”Veikolla on kaikki ihan hyvin.”
Näin lukee kirjan takakannen tekstissä ja mikäs siinä kun kaikki on ihan hyvin. Hyvä juttu Veikolle. Haluan kuitenkin problematisoida tätä väitettä.
”Ihan hyvin” on helppo vastaus, kun kysytään mitä kuuluu? Ihan hyvää. Joskus tulee sellainen olo, että ”ihan hyvää” tarkoittaa samaa kuin ”en tiedä” tai ”en tiedä miten sanoisin, että ei välttämättä hyvää”. En tiedä mitä minulle kuuluu. Jos kyselijälle vastaa ettei tiedä kuulumisiaan, niin saattaa joutua vastaamaan kiusallisiin jatkokysymyksiin: miten niin et tiedä? onko kaikki ok? Tai sitten voi joutua keskelle kiusallista hiljaisuutta ja varuillaan oloa, jota olotilan määrittelemättömyys aiheuttaa. Näin ollen on turvallisempaa vastata ”ihan hyvää”, joka kannattaa vahvistaa silmissä kirkastuvalla hymyllä mieluiten suu kiinni, koska suu auki on jo vähän liikaa. Ihan hyvän ”hyvä” luo kaiken lisäksi kivaa nostetta, vaikka ”ihan” tuntuisikin hieman epämääräiseltä. Ihan selkeä aloitus tälle blogitekstille.
Miten kirjan otsikko suhteutuu tähän ihan hyvä – meininkiin? Something not good. ”Jota(k)in ei hyvää” ei ole sama asia kuin ”ihan hyvää”. Ollaan astetta synkemmissä tunnelmissa, kun sanotaan, että jokin ei ole hyvin. Voisiko olla niin, että Veikolle ei todellisuudessa kuuluu (ihan) hyvää? Onko Veikko vaiheessa, matkalla jonnekin, joka kuitenkin on hyvää? Hän on nuori ihminen, elämä edessä, saavutettu opiskelupaikka supersuositusta oppiaineesta yliopistossa. Ja kai hänellä on nyt edes joku (selkiytyvä) tahdonsuunta omalle elämälleen? Minkälainen osa hän haluaa olla suomalaista yhteiskuntaa vai kenties olla jonkinlainen maailman kansalainen? Tulevaisuus prässää päälle. Onneksi Veikkoa ei kirjan tarinassa kai hirveästi prässätä vai onko jotakin jätetty sanomatta? Vai olenko lukijana jättänyt jotakin sanatonta havaitsematta? Tuliko riittäväksi kysymyksiä blogitekstin alkuun?
*
Something not good kertoo Veikosta. Kerronnan alkupuolella hän on abi, sitten sivari kirjastossa ja lopun aikaa hän on noin 20+ kirjallisuuden opiskelija Helsingissä. Hän hengailee opiskelukavereidensa kanssa, kelailee juttuja, seurustelee Kaisan kanssa, hengailee Runoyhdistyksessä ja matkustaa Aasiaan. Kenties Veikko etsii itseään, hakee kokemuksia. Nämä ovat kai niitä nuorille osoitettuja ikäkauden tehtäviä, joista suoriuduttuaan voi käydä ruuhkavuosissa ja laskeutua keski-iän kautta vanhuuteen. Ennen kuin mennään näin pitkälle, niin pysähdytään hetkeksi Veikkoon nyt. Aasian reissulle mukaan lähtee Veikon nuoruuden kaveri Lari.
”Lari oli virhe.
Veikko oli ostanut juuri oikeankokoisen rinkan, ei liian isoa eikä liian pientä. Hän oli muistanut rakkolaastarit ja malarialääkkeen ja hepatiittirokotukset. Lonely Planetin, riittäväkertoimisen aurinkovoiteen ja ripulipillerit.
Mutta Lari. Miksi hän oli ottanut Larin?
Veikko oli aavistanut pahaa jo kun Lari kuukausia aiemmin ehdotti mukaan lähtemistä. Se hehkutti Facebookin chatissä, miten ”meil tulee nii eeppist!!”. Veikolla oli ollut kaksi vaihtoehtoa. Lähteä juttuun mukaan ja vastata, että ”jeppp :DD”, tai sitten nostaa esiin totuus, joka jo vuosia oli piilotellut heidän välillään, Veikon nähtävissä mutta Larin näkökulmasta sokeassa pisteessä: Lari oli tyhmä.
Veikko kyyristeli paikalla 20 E erittäin lihavan miehen ja erittäin laihan naisen välissä. Lari istui riviä taaempana kuulokkeet päässään ja hähätti viidentoista sekunnin välein jollekin Hamekyttä kolmoselle. Se ei ollut pakannut matkalle ainuttakaan kirjaa.”
*
Veikolle tapahtuu kaikenlaista, suhteita päättyy ja alkaa, tai näistä asioista ei voi olla ihan varma, koska kaikki on vähän epämääräistä. Määrittelemättömyys on normisettiä Veikon elämässä. Sellaista elämä vain joillekin on 2010 -luvulla.
Veikko tuntee, mutta ei sillä tavalla intohimoisesti ulospäin vaan sisäänpäin kelaillen ja oleillen. Veikko ei vaikuta yhteiskunnallisesti aktiiviselta, poliittiselta, tietoiselta tyypiltä. Onko Veikolla mielipiteitä? Mitä mieltä hän on asioista? Vai onko Veikko poliittisesti flegmaattinen, jolle on ”ihan sama” miten Suomessa ja maailmassa asiat ovat? Kai nuorella ihmisellä on mielipiteitä ja asioita, joiden puolesta nousta barrikaadeille, olla aktiivinen? Eikö Veikko ole aktiivinen, onko Veikko siis passiivinen? Voisinko antaa Veikon vaan olla?
Veikolla on tahdontiloja. Hän on esimerkiksi lähettänyt runojaan eri kustantajille. Valitettavasti hänestä ei ole julkaisukelpoiseksi runoilijaksi.
”Kun juna liikahti kohti Los Angelesia, Veikko tulvahti täyteen yllättävää iloa. Vaikka niinhän se aina meni: epämääräinen lupaus tulevasta voitti sen mitä oikeasti tuleman piti.
Juna puksutti melkein kaksi vuorokautta. Sen aikana tulivat loput iskut. Kaksi hylkäyskirjettä. Mutta mielen liha oli pehmeää jo, turtaa oikeastaan.
Äiti sentään kehui. Ensimmäisen hylsyn jälkeen Veikko oli antanut sille luvan lukea runopinkkansa. Nyt se kirjoitti, että hänen mielestään Veikko oli kyllä ”melkoinen sanaseppo”, ja että he olivat Karin kanssa ihan ääneen nauraneet ”sille Hitler koira värssylle”. Toisaalta äitiä ihmetytti, mistä Veikon runoihin oli tullut ”niin paljon maailmantuskaa” ja ”mikään ei tunnu miltään synkistelyä”.
”Sitä minä vaan mietin”, äiti kirjoitti, ”että eikö sinulla ole kuitenkin ollut ihan hyvä lapsuus, ja asiat muutenkin suht raiteillaan?”
Loputtomasta junanpenkillä istumisesta Veikon jalat turposivat kuin raskaana olevalla naisella, eivätkä vaihtuvat maisemat paljon napanneet. Jossain vaiheessa vierelle ilmestyi Texas. Se näytti Texasilta.”
*
Veikon elämä on vaeltelua, kuljeskelua ja kai jonkinlaista etsintää jatkuvien loppuliuhujen ja huomaamattomien aloitusten virrassa. Siinä välissä hän tuntee asioita, tekee johtopäätöksiä, kokee – siis elää.
Luin kirjan melkein yhdellä lukuröhnällä. Kirja oli hauska, repeilin useasti. En nauranut oikeastaan Veikolle henkilöhahmona vaan sille miten hänen elämänsä oli kuvattu. Kirja virkisti minua kielen ja tyylin keinoin. Ensinnäkin romaanin kieli on selkeää, joten lukukokemus eteni nautittavan nopeasti. Toisekseen tarinassa on minimissään puuduttavat kuvailut, joilla perinteisesti luodaan miljöötä ja rakennetaan henkilöhahmoja. Ajattelen: ketä edes kiinnostaa, miltä jokin tyyppi tai paikka näyttää, kuulostaa, tuntuu, haisee, tuoksuu, maistuu…? Joskus riittää pelkkä toteaminen, että Texas näyttää Texasilta. Antaa mielikuvituksen hoitaa miljöön, tunnelmien ja sen sellaisten rakentelu. Arvostetaan lukijaa, hänen mielikuvitustaan tai mitä milloinkin hän ottaa lukukokemukseensa mukaan. Ja lopulta ilahduin siitä, että tekstissä oli kirkkaasti läsnä vain yksi itseään ja suhdettaan ympäröivään todellisuuteen reflektoiva kertojaminä. Veikko riittää elämäntapahtumineen, tunteineen ja ajatuksineen. Kertooko tämä jotakin omasta ajastamme, jotakin individualismista omana aikanamme? Entä jos yksityinen (Veikon) kokemus onkin jotakin yleistettävää, kertoo jotakin yhteiskunnastamme?
Something not good jätti minuun lukujäljen ajankuvallisena kertomuksena nuoresta kaupunkilaisesta miehestä. Määrittelemätöntä välitilallisuutta, mikä ei välttämättä ole passiivista leijuntaa. Tulin myös miettineeksi lukemisen jälkeen, miksi nuorille ja nuorille aikuisille asetetaan paine ”löytää oma paikkansa”? Entä jos paikkoja on useita? Saa kai sitä feidata paikasta, jos se ei tunnu (enää) omalta? Hoitaa hommat vastuullisesti loppuun asti omalta osalta ja feidata sitten siis.
*
Ihan pakko avautua lopuksi Erkka Mykkäsen romaaniin kuulumattomasta mielleyhtymästä. Muistatteko alkuperäisen Pasila – animaatiosarjan? (areena.yle.fi) Satiirinen tapaus. Pasilan poliisiaseman rikoskomisario Kyösti Pöystin ääni ja asenne pyrkivät pinnalle, vaikka Veikko ei ole Kyösti.
*
*
Teksti ja kuva: Heidi Kusmin-Bergenstad
*
Erkka Mykkänen: Something not good
2018 WSOY
Päällys: Elina Warsta
153 sivua
lainattu kirjastosta
*
Muita nuoria miehiä, runoilijoitakin blogissa:
Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone
*
Kirjasta ovat kirjoittaneet mm.
