Kolme hyvin erilaista kirjaa uskonnoista. Erilaista sen tähden, että niiden tapa lähestyä uskontoja ja uskonnollisuutta on toisistaan poikkeava. Riikka Tuorin ja Tapani Harviaisen toimittama valikoima tekstejä Talmudista on uskonnollinen kirja, joka on tieteellisesti toimitettu. Talmud on keskeinen osa juutalaista uskonnollista itseymmärrystä ja oppia. Mikko Heikan Uskonnot kohtaavat on teologin ja uskonnollisen johtajan (luterilainen emerituspiispa) puheenvuoro globaaleista kriiseistä kuten pakolaisuudesta, ilmastomuutoksesta ja sotaisista konflikteista yhdistettynä uskontodialogin ja uskontoteologian mahdollisuuksiin vähentää ennakkoluuloja ja konflikteja ihmisryhmien välillä. Martti Nissisen ja Leena Vähäkylän toimittama Kiveen hakattu? on tieteellinen artikkelikokoelma, joka esittelee nykyaikaista raamatuntutkimusta eli eksegetiikkaa näkökulmanaan kumota mielikuva siitä, että pyhät kirjoitukset kuten kristittyjen Raamattu oli muuttumaton uskonnollisten tekstien kokoelma. Raamattu on kokenut lukuisia muutoksia esimerkiksi inhimillisen toiminnan ja synty-ympäristönsä tähden.
Seuraavaksi joitakin huomioita näistä kolmesta kirjasta.
*
Uskonnot kohtaavat avautui minulle puheenvuorona globaaleista kriiseistä kuten pakolaisuudesta, etnisten ryhmien konflikteista ja ilmastonmuutoksesta ja mikä on uskonnon sekä uskonnollisten ihmisten rooli näiden kriisien lieventäjinä. Pakolaisuus on tuonut eri kulttuurien ja uskontojen edustajat yhteen, jolloin konfliktien mahdollisuus on todennäköisempää. Pakolaisuutta ei voi kuitenkaan torjua vaan se on kohdattava. Heikka peräänkuuluttaa pakolaisstatuksen muutosta ottaen huomioon myös ilmastonmuutoksen kurjistamien maa-alojen pakolaiset ja kuinka monikulturalismi toimii assimilaatiopolitiikkaa paremmin. Heikalle monikulttuurisuuspolitiikan mukaan maahanmuuttaja saa ylläpitää omaa kulttuuriaan, jolloin hän myös kotiutuu Heikan arvioin mukaan paremmin uuteen kotimaahansa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että maahanmuuttajan tulee noudattaa uuden kotimaansa lakeja ja kunnioittaa ihmisoikeuksia.
Heikka tuo kirjassaan esille uskontoteologian erilaiset mallit. Uskontoteologiassa on kyse siitä, että uskontoa lähestytään sen omista lähtökohdista käsin. Tämä mahdollistaa aidon kohtaamisen eri tavoin ajattelevien ja toimivien välillä, kun jokainen lähestyy toista (uskovaa) ihmistä omista lähtökohdista käsin ja tunnustaa, että toisen uskonto on (lähtökohtaisesti) erilainen omaan nähden. Uskontodialogi ei toisin sanoen tähtää uskontojen sulautumiseen vaan dialogiin. Uskontodialogisia menetelmiä Heikan mukaan voivat olla esimerkiksi opin, hengellisen elämän ja käytännön soveltaminen kohtaamisissa. Opilliset keskustelut etsivät yhteyspintoja dogmien ja etiikan aloilta. Hengellinen uskontodialogi voi olla esimerkiksi yhdessä rukoilemista yhteisistä huolenaiheista kenties kuitenkin tunnustaen, että jokaisella on oma jumala, jonka puoleen uskovat kääntyvät uskontodialogisen hartaudenharjoituksen aikana. Käytännön tasolla puolestaan haetaan yhteyttä toiseen ihmiseen, jotta konfliktit eri tavoin uskovien välillä vähentyisivät. Käytännön tasoa voi olla esimerkiksi tutustumisen toisen uskontoon, uskonnollisiin teksteihin tai tapoihin tai uskonnon ilmenemismuotoihin tuomitsematta niitä. Erilaisuuden sietäminen vähentää riitoja ja toivottavasti myös väkivaltaa toiseutta kohtaan.
Heikan kirjan vahvuus minulle oli juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin kohtaamismahdollisuuksien esittelyssä. Mitä näissä kolmessa ”Abrahamin uskonnossa” on yhteistä ja mitkä ovat niiden erot? Esimerkiksi: onko näillä kolmella uskonnolla sama jumala? Minkälaisia historiallisia esimerkkejä muslimien, kristittyjen ja juutalaisten välisistä kohtaamisista, kanssaelämisestä ja toisaalta myös konflikteista voidaan käyttää pohtiessa rauhan mahdollisuutta ja toiseuden hyväksymistä? Minkälaisia opillisia kohtaamispintoja kristityt, juutalaiset ja muslimit voivat löytää tukeutuen pyhiin teksteihin, joilla on hyvin samantahoinen alkulähde? Ja niin edelleen.
Kirjassa esitellään useita konkreettisia esimerkkejä uskontodialogista ”Abrahamin uskontojen” kohtaamismahdollisuuksista, mutta suoranaiseksi työkirjaksi uskontodialogiin kirjasta ei ole. Lisäksi olin hieman yllättynyt, että lähetystyö oli otettu kirjaan mukaan. Käsitykseni mukaan lähetystyön lähtökohtana on näkemys siitä, että lähetystyöntekijöillä on pyhäksi koettu tehtävä tehdä kaikista toisin uskovista oman uskontonsa edustajia ajatuksella, että toisen uskonto ei ole totta tai oikea suhteessa omaan jumalaan tai uskontoon. Heikka tuo esille pohtiessaan lähetystä ja dialogia esimerkiksi sen kuinka joissakin maissa on kiellettyä vaihtaa uskontoa. Tämä mielestäni on enemmän ihmisoikeuksien piiriin kuuluva asia kuin lähetystyön. Ihmisoikeuksiin kuuluu ihmisen mahdollisuus valita oma uskontonsa tai uskonnottomuus ja tästä on ulkopuolella arvoarvostelmat siitä mikä uskonto on oikeassa.
*
Martti Nissisen (Vanhan testamentin eksegetiikan professori) ja Leena Vähäkylän (Suomen Akatemian tiedottaja ja YM) toimittama tieteellinen artikkelikokoelma Kiveen hakattu? – Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa esittelee tänä päivänä Suomessa ja Suomen Akatemian rahoituksella tehtyä raamatuntutkimusta. Kirjan tarjoama keskeinen väite on, että Raamattuna tunnettu tekstien kokoelma on ollut alusta alkaen jatkuvan muutoksen alla. Ennen kuin Raamatun tekstit kanonisoitiin esimerkiksi kristinuskossa nykyiseen muotoonsa, yksittäisten tekstien variaatio on ollut monipuolista. Samasta tekstistä on esimerkiksi ollut useita eri käsikirjoituksia, joista vain osa on kaiken lisäksi säilynyt kopioiden kopiona. Pitkään Raamatun käännöstyötä on ohjannut keskiaikaiset käsikirjoituskopiot, mutta nykyeksegetiikka tunnustaa myös Qumranin tekstilöydosten ja Septuagintan (Vanhan testamentin kreikankielinen varhainen käännös hepreasta) roolin raamatuntutkimuksessa.
Ennen kirjapainotaitoa (1400-luvulta lähtien) tekstejä kirjoitettiin käsin erilaisille materiaaleille. Papyruskääröt edelsivät kirjamuotoisia esimerkiksi vasikannahalle kirjoitettuja kirjoituksia. Varhaiset papyrukset ovat säilyneet huonosti (poikkeuksena Qumran) verrattuna myöhempiin kirjoitusmateriaaleihin ennen kirjapainotaitoa. Tämän tekstien säilyvyysongelman lisäksi tekstit poikkeavat sisällöllisesti toisistaan. Tekstejä on kirjoitettu muistista ja niitä on kopioitu vuosisatojen ajan. Lisäksi raamatuntutkijan tulee olla tietoinen, että kirjoittaja tai kopioija on voinut tehdä kirjoitusvirheitä ja tarkoituksella muokannut tekstiä vastaamaan omaa tai oman yhteisönsä edustamaa teologiaa. Raamatun tekstien taustalla on siis lukuisia inhimillisiä tekijöitä, jolloin alkuperäisen, aidon, todellisen, autenttisen Raamatun tekstin rekonstruktioiminen eksegeettisin siis tieteellisin menetelmin ei ole mielekästä tai mahdollista.
Eksegetiikan yksi tehtävä on operoida erilaisten käsikirjoitusten kanssa ja löytää niistä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia mm. sanamuodoissa ja teologiassa, jota käsikirjoitukset edustavat. Kirjan ensimmäinen luku on pääosin tiukkaa eksegeettistä tekstianalyysiä, joissa osoitetaan kuinka muutaman sananvaihdos eri käsikirjoituksissa voi tuoda merkittävästi erilaisen sävyn vaikkapa Paavalin kirjeisiin.
Kirjan toinen luku käsittelee Qumran-löytöjä hälventäen danbrownimaisia visioita eriskummallisesta salaseurasta Qumranissa. Tätä tiede tekee parhaimmillaan. Kirjan kolmas osa oli minulle kiinnostavin. Siinä oli päästy irti jaekohtaisista tekstianalyysistä ja laajennettu artikkelien sisältöjä Raamatun ja sen synty- ja lähikulttuurien tutkimukseen arkeologian näkökulmiin. Kirjan minulle kiinnostavin luku löytyi heti kolmannen osan alusta, jossa joukko tutkijoita esitteli muinaisen Lähi-idän kulttuureja. Artikkelin fokuksessa on esitellä useita arkeologisia lähteitä kuten piirtokiirjoituksia ja kivireliefejä ja kuinka niiden avulla voi rekonstruoida historiaa ja tieteellisesti kommunikoida sen kanssa.
Kiveen hakattu? on monipuolinen esitys nykyeksegetiikan tutkimuskysymyksistä ja tutkimuskohteista. Kirja on melko yleistajuinen erityisesti loppua kohden, jossa tieteenalan erikoissanasto aukeaa sellaisellekin lukijalle, joka ei ole eksegeetti. Silti ajattelisin, että lukijalla kannattaa olla jonkinlainen perustuntemus Raamatusta ja juutalaisuuden sekä kristinuskon varhaishistoriasta, jotta kirjasta saa riittävästi irti informaatiota. Toisin sanoen ihan pelkäksi johdantoteokseksi maallikolle kirjasta ei ole, mutta sille voi antaa mahdollisuuden syventää perustietämystä Raamatusta ja toivottavasti lisätä ymmärrystä siitä, että Raamattu on ollut ja on edelleen jatkuvassa muutoksen tilassa. Se ei ole monokulttuurinen monoliitti vaan vuosisatojen ajan muovautunut tekstikokoelma, jota on tehty inhimillisin käsin ja ajatusmaailmoin.
*
Talmudilla on merkittävä asema juutalaisessa perinteessä. Sen tekstit ovat syntyneet tarpeeseen etsiä Jumalan tahtoa ja vastata siihen. Talmud on hyvin laaja kokoelma erilajisia tekstejä, joissa juutalaiset oppineet eli rabbit etsivät keskustellen ja väitellen vastauksia Jumalan tahdon yksityiskohtaiseen ymmärtämiseen ja kuinka soveltaa heprealaisessa Raamatussa (kristittyjen Vanha testamentti) olevia tekstejä käytäntöön.
Riikka Tuorin ja Tapani Harviasen toimittama ja suomentama Pyhiä juutalaisia kirjoituksia on valikoima tekstikatkelmia Talmudista. Tämä kirja on ensimmäinen kunnollinen ja tieteellisesti toimitettu talmudtekstikokoelma suomeksi ja sen tähden merkittävä kulttuuriteko mielestäni. Kirja jakaantuu useampaan osaan. Alussa on rabbi Simon Livsoninin (Suomen ylirabbiini) tervehdys, josta siirrytään kattavaan Mišnan ja Talmudin historiallisen taustan esittelyyn. Tämän jälkeen valikoidut Talmudin tekstit on jaettu temaattisiin lukuihin, joissa käsitellään esimerkiksi lakia, etiikkaa, avioliittoa ja perhettä, kuoleman jälkeistä elämää ja juutalaisen historian avainhetkiä. Lukujen sarjan aloittaa Mišnan neljä traktaattia ja päättää Talmudin nk. Unikirja.
Talmudin historiaa tai syntyhistoriaa ja asemaa juutalaisuudessa esittelevä johdantoluku on kiitettävän selkeä esitys. En halua sitä referoida tässä laajalti, mutta haluan kertoa, että se antaa syventyneen kuvan siitä kuinka suullinen ja kirjallinen perinne juutalaisuudessa kommunikoivat keskenään ja kuinka juutalaisten diasporallinen asema ensimmäisinä vuosisatoina ennen ja etenkin jälkeen ajanlaskun alun ovat vaikuttaneet siihen, että Talmudin kaltainen tekstikokoelma on syntynyt pääosin Palestiinassa ja Babyloniassa (tai kenties tarkemmin Persiassa).
Talmudin syntyyn johdannosta saamani mielikuvan mukaan on vaikuttanut juutalaisten historia, jossa keskeiset vaikuttimet ovat olleet Jerusalemin temppelin tuhoutuminen kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran noin 500 eaa babylonian kuningas Nebukadnessar II:n joukkojen toimesta (josta alkoi myös pakkosiirtolaisuuden aika) ja toisen kerran roomalaisen vallan alla vuonna 70, jota seurasi vielä epäonnistunut kapina, jonka seurauksena juutalaiset karkotettiin Jerusalemista. Temppeliin keskittyvä juutalaisuus joutui etsimään vaihtoehtoisia keinoja elää juutalaisina ja näin alkoi kehittyä voimakkaammin synagogiin keskittyvä rabbiininen juutalaisuus. Uskonnollinen auktoriteetti siirtyi temppelin uhraamiseen vihityiltä papeilta synagogayhteisöissä opetusta antaville rabbeille.
Talmudin syntyhistorian ja johdantoon sopivan väljän sisällönesittelyn lisäksi kirjan alkuluvussa tuodaan esille myös minkälainen vastaanotto Talmudilla on ollut esimerkiksi kristittyjen keskuudessa keskiajalta lähtien ja mikä on Talmudin asema nykypäivän juutalaisuudessa maailmalla ja Suomessa. Talmud on hyvin rikas kokoelma eri lajityypin tekstejä eri ajoilta. Johdantotekstissä tuodaan esille, kuinka Talmudista on historian saatossa nostettu joitakin hyvin kielteisiä kantoja tai näkökulmia ei-juutalaisista ja näitä yksittäisiä kontekstistaan irrotettuja tekstikatkelmia on käytetty juutalaisia vastaan eri aikoina: ”Tyypillistä on irrottaa jokin Talmudin lause asiayhteydestään ja väittää sen olevan koko totuus juutalaisuudesta ja juutalaisista tai esittää koko Talmud tyhjänpäiväisenä hiustenhalkomisena.” (s. 32). Johdantoluvussa Talmudin arvellaan olevan vaikea ja monitulkintainen teksti lukea, joten se on voinut herättää ja herättää edelleen epäluuloja ja mutkat suoriksi -periaattella tehtyjä vääriä tulkintoja.
Nykypäivän Talmudin käytöstä juutalaisten keskuudessa johdannossa muun muassa kerrotaan, että 2010 -luvulla sen lukeminen on kokenut eräänlaisen renessanssin. Rabbi Meir Shapiro kehitti 1920-luvulla ”sivu päivässä” -harrastuksen, joka yhdistää tänäpäivänä laajakirjoisesti juutalaisia internetin välityksellä. Luku-urakka on pitkäkestoinen. Jos Talmudin haluaa lukea tällä menetelmällä alusta loppuun, menee siihen seitsemän ja puoli vuotta, mutta loppuun päässeet voivat osallistua maailmanlaajuisiin juhliin lukuonnistumisensa johdosta. Nykypäivää on myös naisten mahdollisuus lukea ja opiskella Talmudia, joka on perinteisesti mielletty vain miehille. Talmudin teksteissä tämä tulee esille kieltoina, mutta tänä päivänä melkein jokaisessa juutalaisuuden suuntauksessa on myös naisia rabbeina.
Loppuun lainaus Talmudista. Kyseisessä katkelmassa kolme pakanaa menevät hakemaan neuvoja Šammailta ja Hillelilta. He edustavat kahta varhaista koulukuntaa. Lainauksessa esiintyy kaksi ensimmäistä käännynnäistä.
” Rabbimme ovat opettaneet:
Kerran eräs pakana meni Šammain luokse ja kysyi: ”Kuinka monta Tooraa teillä on?”. Šammai vastasi: ”Tooria on kaksi. Toinen on kirjallinen ja toinen suullinen.”
Pakana sanoi: ”Kirjallisen Tooran suhteen uskon sinua, mutta suulliseen Tooraan en usko. Saat luvan käännyttää minut juutalaisuuteen, mutta vain jos opetat minulle pelkästään kirjallista Tooraa!”
Šammai suuttui ja ajoi hänet nuhdellen luotaan pois.
Pakana meni Hillelin luokse, ja tämä lupasi käännyttää hänet.
Ensimmäisenä päivänä Hillel opetti aakkosia: ”Alef, bet, gimel, dalet.” Seuraavana päivänä Hillel opetti kirjaimet toisin päin.
Mies huomautti: ”Eilen sinä opetit ne toisin päin!”
Hillel vastasi: ”Jos luotat minuun opetellessasi aakkosia, luota minuun myös silloin, kun opetan suullista Tooraa!”
Toisen kerran eräs pakana meni Šammain luo ja sanoi: ”Saat luvan käännyttää minut juutalaisuuteen sillä ehdolla, että opetat minulle koko Tooran samaan aikaan kun seison yhdellä jalalla.”
Šammai hääti hänet luotaan heristämällä kädessään olevaa mittakeppiä.
Pakana meni Hillelin luokse, ja tämä käännytti hänet juutalaisuuteen.
Hillel sanoi hänelle: ”Älä tee lähimmäisellesi sitä, mikä on sinulle vastenmielistä. Siinä on koko Toora. Kaikki muu on kommentaaria. Mene ja opiskele!””
*
*
Teksti ja kuvat: Heidi Kusmin-Bergenstad
*
Kirjojen tiedot:
Riikka Tuori ja Tapani Harviainen (toimittajia ja suomentajia): Pyhiä juutalaisia kirjoituksia – Valikoituja tekstejä Talmudista
2018 Gaudeamus
Kannen kuvat: Julistaja Dura Europoksen synagogan seinämaalauksessa (v. 244),Tooranlukutikku (jad) (puu ja hopea, Saksa, n. 1800) ja Talmudin katkelma. Tooranlukutikun valokuva: Cooper Hewitt (Smithsonian Design Museum, muut kuvat: Wikimedia Commons.
Kannen suunnittelu: Jukka Aalto
505 sivua
kirja kustantajalta
*
Mikko Heikka: Uskonnot kohtaavat – Mahdollisuus parempaan maailmaan?
2018 Gaudeamus
Kansi: Miika Immonen
302 sivua
kirja kustantajalta
*
Martti Nissinen ja Leena Vähäkylä (toimittaneet): Kiveen hakattu? – Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa
2018 Gaudeamus, teos julkaistu yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa
Kansi: Maria Manner
199 sivua
kirja kustantajalta
*
Lisää tietokirjallisuutta blogissa
Tacitus: Germania
Jarno Hietalahti: Huumorin ja naurun filosofia
Kun aika loppuu – Kuolema historiassa
