisi meidät revittäväkseen.”

Ja edelleen runon jättämän mielikuvan pohjalta merveli voi olla jotakin lempeästi outoa, jonkinlainen kumma olio, joka vaihtaa alati muotoa ja sijaintiaan ajassa ja tähän verrattuna “rakkaus ei katoa, se virtaa alati”. Rakkauden perässä ei voi juosta (tai voi, mutta saamatta sitä kiinni) tai yrittää vangita sitä purkkiin tutkittavaksi minkäänlaisilla laitteilla tai kidutuvälineillä. Se löytää luoksesi niin kuin tuoksu.

*

Merveli on kiehtova runoteos. Se kutsuu jättämään taakseen ihmiskeskeisyyden ja havainnoimaan ilmiöitä pintaa syvemmälle ihmettelyllä ja aistien äärimmäisellä ja herkällä virittämisellä. Itsensä etsimisen sijasta voi etsiä rakkautta ja kaikkia yhdistäviä tekijöitä. Mutta ei kai aina tarvitse mennä syvemmälle vaan joskus sitä voi pysähtyä vain ihmettelemään alati liikkeessä olevaa pintaa.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Helena Sinervo: Merveli

2018 WSOY

74 sivua

Kannen valokuva:  Fabian Oefner, sarjasta Iridient (2013-2015)

Kannen ulkoasu: Tom Backström

Arvostelukappale

Merveli kustantajan sivuilla (wsoy.fi)

*

Joitakin muita blogin runokirjoituksia:

Runohaaste! – Koonti vuoden mittaisesta lukuhaasteesta

Runoreaktiot

Runoreaktio: Helena Sinervo: Merveli

Tomi Kontio: Saattaa, olla

Eino Santanen: Yleisö

Miia Toivio: Pysty hiljaisuus

Sirkka Turkka: mies joka rakasti vaimoaan liikaa

Harry Salmenniemi: Virrata että

*

Helmet-lukuhaaste 2: kotimainen runokirja

Luetut kirjat – Helmet lukuhaaste 2018

Advertisements

Runoreaktio: Helena Sinervo: Merveli

Otsalohkon kirkastava valoisa elevoiva keventävä ei räjäytä onneksi mutta puhdistaa katharsis ilmiöt pinnat kulttuuri ja historia liike valuva etsivä hyväilevä liukas kokoelman kansi jumalauta runokieli sanoa toisin kuvallinen aistillinen ilmaisu

Ihminen merveli rakkaus vie virtaan ei voi hukkua jos sukeltaa pyörre on näkökulman vaihdos jos etsii totuutta sitä ei ole hän tuli huomenna satamaan kanava hermosto päästää vapaaksi milloin olen sinä

Valo hakee olennon jotta voi näyttää varjon muoto ilman värejä kuten keltaista ellei käänny ympäri ja katso aurinkoa luolan ulkopuolella on todellisuus ihmeellisempi tarua joka on myös naisen nimi kuten satu täti asettui spottivaloon jotta kuulijat käpertyisivät hämärään unelmoimaan siitä mistä ihmiset sukupolvien ketjussa

pöly laskeutuu erityisesti sohvan alle

*

Teksti: Heidi Kusmin-Bergenstad

Runoreaktio on reaktioni runoteokseen tai yksittäiseen runoon, jonka olen kokenut. Runoreaktio on spontaani, usein lukukokemuksen jälkeen välittömästi syntynyt, ja muokkaan sitä hyvin vähän ennen julkaisemista.

Ari Saastamoinen: Tuhat tietä Roomaan – matkustaminen antiikin maailmassa

“Vaan aina heitä haluttaa vieraissa kaupungeissa vaeltaa

tutkia tuntematonta merta ja pitää koko maailmaa

majatalonaan.”

Manilius

Näin alkaa Ari Saastamoisen tietokirja, joka esittelee matkustamista ja matkustuskulttuureja antiikissa ja erityisesti antiikin Rooman ja roomalaisten näkökulmista.

Antiikin roomalainen matkusti merellä ja maanteillä pitkälti samoin syin, miksi nykyajan ihmisetkin. On tarve käydä kauppaa, kuljettaa tavaroita ja päästä pisteestä A pisteeseen B syystä tai toisesta. Roomalaisen sodankäynnin tehokkuuskin lienee osaksi teiden ansiota ja kuinka armeijan huolto laitettiin toimimaan pitkienkin matkojen päähän. Ihmisiä sotien ja kaupankäynnin lisäksi liikuttivat esimerkiksi opiskelu, perhesyyt, uskonnolliset juhlat, pyhiinvaellus ja keisarikunnan hallinnon tarpeet viedä viestejä siis kirjeitä paikasta toiseen.

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa keskitytään matkailijoiden tarvikkeisiin. Kartat ja kaikenlaiset muut reittiohjeistuksen muodot olivat tarpeellisia. Nykykarttoihin verrattuna nämä olivat aika viitteellisiä ja tuntuivat enemmän keskittyneen jonkinlaisen kokonaiskuvan luomiseen sekä kertomaan erilaisista pysähdyspaikoista matkojen varrella. Taukoja matkalla tarvittiin, sillä matkustaminen oli hidasta erityisesti maanteillä.

Maanteillä kuljettiin monin tavoin. Hevoset olivat antiikin Rooman aikoihin varsin tehottomia ja härkiä suosittiin niiden kestävyyden takia. Kantotuolejakin oli ja joskus patikoitiin jalan paikasta toiseen. Teiden varsilla oli erilaisia majoitusmahdollisuuksia, joita tarjosivat yksityisyrittäjät. Näissä tarjottiin leposijan lisäksi ainakin erilaisia juomia ja yksinkertaisia aterioita. Omat eväät ja ruokatarvikkeet kannatti kuitenkin kuljettaa mukana. Majataloissa ja kapakoissa oli miespuolisille matkustajille tarjolla myös naisseuraa. Majatalojen lisäksi oli muun muassa yksityismajoitusta, joihin pääsi jonkinlaisen suositusjärjestelmän tai erilaisten kestityssopimusten avulla. Nämä olivat yleisesti paremman väen lepopaikkoja verrattuna alkeellisiin majataloihin. Maantiematkustamiseen liittyi erilaisia harmeja, joihin useisiin liittyy omaisuuden vähentyminen. Oli maantierosvoja ja oli tulleja.

Merimatkoja taitettiin maanteitä nopeammin. Sääolosuhteet ja vuodenajat olivat merirosvouksen lisäksi harmina, mutta matkalle kannatti lähteä, koska matka taittui viikkoja tai jopa kuukausia nopeammin maanteillä matkustamiseen verrattuna. Merillä kuljettiin pääosin kahdesta syystä ainakin jos arvioi minkälaisia laivoja oli käytössä. Kaupankäynti ja sodat olivat ensisijainen tarkoitus laivoille. Purjehtiminen ja joukkosoutaminen kuljettivat aluksia merien vaihtelevissa olosuhteissa. Minkäänlaisia henkilöliikennealuksia ei ollut vaan kun joku halusi kulkea päämääräänsä meriteitse, niin se onnistui usein kauppa- tai rahtialuksen kansipaikan lunastuksella. Rahtialuksilla matkustajat usein majoittuivatkin kannelle, sillä kannen alla oli ainoastaan tilaa kuljetettavalle kauppatavaralle.

Kirjan neljännessä osassa on keskitytty erilaisiin matkatyyppeihin. Tutkimusmatkat usein yhdistyivät sotaretkiin ja alueiden valloituksiin. Expeditio (lat.) on alunperin tarkoittanut sotaretkeä eikä tutkimusmatkaa. Opiskelumatkoja tekivät pääosin nuorukaiset, jotka jatkoivat reettorikoulutukseen (tuolloisen koulujärjestelmän ylin aste) isoihin kaupunkeihin. Kaupungeista puolestaan paettiin lomailemaan joko turisteina esimerkiksi Egyptiin, kauniille Napolinlahden alueelle tai maatiloille luonnon rauhaan. Nämä ylelliset matkustelut usein koskivat vain varakkainta ja vaikutusvaltaisinta kansan osaa. Tavikset olivat kiinni työnteossa, joten he liikkuivat usein joko uskonnollisiin juhliin tai perhesyistä kuten tapaamaan sukulaisiaan. Kirja päättyy nojatuolimatkoihin, joissa esitellään esimerkiksi satiirikko Lukianoksen fantastinen kuumatka.

Kirja on tuhti tietopaketti, jonka lukukokemusta keventää erilaiset anekdootit ja aikalaisesimerkit matkustamiseen liittyen. Kuvitusta olisin kaivannut vähän enemmän elävöittämään tekstiä, mutta tämä ei ole iso haitta. Lukukokemusta saattaa helpottaa jonkinlaiset ennakkotiedot antiikin Roomasta ja maailmasta laajemmin. Pidin kirjasta ja sen teksti oli lähdeviitoitettu, mikä minulle ainakin luo lisää arvoa tietokirjallisuuteen.

*

Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad

Ari Saastamoinen: Tuhat tietä Roomaan – matkustaminen antiikin maailmassa

2017 Gaudeamus 333 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet – lukuhaaste 38: Kirjan kannessa on kulkuneuvo

Luetut kirjat – Helmet lukuhaaste 2018

Helmetin lukuhaaste 2018: käynnistyspohdintoja

Kirja kustantajan sivuilla (Gaudeamus.fi)